LUE JA SÄÄSTÄ HENKESI NUORI!

VIE VAIN HETKEN!

Poliisin teksti Facebookissa vetää hiljaiseksi: ”Säästikö hän 10 euroa?”

Helsingin poliisilaitoksen poliisi Jukka Pasilasta on kirjoittanut laitoksen Facebook-sivuille tekstin, joka antaa ajattelemisen aihetta.
Nimimerkillä Jukka Pasilasta julkaistu teksti antaa pari todella painavaa syytä olla ikinä hyppäämättä rattiin alkoholin vaikutuksen alaisena.

Näin hän kirjoittaa:

”Tuttavani lapsi jäi pari vuotta sitten rattijuopon auton alle. Omaisten suru oli sanoinkuvaamaton. Tiedän myös lapsen päälle ajaneen rattijuopon. Hän on päällisin puolin tavallinen keski-ikäinen nainen: kohtelias, avulias ja elämäniloinen. Mikä sai hänet lähtemään humalassa rattiin tuona toukokuisena keskiviikkona? Säästikö hän kymmenen euroa, kun hyppäsi itse rattiin eikä soittanut taksia?

Tuo päissään tehty päätös kuitenkin muutti naisen elämän. Hän tappoi naapurin lapsen. Naapurien, jotka hän on tuntenut jo vuosia. Niiden, joiden kanssa hän on viettänyt kesäiltoja ja vilkuttanut heille iloisesti tullessaan tammikuiselta työvuoroltaan. Tappanut lapsen, joka hymyili iloisesti aina koulusta tullessaan. Mikään ei tuo lasta enää takaisin. Pystyisitkö sinä elämään sellaisen taakan kanssa koko loppuelämäsi?

Tee päätös: En lähde rattiin humalassa. En halua tappaa ketään. Säästän kymmenen euroa taksiin.

Tänäkin viikonloppuna liikenteen seasta noukittiin useita törkeitä rattijuoppoja. Heiltä lähti saman tien ajokortti hyllylle ja päälle määrättiin ajokielto. Vaan kuinka monta jäi ottamatta kiinni?
Ei ihmisestä näe päällisin puolin onko hän rattijuoppo. Siksipä pyydänkin jakamaan tätä tekstiä. Jos tämä teksti tavoittaa edes yhden mahdollisen rattijuopon ja muuttaa hänen käyttäytymistään, on tämä kirjoitus tehnyt tehtävänsä.”

Teksti on hellekelien myötä äärimmäisen ajankohtainen. Viikonlopun aikana Hämeessä jäi kiinni lähes kolminkertainen määrä rattijuoppoja tavalliseen viikonloppuun verrattuna.

− Nyt sattui lämmin sää, kesälomat ja kaikki tapahtumat yhtä aikaan. Ihmisille rupeaa virvokkeet maistumaan, kun on lämmin keli. Ja nyt tätä hellettä on kylmän jakson jälkeen odotettu. Jos hellettä jatkuu, tilanne rupeaa tasoittumaan, Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrottiin IS:lle.

14 henkilöä jäi kiinni törkeästä rattijuopumuksesta, 12 henkilöä tavallisesta rattijuopumuksesta ja yksi henkilö vesiliikennejuopumuksesta.


http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288711256649.html

http://www.iltalehti.fi/viihde/2014071018478533_vi.shtml

Martina Aitolehti kärähti ratista

Martina Aitolehti oli keikkamatkalla kohti Puumalaa, kun poliisi pysäytti ja puhallutti artistin.

Martina puhalsi alkometriin 0,84 promillea. Tapaus sattui juhannusaattona 20. kesäkuuta. Tuolloin Martinan keikan alkuun oli vain reilu tunti, mutta Iltalehden saamien tietojen mukaan hän ehti ajoissa Hovi Grill Houseen keikalleen.

Tapausta tutkii Itä-Suomen poliisi.

- Poliisi pysäytti vuonna 1982 syntyneen naishenkilön kuljettaman auton Puumalassa. Hänet puhallutettiin kello 23.15, puhallustulos oli 0,84 promillea. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, poliisi kertoo juhannusyön tapahtumista.

Martina: En kommentoi

Iltalehti tavoitti Martina Aitolehden.

Hän ymmärsi, että rattijuopumusepäilys tulee suuren yleisön tietoisuuteen enemmin tai myöhemmin.

- Mä tiedän, mä tiedän tämän asian, Martina myönsi itkuisen kuuloisena.

- Mä en kyllä, sorry... mä en kommentoi mitään, Martina sanoi ääni sortuen.

Hän lopetti puhelun lyhyeen.

Kaahasi lapset kyydissä

Tämä on jo toinen kerta, kun Martina lyhyen ajan sisällä törttöilee liikenteessä. Vasta viime viikolla Iltalehti uutisoi kohukaunottaren ylinopeussakoista.

Hän sai toukokuisesta kaahailustaan 20 päiväsakkoa. Rapsut tulivat Helsingin Länsiväylällä, missä hän ajoi 125 kilometriä tunnissa, kun paikalla oli 80 kilometrin nopeusrajoitus. Kyydissä hänellä oli alle kouluikäiset lapsensa.

Tuolloin Aitolehti kertoi Iltalehdelle olevansa pahoillaan tapahtuneesta. Samalla hän korosti vastuullisuuttaan liikenteessä.

- Tämä oli muistamani mukaan vasta toinen ylinopeussakkoni, joten se kertoo, etten hurjastele.

Aitolehden mielestä hän ei ajanut vaarallisen kovaa eivätkä hänen lapsensa olleet vaarassa.

- Väitän, että osaan kyllä ajaa autoa. Nyt täytyy vain ottaa opikseen tapahtuneesta, hän totesi Iltalehdelle viime viikolla.

X--X--X--X--X--X--X--X--X--X--X--X--X--X--X--X

Martina Aitolehti (ent. Kortelampi, Aitolehti-Eerikäinen, s. 16. heinäkuuta 1982 Helsinki) on suomalainen julkisuuden henkilö, laulaja ja televisioesiintyjä. Koulutukseltaan hän on parturi-kampaaja-maskeeraaja.

Ei varmaankaan ajanut ensimmäistä eikä viimeistä kertaa humalassa autolla?! Nyt sattui vain käry käymään! Mitä jos olisi ollut lapset kyydissä?! Toivottavasti rouva on jo soskun seuloissa ja tarkkailussa! Toivottavasti rouva ottaa opikseen eikä tapa itseään eikä muita tiellä liikkujia autoillessaan humalassa taikka muissa mömmöissä liikenteessä!

0

1364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

        Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
        Pyhäjärvi
        142
        1680
      2. Oivallus

        Mitä olet oivaltanut viimeksi?
        Ikävä
        154
        1134
      3. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

        Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
        Sinkut
        351
        1001
      4. Miten voi sinun

        tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
        Ikävä
        70
        980
      5. 69
        768
      6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

        ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
        Pyhäjärvi
        56
        743
      7. Väleistä

        Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        69
        701
      8. Rakastan sinua mies

        Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
        Ikävä
        38
        654
      9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

        Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
        Tanssii tähtien kanssa
        8
        623
      10. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        34
        597
      Aihe