Ihmissudet

Roshu

Tarvitsen pikaista apua luotettavilta ja asiallisilta henkilöiltä. Ja trollit ja pelkät haukkujat, älkää tulko vastaamaan tähän viestiin. Älkääkä myös tulko kertomaan, että Jeesus pelastaa kyllä minut tai että tarvitsen hoitoa.Tämä voi joidenkin mielestä olla todella kliseinen ja liian elokuvamainen juttu mitä aijon kertoa, mutta uskokaa tai älkää en valehtele ja olen tosissani.

Olen siis täyttänyt tämän vuoden alussa 13 vuotta. Olen jo todella kauan tuntenut syvää yhteyttä susiin. Tämä juttu on varmaan hieman periytynyt äitiltäni. Äitini meinaan rakastaa susia todella paljon myös. Olen pitänyt susista niin kauan kuin vain muistan. Tänä vuonna ne taas tulivat ihan ajatuksieni pinnalle monena kertana. Kävimme perheeni kanssa Ähtärissä tänä vuonna. Siellä eniten ja oikein ajatuksella katselin ja kuvasin susia. Mutta nämä sudet tulivat myöhemminkin tänä vuonna (ihan hiljattain) ajatuksiini oikein kunnolla.
Minulla on ruskeat hiukset ja kellertävät sinivihreät silmät. Minulla on aika paljon ihmissuden käytöstäpoja ja ulkonäköön liittyviä asioita. Minusta tuntuu että olen ainakin puoliksi ihmissusi. En vielä tiedä oikein kunnolla kun ei ole vielä täysikuu tullut.

Enkä voisi sanoa, että olen vampyyri vaikka ihoni onkin useasti aika kalpea (johtuu siitä, että en pidä ruskettumisesta ja olen usein sisällä). Enkä himoitse ihmisverta juodakseni sitä. Myöskään en voi sanoa itseäni merenneidoksi vaikka tykkäänkin uida paljon ja sillain. Mutta ei myöskään keiju sovi, koska minulla ei ole siipiä enkä ole pieni hento olento.

Ja sitten puhun hieman omasta uskostani yliluonnollisiin asioihin. Olen todella nuoresta pitäen uskonot kaikkiin yliluonnollisiin asioihin. Ihmissudet ovat aina olleet semmoinen läheisin juttu minulla.

28

640

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pheobe

      Millä tavalla luonteesi muistuttaa ihmissutta?

    • Roshu

      No, vähän kaikin puolin luonteeni on kuin ihmissudella/sudella. Ei sitä nyt osaa erikseen kertoa millä lailla luonteeni on kuin ihmissudella. Vaikea selittää, mutta siis yritän nyt hieman selventää.
      Kun puhun ihmissudesta en tarkoita semmoista mitä ehkä Twilight, Van Helsing tai muissa elokuvissa nähdään. En sillain muutu suden muotoon, vaan se on enemmän sitä henkistä. Äh, niin vaikea kertoa. Uskon että kuoleman jälkeen me synnymme eri olentona uudelleen tänne maapallolle. Ja uskon että sieluni/henkeni on aikaisemmin ennen tätä kehoa ollut suden kehossa. Eli sieluni/henkeni on ollut joskus suden kehossa, mutta susi on kuollut jostain syystä. Niin tämä sama henki/sielu syntyi uuteen kehoon, mutta on jäänyt ripaus suden luonnetta sielun mukaan. Toivottavasti tajusit tuon.

      • mulla on sama susijuttu ja mulla on mustat hiukset ja Ihan tummat ruskeet silmät
        Ois kiva jutella jossai jos siis et oo feikki
        Oon tällä hetkellä 11 ja mun kik voi laittaa viestiä
        Kik: hetzdaa


    • eijuma

      Miks kirjotat nettiin jos oot ihmissusi??!! Enkä usko että olet oikeasti ihmissusi! Oot feikki. Et pysty muuttuun sudeks.

      • EHKÄ SE EI TARKOITTANUT ETTÄ SE ON SELLANEN IHMISSUSI LUE YLLÄOLEVAT VIESTIT


    • Roshu

      Sama kuin kysyisin vaikka esimerkiksi miksi sinä kirjoitat nettiin? Vaikka uskonkin olevani ihmissusi en kuitenkaan lopeta netissä kirjoittelua. Eikö mielestäsi ihmissudet voi kirjoittaa enään nettiin, jos tietävät olevansa ihmissusia? Tämä on sinun oma asiasi, jos et usko minuun. En ole yhtään sen enempää feikki kuin kukaan muukaan. Sanoinhan edellisessä viestissäni, että en muutu suden muotoon (ainakaan tietääkseni).

    • Rollol

      Sori toi mun nimimerkki, ei kannata välittää siitä.

      Uskon sinua täysin. Minun kaverinikin on kertonut minulle samaa asiaa, mutta hänen sielunsa on ollut kissan kehossa. Todella mielenkiintoisia nämä ihmiset, jotka tietävät edellisestä elämästään. Monikaan ihminen ei muista mitään edellisestä elämästä. No, voi olla että ei edes monillakaan jää edellisestä elämästä mitään käytöstapoja ja luonteita.

    • Roshu

      On mukavaa kuulla, että en ole ainoa tälläinen.

    • eijuma

      Te ootte ihan päästänne vialla !!

    • Madru

      Viesti eijuma -nimimerkillä kulkevalle trollille.

      He eivät ole päästään vialla. Sanoisin että sinä olet kun tulet vain häiritsemään muita ihmisiä.

    • Bad Wolf

      Uskon sinua

      itsekkin olen ihmissusi, vaikka en muutu vielä kokonaan, vaan vain puoliksi. Enkä pysty ulokskaan lähteä vaikka vietän yöni ikkunan luona katsoen täysikuuta (koska olen vasta niin nuori ja perheeni ei tiedä asiasta mitään). Mutta nyt asiaan:

      Minnullakin on suden luonne (ainakin puoliksi( mutta se vahvistuu( minä rakastan näitä sulku merkkejä!))) Ja muistatankin hiukan sutta, ja onneksi et ole vamppyyri olemme vihollisia vamppyyretä vastaan. Merenneidot............Keijut...........
      En enää keksi mitä sanoisin ;-[

    • Lintti_Penkola_II

      Aloittaja: Asutko Järvenpäässä, tässä kuuluisassa mörkö-kaupungissa? No kaipa sinne sekaan sopii sitten yksi ihmissusikin. Ainoa tapa miten voin auttaa sinua, on tämä neuvo: Muuta äkkiä pois, vältä kontakteja Järvenpääläisiin. Alku voi olla hankalaa, mutta kun pääset normaalien ihmisten seuraan elämäsi muuttuu helpommaksi ja ihmissudeksi muuttuminen hidastuu, tai jopa pysähtyy.

    • ihmissusi

      Sudet ja ihmiset ovat aina olleet läheisiä. Itse en luokittele itseäni miksikään. Useasti olen luonnossa törmännyt susiin. Eivät kertakaan ole hyökänneet. Pystyn kommunikoimaan eläinten kanssa.. ps. Ihmissudeksi et halua.

    • Saattaa olla ettet ole ihmissusi vaan sielusi/voimaeläimesi on suden/susi. Mutta jos olet ihmissusi, onnea täydellä kuulla...

      • ihmissusi

        Ei ole olemassa ihmissusi vaikkakin moni toivoo ja luulee olevansa.


      • ihmissusi kirjoitti:

        Ei ole olemassa ihmissusi vaikkakin moni toivoo ja luulee olevansa.

        Juu niin tuota... kaikilla on omat mielipiteet ja toiset on rakastuneet fantasiaan ja suojelevat tunnettaan kynsin hampain joten jos halua elää pidempään en ehdottaisi tuollaista mielipidettä kerrottavan netissä


    • Shusifan

      muistan kanssa kun olin vähän pienempi,kun luulin olevani ihmissusi.Tiedän kyllä että en ole ihmissusi,mutta välillä tulee semmonen "susimainen olo".Lempi eläimeni on susi ja minulla mielestäni on susimaisia piirteitä.olisi siistiä tietää jos olin entisessä elämässäni susi tai,että susi olisi minun voima eläin!rakastan myös reheviä metsiä ja ilalla tuijottaa tähtitaivasta.Paitsi saattaahan tämä johtua siitä,että rakastan susia vain niin paljon,että haluaisin itse olla susi(siitä se varmasti johtuukin)

    • Eimitääväärää

      Näin sanoen en usko, että nettiin puhuminen teekee feikiä kestään. Perusteita, kun on monenlaisia. Sudet ovat lähellä munkin sydäntäni ja yliluonnolliset jutut. Ei niihin uskominen tee kestään hullua. hullut ovat aivan erikseen ja hulluuteen tarvitaan vähän suuremmat perusteet, kun johonkin uskominen.

    • aetgetrjytdki7yor7667777

      Miks täältä poistuu viestit?

    • sisäinensusi

      Minä olen myös havainnut itsessäni paljon piirteitä jotka viittaisivat ihmissuteen tai sudenverisyyteen. En henkilökohtaisesti usko että kukaan ihminen voi tuosta noin vain muuttua sudeksi, vaan niin kuin joku jo mainitsikin että seuraavassa elämässä mahdollisesti syntyisi eläimeksi tai olisi jo ollut eläin edellisessä elämässä ja nyt sitten ihmismuodossa. Kuulostaa monimutkaiselta mutta ymmärrätte varmaan pointin. Eli tälläiset ihmiset jotka havaitsevat esim. ihmissuden tai muun vastaavan piirteitä itsessään olisivat mahdollisesti olleet susia tai tulisivat olemaan seuraavassa elämässään. Omia piirteitäni ovat ulkonäöllisesti hieman tummempi iho vaikka olenkin täysin suomalainen perimältäni, hiukseni ovat vanhemmiten tummuneet merkittävästi ja ovat jo lähes ruskeat, tummat ja paksut kulmakarvat ja silmissäni pupillin ympärillä on havaittavissa kellertävä kehä ennen silmän varsinaisen värin alkamista joka on sinivihreä. Luonteeltani olen aina halunnut poiketa massasta ja olla vähän erilainen, tai vaikka haluaisinkin olla massan mukana menijä, en onnistu siinä sillä en tunne kuuluvani joukkoon vaikka kuinka yrittäisin. Luonto on myös lähellä sydäntäni ja olen aina ihaillut villieläimiä kuten susia. Niissä on jotain hyvin kiehtovaa. Muistan kun pienenä leikimme susia erään kaverini kanssa ja se oli minusta ihanaa.

      Mielestäni ei ole yhtään "hullua" uskoa johonkin yliluonnolliseen. Uskon muutenkin kummituksiin tai ainakin tietynlaisiin henkiolentoihin ja enneuniin yms. En todellakaan usko että tässä elämässä pystyisin "muuntautumaan" sudeksi, aivan mahdoton ajatus. En myöskään usko että ihmissudeksi/sudenveriseksi muututaan pureman kautta, sinä joko synnyit sellaiseksi tai et. Kenties olet ollut joskus susi tai tulet kenties olemaan, mutta tässä elämässä olet vain ihminen suden sielulla.

    • Roshu

      Olen trolli, ei kantsi välittää. TROLLOLLOOO~!!

    • evoluutionmielettömyys

      Valitettavasti muuta järkevää vastausta ei ole kuin se, että jos ihmissusiharhasi pahenee, todellakin tarvitset hoitoa.

      Meillä on näet kaksi ulottuvuutta. Toinen on tämä avaruus, missä olemme ja toinen on mielikuvitus, jossa voimme luoda kokonaisen maailmankaikkeuden kaikkine olentoineen ja asioineen.

      Kun puhutaan uskonnoista ja uskomuksista, niin meillä on muutamia faktoja

      Fakta 1. Jumala, saatana ja vastaavat olennot on näkymättömiä.
      Fakta 2. Uskominen jonkin olennon tai voiman olemassaoloon ilman fyysisiä todisteita tai havaintoja on psykologinen seikka; tunne, luulo, harha, illuusio, hallusinaatio...
      Fakta 3. Kukaan ei ole koskaan nähnyt yliluonnollisia olentoja.
      Fakta 4. Uskomukset "ruumiillistuu" ihmiseen oppimisen kautta.

      Eli jos TUNNET olevasi ihmissusi, tai vampyyri tms. niin kyse on TUNTEESTA. Tunne on mielessäsi tapahtuva asia. Tämä tunne on muodostunut mieleesi oppimisen kautta; sarjakuvat, dokumentit, tarinat, taide, kirjoitukset yms. Jos et koskaan olisi kuullut ihmissusista, todnäk tuntisit vetoa johonkin toiseen myyttiseen olentoon.

      Elämme evoluutiossa vielä ns. 'mielettömyyden aikakautta'. Emme vielä osaa erottaa toisistaan mielikuvitusta ja todellisuutta. Annamme näkymättömien asioiden ja olentojen vaikuttaa todellisuuskäsitykseemme sekä päivittäiseen elämäämme. Uskonto ja uskomukset = illuusio, sekä kollektiivinen harha, jonka muodostavat mm. uskonnolliset esineet, kuten risti, raamattu, ehtoollismalja, alttari jne. sekä kirkko, papin kaapu, uskovaiset ihmiset, kuoleman pelko jne.

      Uskominen yliluonnolliseen on peräisin muinaisilta ajoilta, jolloin ihminen oli tietämätön. Tietämättömyys sekä pelko loivat taikauskon, joka on perusta kaikille uskomuksille. Ihminen on näin kautta aikojen itse luonut myyttisiä olentoja. Tähän ryhmään kuuluu ihminen/susi -hybridin lisäksi lukuisa joukko muita hybridejä... esim ihminen/lepakko, ihminen/hevonen, ihminen/vuohi, ihminen/härkä, hevonen/kotka, leijona/kotka sekä muut olennot, kuten peikot, keijut, menninkäiset, maahiset, tontut, yksisarviset jne.

      Uskot olevasi susi-ihminen, mutta uskotko, että tuolla jossain on kentaureja? Tai satyyrejä? Vieläkö ritari rohkea palaa taistelemaan pahaa lohikäärmettä vastaan? Todellisuus: olet satujen sekä taikauskosi uhri.

      • Eliö1

        Vau... Toi tyyppi puhuu järkeä. Susimainen/eläimellinen käytöstapa saattaa johtua siis vain siitä, että on ottanut vaikutteita?


    • Suuresti epäilen että olisit 13 v. Epäilen että 53 v.

    • seltsuu

      juu samaa sanaa multa tulee mut joka ilta ulkona ja ulvon sovelus mist nään täys kuun nii meen meijä lähimettää ulvoo ja jos kuulisitte ku murisen ja ulvon nii ihan sudelt kuulostan ja mu yks kaveri kerra pelkäs mua xd mut ei se enää ja jos nään kanin lähen se perää tai oravan sa pulujaki koitan napata et mul on ehkä pahempi ku sul ja juon virtaavasta ojasta jos tulee jano kosk virtaava tavallaan puhistuu ku se virtaa kovaa nii ei en oo viälkää sen takii ollu kipee et en tiiä ja ain jos nään kuoleen eläimen mietin uskaltaisko syyä mut eei ku kaikkee tautii voi tulla mut kerra maistoin iha iha pienen palan ja sitte.....mä tykkäsin siit otin vähä vaa lisää ja sit en viittiny emempää et se on vaa se et mä oon kyl pahemassa tilassa ku sä

    • Anonyymi

      Meissä suomalaisissa on karhun verta, koska muinaiset suomalaisten esi-isät syntyivät siten, että karhu ja ihminen saivat lapsen, josta tuli muinaisten esi-isiemme kantavanhempi. Mutta uskon, että minussa on myös suden verta. Ja varmaan joissakin muissakin suomalaisissa. Se vain ei ole kovin tunnettua, koska sudet ovat niin vainottuja, ettei moni uskalla myöntää polveutuvansa suden ja ihmisen liitosta syntyneistä muinaisista esivanhemmista.

    • Anonyymi

      Seko mikä seko,:D Ihan suoraan sanottuna, miks oletat noin ja haluut jakaa sen?

    • Anonyymi

      Hei! Voiko ihmissudella olla vihreän ruskeat silmät? Käyttäydyn kuin susi(ihmissusi) mutta en ole varma, voinko olla ihmissusi.
      Yöllä en saa unta ja päivällä olen pihalla paljon ja lepään kiven päällä ja minulla on koko ajan kauhea himo lähteä ihmisen kimppuun🙁😔en siis itse haluaisi sitä että lähtisin ihmisen kimppuun, haluasin kuitenkin olla ihmissusi.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe