Moikka! Täällä 17v poika joka haluaa kanssa jakaa viikkoraha juttuja teille nuoremmille, jotka valittavat kun saavat "vähän" viikkorahaa. Olin 15v sain ikäisekseni rahaa aina kun tarvin ja käytin paljon rahaa enkä tehnyt paljoa kotitöitä yms. Mutta eräänä päivänä tajusin kun äiti antoi rahaa uusiin vaatteisiin, että kuinkakohan monta tuntia äiti on tehnyt töitä tuon rahasumman eteen (120e) ja kuinka se antaa lapsellensa sen, että hän saa uusia vaatteita ja näyttää siistiltä nuorelta miehenalulta. Kyseisestä päivästä lähtien aina kun äippä on rahaa kouraan pistäny niin on tullut mietittyä juuri tuota työ asiaa, että kuinka paljon se on tehnyt töitä sen rahasumman eteen jonka se antaa teille. Nykyään en enään äitiltä tai iskältä rahaa kysele sillä käyn töissä ja tienaan sieltä erittäin hyvin (800e) per viikko ja olen tajunnut, että se tuntuu olevan liikaa näin nuorelle ihmiselle jonka kuuluisi opetella se että raha ei puissa kasva ja että sen eteen pitää tehdä töitä. Työssäni on oikeasti helppoa ja rentoa, joten rahaa kuluu kaikkeen tyhmään ja turhaan paljon, kuten ravintoloihin, bilettämiseen (aina shampanjaa) yms turhiin vaatteisiin.. Yritän vain kertoa, että nyt on taas alkanut lipsua käsitys rahan ansaitsemisesta kun tuntuu sitä tulevan enkä halua "leijjua" tai mitään mutta tuntuu, että se alkaa menettään arvostusta kun sitä helpommin saa ja tietää ertä kokoajan sotä tulee lisää joten se ei lopu helpolla. Myös vapaammin saa käytettyä rahaa enemmän, tuntuu vain siltä että käsitys rahan todellisesta arvosta on heikentynyt ja sen takia olen alkanut säästämään ja myös käyttämään hieman viisaammin rahaa ja tietysti miettimään ennen kuin ostaa jotain, että tarvitsenko tätä oikeasti? Kiitos jos jaksoitte lukea ja arvostakaa vanhempianne vaikka välillä tuntuisi siltä, että he ovat tyhmiä ja perseestä kun ei saa rahaa ja pitää tulla aikasin kotio, mutta he ajattelevat vain teidän parastanne ja he haluavat, että osaatte tulevaisuudessa tajuta rahan arvon ettei se oikeasti kasva puissa! Kiitos.
Vastaukset 4
- Manga18
Hieno kirjoitus! Toivottavasti opit arvostamaan vielä rahan todellista arvoa! Hyvät yöt:)
- kelarotta
Kelam tuki paras :DD
- minäkin
Joo olen samaa mieltä. Itselläni ikää 14, ja saan viikkorahaa 7€, ja minusta se on aivan liikaa työmäärään nähden.
- näin täällä
Saan saatana raataa niska limassa ja rahaa ei tipu. Vaikka mitä tekisi. Ruoatkin menee omasta pussista. Sähkö, vesi ja majoitus on ilmaista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21796Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha528737- 67661
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561