Auttakaa!

Eli miten saisin 7kk ikäisestä tyttö koirasta rohkeamman persoonan.
Ongelma on siinä että aina ku tulee vieraita jotka eivät nyt päivittäin käy niin koira pissaa allensa siinä samassa kun "vieras" ihminen katsoo tai sanoo jotain koiralle. Koira ei ole ikinä tehnyt ihmiselle mitään mutta murisee ja niin sanotusti yrittää olla pelottava. Sitten koiran harjaus saa saman reaktion aikaan otan harjan käteen ja namupalan pyydän koiran luokse niiin tulee kyllä ja istuu siihen mutta siinä samassa taas lirahtaa pissi alle. Iloisena koira myös pissaa allensa esim: tuttujen koirien jälleen näkeminen tai tuttujen ihmisten esim: omistajien tai kavereiden joita näkee melkein päivittäin. Sitten on vielä yksi ongelma ei tarvitse kuin sanoa koiralle hyi niin juoksee pöydän alle häpeämään koska on todella helposti alistuva mutta myös siinä tulee pissa alle ja koira tärisee aivan kauheasti-> tämän myötä on sitten pienikin toruminen vähentynyt koska mietityttää että miksi koira tärisee niin paljon vaikka toruminen ei todellakaan ole mitään huutamista tai karjumista koiralle vaan ihan normaalilla äänen sävyllä tietty sana mikä on pienestä asti sanottu kun jotain on mennyt väärin.
1172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pakko kysyä onko koira mistä haettu? Tutun koira oli meinaa aikanaan aivan samanlainen! Tosin oli kotoisin epämääräisistä oloista. Ei oikein ikinä kunnolla tokeentunut kotikoiramaiseksi. Tuollaiselle koiralle pitäisi korostaa posiitivisia kontakteja eli namitusta ja pehmeällä äänellä puhumista. Suositaisin jopa kouluttajaan yhteyttä ottamista koska tarvitsette tukea ainakin alkuun.

Kotona tosiaan pääsee alkuun namituksella ja reippailulla eli ole itse varma ja iloinen niin koira alkaa aistimaan sun energian. Kannattaa kirjastosta lainata rauhoittavat signaalit niminen kirja. Hyvä opus joka koiratalouteen meinaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiran omistaja kirjoitti:

Eli miten saisin 7kk ikäisestä tyttö koirasta rohkeamman persoonan.
Ongelma on siinä että aina ku tulee vieraita jotka eivät nyt päivittäin käy niin koira pissaa allensa siinä samassa kun "vieras" ihminen katsoo tai sanoo jotain koiralle. Koira ei ole ikinä tehnyt ihmiselle mitään mutta murisee ja niin sanotusti yrittää olla pelottava. Sitten koiran harjaus saa saman reaktion aikaan otan harjan käteen ja namupalan pyydän koiran luokse niiin tulee kyllä ja istuu siihen mutta siinä samassa taas lirahtaa pissi alle. Iloisena koira myös pissaa allensa esim: tuttujen koirien jälleen näkeminen tai tuttujen ihmisten esim: omistajien tai kavereiden joita näkee melkein päivittäin. Sitten on vielä yksi ongelma ei tarvitse kuin sanoa koiralle hyi niin juoksee pöydän alle häpeämään koska on todella helposti alistuva mutta myös siinä tulee pissa alle ja koira tärisee aivan kauheasti-> tämän myötä on sitten pienikin toruminen vähentynyt koska mietityttää että miksi koira tärisee niin paljon vaikka toruminen ei todellakaan ole mitään huutamista tai karjumista koiralle vaan ihan normaalilla äänen sävyllä tietty sana mikä on pienestä asti sanottu kun jotain on mennyt väärin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu