Se on sitten taas juhlittava. Kylläpä näitä hyviä juttuja nyt riittää, tosi makeeta:
http://yle.fi/uutiset/noin_1_000_minkkia_karkuun_tanskassa/7352715
Yes yes hyvä hyvä heh heh.
Hieno homma
35
374
Vastaukset
Hei, eikö täällä ole muita juhlijoita?! Kummallista. Tuhat vapautettua minkkiä on ehdottomasti juhlimisen arvoinen aihe. Tässä taas vähän namuttelen puoliraa´alla lampaanlihalla ja naukkailen snapseja. Hi hi hi kun on hauskaa. Ruttunaamainen akka jää kohta ilman minkkiturkkia. Tuommonen leveäperse kyllä joutaakin verhoutua vaikka jätesäkkiin. Hyi ku inhottaa ja hyikäilyttää turkistarhaus. Päästetty minkki on kultainen minkki ja apina on vaan tyhmä apina. Johonkin uskonlahkoon höyrähtänyt ja sutta pelkäävä maalaisapina on tyhmintä mitä kuvitella saattaa.
Riittääkö enää tuhat vapautettua minkkiä? Niitähän pitäisi olla miljoonia. Ja sadat tuhannet Suomen maalaisapinat vaan parkuvat hädissään ja haaveilevat, jotta ruman akkansa saisi verhoiltua johonkin turkikseen. Mutta oikeastihan noilla akoilla kasvaa karvoja naamassaan. Niin hirveitä otuksia ne ovat. Ja juopot pelkuriukkonsa noita vielä tiineksi pistää ja siten suoltaa lisää apinoita tähän valtakuntaan. Ei mitään järkeä.- Hyi olkoon....
Pistäppä plösö ittestäs kuva. Katotaan minkälainen läskimölli ihrakasa toisia arvostelee. Läheppä vähä hölkkäileen ja lopeta se paskaruuan syöminen niin saat ittes kuntoon ja vähän itsetuntoas nouseen. Ei tuommottes tilas ole mitään järkeä rypeä. Käy myös pesulla välillä. Haiset tänne saakka.
Etkö muka apina ole kuullut hirmuisesta kuulatuloksestani? Sepä ei pasaruokaa syömällä onnistu.
- Hyi olkoon...
Susianalyytikko kirjoitti:
Etkö muka apina ole kuullut hirmuisesta kuulatuloksestani? Sepä ei pasaruokaa syömällä onnistu.
Ei punkero läskiä voi kuulatuloksilla puolustella. Taidat vissiin harrastaa sumoakin niitten kapipaskasusirakkies kans. Ainakin mielikuvitusmaailmassas. Lähtisit joskus edes ulos, ihmistenilmoille. Hyi helvetti. Kapisia paskaturkkeja ja liikalihava haiseva paskaruuansyöjä. Ajatelkaa nyt ihmiset tuota sian näköstä kuvatusta joka lemuissaan ja liemissään suu vaahdoten kirjoittaa tahmasella näppäimistöllään sepustuksiaan, kun ei muuhun riitä itsetunto. Säälittävän sairasta ja irvokasta
Hyi olkoon... kirjoitti:

Jahas ja heh heh, apinalla petti hermo. Taitaa akkas olla juuri kuvailemani maalaiskarvanaama ja yhdessä olette suoltanut sutta pelkääviä apinoita läjämäärin tähän maailmaan.
Ja tuosta ulkona käymisestä. Minähän tässä olen kierrellyt tämän maan peräkyliä ja hikisiä maalaispitäjiä kerätessäni aineistoa Susianalyysia varten. Ei noita sutta pelkääviä karvanaamoja kaupungista löydy, joten jos haluaa tehdä kunnon tutkimusta niin pitää lähteä korpeen "apinajahtiin". Sinä nyt ainakin asustelet jossain perähikiällä ruman akkas ja mölyävän apinalaumas kanssa ja hinkkaat pyssyjäs ja juot viinaa, jotta uskallat edes postilaatikolla käydä kun niin pelkäät susia ja karhuja.Hyi olkoon... kirjoitti:
Ei punkero läskiä voi kuulatuloksilla puolustella. Taidat vissiin harrastaa sumoakin niitten kapipaskasusirakkies kans. Ainakin mielikuvitusmaailmassas. Lähtisit joskus edes ulos, ihmistenilmoille. Hyi helvetti. Kapisia paskaturkkeja ja liikalihava haiseva paskaruuansyöjä. Ajatelkaa nyt ihmiset tuota sian näköstä kuvatusta joka lemuissaan ja liemissään suu vaahdoten kirjoittaa tahmasella näppäimistöllään sepustuksiaan, kun ei muuhun riitä itsetunto. Säälittävän sairasta ja irvokasta
Luepas apina tuosta:
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/tutkija-suomen-susipelko-poikkeuksellista-muualla-euroopassa-vieras-ilmio/625393/Susianalyytikko kirjoitti:
Luepas apina tuosta:
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/tutkija-suomen-susipelko-poikkeuksellista-muualla-euroopassa-vieras-ilmio/625393/Apinalle lisää luettavaa:
http://www.tiede.fi/artikkeli/kysy/mista_susipelko_ponnistaaSusianalyytikko kirjoitti:
Apinalle lisää luettavaa:
http://www.tiede.fi/artikkeli/kysy/mista_susipelko_ponnistaaHeh heh, akkas kuva muuten löytyi kun googletin hakusanalla susipelko:
http://jingreed.typepad.com/.a/6a00d8341c73fe53ef01348096b4b5970c-pi- Hyi olkoon...
Susianalyytikko kirjoitti:
Jahas ja heh heh, apinalla petti hermo. Taitaa akkas olla juuri kuvailemani maalaiskarvanaama ja yhdessä olette suoltanut sutta pelkääviä apinoita läjämäärin tähän maailmaan.
Ja tuosta ulkona käymisestä. Minähän tässä olen kierrellyt tämän maan peräkyliä ja hikisiä maalaispitäjiä kerätessäni aineistoa Susianalyysia varten. Ei noita sutta pelkääviä karvanaamoja kaupungista löydy, joten jos haluaa tehdä kunnon tutkimusta niin pitää lähteä korpeen "apinajahtiin". Sinä nyt ainakin asustelet jossain perähikiällä ruman akkas ja mölyävän apinalaumas kanssa ja hinkkaat pyssyjäs ja juot viinaa, jotta uskallat edes postilaatikolla käydä kun niin pelkäät susia ja karhuja.Läskit löllys taas ja kuola valui. Muista rasvata ihopoimus, ettei ne tulehdu.
- hyi helvettti
Susianalyytikko kirjoitti:
Apinalle lisää luettavaa:
http://www.tiede.fi/artikkeli/kysy/mista_susipelko_ponnistaaSiinäpä sulle plösö:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ylipaino - hyi ol...
Susianalyytikko kirjoitti:
Jahas ja heh heh, apinalla petti hermo. Taitaa akkas olla juuri kuvailemani maalaiskarvanaama ja yhdessä olette suoltanut sutta pelkääviä apinoita läjämäärin tähän maailmaan.
Ja tuosta ulkona käymisestä. Minähän tässä olen kierrellyt tämän maan peräkyliä ja hikisiä maalaispitäjiä kerätessäni aineistoa Susianalyysia varten. Ei noita sutta pelkääviä karvanaamoja kaupungista löydy, joten jos haluaa tehdä kunnon tutkimusta niin pitää lähteä korpeen "apinajahtiin". Sinä nyt ainakin asustelet jossain perähikiällä ruman akkas ja mölyävän apinalaumas kanssa ja hinkkaat pyssyjäs ja juot viinaa, jotta uskallat edes postilaatikolla käydä kun niin pelkäät susia ja karhuja.Mullapas onkin vaimo, talo , lapset, postilaatikko ja viinaa. Mitä sulla on? Liikalihava ruumis ja lääkitys. Älyä ei ainakaan.
- *vertailua
http://www.youtube.com/watch?v=xxzbqmFkXwU
Eivoi nauramatta tätä mölyapinatallennetta katsoa, kun samalla tekee matemaattispsykologisia vertailuja tähän viestiketjuun, joka on tuupattu yksistä käsistä pl. tämä postaus.
Kohtalainen kuulatulos näkyy olevan tämänkin videon Mestarilla.
Ensin akka ja lapset karkuun, Mestari saapuu lavalle.
Mestarilla hauska ilme 0.41, sitten tehdään temppu, ja kiivas väittely lähtee käkättimestä 0.44 ja kaverit vastaa. Tässä repeän, ei voi loppua kommentoida.......
Olkaapa hyvät!Namuttelehan sinä vaan niitten apinapoikakavereittesi kanssa ruskeilla (kts aiempi avaukseni) banaaneilla. Minä hoidan tuon naurupuolen. Heh he ja hi hi hi, sutta pelkäävä apina on tosi pelle. Fiksulla on vara nauraa vajakkipelkurille ja minähän olen tunnetusti erittäinkin fiksu. Sinähän tässä tyhmä apina olet, heh heh. Eikä sinä oikeasti naura. Sinähän itket koko ajan susien ja karhujen kaameutta, itket niin että taivas vuotaa ja joet tulvivat. Paskot hädissäsi housuihin ja viemärit siitä jo täyttyvät. Siksihän maaseudulla on niin sontasta kun siellä asuu tämmöstä jätettä. Ja tämmöset apinat kehtaa vielä jälikasvua tehdä. Siellähän on järkiään toistakymmentä apinapelkuripenikkaa yhdessä perheessä ja kaikista kasvaa samanlaisia hysteerikkopelkureita kun onn noin surkeat vanhemmat. Siksi syrjäkyliltä ei vaan apinaongelma poistu.
Minähän tässä taas asialinjalla olen. Painotankin vanhempien vastuuta. Jälkikasvua tulee tehdä omien resurssien ja älyllisten voimavarojen mukaan. Ensinnäkin apinat pitäisi häätää maaseudulta kaupunkeihin ja panna koulunpenkille sivistymään.
Muistutan vielä, jotta meillä päin on iät ja ajat jo lapset opetettu sylkimään ja räkimään päin susipelkurin naamaa. Niin halveksittavia nuo surkimukset ovat.Hei tuolla, mikähän se nyt marketti olikaan....? No siellä oli kuiteski vaipat supertarjouksessa. Ajattelin, että kannattais teidän kylällä ja perheessä varmaan käyttää tarjous hyväksi. Lienette sen verran suuria kuluttajia kun ajatellaan kaikken pentujenne määrää ja sutta pelkääviä, aikuisia lahkeeseen paskovia vajakkeja. Tuossa mainoksessa vielä todettiin, jotta riittää vähän suuremmankin lapsen tarpeeseen nuo paksuinmmat vaipat. Näitä jos juoppo susipelkuri survoo lahkeisiinsa vaikkapa kymmenkunta, niin joskohan enimpiä märmeleitä ei tarvitsisi sulloa pesukoneeseen. Kilpailijamarketin listoilla oli vielä banaanit tarjouksessa. Nyt kannattaa käydä kaupassa.
Tässä näin vaan hyvän tahdon eleenä ja vinkkinä. Minähän autan aina ihmistä hädässä. Tästähän on jo osoituksena Susianalyysiterapia, jonka kautta hullu voi päästä työtä tekemällä ja omilla aivoillan ajattelemalla pahimmista peloistaan eroon.- pätijä
Susianalyytikko kirjoitti:
Hei tuolla, mikähän se nyt marketti olikaan....? No siellä oli kuiteski vaipat supertarjouksessa. Ajattelin, että kannattais teidän kylällä ja perheessä varmaan käyttää tarjous hyväksi. Lienette sen verran suuria kuluttajia kun ajatellaan kaikken pentujenne määrää ja sutta pelkääviä, aikuisia lahkeeseen paskovia vajakkeja. Tuossa mainoksessa vielä todettiin, jotta riittää vähän suuremmankin lapsen tarpeeseen nuo paksuinmmat vaipat. Näitä jos juoppo susipelkuri survoo lahkeisiinsa vaikkapa kymmenkunta, niin joskohan enimpiä märmeleitä ei tarvitsisi sulloa pesukoneeseen. Kilpailijamarketin listoilla oli vielä banaanit tarjouksessa. Nyt kannattaa käydä kaupassa.
Tässä näin vaan hyvän tahdon eleenä ja vinkkinä. Minähän autan aina ihmistä hädässä. Tästähän on jo osoituksena Susianalyysiterapia, jonka kautta hullu voi päästä työtä tekemällä ja omilla aivoillan ajattelemalla pahimmista peloistaan eroon.Mitä hyvää tuossa on että vierasperäinen laji pääsee luontoon?
pätijä kirjoitti:
Mitä hyvää tuossa on että vierasperäinen laji pääsee luontoon?
Kerrankin asialliseen avaukseen tulee asiallinen kysymys. Minäpä selitän.
Eihän minkki kuulu häkkiin. Sairas ihmisporsas sen sinne sulkee. Jos sinut suljettaisiin häkkiin odottamaan teurastusta, niin valitsisitko vuorokauden vapautta vaiko paskassa lojumista kuolemaasi asti odottaen, jolloin saisit sitten jatkaa elämääsi jonkin ruttunaamaisen akan täytteenä. Tämähän on yhtä älytöntä kuin olisi tappaa mikä tahansa eläin, jotta tyhmistä tyhmin apina saisi juurikin oikean värisen ja laatuisen lisäkkeen vaikkapa oikeaan nimettömän varpaan kynteensä.
Näitä vajakkeja tässä tulisikin jahdata ja kunnianosoitus näille urheille sotureille, jotka näin ovat tehneet. Samaten yhtä hirvittäviä ja ahneita ihmisporsaita kuin turkistarhaajat, ovat kaikenmaailman poropaimenet ts juoppoaslakit sekä lammaspaimenet, jotka eivät satojen lampaitten laumastansa yhtäkään lammasta susille raskisi syöttää. Hyi kun inhottaa tuommoinen ahneus.Susianalyytikko kirjoitti:
Kerrankin asialliseen avaukseen tulee asiallinen kysymys. Minäpä selitän.
Eihän minkki kuulu häkkiin. Sairas ihmisporsas sen sinne sulkee. Jos sinut suljettaisiin häkkiin odottamaan teurastusta, niin valitsisitko vuorokauden vapautta vaiko paskassa lojumista kuolemaasi asti odottaen, jolloin saisit sitten jatkaa elämääsi jonkin ruttunaamaisen akan täytteenä. Tämähän on yhtä älytöntä kuin olisi tappaa mikä tahansa eläin, jotta tyhmistä tyhmin apina saisi juurikin oikean värisen ja laatuisen lisäkkeen vaikkapa oikeaan nimettömän varpaan kynteensä.
Näitä vajakkeja tässä tulisikin jahdata ja kunnianosoitus näille urheille sotureille, jotka näin ovat tehneet. Samaten yhtä hirvittäviä ja ahneita ihmisporsaita kuin turkistarhaajat, ovat kaikenmaailman poropaimenet ts juoppoaslakit sekä lammaspaimenet, jotka eivät satojen lampaitten laumastansa yhtäkään lammasta susille raskisi syöttää. Hyi kun inhottaa tuommoinen ahneus.Niin vielä tuohon itse kysymykseen.
Vieras laji tulee aina sieltä sun täältä sinne sun tänne. Niin se evoluutio etenee ja kehittyy. Luonto kyllä hoitaa hommansa ja mitä sitten, jos jotain lajeja tuhoutuu ja jotkin porskuttavat eteenpäin kohti tuhoutumistaan jossain vaiheessa. Tokihan tässä kaiholla muistellaan vaikkapa mammutteja.
Minähän olen juurikin suuri Luonnonystävä Ja Suden ystävä. Tämä kuvaamani ahne ihmisporsas on vaan paha luonnolle. Se kun ei ole luonnollista. Luonnossa ei löydy yhtäkään eläinlajia, joka vaan pelkäisi ja pelkäisi ilman mitään syytä. Ihmiselle on vieläpä suotu jonkin verran älyä, joten on kumma luonnon oikku pelätä hysteerisesti jotain sutta ja saastuttaa jälkikasvuaan tällä asenteella.
Elikkä siis sairas hysteerikkoapina, sutta pelkäävä vajakki on luonnon oikku, jolle fiksu ei voi muuta naureskella. Toki se voi hädissään aiheuttaa tuhoa tussareineen, heh heh. Fiksut antavat eläinten mellastaa. Esim.kissat ovat ihan harmittomia irrallaan. Syökööt niin paljon linnunpoikasia kuin ehtivät.l Luonto kyllä sen kestää. Kissa onkin fiksu maalaisapinaan verrattuna.- pätijä
Susianalyytikko kirjoitti:
Niin vielä tuohon itse kysymykseen.
Vieras laji tulee aina sieltä sun täältä sinne sun tänne. Niin se evoluutio etenee ja kehittyy. Luonto kyllä hoitaa hommansa ja mitä sitten, jos jotain lajeja tuhoutuu ja jotkin porskuttavat eteenpäin kohti tuhoutumistaan jossain vaiheessa. Tokihan tässä kaiholla muistellaan vaikkapa mammutteja.
Minähän olen juurikin suuri Luonnonystävä Ja Suden ystävä. Tämä kuvaamani ahne ihmisporsas on vaan paha luonnolle. Se kun ei ole luonnollista. Luonnossa ei löydy yhtäkään eläinlajia, joka vaan pelkäisi ja pelkäisi ilman mitään syytä. Ihmiselle on vieläpä suotu jonkin verran älyä, joten on kumma luonnon oikku pelätä hysteerisesti jotain sutta ja saastuttaa jälkikasvuaan tällä asenteella.
Elikkä siis sairas hysteerikkoapina, sutta pelkäävä vajakki on luonnon oikku, jolle fiksu ei voi muuta naureskella. Toki se voi hädissään aiheuttaa tuhoa tussareineen, heh heh. Fiksut antavat eläinten mellastaa. Esim.kissat ovat ihan harmittomia irrallaan. Syökööt niin paljon linnunpoikasia kuin ehtivät.l Luonto kyllä sen kestää. Kissa onkin fiksu maalaisapinaan verrattuna.Elikkä väität siis olevasi luonnonystävä mutta silti sinulle on samantekevää että vieraslaji syrjäyttää kotimaisia lajeja? Mitä mieltä silloin olet jos suden syrjäyttää vieras peräinen laji tai oikeastaan sitähän syrjäytetään koko ajan. En väitä että olisin niin huolissani suden tulevaisuudesta mutta susikin kuuluu suomen luontoon jota ei saisi hävittää suomesta. Ja mitä kissoihin tulee niin saisivat omistajat kytkeä kissankin naruun lintujen pesimä aikana niinkuin koirallekkin tehdään, tokihan on semmoisiakin ihmisiä jotka viis veisaa koirien kiinnipidosta pesimä aikana
- Jagdpanther
pätijä kirjoitti:
Elikkä väität siis olevasi luonnonystävä mutta silti sinulle on samantekevää että vieraslaji syrjäyttää kotimaisia lajeja? Mitä mieltä silloin olet jos suden syrjäyttää vieras peräinen laji tai oikeastaan sitähän syrjäytetään koko ajan. En väitä että olisin niin huolissani suden tulevaisuudesta mutta susikin kuuluu suomen luontoon jota ei saisi hävittää suomesta. Ja mitä kissoihin tulee niin saisivat omistajat kytkeä kissankin naruun lintujen pesimä aikana niinkuin koirallekkin tehdään, tokihan on semmoisiakin ihmisiä jotka viis veisaa koirien kiinnipidosta pesimä aikana
Sehän olisikin luonnollista jos ihminen syrjäyttäisi suden lopullisesti sukupuuttoon. Sehän on evoluutiota eikä jollain sudennylkyttäjällä ole mitään nokan koputtamista silloin? Anaalilyytikko sais muuten vähentää tota aineiden vetämistä ku sen tekstit on jo aika vakavasti harhaisia.
- Tunnut olevan
Susianalyytikko kirjoitti:
Niin vielä tuohon itse kysymykseen.
Vieras laji tulee aina sieltä sun täältä sinne sun tänne. Niin se evoluutio etenee ja kehittyy. Luonto kyllä hoitaa hommansa ja mitä sitten, jos jotain lajeja tuhoutuu ja jotkin porskuttavat eteenpäin kohti tuhoutumistaan jossain vaiheessa. Tokihan tässä kaiholla muistellaan vaikkapa mammutteja.
Minähän olen juurikin suuri Luonnonystävä Ja Suden ystävä. Tämä kuvaamani ahne ihmisporsas on vaan paha luonnolle. Se kun ei ole luonnollista. Luonnossa ei löydy yhtäkään eläinlajia, joka vaan pelkäisi ja pelkäisi ilman mitään syytä. Ihmiselle on vieläpä suotu jonkin verran älyä, joten on kumma luonnon oikku pelätä hysteerisesti jotain sutta ja saastuttaa jälkikasvuaan tällä asenteella.
Elikkä siis sairas hysteerikkoapina, sutta pelkäävä vajakki on luonnon oikku, jolle fiksu ei voi muuta naureskella. Toki se voi hädissään aiheuttaa tuhoa tussareineen, heh heh. Fiksut antavat eläinten mellastaa. Esim.kissat ovat ihan harmittomia irrallaan. Syökööt niin paljon linnunpoikasia kuin ehtivät.l Luonto kyllä sen kestää. Kissa onkin fiksu maalaisapinaan verrattuna.tosi "luonnonystävä", kun iloitset siitä miten tuhannet minkit tuhoavat luonnonvaraisten lintujen pesät ja poikaset laajalta alalta.
Häpeä, jos osaat, mokoma "luonnonystävä". Tunnut olevan kirjoitti:
tosi "luonnonystävä", kun iloitset siitä miten tuhannet minkit tuhoavat luonnonvaraisten lintujen pesät ja poikaset laajalta alalta.
Häpeä, jos osaat, mokoma "luonnonystävä".Mieleltään sairas ja ahne ihmisporsashan niitä minkkejä on ylipäätänsä kasvattanut. Tuommoset irstaat nasupelkurit tässä joutaakin vetää viemäristä alas. Tätä työtähän minä tosin teenkin koko ajan Susianalyysin kautta.
- Ja se on sitten
Susianalyytikko kirjoitti:
Mieleltään sairas ja ahne ihmisporsashan niitä minkkejä on ylipäätänsä kasvattanut. Tuommoset irstaat nasupelkurit tässä joutaakin vetää viemäristä alas. Tätä työtähän minä tosin teenkin koko ajan Susianalyysin kautta.
luonnonvaraisten eläinten vika ?
Idiootti. - älähtää ja kolahtaa
Jagdpanther kirjoitti:
Sehän olisikin luonnollista jos ihminen syrjäyttäisi suden lopullisesti sukupuuttoon. Sehän on evoluutiota eikä jollain sudennylkyttäjällä ole mitään nokan koputtamista silloin? Anaalilyytikko sais muuten vähentää tota aineiden vetämistä ku sen tekstit on jo aika vakavasti harhaisia.
Se vähä herppas, ku selvis millanen haiseva lihava rillipää se on.
- Anonyymi
Susianalyytikko kirjoitti:
Namuttelehan sinä vaan niitten apinapoikakavereittesi kanssa ruskeilla (kts aiempi avaukseni) banaaneilla. Minä hoidan tuon naurupuolen. Heh he ja hi hi hi, sutta pelkäävä apina on tosi pelle. Fiksulla on vara nauraa vajakkipelkurille ja minähän olen tunnetusti erittäinkin fiksu. Sinähän tässä tyhmä apina olet, heh heh. Eikä sinä oikeasti naura. Sinähän itket koko ajan susien ja karhujen kaameutta, itket niin että taivas vuotaa ja joet tulvivat. Paskot hädissäsi housuihin ja viemärit siitä jo täyttyvät. Siksihän maaseudulla on niin sontasta kun siellä asuu tämmöstä jätettä. Ja tämmöset apinat kehtaa vielä jälikasvua tehdä. Siellähän on järkiään toistakymmentä apinapelkuripenikkaa yhdessä perheessä ja kaikista kasvaa samanlaisia hysteerikkopelkureita kun onn noin surkeat vanhemmat. Siksi syrjäkyliltä ei vaan apinaongelma poistu.
Minähän tässä taas asialinjalla olen. Painotankin vanhempien vastuuta. Jälkikasvua tulee tehdä omien resurssien ja älyllisten voimavarojen mukaan. Ensinnäkin apinat pitäisi häätää maaseudulta kaupunkeihin ja panna koulunpenkille sivistymään.
Muistutan vielä, jotta meillä päin on iät ja ajat jo lapset opetettu sylkimään ja räkimään päin susipelkurin naamaa. Niin halveksittavia nuo surkimukset ovat.Tämä Susianalyytikko on poistanut profiilinsa ja kirjoitteleenimim. Moktar.Gubta nykyään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä Susianalyytikko on poistanut profiilinsa ja kirjoitteleenimim. Moktar.Gubta nykyään.
Ei poistanut vaan poistettu jatkuvien metsästyspropagandojen sekä valheellisen tiedon levittämisestä.
- *vertailua
Eipä voi kun naureskella metsästyksen vastustajat- osion mölyapinalle!
http://www.youtube.com/watch?v=xxzbqmFkXwU- Paappa 2
Onko se anaalilyytikko palelluttanu pallinsa, ku ne oli nii valakooset?
- gidjgrekigjeirsgse
Väärin
Nyt susianalyytikko kyllä viimein paljasti totaalisen sivistymättömyytensä ja että on ehdottomasti suomalaista alkuperäisluontoa vastaan (Tai minkä tahansa muun maan alkuperäisiä eliöitä vastaan). Eihän tuollaista voi ottaa enää kukaan täsjärkinen vakavasti. Toisin sanoen, et ole enää silmissämme edes mikään mukamas "luonnonsuojelija", vaan mistään täysin mitään ymmärtämätön huu-haa innane. Olet täällä näine kaikkine amatöörimäisine kirjoituksenisesi juurikin itse se eniten/täysin luonnonvastainen hylkiö. Toivottavasti katoat pian sukupuuttoon. Tuollaisia ei vaan yksinkertaisesti tarvita. Adios! - ebin1
Ebin
- horseface
Surullista että suomesta löytyy noinkin typerää porukkaa kuin "susianalyytikko" aivan käsittämätön idiootti. toivottavasti tukehdut pikaruokaasi.
- haha1
Miten joku voi jaksaa käyttää noin paljon aikaa ja kirjoittaa noin paljon täyttä p***** ilman minkäänlaista asian tuntemusta :D:DD:D nämä jotkut netti trollit on jo niin surullisia ettei ne ole enää edes hauskoja. Suosittelisin arvon analyytikolle että ottaisi hetken ja miettisi omaa toimintaansa (ja itseään) objektiivisesti ja miettisi että kannataisko alkaa purkamaan tuota pahaa oloa jotenkin muuten? esim. ammatti auttaja vois olla kova sana.
- Anonyymi
Analyytikko kyykyytää.
- Anonyymi
Kaivoit sitten taas jonkun ikivanhan ketjun pinnalle vuoden -14 minkeistä?
Kannattiko, noin niinkuin omasta mielestä ??
- Anonyymi
Heh heh....pääsipä minkit vapauteen.p
- Anonyymi
Joo. Luonnonvaraisille linnuille tosi hyvä ja hieno uutinen. Ihan oikeastikko olet noin kova luonnon vihaaja?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä642116Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721722Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811186
- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3571126Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3291103