Nyt kun mussukoille ostettu mopot ja jotkut porvarit ovat jopa mopoautoja saaneet kustannettua pikkutyrkyilleen, niin opettakaas samalla käytöstä liikenteessä.
Alkaa hieman vituttamaan nuo 50 mopon röykkiöt, jotka asuma-alueita kiertelevät. Siellä subbarit huutavat ja äänenvaimentimet ovat irti. Ajellaan koko tien leveydellä, keulitaan, kiilaillaan ja yleisesti perseillään. Normaali liikenne saadaan täysin tukkoon. Paitsi tietty parin vesselin toimesta, jotka viritetyillä mopoilla ohittelevat edes takaisin letkaa mutkissa ja mäissä.
Kohta siellä paukahtaa ja joku lapsi kuolee. Ja lehdessä itketään, kuinka hieno ihminen oli kyseessä ja kaikki jäävät kaipaamaan.
Salon paikallispoliisi voisi tehdä jotain hyödyllistä ja vaikka puuttua tähän kaupungin syöpään. Ehdotan mopoille ajoaikaa arkisin klo 07.00-18.00 ja viikonloppuisin klo 09.00-15.00. Sen ulkopuolella ei ajeta ennen kuin kakarat tajuavat. Samoin liikennesakot lasketaan vanhempien tulojen mukaan. Eihän parinkympin lappu tunnu missään, kun optiorahapappa betalar taskurahoistaan.
Salon mopolapset
19
873
Vastaukset
- römpötipöts
Vanhalle jäärälle. HANKI ELÄMÄ
Aloittaja on aivan oikeassa. Ei kaikki mopomuksut kaahaile, mutta aika moni. Eivät nämä pullamössömuksut opi ennen kuin heille sattuu jotain ikävää. Näin tapahtui Toholammilla, jossa 10v poika kuoli ja 15v poika loukkaantui. Ja kuinka monta muuta vastaavaa tapausta on sattunut, eli ei ihmishengellä kannata leikkiä. Maltti on valttia !
- Pahasetäpakulla
Saahan sitä tietä tukkia, vaan ei se minua satu jos omaa tyhmyyttään tahtovat pakettiauton kanssa kokeilla.
- vanha jäärä
Ja osanottoni Marian/Armfeltin koulun naapurissa asuville. Se tuntuu olevan suosittu teinien kokoontumispaikka. Ohjelma koostuu pääasiassa vitun huutamisesta ja mopoilla keulimisesta. Pientä tyydytystä autossa odotellessani sain kuitenkin, kun yksi jantteri keuli selälleen paskalla crossillaan. Ei kuitenkaan loukkaantunut näkyvästi.
Toki sitten on niitä lähteltä-piti-tilanteita, kun urpot keulivat koulun pihalta ajotielle ja samalla kevyenliikenteenväylän yli. Ei ne paljoa katso tuleeko lasta vai pappaa sivuilta. Tällä kertaa saivat kuitenkin väistettyä.
Mutta mahtaa tosiaan olle hienoa asua 10m päässä talossa ja kuunnella joka ainoa ilta sitä kakstahtien tauotonta kierrätystä. Vanhemmat toki ovat nirvanassa, kun omat pikkunilkit ovat jossain muualla häiritsemässä.
https://www.youtube.com/watch?v=ohesgZWDaXk - janne1224
Miksei salon poliisi oikeasti puutu noihin. Lauantaina taas varmasti sadan mopon letka kaupungilla. Rekisterikilvel osalla peitetty mustalla sähköteipillä. Ei tietoakaan väistämissäännöistä ja torikatua ajettiin koko letkan voimin vääräänsuuntaan. Joku kerta joku näistä vielä loukkaantuu tai jopa kuolee. Silloin on myöhäistä puuttua.Tiedän ettei poliisi saa kiinni näitä mopoja mutta edes yksi mopoauto ja tätä kautta selvitettäisiin näiden ajojen järjestäjä. Poliisi on ollut jopa samassa risteyksessä kun tämä mopoletka ajaa horninkadulta helsingintielle väistämättä autoja..
- love you
kuka se nätti punapäätyttö halikon kirkolta mopoilee???? asuu kai jossain pappilan lähel
- vitun penikat
Hautausmaalla vissiin jo! Pappilan lähellä kuitenkin.
- love also
se on varmaanki toi nina tosta takapappilasta
- kukkisprkl
Kai sitä salaa toivoo että edes jollekkin sattuis jotain vakavampaa niin ehkä ne loputkin penikat oppis käyttäytymään... mullan alla ei paljon keulita.
- Järki matkassa.
Jep. Muistan kyllä kun teininä tuli vähän hölmöiltyä kännipäissään ja vakavin seurauksin. Tuntui ilkeältä lentää mopon kanssa ympäri kun pää paukkui ojan pientareita pitkin ja rutina kuului. Itse selvisin pienellä nenän varren hiusmurtumalla ja verta vuotavalla haavalla kun kaverilta repes alaien, joka tikattiin ja myöhemmin tulehtui, jonka seurauksena kaveri vietti viikkoja Tyksissä. Oltiin onnekkaita, että selvittiin hengissä. Pienikin asentovirhe olis saattanut katkoa niskat.
Ja kyllä meitä keljutti ja vitutti... se miten saatanan tyhmiä me oltiin. Onni onnettomuudessa; päähän tuli lisää järkeä, vaikkakin vähän kovan kautta. - vanhempien vastuu
Järki matkassa. kirjoitti:
Jep. Muistan kyllä kun teininä tuli vähän hölmöiltyä kännipäissään ja vakavin seurauksin. Tuntui ilkeältä lentää mopon kanssa ympäri kun pää paukkui ojan pientareita pitkin ja rutina kuului. Itse selvisin pienellä nenän varren hiusmurtumalla ja verta vuotavalla haavalla kun kaverilta repes alaien, joka tikattiin ja myöhemmin tulehtui, jonka seurauksena kaveri vietti viikkoja Tyksissä. Oltiin onnekkaita, että selvittiin hengissä. Pienikin asentovirhe olis saattanut katkoa niskat.
Ja kyllä meitä keljutti ja vitutti... se miten saatanan tyhmiä me oltiin. Onni onnettomuudessa; päähän tuli lisää järkeä, vaikkakin vähän kovan kautta.Asiaa puhut Järki matkassa.
Voi kun edes joku tuosta pullamössökakaralaumasta tajuaisi, että hekin ovat vain ihmisiä, joilta henkikulta saattaa helpostikin lähteä, jos ei henki, niin rullatuoli kutsuu, kun niskasta alaspäin halvaantuu.
Poliisille arvosanaksi 4 - 10 asteikolla 4-.
En edes koulussa alaluokilla saanut koskaan noin surkeata arvosanaa.
- vanha jäärä
Tänään Salkkarissa TAAS juttua. Kakarat perseilee edelleen...Mikä helvetti niitä vaivaa? Pitäisikö ottaa yleinen ja yhtenäinen selkäsaunailta lauantaille? Jokainen salolainen teini riviin ja viranomaiset hakkaa vitsalla persaukseen. Toistetaan joka viikko niin kauan, että järki palaa päähän.
Noissa liikenteenjakajien kiertämisissä kuolee oikeasti ihmisiä. Tosin viimeksikin taidettiin autoilijaa syyttää, kun pirkkopetteri ajoi väärältä puoleltä väärää kaistaa ja mitään katsomatta suoraan auton nokan alle. Eli viasta vähintään 50% on näiden vatipäiden vanhemmissakin. - hiljaista on
mitäs mitäs, onko nää pääurpot saatu kiinni kun tiistain jälkeen ei ole öisin kuulunut enää mopojen ääniä keskustan alueella? Toivottavasti...
- Ei mee jakeluun
Halikossa ainakin sama touhu jatkuu. 5 min sen jälkeen, kun kevari veti Kuruntietä n. 80-100 km/h tuli maija perässä ja sen jälkeen pari mopotyyppiä, joiden äänenvaimentimista olisi ollut huomauttamista. Pirkkatorin luona taas ajellaan pitkin nurmikoita ja oiotaan mistä sattuu. Poliisi saisi mennä kyttäämään siviiliautoissa näitä koheltajia ihan joka ilta, niin menisi viesti perille. Mopollaliikkumiskielto klo 22 jälkeen asutusalueille olisi varteenotettava vaihtoehto.
- Hermostunut nuori
Ei mee jakeluun kirjoitti:
Halikossa ainakin sama touhu jatkuu. 5 min sen jälkeen, kun kevari veti Kuruntietä n. 80-100 km/h tuli maija perässä ja sen jälkeen pari mopotyyppiä, joiden äänenvaimentimista olisi ollut huomauttamista. Pirkkatorin luona taas ajellaan pitkin nurmikoita ja oiotaan mistä sattuu. Poliisi saisi mennä kyttäämään siviiliautoissa näitä koheltajia ihan joka ilta, niin menisi viesti perille. Mopollaliikkumiskielto klo 22 jälkeen asutusalueille olisi varteenotettava vaihtoehto.
Pakko sanoa että kyllähän minuakin häiritsee kun iltaisin Pirkkatorin pihalle ajaa pari mopoa/mopoautoa ja popitetaan niin että kuuluu meidän pihaan asti, vaikka minullakin on mopo mutta en silti mene häiritsemään toisten iltaa sillä. Samaa voisi sanoa myös Lautamiehentiellä menevistä mopoista jotka varmaan oikasevat Armfeltin koulun pihalle hengaamaan pitkin yötä, ei edes uni tule kunnolla kun pitää olla ikkuna öisin auki ja kuulen kaikki mopo autot ja mopot mitkä sinnepäin kääntyvät, olisi hyvä jos sinne saataisiin oleskelu kielletty kello 22.00 jälkeen.
- vanha jäärä edelleen
Lehden mukaan poliisi on ottanut pois "ajo-oikeuksia". WTF? Varmaan tuollaista jonnea kiinnostaa joku mopokortti yhtä paljon kuin kilo kiveksiä. Ainoa oikea rangaistus olisi ottaa se rikoksentekoväline pois. Tässä tapauksessa mopo valtiolle. Sama juttu rattijuopoille sekä muille liikenteen törkeille vaarantamisille.
Ja sakot edelleen vanhempien tulojen mukaan. Mopo pois ja nimi maantantain lehteen. Sama kaikille rikollisille.- erkki vasil helminen
Miks just maanantain lehteen?
- siks kun siin
erkki vasil helminen kirjoitti:
Miks just maanantain lehteen?
o muutenki vähä uutissii
- vanha jäärä
erkki vasil helminen kirjoitti:
Miks just maanantain lehteen?
Siihen olisi hyvä listata viikonlopun saldo. Lähteä puhtaalta pöydältä uuteen nousuun kohti alkavaa viikkoa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh804206Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?
Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli893441Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit1203261Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?
Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.1003227- 1023077
Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä
Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi412714Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla
Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise2782695Kerro minulle
Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö832512Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j2182484Rakkaalle J miehelle.
Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.962430