Nukahtaminen erittäin vaikeaa

27+

Hei! Tilanne on se että 7 kk vauva on levoton ja todella huonosti nukahtaa vaikka olisi kuinka väsynyt. Neuvolassa on puhuttu tästä ja terkka on kehottanut herättelemään vauvan aikaisemmin. Vauvan nnukahtaminen kuitenkin kestää jopa kolmeen-neljään asti yöllä joten hirmu aikaisin en raaski herättää. Päiväunia on 1-3 päivästä riippuen, yleensä 15min-tunti kerrallaan. Päivärytmiä olen koittanut ylläpitää siten että syötöt on suurinpiirtein samoihin aikoiihin. Vauvan herätän tällä hetkellä klo 11 viimeistään.

Olen tuossa lueskellut netistä paljon vauvan uniongelmista ja sieltä on noussut esille että vauvat jotka kärsivät hellyyden puutteesta tai joiden kanssa ei leikitä tarpeeksi päivisin nukahtavat huonosti. Kysyisinkin teiltä nyt että siis miten paljon leikitte (ja mitä?) ja pidätte sylissä vauvojanne? Meillä vauva ei viihdy sylissä muuten kun kannettaessa, osaa kontata jo hyvin ja on paljon lattialla tutkimassa paikkoja. Toki itse olen seurana silloinkin.

Vauva on alusta asti nukahtanut vasta myöhään, aluksi yöunille kävi viiden kieppeillä aamulla. Välillä rytmi oli jo parempi, nukkumaan kävi viim. 12 yöllä. Sitten kun oppi liikkumaan on taas menty huonompaan suuntaan kun taitoja harjoitellaan myös pinnasängyssä. Nyt vauva nukahtaa aina syötön yhteydessä, mutta jos ei niin konttaa ympäri pinnasänkyä ja kiipeilee reunoja pitkin. Tassuttelusta ei ole hyötyä kun vauva lähtee aina liikkeelle. Muutenkin vauva touhuilee koko ajan päivän aikana, on siis takuulla väsynyt mutta ei vaan nukahda.

Onko kenelläkään ollut vastaavaa ongelmaa ja miten olette toimineet?

13

344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minun kokemus

      Kun vertaan kahta nuorinta lastani...edellinen nukkui yöunten lisäksi myös päiväunia sängyssään...kuopus ei koskaan nuku sängyssä päiväunia vaan aina olohuoneessa missä on ääniä ja lapset leikkivät ja metelöivät. Kuopukseni menee selvästi paremmin yöunille. Kun laitan hänet unipussissa sänkyyn yöunille, niin hän jää sinne melko "kiltisti"...ehkä itkaisee vähän mutta sitten asettuu ja alkaa nukkumaan. Yöllä hän herää vain syömään ja vaihdan vaipat eikä hän vaadi pois sängystä...odottaa "kiltisti" aamullakin, että nostan hänet sängystä ja poistan unipussin...Silloin hän hymyilee leveästi...Hän näyttää tietävän, että nyt on aamu ja touhun aika. Hän selvästi ymmärtää, että sängyssä nukutaan vain yöunia ja kun sinne joutuu, niin se tarkoittaa sitä, että nyt on yö ja uniaika. Toivon, että tämä hyvä rytmi ei katkea, kun hän kasvaa ja saa uusia taitoja...
      Mutta kysymyksesi...meillä vauva saa olla paljon sylissä, kun isosisarus pitää häntä minun lisäkseni paljon sylissä...ja hänen kanssaan leikitään paljon...erityisesti pienempi isosisarus tykkää viihdyttää vauvaa jos ei muuta niin puuhamalla omia juttujaan (piirtäminen, pelit, lepäily tms) ihan vauvan vieressä että vauva voi katsella...Mutta vauvani on vielä pienempi kuin sinun vauvasi...enkä tiedä, miten hän sitten toimii, kun on hieman vanhempi...

    • ntrhsa

      No en kyllä allekirjoita tuollaista väitettä, että huonosti nukkuvat vauvat kärsii hellyyden puutteesta. Jos miettii näitä meidän muksuja, niin enempää ei enää olis vauva-aikana voinu sylissä olla tai seuraa hakea ja silti nukkuivat huonosti. Esikoinen nukkui huonosti yöt, kuopus päivät.

      Kokonaisuudessaan tuosta tarinasta tulee mieleen, että teillähän on päivärytmi ihan päälaellaan. Mitä tapahtuu öisin? Millaiset iltarutiinit teillä on? Laitatko lapsen mihin aikaan sänkyyn (tai jos nukahtaa rinnalle niin milloin), saako hän jotain virikkeitä vai touhuaako siellä aamuyöhön ihan itsekseen? Onko teillä selvä yörytmi (valot pois, ei seurustelua jne)?

      Omien lasten kokemuksella sanoisin semmoiset vinkit, että lasta ei kannata yrittää nukkumaan siinä vaiheessa, kun menee väsymys jo yli, vaan vähän aikaisemmin. Meillä ei myöskään ole toiminut nuo aikaisemmin herättämiset vaan rytmiä on muutettu aina ennemmin niin, että unille rauhoitutaan vähän aikaisemmin. Meillä kumpainenkin on 3kk iässä keksineet, että yöllä on kiva seurustella, mutta se vaihe meni aika äkkiä ohi, kun istuin pimeässä hiljaa vauva sylissäni, kunnes hän nukahti. Meillä ainoat palvelut yöllä on ollut tissi suuhun ja takasin petiin. Kakkonen ku nukkui vieressä, sai vain tissin suuhun ja äiti alkoi kuorsaamaan.

      Toivottavasti saatte pian rytmin normalisoitumaan, eihän tuossa pysty normaalia elämää elämään ollenkaan, kun nukkuu päivät ja valvoo yöt.

    • näin meillä

      Meillä tyttö on nyt 8 kuukautta vanha ja ollut melkein koko ajan levoton yönukkuja. Ei meinannut nukahtaa millään yöunille, vaikka väsynyt olikin, päiväunet sen sijaan on tähän asti nukkunut yleensä hyvin. Nyt yöunille meno on vähän helpottunut ja nukkuu paremmin . En tiedä johtuuko siitä, että lopetin yöimetyksen ja nyt pikkuhiljaa jätän muitakin imetyskertoja pois ja korvaan ne korvikkeella. Tämä siksi, että palaan syksyllä töihin. Meillä päivärytmi menee tällä hetkellä näin(nämähän tietysti muuttuu ajan mittaan):

      Herää n. klo 7:00
      Aamupala: 07:30>
      07:30-10:00 hereillä (leikitään, mennään yhdeksän aikaan pihalle hiekkalaatikolle ja keinumaan)
      09:30 lounas> (lounas vähän liian aikainen, mutta muuten ruokailu venyy liian pitkälle aamupalan jälkeen)
      10:00-12:30 tai 13:00 päiväunet parvekkeella rattaissa tai jos on todella kuuma, niin sisällä rattaissa ikkuna auki
      13:00> välipala
      13:00-16:00(leikitään, lauletaan, kuunnellaan musiikkia ja tanssitaan)
      16:00-17:00 toiset päikkärit
      17:00> päivällinen
      17:00-20:30 leikitään, käydään ehkä vaunukävelyllä
      20:30 > iltakylpy, yöpuku päälle, iltapala, hampaiden pesu, iltaimetys, iltasadun lukeminen ja rauhoittelu omaan sänkyyn nukkumaan. Laitan pehmolelun viereen ja peittelen tytön ja unilelun, silittelen, tassuttelen ja rauhoittelen, olen vierellä niin pitkään että tyttö nukahtaa.
      n.21:40 nukahtaa

      Saattaa edelleen heräillä yön aikana, monesti johtuu siitä että joko konttaa tai istuu sängyssä. Laitan takaisin nukkumaan ja nukahtaa yleensä uudestaan pienen rauhoittelun jälkeen. Herää yleensä aamulla 04:30 ja rauhoittuu takaisin nukkumaan kun otan viereen. Jatkaa uniaan vieressä vielä aamu seitsemään.

      Laitoimme vasta äskettäin tytön nukkumaan omaan huoneeseen. On ollut vauvasta asti herkkäuninen sisällä nukkuessa ja heräsi kaikkiin pieniin ääniin. Jos tulin/tulimme nukkumaan myöhemmin, niin monesti heräsi siihen kun tulin huoneeseen ja rupesi itkemään. Nyt nukkunut paremmin/levollisemmin omassa huoneessaan.

      Päivän aikana leikitään leluilla, leikitään kukkuu ja piilosleikkiä, luetaan ja katsellaan kirjoja, laulan, laitan musiikin soimaan, kuunnellaan musiikkia ja tanssitaan, käydään ulkona hiekkalaatikolla ja keinumassa ja vaunukävelyllä, katsellaan ikkunasta ja parvekkeelta ulos. Yritän olla mahdollisimman läsnä tytön kanssa, jutella ja kysellä asioita. En tiedä oliko näistä mitään apua. Toivottavasti. :)

    • ap.

      Kiitos kaikista kommenteista ja vinkeistä.

      Vauva hereillä tälläkin hetkellä... huoh, isi koittaa pitää seuraa välillä. Nukkumaan yritin ensimmäisen kerran tuossa 23 paikkeilla kun oli väsynyt ja nälkäinen, näennäisesti nukahti kun oli syömässä (syö pullosta) mutta kun siirsin omaan sänkyyn heräsi heti ja aloitti hulinan. Siellä sitä konttailtiin ja kiipeiltiin taas ja vaikka monta kertaa palautin nukkuma-asentoon nousi uudestaan. Lopulta vein olkkariin konttailemaan. Toinen yritys klo 1, laitoin vähän maitoa jos olisi rauhoittunut mutta ei puhettakaan. Hieroi kyllä silmiään ja haukotteli ennen kun yritin. Nyt on koitettu klo 22 himmentää valoja ja rauhoittaa koti jos hoksaisi että nyt yö ja pian nukutaan mutta ei vaikutusta ainakaan toistaiseksi.

      Hankalaa on sekin että ei oikein tiedä milloin lopettaa seurustelu vai tarvitseeko vauva vielä aktiviteetteja... kun itse olen ajatellut että seurustelu minimiin silloin kun olis aikeissa laittaa nukkumaan mutta sitten taas toisaalta kun tuo vauva ei nuku moneen tuntiin siitä kun alkaa yrittää niin ei voi hiljaakaan istua.

      Päivisin koitan leikittää sen minkä hän viihtyy paikoillaan, mutta on tosiaan liikkuvaista sorttia ja on koko ajan menossa. Sylissä kantelen ympäri kämppää, laulelen, näytän kirjoja ja leikitän leluilla. Konttailen myöskin ympäri asuntoa hänen perässä :) Ehkä vielä enempi nyt taas unia häiritsee että on oppinut seisomaan tukea vasten, sitä haluaa pinniksessä harjoitella.
      Täytyy yrittää aamusta taas hieman aikaisemmin herätellä, jospa tämä tästä joskus helpottuu.

      • näin me tehtiin

        meillä on poika 5kk ja tekee tuota samaa, että heiluu ja hulinoi ja kääntyy mahalleen ja yrittää ryömiä sängyssään, vaikka on selvästi väsynyt. nukahtaminen myös päikkäreille on yhtä hönskäämistä.

        meillä iltaisin on auttanut se, että meillä on tosi tarkka iltarutiini: 19-19:30 vanhemmat syö iltapalan ja siivoilee keittiön/ olohuoneen tavarat oikeisiin paikkoihin pikaisesti, sitten pestään ja puetaan vauva, sitten mennään pimennettyyn makkariin (verhot kii, vain pieni lamppu palaa) ja aletaan puhua kuiskutellen, sitten syötetään vauva, sammutetaan viimeinen valo ja siirretään sänkyyn. siinä vaiheessa meilläkin alkaa tuo pojan oma show, mutta nyt ollaan 1kk tehty niin, että annetaan pojan temmeltää n. 5min ja sitten käännetään selälleen, annetaan tutti suuhun, pidetään poikaa hellästi käsistä kiinni, niin ettei pääse heilumaan tai kääntymään, mutta niin, ettei satu. ja sitten lauletaan pari kertaa pojalle tuttu unilaulu. poika yrittää tuossa otteessakin vielä vähän tempoilla, mutta rauhoittuu nykyisin tosi nopeesti ja nukahtaa n. 10min aikana ennen klo 21. alussa tähän nukuttamistekniikkaan meni yli tunti, mutta nyt siis hoituu suht nopeesti.

        tärkeintä tuossa on oma rauhallisuus ja se, että jaksaa alussa tehdä sitä työtä, pistää vauvaa takaisin selälleen, eikä ota sängystä pois, vaikka vauva kitisisi ja esittäisi muita "temppujaan". tuon ikäinen vauva osaa jo vähän jujuttaa vanhempiaan ja on niin kiinnostunut ympäristöstää, ettei malttaisi nukkua. me ollaan tosiaan saatu apu siitä, että rauhoitetaan poika pitämällä hänestä hellästi kiinni ja lauletaan, se selvästi rauhoittaa ja tuo turvaa pojalle. jos teidänkin vauva on kuiva, syötetty ja selvästi uninen, niin senkus vaan pidät häntä sängyssä ja jaksat tehdä tuota työtä. kyllä se siitä helpottaa, kun vauva oppii, että nyt tehdään näin. ja muistatte erottaa valoilla ja äänillä päivän yöstä (vaatii siis omaa hiljentymistä). me tosin tehtiin niin heti ekana yönä synnärillä, joten en tiedä, auttoiko se osaltaan meitä tässä meidän omassa tekniikassa...


      • näin me tehtiin
        näin me tehtiin kirjoitti:

        meillä on poika 5kk ja tekee tuota samaa, että heiluu ja hulinoi ja kääntyy mahalleen ja yrittää ryömiä sängyssään, vaikka on selvästi väsynyt. nukahtaminen myös päikkäreille on yhtä hönskäämistä.

        meillä iltaisin on auttanut se, että meillä on tosi tarkka iltarutiini: 19-19:30 vanhemmat syö iltapalan ja siivoilee keittiön/ olohuoneen tavarat oikeisiin paikkoihin pikaisesti, sitten pestään ja puetaan vauva, sitten mennään pimennettyyn makkariin (verhot kii, vain pieni lamppu palaa) ja aletaan puhua kuiskutellen, sitten syötetään vauva, sammutetaan viimeinen valo ja siirretään sänkyyn. siinä vaiheessa meilläkin alkaa tuo pojan oma show, mutta nyt ollaan 1kk tehty niin, että annetaan pojan temmeltää n. 5min ja sitten käännetään selälleen, annetaan tutti suuhun, pidetään poikaa hellästi käsistä kiinni, niin ettei pääse heilumaan tai kääntymään, mutta niin, ettei satu. ja sitten lauletaan pari kertaa pojalle tuttu unilaulu. poika yrittää tuossa otteessakin vielä vähän tempoilla, mutta rauhoittuu nykyisin tosi nopeesti ja nukahtaa n. 10min aikana ennen klo 21. alussa tähän nukuttamistekniikkaan meni yli tunti, mutta nyt siis hoituu suht nopeesti.

        tärkeintä tuossa on oma rauhallisuus ja se, että jaksaa alussa tehdä sitä työtä, pistää vauvaa takaisin selälleen, eikä ota sängystä pois, vaikka vauva kitisisi ja esittäisi muita "temppujaan". tuon ikäinen vauva osaa jo vähän jujuttaa vanhempiaan ja on niin kiinnostunut ympäristöstää, ettei malttaisi nukkua. me ollaan tosiaan saatu apu siitä, että rauhoitetaan poika pitämällä hänestä hellästi kiinni ja lauletaan, se selvästi rauhoittaa ja tuo turvaa pojalle. jos teidänkin vauva on kuiva, syötetty ja selvästi uninen, niin senkus vaan pidät häntä sängyssä ja jaksat tehdä tuota työtä. kyllä se siitä helpottaa, kun vauva oppii, että nyt tehdään näin. ja muistatte erottaa valoilla ja äänillä päivän yöstä (vaatii siis omaa hiljentymistä). me tosin tehtiin niin heti ekana yönä synnärillä, joten en tiedä, auttoiko se osaltaan meitä tässä meidän omassa tekniikassa...

        niin ja vauvan kaa ei tarvii silloin nukuttaessa seurustella. me lauletaan ja sanotaan hyvää yötä, rakastetaan sua, mutta muuten ei puhuta. ei se vauva yöllä traumoja siitä saa, jos hänelle ei höpötetä, vaan se läheisyys riittää. meilläkin poika heräsi klo 4 syömään tänä yönä tosi virkeenä, ja olisi halunnut seurustella ja liikkua, mutta pidettiin taas hänestä hellästi kiinni ja ei puhuttu takaisin ja nopeesti nukahti uudelleen. ja heräsi oikein hymyilevänä kuitenkin, vaikka ei yöllä seuraa saanut. :) virikkeet siis minimiin yöllä!


      • Kahdaaaa

        Herää ajatus, että millaisia on teidän unirutiinit? Eli kun menette nukkumaan, mitä sitten tapahtuu? Ilmeisesti valoja himmennetään ja rauhoitutaan jo hyvissä ajoin, mutta jää semmoinen olo, että saako se lapsi päättä milloin nukkumaan mennään? Siis pöljä kysymys, mutta meillä ainakin on kaikenlainen viihdykkeiden ja seuranpito lopetettu klo x, kun lapsi alkaa näyttämään väsyneeltä ja on aika mennä levolle. Jos jää kuuhaamaan itsekseen pinnasängyssä, on saanut kuuhata ihan rauhassa, minä käännän silloin selkäni lapselle ja esitän nukkuvaa. Näitä kertoja tosin harvoin on ollut, kun lapsi on tajunnut, ettei tuosta viihdykettä irtoa. Enemmän ongelma on ollut jossain vaiheessa se, että lapsi on alkanut itkeskelemään, sitä on rauhoitettu sitten tassuttelemalla.

        Mutta onko teillä jotain unilauluja, tassutteluja tmv. jolla ilmaistaan lapselle, että nyt nukutaan eikä enää nousta ylös.


    • näin meillä..

      Meidän pojalla 5kk myös aika tarkat rutiinit muodostuneet. Iltaisin alan laittamaan nukkumaan noin klo 20-20:30, tehdään iltapesut, laitetaan yövaippa jne. Sitten poika sänkyyn ja minä viereen imettämään. Nukahtaa yleensä aika nopeasti. Öisin syötän yöstä riippuen 1-4 kertaa. Aamulla poika alkaa heräilemään siinä klo 07-08 aikoihin.
      Noustaan ylös, keittelen itselleni aamupuurot ja pojalle pieni annos sosetta tai aamupuuroa jota on nyt alettu maistelemaan. Touhuillaan jonkun aikaa, ja yleensä klo 09-10 välillä sitten ottaa ensimmäiset nokoset olohuoneessa vaunuissa, unet kestää noin 30min-1h.
      Sitten kun herää, taas touhuillaan ja syödään vähän tissiä. Vaunulenkille mennään joskus klo 12-13 ja poika yleensä nukkuu ainakin suurimman osan lenkistä.
      Lenkin jälkeen kotona taas touhuillaan ja joskus klo 14-16 annan sitten iltapäiväsoseen/lämpimän ruoan.
      Seuraavat päikkärit onkin kello 15-17 välillä johonkin aikaan suurinpiirtein ja taas kestoltaan noin 30min-1h.
      Illalla teen vielä joskus vaunulenkin kello 18 aikoihin mikäli poika on nukkunut vain lyhyet päikkärit iltapäivällä.
      Sitten taas touhuillaan, joskus klo 19-20 välillä syödään vielä vähän iltapalaa, ja sitten onkin aika aloittaa nukkumaan menon valmistelut.

      Usein jään vielä sitten kamariin katselemaan telkkaria kun poika on nukahtanut, mutta meillä kyllä poika tietää, että on aika mennä yöunille, kun otan pojan aina mukaan yövalmisteluihin, laitan kamarin pimennysverhot kiinni ja avaan sängyn, ja sitten taas iltapesut, yökkärit ja vaipat jne...

      En osaa kyllä sanoa miksi teidän poika on noin levoton, mutta meillä kyllä ainakin rutiinit on ne jotka on pojan vuorokausirytmin saaneet suurinpiirtein ihmismäisiksi.

      Niin ja jos meilläkin poika alkaa venkoilemaan sängyssä, niin annan vain touhuta omiaan, jossain vaiheessa sitten rauhoittuu, vetää uniharsoa naamalle, kääntää kyljen ja alkaa nukkkumaan. Usein tuikkaan vielä tutin suuhun.

    • vauvoja on erilaisia

      Viesteissä on tuotu esiin rutiinien tärkeyttä. Minäkin uskon, että rutiineista on hyötyä, mutta pitää myös muistaa, että vauvojen välillä on eroja. On "helppoja" ja on "vaativia" vauvoja.
      Napoleonin sanotaan nukkuneen 2 kertaa 2 tuntia vuorokaudessa. Newton nukkui samoin vain 3-4 tuntia. Ja jos googlaat netistä, niin moni nero on nukkunut mahdottoman vähän. Jos heidän äideiltään kysyttäisiin, niin tuskon kertoisivat, että joo, kyllä se poika vauvana nukkui rauhalliset ja pitkät yöunet. Tunnen itsekin aikuisia henkilöitä, joiden unentarve on onnettoman vähäinen pienestä saakka.
      Tuossa on artikkeli haastaavista vauvoista, mikä kuvaa sitä, että vauvoja on erilaisia ja jos tuttavan vauva menee kiltisti iltaunille ja sinun ei mene, niin se ei automaattisesti tarkoita sitä, että tuttava toimisi paremmin kuin sinä...vaan että vauvat ovat erilaisia ja toisen kanssa olisi kenellä tahansa enemmän haasteita :
      http://www.askdrsears.com/topics/health-concerns/fussy-baby/high-need-baby/12-features-high-need-baby

      • "näin me tehtiin"

        olen se sama, joka kirjoitti aiemmin omasta 5kk vauvastaan. ainakin meidän pojan kohdalla olen jyrkästi eri mieltä rutiinien tarpeesta. meilläkin on "vaativa vauva", joka on alusta asti nukkunut päiväunia n. 30min pätkiä (n.45 min nukuttamisen jälkeen), ei halua olla yhtään yksin, kaipaa jatkuvaa leikittämistä/laulamista sekä vanhempien näkemistä yms., ei oikein ole rauhallista hetkeä (muuta kuin sylissä ihokontaktissa), vaan jäbä on tosi tarkkaavainen ja reagoi jokaiseen ääneen ja pitää pästä katsomaan mistä se tulee jne jne...ja mikä meitä on auttanut varsinkin iltaisin nukkumaan menemisessä ja syötöissä ym. on juuri ne ruutiinit. jos olemme päivällä pidemmän ajan kylässä tai vaikka asioita hoitamassa ja vauva on otettava mukaan, siitä seuraa pelkkää kitinää ja itkua. on tyytyväisimmillään kotona turvallisessa ja tutussa ympäristössä ja tällöin hoitokin on helppoa. kannattaa rutiineita siis ainakin kokeilla, ja jos niistä ei ole apua, sitten pitääö vaan yrittää sopeutua tilanteeseen.


    • amea

      Moi!
      Meillä on nyt 9 kk vanha tyttö, joka oli myös samanlainen yökukkuja aivan pienenä (noin neljään kuukauteen). Meillä mentiin nukkumaan aina noin kahden pintaan. Me pääsimme tästä siten, että alistuimme ensin neidin tapaan mennä nukkumaan noin myöhään, iltatoimet siis tosiaan aloitettiin vasta keskiyön jälkeen (rauhoittuminen, valot pois, kylpeminen, iltamaito). Pikkuhiljaa iltatoimia alettiin aikaistamaan noin puolella tunnilla. Kun neiti oli tottunut uuteen nukkumaanmenoaikaan (kesti noin viikon verran) sitä aikaistettiin taas puolella tunnilla. Tällä keinolla saimme tuloksia aika nopeasti aikaan. Puolen vuoden ikäisenä hän menikin nukkumaan kahdeksan aikaan, missä rytmi on pysynyt tähän saakka.

      Meidän neiti oli tottakai paljon pienempi, mikä varmasti vaikutti asiaan, siihen, että hänelle luonnostaankin alkoi muotoutua selkeämmin yön ja päivän rytmi. Itse kuitenkin luulen, että tuolla rutiinilla oli suuri osuus asiassa, kuten moni muukin on maininnut.

    • Bebess

      AP.lle
      Liika aktiviteettikin voi piristää lasta entisestään.Enkä nyt tarkoita sitä että lapsen kanssa ei saisi leikkiä ollenkaan,mutta itse rajoittaisin leikkejä illalla.
      Ja neuvolasta kyselisin jonkinlaista unikoulua tai muuta vastaavaa.
      Oletko koittanut keinutassuja?Olisiko niistä apua vauvan nukahtamiseen?

    • ap.

      Hei kaikille, täällä on menty jo parempaan suuntaan :) Tyttönen nukahtaa nykyisin n. 22.45-23.30 ja heräilee 9-10 kieppeillä. Rutiineja aloin ylläpitää ja otin iltaan unilaulun jonka laulan aina antaessani yömaidon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2473
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1658
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1396
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      162
      1236
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      143
      1199
    6. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1135
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      108
      1095
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1081
    9. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      116
      1076
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      959
    Aihe