Ennen oli vahtimestari mutta nykyään turvallisuusvalvoja. Kaupungilla hommissa, ei tarvitse juuri mitään tehdä, pitkät lomat, varma työpaikka. Palkka bruttona pari tonnia kuussa, ei paljon mutta netissä surffailee tuntikausia joka päivä.
Tuttuni on turvallisuusvalvoja
3
2555
Vastaukset
- __...__
Niinpä, turvallisuusvalvojia ynnä muita on moneen junaan.
Turvallisuusvalvoja-nimikkeellä tehdään hommia useimmiten juuri kaupungille tai valtiolle. Tuolla nimikkeellä löytyy porukkaa eduskunnasta, ministeriöiden turvapuolelta, puolustusvoimista ynnä muualta missä hommaa tehdään viran puitteissa ja huomattavasti paremmalla liksalla kuin normaalit yksityisen puolen vartijat. Myös HUS palkkaa porukkaa tuolla nimikkeellä, mutta taitaapa olla niin että vartija siellä silti vaatteissa lukee.
Onhan tuo useimmiten messevä duuni kaikin puolin. Kovaa palkkaa nostetaan varmaan aika rajusti vaihtelevan työmäärän keskellä, mutta muuten saa olla kuin ne kuuluisat ellun kanat. Toisaalta kyllä samaa voi tehdä yksityisenkin puolen vartijana, mutta vaan huomattavasti huonommalla palkalla.
Eduskuntaanhan noita turvallisuusvalvojia haetaan kai kaikkein usein. Pari kuukautta sitten oli taas haku sinne ja jälkiselvittelyt paljastivat että hakijoita oli tässä taloustilanteessa kolmeen em. virkaan joku 270 ihmistä, joten en yhtään ihmettele että yhtä jos toistakin kiinnosti lungit työpaikat.- Helppo homma
Kaverilla lyhyt työaika, klo 8.00-15.45, seitsämän ja puolen viikon vuosiloma, palkka pari tonnia kuussa eikä työt rasita. Varma työpaikka, iso etelä-Suomessa oleva kaupunki ei ketään irtisano.
- faktaaa
Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinnon suorittaneella täytyy olla voimassa oleva vartijakortti, että voi työskennellä kentällä, eli hän toimii vartijana.
(Tai järjestyslain mukainen järjestyksenvalvoja).
Tällöin maksetaan pam tessin mukaisesti koulutuslisää 40e/kk tai 0.25e/h.
Turvallisuusvalvoja ei siis ole ammatti.
Tutkinto sisältää myös koulutuksen, joka on edellytyksenä toimimiseen vastaavana hoitajana vartioimisliikkeessä.
Jokin asiakas tai virka voi kyllä vaatia tveatin tai jonkin muun koulun suorittanutta työntekijää, mutta laki ei sitä määrää.
Yleisesti ottaen kentällä on jo niin paljon kouluttautuneita ettei pelkästään tveatilla erotu edukseen työmarkkinoilla ja tuo mitätön koulutuslisä voi päin vastoin olla punainen vaate hinnalla kilpailevalle työnantajalle, vaikka se lisääkin alan ymmärrystä ja ammattitaitoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 433497
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.352978Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia
Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on1452841SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.702317Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään
"Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s411782Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.861555Mitä tarkalleen tunnet
Minkälaisia tunteita sisälläsi liikkuu, kun tiedät, että ajattelen sinua lämmöllä ja jotain syttyy myös sinussa? Haluai671094- 511036
- 771017
Syyskuussa 2025 ensirekisteröidyistä henkilöautoista 43 % oli täyssähköautoja.
Niitä rekisteröitiin 2 592 eli 41 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Syyskuussa 2025 rekisteröidyistä uusista henkilöautois3847