Alkuvuodesta piilotyöttömiä oli 140 000 ihmistä, mikä on jo lähellä 90-luvun tasoa. Tiedot käyvät ilmi Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksestä.
Piilotyöttömyyden kasvu on ollut tänä vuonna suurta Suomessa. Piilotyöttömäksi katsotaan töitä haluavat ihmiset, jotka eivät ole aktiivisesti neljän viikon aikana hakeneet työtä.
Työ- ja elinkeinotoimistossa ilmiön kasvu on huomattu. Työnvälityksen asiantuntija Helena Termälä-Himanen Uudenmaan TE-toimistosta kertoo, että moni arvioi työttömäksi ilmoittautuessaan mahdollisuutensa huonoiksi.
- Passiivisuus on lisääntynyt, hän sanoo.
Ministeriössä kuitenkin uskotaan, että piilotyöttömien määrä tasaantuu ensi vuonna orastavan kasvun myötä.
Eikä mikään ihme että piilotytöttömyys tulee entisestään kasvamaan Risukon ja Parpon pakkoORJAtyösysteemin takia!
Piilotyöttömyyden kasvu on ollut tänä vuonna suurta Suomessa. Piilotyöttömäksi katsotaan töitä haluavat ihmiset, jotka eivät ole aktiivisesti neljän viikon aikana hakeneet työtä.
Työ- ja elinkeinotoimistossa ilmiön kasvu on huomattu. Työnvälityksen asiantuntija Helena Termälä-Himanen Uudenmaan TE-toimistosta kertoo, että moni arvioi työttömäksi ilmoittautuessaan mahdollisuutensa huonoiksi.
- Passiivisuus on lisääntynyt, hän sanoo.
Ministeriössä kuitenkin uskotaan, että piilotyöttömien määrä tasaantuu ensi vuonna orastavan kasvun myötä.
Eikä mikään ihme että piilotytöttömyys tulee entisestään kasvamaan Risukon ja Parpon pakkoORJAtyösysteemin takia!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kunnat maksavat 50 % työmarkkinatuesta 300 - 999 päivää työttömyyden perusteella työmarkkinatukea saaneiden osalta
Vähintään 1000 päivää työttömyyden perusteella työmarkkinatukea saaneiden työmarkkinatuesta kunnat maksavat 70%
Valtio tavoittelee 150 miljoonan euron säästöä työmarkkinatukikuluihin
Kunnille uudistus tarkoittaisi vähintään vastaavaa 150 miljoonan euron lisärahoitusvastuuta työmarkkinatuesta.
Monissa kunnissa on parhaillaan käynnissä YT-neuvottelut ja jopa irtisanomisia. Kunta ei voi siinä tilanteessa itse työllistää palkkatuella rajoitusten takia.
Korkea ja pitkittyvä työttömyys aiheuttaa joka tapauksessa merkittävän taloudellisen taakan kunnille.
Tosiasiassa aktiivitoimien lisäys ja kuntien säästö passiiviajan maksuissa lisäisi valtion rahoittaman aktiiviajan kustannuksia!
Työryhmän valmistelema luonnos TYP toimintamallista:
TE-toimistojen, Kelan ja kuntien yhteinen työvoiman palvelukeskusten (=TYP) toimintamalli ulotetaan koko maahan.
Palvelukeskusten toimintamallista säädetään lailla ja niiden rahoitus turvataan
TYP:ssa TE-toimiston, kuntien ja Kelan (= taustaorganisaatiot) olemassa olevat palvelut tarjotaan yhteisessä toimipisteessä. TYP vastaa asiakkaan työllistymisprosessin etenemisestä ja seurannasta, moniammatillinen palvelutarvearvio, työllistymissuunnitelma, päätöksenteko palveluista ja etuuksista, ohjaus palveluihin, palveluiden tuloksellisuuden arviointi ja jatkosuunnitelmat jne.
Viranomaisten vastuita pitkään työttömänä olleiden palveluiden järjestämisestä täsmennetään siten, että työttömät työnhakijat siirtyvät työ- ja elinkeinotoimistoista palvelukeskusten asiakkaiksi pääsääntöisesti viimeistään 12 kuukauden työttömyyden jälkeen!!!
Viranomaiset tekevät asiakkaan palvelutarpeen mukaista yhteistyötä
jo ennen em. määräaikojen täyttymistä.
TE-toimisto, kunta ja Kela ohjaavat TYP:n asiakkaaksi (JTYPL:n mukaisen) työttömän jolla arvioidaan olevan TYP:ssa tarjolla olevan moniammatillisen yhteispalvelun tarve
» jolle on maksettu vähintään 300 päivää työmarkkinatukea
työttömyyden perusteella; TAI
» joka on täyttänyt 25 vuotta ja jonka työttömyys on jatkunut
yhtäjaksoisesti 12 kuukautta; TAI
» joka on alle 25-vuotias ja jonka työttömyys on jatkunut
yhtäjaksoisesti 6 kuukautta
Hallituksen esitys menee eduskunnan käsittelyyn syksyllä 2014
Uusi toimintamalli otetaan käyttöön vuoden 2015 alussa!
Epäilen kuntien / kaupunkien / tulevien SoTe-piirien alaisia työsuhteita korvataan ns. aktivointitoimin, siis ilman palkkatyösuhteita ja revitään säästöjä luoden lisää ropo-orjuuspestejä.
Massatyöttömyys räjähtää käsiin, kun automaatio kehittyy Ruotsin tapaan maassamme:
oka toinen ammatti katoaa Ruotsista seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana, ennustaa tuore ruotsalaistutkimus.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014061718416254_ul.shtml
Pian melkein kaikki ihmiset on korvattu roboteilla ja tietokoneilla. Ne tekevät useimmat työt paremmin ja ilman palkkaa. Esimerkiksi toimittajat tullaan muutaman vuoden kuluessa korvaamaan tietokoneella.
http://www.poynter.org/latest-news/mediawire/258866/newspaper-reporter-makes-endangered-jobs-list/
Ainoa keino saada ruokaraha on pakollinen orjatyö. Kaikissa yhteiskunnallisissa muutoksissa EU-Suomi on seurannut Ruotsia ja USA:ta.