(Luvassa peräkammarinpojan avautumista: lukeminen omalla vastuulla.)
Olen kyllästynyt elämääni, joka polkee paikallaan. Valmistun onneksi lähiaikoina, ja jatko-opinnot näyttävät suht todennäköiseltä vaihtoehdolta: on siis pieni mahdollisuus (jollaiseen en ikinä kohdallani uskonut), että minulla tulee olemaan omat pienet tulot apurahan muodossa, ja voisin vihdoin muuttaa pois kotoa.
Ongelma kuitenkin tulee siinä, ettei isäni halua minun muuttavan. Hän on suunnitellut elämäni valmiiksi puolestani, ja pitää itsestäänselvyytenä, että asun hänen kanssaan väitöskirjani valmistumiseen asti (ellen pidempäänkin). Minun pitäisi rakastaa tuota vanhaa turhaa tavaraa täynnä olevaa ja siksi minulle täysin hyödytöntä taloa, ja elää loppuikäni siinä. Olen alkanut kuitenkin vihata taloa sydämeni pohjasta, sillä 25-neliöisessä yksiössäkin mahtuisin tekemään enemmän omia asioitani - ja ennen kaikkea minulla olisi enemmän omaa rauhaa niille. Nyt en mahdu virittämään laitteitani mihinkään, ja äänittelyille on rauhaa kerran parissa kuukaudessa, nettikonserteille vielä harvemmin. Ensi viikonloppuna isä lähtee sukulaisten luo lomalle, mutta minun on kaiketikin pakko lähteä mukaan, vaikken tahtoisi. En voi sanoa ääneen, mitä ajattelen, eli sitä, että minulle loma on yhtä kuin aika ilman häntä.
Isäni kehuu yhteiselämämme sopuisuutta; ihmekös tuo, sillä alistun täysin hänen tahtoonsa. Minun täytyy kysyä lupa kaikkiin menemisiini. En saa edes päättää omista ruokailuistani tai mistään, sillä hän tahtoo tehdä ruoat ja pitää epäluottamuslauseena, jos alan sooloilla. Satunnaisesti olen hänelle töissä ilman palkkaa, enkä koskaan tiedä monen päivän päähän eteenpäin, milloin töitä on tai ei ole.
Tässä vaiheessa herännee aiheellinen kysymys, miten jaksan tätä kaikkea. Ainoa ongelma ei ole ollut tulojen puute, vaan irtiottoa on vielä enemmän rajoittanut se, että olen isälleni viimeinen ihminen, joka on jaksanut edes teeskennellä lojaalia. Tuntuisi väärältä hylätä hänet, vaikka niin "pitäisikin" tehdä. Ja onhan elämäni ollut taloudellisesti turvattua. Olen saanut opiskella rauhassa ja elää turvallista elämää kaikki nämä vuodet, mistä isäni muistaa kehua itseään ja verrata omaan kurjaan lapsuuteensa. Hän ei kuitenkaan tunnu ymmärtävän, että tällainen turvallinen elämä on kotieläimen elämää, ei täysivaltaisen aikuisen. Joskus sen kuitenkin pitää loppua... Miten päästä ulos tilanteesta niin, että kaikki osapuolet säilyttäisivät kasvonsa - ja minä mielenterveyteni? Sen tiedän, ettei mitään väitöskirjaa ikinä tule, jos nykymeno jatkuu.
Huvittavinta tilanteessa on se, miten isä kuvittelee, että voisin hankkia parisuhteen ja perustaa perheen tässä tilanteessa. Sitä päivää hän ei tule näkemään.
Elämäni kotieläimenä
41
309
Vastaukset
- neiti ruiskukka
Ompa hankala tilanne. Tuosta lapsuuden perheestään pitäisi päästää irtaantumaan, jotta voi elää omannäköistään elämää. Välillä on pakko ottaa itsekäs vaihe, jolloin ajattelee lähinnä itseään eikä anna esim. vanhempien vaikuttaa liikaa omiin päätöksiin. Jos koet tärkeänä vaikka sen kumppanin löytämisen tai väitöskirjan loppuun saattamisen niin ei kannata antaa muiden ihmisten rajoittaa liikaa näiden tavoitteiden toteuttamista. Vanhempienkin pitäisi oppia päästämään irti.
- om-om-ompa
kirjoititko ihan oikeasti juuri OMPA........
- ketä nuin
om-om-ompa kirjoitti:
kirjoititko ihan oikeasti juuri OMPA........
ompa tyhmä kommentti.
- kasvat korkoa
Tuntuu, että otat ympäristästä painetta. Kuten tuo yksi kurppa heti tuossa rivien välissä sanoo mammanpojaksi.
Maailmalla on täysin normaalia, että miehet asuvat kotona ja ottavat aikanaan isännän paikan ja hommaavat sinne sitten naisen. Ei se naisen hommaaminen sinne 25m2 betonilaatikkoon ole ainakaan helpompaa.
Oikeastaan vähän närkästyin tuossa, että et arvosta sitä miten paljon merkitset isällesi vain koska hänelle on dominoiva luonne.- kasvat korkoa
Niin ja vaikka lapseton ja samanlainen jossen pahempi luuseri olen, niin aika lapsen/perheen hankintaan ei ole koskaan kypsä tai sopiva (sikäli jos tuo tarkoitti taloudellista/esineiden omistamistilannetta).
- Exit kammaren
Ei se pois muuttaminen välttämättä tilannetta paranna. Minäkin asuin 35-vuotiaaksi vanhempieni luona, enkä lähdettyäni kuitenkaan ole saanut pillua. Alkaa pikemminkin tuntua virheeltä, kun siinä tuli kaikenlaisia ylimääräisiä tehtäviä, kuten ruoka pitää ostaa itse ja vaatteet joutuu viemään aika pitkän matkan äidille pestäviksi. Äiti onneksi käy joskus siivoamassa.
- Valoisan tuol' puol'
Unohdat, että Hämärän Rajoillehan on tunkemassa tyttöä ovista ja ikkunoista, ja luultavimmin ainoa ongelma onkin että ne ikkunat ja ovet kuuluvat isälle.
- jfkxmvcn
Et saanut naista KOSKA asuit 35-vuotiaaksi kotona!!! Tuskimpa opit kokkaamaan ja huolehtimaan itsestä niin huomattavasti että naiset VOISIVAT edes kiinnostua.
- xxxcccccccccxxx
Siis oikeesti...jollet osaa pestä vaatteita (!!!!), siivota ja laittaa kunnon herkkuaterioita niin olen tasan sata varma ettet saa naista. Pitäs olla jo alimman luokan naisnyhverö jos kotiisi kahdesti tulisi.
- ,.,.,.,.
xxxcccccccccxxx kirjoitti:
Siis oikeesti...jollet osaa pestä vaatteita (!!!!), siivota ja laittaa kunnon herkkuaterioita niin olen tasan sata varma ettet saa naista. Pitäs olla jo alimman luokan naisnyhverö jos kotiisi kahdesti tulisi.
No ei "kunnon herkkuaterioiden" laittaminen kuulu normaalitaitoihin. Siivoaminen ja pyykinpesu kyllä kuuluvat...
- xxxcccccccccxxx
,.,.,.,. kirjoitti:
No ei "kunnon herkkuaterioiden" laittaminen kuulu normaalitaitoihin. Siivoaminen ja pyykinpesu kyllä kuuluvat...
En puhunut normaalitaidoista vaan siitä jos veinaa naisen saada. Kävin kaksilla treffeillä missä mies tarjosi kotonaan ruokaa. Toinen oli tehnyt hyvin maustetun uuniruoan ja toinen tarjosi makaronia ja tomaattikastiketta. Tätä jälkimmäistä minun oli vaikea saada edes alas! Sanomattakin selvää että valitsin huippukokin.
- ,.,.,.,.
xxxcccccccccxxx kirjoitti:
En puhunut normaalitaidoista vaan siitä jos veinaa naisen saada. Kävin kaksilla treffeillä missä mies tarjosi kotonaan ruokaa. Toinen oli tehnyt hyvin maustetun uuniruoan ja toinen tarjosi makaronia ja tomaattikastiketta. Tätä jälkimmäistä minun oli vaikea saada edes alas! Sanomattakin selvää että valitsin huippukokin.
Huutonaurua.
- Exit kammaren
xxxcccccccccxxx kirjoitti:
En puhunut normaalitaidoista vaan siitä jos veinaa naisen saada. Kävin kaksilla treffeillä missä mies tarjosi kotonaan ruokaa. Toinen oli tehnyt hyvin maustetun uuniruoan ja toinen tarjosi makaronia ja tomaattikastiketta. Tätä jälkimmäistä minun oli vaikea saada edes alas! Sanomattakin selvää että valitsin huippukokin.
Siis pitääkö naiselle välttämättä tarjota ruokaa? Haittaako jos tilaan pitsan tai pyydän äidin tekemään ne ruuat? Äiti sen kyllä mielellään tekee, kun on aina niin huolissaan siitä ettei minulla ole tyttöystävää.
- ...
Exit kammaren kirjoitti:
Siis pitääkö naiselle välttämättä tarjota ruokaa? Haittaako jos tilaan pitsan tai pyydän äidin tekemään ne ruuat? Äiti sen kyllä mielellään tekee, kun on aina niin huolissaan siitä ettei minulla ole tyttöystävää.
Ei, ja mitä ikinä teetkään, ÄLÄ pyydä äitiäsi tekemään ruokia.
Taidat tosin olla menetetty tapaus jo. - ...
"Alkaa pikemminkin tuntua virheeltä, kun siinä tuli kaikenlaisia ylimääräisiä tehtäviä, kuten ruoka pitää ostaa itse ja vaatteet joutuu viemään aika pitkän matkan äidille pestäviksi. Äiti onneksi käy joskus siivoamassa."
Voi apua, mitä mä juuri luin. Toivottavasti olet vitsi. - Exit kammaren
... kirjoitti:
Ei, ja mitä ikinä teetkään, ÄLÄ pyydä äitiäsi tekemään ruokia.
Taidat tosin olla menetetty tapaus jo.En pidä itseäni mitenkään menetettynä. Olen sentään vielä nuori mies. Minulla on esim. setä joka meni ensimmäisen kerran naimisiin vasta 55-vuotiaana, eikä itse asiassa koskaan edes muuttanut pois kotoa, vaan vaimo tuli sinne asumaan, eikä siinä oikein muuta vaihtoehtoa ollut, kun jonkun piti karja hoitaa. Olisi meilläkin kotona ollut hyvin tilaa sekä vanhemmilleni että minulle ja tyttöystävälleni, vaikka kaupungissa asuttiinkin, niin että ei sen takia välttämättä olisi tarvinnut pois muuttaa, ja nyt alkaa jo vähän kaduttaa näiden käytännön ongelmien takia, varsinkaan kun en sen oman asunnon avulla kuitenkaan ole saanut naisia houkuteltua.
- Exit kammaren
... kirjoitti:
"Alkaa pikemminkin tuntua virheeltä, kun siinä tuli kaikenlaisia ylimääräisiä tehtäviä, kuten ruoka pitää ostaa itse ja vaatteet joutuu viemään aika pitkän matkan äidille pestäviksi. Äiti onneksi käy joskus siivoamassa."
Voi apua, mitä mä juuri luin. Toivottavasti olet vitsi.Miten niin vitsi? Totta se on. Ja kalliiksi myös tulee, kaikki vastikkeet ja sähkö ja ruoka joka pitää nyt itse maksaa.
- maustettu uuniruoka
xxxcccccccccxxx kirjoitti:
En puhunut normaalitaidoista vaan siitä jos veinaa naisen saada. Kävin kaksilla treffeillä missä mies tarjosi kotonaan ruokaa. Toinen oli tehnyt hyvin maustetun uuniruoan ja toinen tarjosi makaronia ja tomaattikastiketta. Tätä jälkimmäistä minun oli vaikea saada edes alas! Sanomattakin selvää että valitsin huippukokin.
Maustetun uuniruoan osaan minäkin. Kävisikö uunilenkki tulisella sinapilla?
- ...
Exit kammaren kirjoitti:
Miten niin vitsi? Totta se on. Ja kalliiksi myös tulee, kaikki vastikkeet ja sähkö ja ruoka joka pitää nyt itse maksaa.
Olet 35-vuotias mies, etkä osaa/jaksa itse laittaa ruokaa, siivota tai pestä pyykkiä?
Onnea vaan loppuelämääsi. - ...
Exit kammaren kirjoitti:
En pidä itseäni mitenkään menetettynä. Olen sentään vielä nuori mies. Minulla on esim. setä joka meni ensimmäisen kerran naimisiin vasta 55-vuotiaana, eikä itse asiassa koskaan edes muuttanut pois kotoa, vaan vaimo tuli sinne asumaan, eikä siinä oikein muuta vaihtoehtoa ollut, kun jonkun piti karja hoitaa. Olisi meilläkin kotona ollut hyvin tilaa sekä vanhemmilleni että minulle ja tyttöystävälleni, vaikka kaupungissa asuttiinkin, niin että ei sen takia välttämättä olisi tarvinnut pois muuttaa, ja nyt alkaa jo vähän kaduttaa näiden käytännön ongelmien takia, varsinkaan kun en sen oman asunnon avulla kuitenkaan ole saanut naisia houkuteltua.
35-vuotias ei ole nuori mies, vaan keski-ikää lähestyvä ukko.
- ...
... kirjoitti:
Olet 35-vuotias mies, etkä osaa/jaksa itse laittaa ruokaa, siivota tai pestä pyykkiä?
Onnea vaan loppuelämääsi.Anteeksi, korjaan: siis YLI 35-vuotias mies.
- Poikamies44
... kirjoitti:
35-vuotias ei ole nuori mies, vaan keski-ikää lähestyvä ukko.
Ei pidä paikkaansa. Minäkään en vielä 44-vuotiaana ole mikään keski-ikää lähestyvä ukko, koska minulla ovat vielä kokematta kaikki nuoruuteen kuuluvat asiat, kuten ensinmmäinen teinirakkaus, ensisuudelma ja ensimmäinen sukupuoliyhdyntä, johon sisältyy neitsyyden vieminen ja immenkalvon puhkaisu itseni kanssa seksuaalisesti samalla tasolla olevalta teininaiselta. Kaikki nämä asiat ovat minulla vasta edessä, olen kuin teinipoika!
Se on ihan luonnollista, että lapset muuttavat pois kotoa jossain vaiheessa. Se ei tarkoita vanhempien hylkäämistä.
Itse muutin pois kotoa 18-vuotiaana toiseen kaupunkiin. Olemme äitini kanssa hyvin erilaisia ja otimme jatkuvasti yhteen milloin mistäkin. Olisi kai pitänyt olla alistuvaisempi. En vaan ollut ja onneksi lähtöni rauhoitti meidät molemmat. Siskoni lähti samana vuonna ollen 17.
On isältäsi erittäin itsekästä vaatia sinua asumaan hänen kanssaan. Hän ei valitettavasti tunnu ajattelevan sinun omaa elämääsi eikä sinun tulevaisuuttasi millään tapaa. Kyseessä ei ole enää normaali vanhemman ja lapsen välinen kiintymys, vaan kyse on jostain muusta. Ja sinun pitää vaan uskaltaa kapinoida. Isäsi tulee syyllistämään sinua hänen "hylkäämisestään", mutta toipuu kyllä ajan kanssa.
Ala nyt hyvä mies elää itseäsi varten! Elämä kuluu koko ajan ja joka päivä olemme lähempänä loppua. Ei sitä aikaa sullekaan mistään tule lisää.- lutkan muistelot
Naisen muuttaminen kotoaan on eri asia kuin pojan.
Nainen pääsee irrottautumaan jännämiesten kyrpäkaruselliin ilman, että vanhemman syyllistävä katse syyttäisi huoraksi. Mies taas pääsee runkkaamaan rauhassa.
- mies 86
"En voi sanoa ääneen, mitä ajattelen"
Kyllä voit, ja varmaan se olisikin paikallaan. Töitäkin varmasti löytyy, joskaan ei kovin mieluisia sellaisia. Kaupan kassa tai puhelinmyynti. Tai lehdenjako tai siivous tai jotain muuta tympeää duunia jota ihmisiä ei yleensä huvita tehdä elleivät olosuhteet siihen pakota.
Tai ota opintolainaa. Sen verran että pääset muuttamaan omillesi omaan kämppään ja aloittamaan uuden elämän. - kauhea elämänkohtalo
Ymmärrän tuskasi täysin. Olet kiltti etkä halua jättää isääsi. Ja isäsi terrorisoi voimakkaalla luonteella elämääsi.
Olisiko mahdollista että hankkisit työpaikan kodin ulkopuolelta? Olisit ainakin 9 h päivässä pois isän luota. Voisit sitten vuokrata asunnon (mikset ostaa??) työpaikan läheltä.
Isäsi on kovin yksinäimen ja takertuu sinuun ja pelkää että jätät hänet. Vaatii luonteenlujuutta sinulta sanoa että "nyt minä muutan pois kotoa". Kannattaa tehdä vuokrasopimus jo ennen kuin isälle kertoo..Siten hän ei voi enää kääntää mieltäsi.... - Isäsi pitää sinua
itsensä jatkeena eikä hyväksy, että olet itsenäinen persoona, jolla on oma tahto ja omia päämääriä. Yleensä kodista irtaannutaan, kun menään opiskelemaan. Sinun kannattaa nyt, kun aloitat jatko-opinnot, tehdä irtiotto. Lähde vähäksi aikaa jatko- opintojen merkeissä ulkomaille johonkin yliopistoon. Kun olet fyysisesti kaukana, isäsi on pakko opetella tulemaan toimeen ilman sinua. Tai vaihda yliopistoa Suomessa. Alaasi varmasti opetetaan muissakin kuin kotipaikkakuntasi yliopistossa. Yliopistot "kaappaavat"mielellään hyviä jatko-opiskelijoita toisista yliopistoista, vai oletko liian lojaali proffallesi tehdäksesi moista. Omaan kotiin muuttaminen, ei tarkoita isäsi hylkäämistä. Yritä saada isäsi ymmärtämään tämä. Aikuinen ihminen tarvitsee kuitenkin oman kodin ja kotirauhan.
- anoppikokelasvastaa
Oikealla tavalla itsenäistynyt nuori ei hylkää vanhempiaan osoittaakseen sillä itsenäistymisensä muille. Itsenäistynyt nuori omaa itsenäisen, oikeudenmukaisen, muista riippumattoman ajatus- ja arvomaailman ja on tekemisissä vanhempiensa kanssa ilman henkistä valtataistelua, tasavertaisessasuhteessa vanhempiinsa, koska ovathan he vanhemmuutensa lisäksi ihan vaan ihmisiä siinä missä kaverisikin. Myösparisuhteessa, ei saisi olla valtataistelua sielläkään.
Eli normaali keskustelu isäsi kanssa, varmaan oikeudenmukaisuutta löytyy häneltäkin ja jos ei löydy, teet itsenäisen omaan arvomaailmaasi sopivan ratkaisun, asiallisesti ja fiksusti toimien. - atm.
Minullahan oli aika päinvastainen tilanne. Isäni hylkäs mut nuorena ja äiti kasvatti minut kunnes muutin pois amiksen jälkeen. Sen jälkeen isä on yrittänyt hyvittää kaiken rahalla ja rahaa minä olen siltä ottanutkin. Veneen ostin kun isä antoi rahaa, on ainakin jotain puuhaa ja veneily on mukavaa vaihtelua.
Olen minä töissäkin käynyt mutta kesät pidän vapaana ja pätkätöitähän mä olen tehnyt suunnilleen 6 vuotta. Olen vähän laiska kun en töihin en jaksa panostaa.
Onhan tuo kamalaa kun joutu olee isän kanssa. Itse tykkään vapaasta elämästä, saa tehdä mitä haluaa ja kenellekkään ei tarvii olla tilivelvollinen tekemisistä.
Sun pitää rohkeesti ottaa ohjat ja muuttaa omillesi. Isäsi pärjää varmaan yksin jos ei ole ihan idiootti. - Kіs-kіsu
Mitenkä me saataisiin sinun isä haluamaan, että muutat pois kotoa? Onko sillä naista? Jos siihen teidän kanssa tulisi joku Mirja-Annikki asumaan, niin ei kauaa menisi kun nuortaherraa alettaisiin kannustaa itsenäistymiseen.
- Ehkä Hämiksen
isä sopisi jollekin palstan varttuneemmalle ladylle?
- Typy Tipunen
Tunnistan itseni jossain määrin tekstistäsi, sillä myös minulta löytyy "haasteellinen" suhde isääni. Ymmärrän täysin mitä koet, ja mikä pidättelee sinua lähtemästä.
Olen aina ollut "isin tyttö", tarkoittaen lähinnä sitä että hän on pelastanut minut ongelmista, turvannut taloudellisesti melkein koko elämäni, ollut ystäväkin jopa. Koen olevani paljon velkaa hänelle. Olen kestänyt hänen oikkujaan, hänen mustavalkoista katkeraa maailmaansa, koska hän on mahdollistanut minulle mukavan elämän silloin kuin en olisi yksin jaksanut seisoa tässä maailmassa.
Ensimmäinen kriisi tuli kun muutin yksin asumaan. Isä masentui, alkoi juomaan, kuulemma oli itkenyt perääni. Hän on yksinäinen, ymmärrän häntä, koska itse olen elänyt hyvin yksinäisiä jaksoja elämässäni.
Tilanne tasoittui ajan kanssa, mutta varsinkin alkuun hän otti minuun todella paljon yhteyttä, vähintään kerran päivässä. Nuo puhelut olivat entisen elämän ja arjen jatkoa, samat asiat jaettiin puhelimessa mitä ruokapöydässä aikoinaan.
Kävin puheluiden lisäksi isäni luona vähintään kerran viikossa, tein ruokaa ja olin seurana. Pikkuhiljaa hänenkin elämänsä tasottui, ja niin minunkin. Yhteiset traditiot ja omanlainen rytmi meidän yhteydenotoissa luultavasti auttoi paljon.
Toinen kriisi seurasi siitä kun muutin kotipaikkakunnaltamme pois. Tätä pohjustin hänelle 1,5 vuotta, silti tapahtuma oli molemmille raskas. Isäni on elänyt maailmassa, jossa ei ihmiset eivät vain muuta pois perheenjäsentensä läheisyydestä. Hän syyllisti osittain minua puhelimen avustuksella, surkutteli itseään. Minulle tilanne oli raskas, koska lähtö oli raskas ja pelottava kokemus sellaisenaan, syyllistys pahensi koti-ikävää ja pohdin motiivejani. Mietin saanko olla niin itsekäs, että jätän yksinäisen isän jotta voisin lähteä elämään omaa elämää omilla ehdoillani. Muuttoni jälkeen isäni alkoi taas juoda. Parissa vuodessa tilanne on hiukan tasoittunut, ja molemmat olemme oppineet elämään uuden tilanteen kanssa.
Silti joka kerta käydessäni kotona tunnen suurta ahdistusta ja syyllisyyttä tekemistäni valinnoista. Yleensä olen henkisesti rikki pitkään noiden reissujen jälkeen.Riitelemme paljon, koska nyt uskallan viimein sanoa oman mielipiteeni. Kuten sinulla, meilläkin elämä sujui "leppoisasti" koska tanssin hänen pillinsä mukaan enkä sanonut vastaan.
Toivoisin että isäni ottaisi naisen itselleen jotta voisin päästä irti syyllisyydestä, eihän hänen elämänsä minun vastuullani voi olla. Eikä mikään kiitollisuuden velka voi olla ihmiselämän arvoinen. Mutta hän on päättänyt elää loppuelämänsä yksin. Sitä päätöstä tehdessään hän kuvitteli olevansa epäitsekäs koska siten suojee "sitäkin vähää minulle jätettävää perintöä petollisilta naisilta". Ei auta vaikka sanoisin etten kaipaa hänen rahojansa, vain hänen onnellisuuttaan. Ja minun vapautusta.
En tiedä miten sinua auttaisin. Tiedän vain että lähtöni johdosta olen viimein päässyt lähelle sellaista elämää jota aina halusin, ja jollaisesta en uskaltanut unelmoida. Ei ole väärin olla itsekäs oman elämän päätöksissä.
Irtipäästäminen ei tule olemaan helppoa tuollaisessa tilanteessa. Mutta se on tehtävä. Pysyttävä kovana, otettava kaikki negatiivinen vastaan, purtava hammasta. Sen voin luvata että ihmiset tottuvat lopulta erilaisiin tilanteisiin, asiat tasoittuvan ajan kanssa. Lähde ennen kuin huomaat olevasi katkera elettyäsi muiden ihmisten toiveiden mukaan. Tiukkana vain asian suhteen, hämis. Täysijärkisenä ja henkisesi tasapainoisena ihmisenä (toivoisin edes jommankumman noista täyttyvän) isäsi täytyy ymmärtää että sinulla on vapaus samoin kuin velvollisuus päästä kokeilemaan omia siipiäsi. Hänen lapsenaan sinulla on täysi oikeus tehdä asia hänelle selväksi eikä tuossa asiassa tarvitse edes alkaa kaunistelemaan sen kummemmin.
- Ota nyt hyvä mies
itseäsi niskasta kiinni ja lähde vittuun sieltä.
- Exit kammaren
En menisi neuvomaan tuollaista päätöstä kovin kevyin perustein tekemään, ettei sitten vaan ala kaduttaa.
- Hämärän rajoilta
En ole ehtinyt osallistua keskusteluun, joten vastaan tässä ympäripyöreästi kaikille.
Jos saisin töitä (siis sellaisia töitä, joista maksetaan oikeaa palkkaa), lähtö olisi helpompaa. Se ei vain tunnu kovin todennäköiseltä, ja tämäkin kytkeytyy tavallaan isääni, vaikka "syy" onkin omani. 15-vuotiaasta asti olen ollut kesät ja lisäksi satunnaisia viikonloppuja ja opiskelun osalta arkivapaapäiviä isällä töissä, epävirallisesti tietenkin ilman palkkaa ja työsopimusta. Lopputuloksena on kolmekymppinen mies, joka kyllä osaa kytkeä pistorasiat ja sitoa lattialämpökaapelit vaikka unissaan, mutta jolla ei ole päivääkään sellaista työkokemusta, jonka voisi mainita CV:ssä. Irtautuminen työelämään edellyttää siis ihmettä, ja kaikki munani ovat samassa yliopistoura-korissa. Oma vikani tämä on siksi, että minun olisi silloin nuorena pitänyt aktiivisemmin hakea "oikeita" kesätöitä, vaikka isä sanoikin, että hänellä kyllä riittää hommia.
Mitä naisasioihin tulee, en usko elämäni muuttuvan enää tästä mihinkään, vaikka omilleni muuttaisinkin. Hirtehiset kommentit "rauhassa runkkaamaan pääsemisestä" lienevät melko lähellä totuutta. Kaipaan omaa tilaa ihan muista syistä. Motivaationi tehdä nykyisin mitään on olematon, sillä en koe minkään tekemiseni kuitenkaan olevan itsenäistä tai palvelevan omaa tarkoitustani.
Jo pitkään olen pitänyt selvänä, ettei millään tekemiselläni tai tekemättä jättämiselläni ole mitään väliä. Silti sitä ei vain tahdo uskoa todeksi, vaan elättelee turhaa toivoa, että ehkä sittenkin voi vaikuttaa johonkin, ja yrittää toimia sen mukaisesti... Mutta ei sittenkään. Kun hyvä ystäväni masennuksensa kourissa eilen illalla ilmoitti, ettei tahdo tai jaksa enää pitää minkäänlaista yhteyttä, huomaan epäonnistuneeni elämässäni jälleen yhdellä uudella osa-alueella: läheisen tukemisessa, ystävyydessä ja ihmisyydessä.- mies 86
Älä nyt hyvä ihminen sentään vähättele itseäsi tai lahjojasi. Ehkä elämäntilanteesi ei ole niin epätoivoinen tai epätavallinenkaan kuin mitä omassa päässäsi elättelet. Minustakin tuntuu usein (oikeastaan päivittäin) että omalla isälläni on ikään kuin jonkinlainen henkinen niskalenkki minusta ja minun tulevaisuudestani. Hänen mielestään minun pitäisi ehdottomasti suuntautua taloushallinnon alalle. Periaatteessa se voisi kyllä toimiakin, mutta samalla hän tuntuu sulkevan pois lähestulkoon kaikki muut mahdollisuudet.
Muutto kotoa pois on selvästi vaikein vaihe sinulle, mutta sen jälkeen varmaan helpottaa... mitä kaveriisi tulee niin myönnettäköön se että masentuneilla ihmisillä henkiset voimavarat saattavat usein olla vähissä, eikä sosiaalinen kanssakäyminen välttämättä luonnistu. Itsellänikin on toistuvasti samanlainen olo. Sosiaalinen kanssakäyminen yleensä edellyttää henkistä vireyttä ja valmiustilaa kertoa itsestään ja omasta arjestaan, mutta jos jatkuvasti pitää itseään kelpaamattomana niin se muodostuu helposti pakkopullaksi.
Mutta sinähän olet kertomasi mukaan tukenut läheisiäsi jatkuvasti. Ja turha tulla väittämään että lahjakkaana kirjallisuustiedettä opiskelevana humanistina olisit jossain kohtaa epäonnistunut ihmisyydessä - tiedät itse ettei se pidä paikkaansa. No mutta eiköhän nyt jatko-opiskelijan palkka ole semmoinen, että sillä pärjää varsin mukavasti omillaan, ellei nyt missään luksuskämpässä välttämättä tarvitse asua? Kyllä ainakin minun yliopistoni aika nuukasti jatko-opiskelijoita ottavalla laitoksellakin käytäntö oli semmoinen, että apurahoista riippumatta rahoitus on käytännössä turvattu neljäksi vuodeksi, jona aikana väikkärin noin yleensä ottaen pitäisi valmistua. Ihan kelpo duuni se tutkijakoulutettavan homma on, varsinkin jos onnistuu saamaan sen väikkärin valmiiksikin (toisin kuin minä). Mutta pakko kyllä sanoa, ettei se tohtorinhattukaan nykyään enää mitään järkevää työtä takaa, vaan edessä voi vielä senkin jälkeen olla pätkätyöt yläkoulun opettajien sijaisena, taikka täydellinen alan vaihto.
Pointtini nyt kuitenkin oli se, että jos noinkin hyvään hommaan kuin jatko-opiskelijaksi olet pääsemässä, niin ei omilleen muuttamisella pitäisi minun nähdäkseni olla mitään taloudellisia esteitä. Mitä tapahtuu sitten neljän vuoden päästä on sen ajan murhe. Aina sitä jotenkin selviää, kun on järkevä rahankäyttönsä kanssa, ja kyllähän se tutkijakoulutettavan pesti (tai väitöskirja) ihan hyvältä cv:ssä lopulta näyttää.
Tuossa yllä Typy Tipusen kommentissa oli varmasti ihan asiallisia neuvoja, eli iskä kyllä tottuu ajatukseen poismuuttamisestasi kun on pakko.- Hämärän rajoilta
stellaria81 kirjoitti:
No mutta eiköhän nyt jatko-opiskelijan palkka ole semmoinen, että sillä pärjää varsin mukavasti omillaan, ellei nyt missään luksuskämpässä välttämättä tarvitse asua? Kyllä ainakin minun yliopistoni aika nuukasti jatko-opiskelijoita ottavalla laitoksellakin käytäntö oli semmoinen, että apurahoista riippumatta rahoitus on käytännössä turvattu neljäksi vuodeksi, jona aikana väikkärin noin yleensä ottaen pitäisi valmistua. Ihan kelpo duuni se tutkijakoulutettavan homma on, varsinkin jos onnistuu saamaan sen väikkärin valmiiksikin (toisin kuin minä). Mutta pakko kyllä sanoa, ettei se tohtorinhattukaan nykyään enää mitään järkevää työtä takaa, vaan edessä voi vielä senkin jälkeen olla pätkätyöt yläkoulun opettajien sijaisena, taikka täydellinen alan vaihto.
Pointtini nyt kuitenkin oli se, että jos noinkin hyvään hommaan kuin jatko-opiskelijaksi olet pääsemässä, niin ei omilleen muuttamisella pitäisi minun nähdäkseni olla mitään taloudellisia esteitä. Mitä tapahtuu sitten neljän vuoden päästä on sen ajan murhe. Aina sitä jotenkin selviää, kun on järkevä rahankäyttönsä kanssa, ja kyllähän se tutkijakoulutettavan pesti (tai väitöskirja) ihan hyvältä cv:ssä lopulta näyttää.
Tuossa yllä Typy Tipusen kommentissa oli varmasti ihan asiallisia neuvoja, eli iskä kyllä tottuu ajatukseen poismuuttamisestasi kun on pakko.Jos jatko-opiskelijuus toteutuu ja rahoitus löytyy, niin pärjään kyllä sen ajan taloudellisesti omillani. (En kaipaa luksusta, pidän yksinkertaisesta elämästä: tarvitsen vain rauhaa.) Tässä on vain vielä iso jos, sillä eihän graduanikaan ole vielä hyväksytty.
Rahoituksen saaminen on nykyisin kiven alla, professori varoitteli etukäteen aiheesta puhuessaan. Asenneilmapiiri tuntuu olevan sellainen, että humanistisia tieteitä saa kyllä harrastaa, kunhan sen tekee omalla ajallaan ja rahallaan. Autokauppias Yrjö Laakkonen, eräs keskeisistä Itä-Suomen yliopiston taloudellisista tukijoista, ilmaisi joitakin vuosia sitten kantansa suoraan: hän ei antaisi rahaa filosofeille vaan pelkästään liike-elämää hyödyttäville oppiaineille. (Samoihin aikoihin – luonnollisesti pelkästään sattumalta kokonaan ilman ko. rahoittajan myötävaikutusta – filosofian pääaineopetus lakkautettiin yliopistossamme. Itsehän tietysti muistin gradussani haukkua sekä Laakkosen että Nalle Wahlroosin: hyvällä humanistisella opinnäytetyöllä on moninaisia funktioita, mutta yksi tärkeimmistä on polttaa lopullisesti kaikki sillat tekijänsä työllistymiseksi yksityiselle sektorille.)
Ajattelen asiaa siltä kannalta positiivisesti, että jos voin asua omillani edes muutaman vuoden, ehdin siinä ajassa väitöskirjan tekemisen ohessa panostaa musiikilliseen "uraani" tavalla, joka saattaa pelastaa minut, vaikka akateemista post-doc-uraa ei urkenisikaan (tai edes väitöskirjaa syntyisi).
- helppo ratkaisu
Kasvata pallit.
- Tuli mieleen
Eikö isäsi viihdy äitisi kanssa, kun pitää oman pojan kanssa hengailla? Ja missä isäsi kaverit nykyään ovat?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 343148
- 971654
- 1361545
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa421385- 911260
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo261139- 561045
MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil231989Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa270971Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall125970