Hei te alkuvuodesta/vuodenvaihteessa roomassa käyneet, osaatteko sanoa minkälaista vaatetusta kannattaa ottaa mukaan?
Kuinka kylmä roomassa on. Tarviiko ottaa toppavarustus mukaan, vai pärjääkö esim jollain fleesetakin tyyppisellä?
Entäpä onko rooma kovinkin tuulinen kaupunki?
Eli onko fleesetakki jäätävä kun tuuli puhaltaa läpi?
Mitä itsellänne oli ja mitä suosittelisitte?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sää voi toki olla ihan lämminkin, mutta sen varaan ei kannata juuri laskea. Olin jokunen vuosi sitten joulun aikaan Roomassa ja vaikka tuloiltana olikin vielä oikein mukavaa ja lämmintä, niin seuraavana päivänä olikin lämpötila jo nollan tuntumassa ja purevan kylmä tuuli jatkuvana kiusana. Koko reissun ajan sai palella, kun ei ollut tullut otettua kunnon talvivaatteita mukaan.
Talvikuukaudet ovat etelä-Euroopassakin epävakaisia ja Roomassa sataa paljon (kertoo siellä asunut tuttavani, hänestä sataa aina, joka on liioittelua). Päivälämpötilat putoavat alle 20 lokakuun lopulla ja sellaisena jatkuu yleensä maalis- huhtikuulle. Alimmat lämpötilat ovat hieman yli nollan.
Tietojeni mukaan tammi-maaliskuussa päivälämpötilat ovat korkeimmillaan noin 13 astetta ja alimmat noin 2-3 astetta. Jos tuuli käy sopivasti, se on purevan kylmä.
Varustaudu siis tuulta ja kosteutta pitävällä takilla!