röntgenhoitajien työ

Kertokaahan röntgenhoitajat kokemuksia työstänne. Millä alueella työskentelette, paljon palkka, yksityinen vai kunnallinen, työn huonot puolet ja hyvät puolet, päivän kulku yms... :)
71054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En nyt aluetta kerro, ettei minua tunnistettaisi. Pienehkön kaupungin terveyskeskuksen röntgenosastolla kumminkin. Röntgenlääkäri eläköityi pari vuotta sitten ja uutta ei saatu tilalle. Ultraäänitutkimukset ja kuvien lausuminen pyöri eläköityneiden ja pian eläköityvien röntgenlääkärien varassa ostopalveluina, kunnes kunta solmi sopimuksen yksityisen tahon kanssa. Me kaksi röntgenhoitajaa siirryimme sen palvelukseen vanhoina työntekijöinä ja röntgenlääkäreitä (lähinnä virolaisia) tulee viikoittain hommiin, usein illoiksi. Yksityisellä työnantajalla työskenteleminen tarkoittaa sitä, että sijaisia ei palkata vaikka toinen sairastuisi tai jäisi lomalle, joten yksi hoitaja joutuu tekemään kahden työt. Mennäviikolla työkaverini sairastui ennen lomansa alkua eikä voinutkaan tehdä aamuvuoroa, joten olin töissä 12½ tuntia. Poikkeuksellistahan se oli, eikä kesäkään onneksi ikuisesti kestä.

Peruspalkkani on jotain 2,2k ilman lisiä. Se on kuukautispalkka eli se tulee kerran kuussa ja kestää vajaan viikon. Jos olisin vuorotöissä, ansaitsisin enemmän, mutta toisten kertoman mukaan se on kehno korvaus menetetystä vapaa-ajasta. Suht säännöllinen päivätyö ja kaikki viikonloput vapaina sopii perheelliselle hyvin.

Muualla hoitoalalla itketään sitä, että tietokoneen ääressä istuminen vie aikaa varsinaiselta hoitotyöltä. Me röntgenhoitajat emme itke. Tekniikan kehittyminen on helpottanut työtämme selvästi. Ennen vanhaan olisin uuden keissin kohdalla hakenut vanhat röntgenkuvat arkistosta ja kirjoittanut uuden kuvakuoren, jollen olisi löytänyt niitä. Nyt etsin vertailukuvia tietokoneelta, jos tarvitsen niitä. Kehittyneen digitaalisen kuvaustekniikan ansiosta saan tehtyä thoraxtutkimuksen viidessä minuutissa kävelevän, orientoituneen potilaan kanssa. Koska thoraxeja on suurin osa kaikista natiivitutkimuksista, niin se on tosi hyvä juttu.

Ulkoilmaihminen ei tykkää röllin töistä. Oleskella nyt päivät pitkät viileässä (röntgenputki tuottaa enimmäkseen hukkalämpöä ja tykkää siksi viileästä ympäristöstä) ja hämärässä (asetteluvalot ja monitorit näkyvät paremmin) huoneessa... Potilaat eivät koskaan tuo suklaarasioita joulun alla. Niitä saadakseen täytyy mennä töihin sädehoitoon, joka on ihan oma maailmansa. Siellä tiimityö ja moniammatillinen yhteistyö jylläävät. Terveyskeskuksessa työ on itsenäisempää, sairaalassa monipuolisempaa.

Aamulla käynnistän koneet, erasoin kuvalevyt ja alan ottaa potilaita vastaan. Päivystyspotilaat kuvaan heti kun ajan varanneilta ennätän, kiireettömille annan ajan. Isommassa yksikössä en olisi luukulla palvelemassa, vaan toimistosihteeri olisi erikseen, mutta näin pienessä teen kaikkia töitä. Hyvällä tuurilla joku voi päästä saman tien tutkimukseen, vaikka hänen lähetteensä kiireellisyysaste ei sitä edellyttäisikään. Välillä tuodaan lappua polilta, että pitäisi keuhkokuva ottaa joltain kaatuneelta. Ja tuokin herra tulee kuviin vasta nyt, vaikka jo kaksi viikkoa sitten teloi nilkkansa, koska se ei alkanutkaan parantua itsestään. Pohjeluu sieltä on poikki, vaikken sitä hänelle kerrokaan kuvat nähtyäni. Lääkäri saa kertoa uutiset. Sopivassa välissä käväisen syömässä ja puhelinrumba alkaa. Soittajia on ohjeistettu huonosti ja joudun kiskomaan tarvitsemani tiedot heistä punahehkuisilla hohtimilla. Päivän päätteeksi napsin vielä muutamat vakioisuuskuvat laadunvarmistuksen nimissä.

Työssä joutuu ja pääsee paljon tekemisiin tekniikan kanssa ja se hoitotyö tahtoo jäädä vähemmälle. Sähkökatko pysäyttää röntgenosaston toiminnan tyystin kun sairaanhoitaja pystyy tekemään vielä monta juttua kynttilänvalossa. Ihmisen sisäistä kauneutta näkee vähintään yhtä paljon työtehtävissä kuin leikkaussalihoitajakin. Eritteiden kanssa vekslaaminen jää hajuhavaintojen tasolle.

Äänestä
  • Tuntuu "kauhean" rankalle tuo 12 ja puoli tuntia. Sinulle kuitenkin maksetaan siitä. Itse teen paljon pidempiä vuoroja. Kaikki juhlapyhät ja viikonloput töissä. Röntgenhoitajaksi pääsee apinakin. Tunnen erään sellaisen. Ei ole käynyt edes lukiota. Ei osaa lääkelaskuja. Työkaverit auttaa jos pitää laskea paljonko lääkettä annetaan suoneen. Pentuja osaa tehdä putkeen, ei muuta. Siitäkin hänelle vain maksetaan. Siis me muut ahkerat työntekijät maksetaan veroistaan tälle epäpätevälle hoitsulle siitä että on kotona pentujen kanssa ja nostaa tukia.

    Äänestä

  • apinan hommia kirjoitti:

    Tuntuu "kauhean" rankalle tuo 12 ja puoli tuntia. Sinulle kuitenkin maksetaan siitä. Itse teen paljon pidempiä vuoroja. Kaikki juhlapyhät ja viikonloput töissä. Röntgenhoitajaksi pääsee apinakin. Tunnen erään sellaisen. Ei ole käynyt edes lukiota. Ei osaa lääkelaskuja. Työkaverit auttaa jos pitää laskea paljonko lääkettä annetaan suoneen. Pentuja osaa tehdä putkeen, ei muuta. Siitäkin hänelle vain maksetaan. Siis me muut ahkerat työntekijät maksetaan veroistaan tälle epäpätevälle hoitsulle siitä että on kotona pentujen kanssa ja nostaa tukia.

    No joo, on 12½ tunnin työpäivä sentään vielä kaukana jostain osastolla työskentelevän hoitsun päätöksestä jäädä aamuvuoron jälkeen heti putkeen iltavuoroon, kun ei ole muitakaan työntekijöitä tarjolla. Sitä voi jo sanoa rankaksi työvuoroksi. Ambulanssikuskit toki tuhahtelevat sillekin.

    Lääkkeitä röntgenhoitajat harvemmin antavat potilaille, varsinkaan suonensisäisesti. Erilaisia varjoaineita kylläkin. Olikohan rölli koulutustaan vastaamattomissa töissä ennen lastenhankintaansa? Lääkelaskuilta ei röllikoulussakaan välty, mutta taidot voivat toki ruostua tentin ja työelämän välillä.

    Äänestä

  • Ex-säderölli kirjoitti:

    Hui, nuo työpäivien pituudet saivat kyllä ajattelemaan ! Vaikka voin kuvitella, että pitäisin työstä mutta miten noin pitkiä vuoroja jaksaa:-o noh kai se on vähän kaikilla aloilla huonoja puolia. Aiemmin ajattelin lähteväni opiskelemaan opettajaksi, mutta toivottavasti en tee väärää valintaa kun haen röntgenhoitajaksi. Opettajat joutuu kuitenkin korjaamaan kokeita ja suunnittelemaan tunteja vapaalla, niin kai se sitten on parempi olla työvuorossa hoitsuna niin että maksetaan. Ihmettelen kyllä, että joku noin osaamaton on edes saanut työpaikan kun on katsonut tilastoja, että röntgenhoitajaksi pääsee aika pieni osa hakijoista..

    Äänestä

  • apinan hommia kirjoitti:

    Tuntuu "kauhean" rankalle tuo 12 ja puoli tuntia. Sinulle kuitenkin maksetaan siitä. Itse teen paljon pidempiä vuoroja. Kaikki juhlapyhät ja viikonloput töissä. Röntgenhoitajaksi pääsee apinakin. Tunnen erään sellaisen. Ei ole käynyt edes lukiota. Ei osaa lääkelaskuja. Työkaverit auttaa jos pitää laskea paljonko lääkettä annetaan suoneen. Pentuja osaa tehdä putkeen, ei muuta. Siitäkin hänelle vain maksetaan. Siis me muut ahkerat työntekijät maksetaan veroistaan tälle epäpätevälle hoitsulle siitä että on kotona pentujen kanssa ja nostaa tukia.

    Röntgenhoitajaa ja sairaanhoitajaa ei voi verrata samana päivänäkään, tuollainen apina mistä kerroit olisi potkaistu muualta pihalle jo aikoja sitten. Röntgenhoitajana voi lusmuta vaikka miten paljon ja mitään kovin välkkyä röntgenhoitajaa en ole tähän päivään mennessä nähnyt.

    Äänestä

  • todellakin! kirjoitti:

    Millaiset pääsykokeet röntgenhoitajaksi? Tarvitseeko tehdä ennakkotehtäviä ja voiko lukemalla jotenkin valmistautua? Onko Savonia hyvä paikka opiskelle?

    Äänestä

  • rölliksikö kirjoitti:

    Hui, nuo työpäivien pituudet saivat kyllä ajattelemaan ! Vaikka voin kuvitella, että pitäisin työstä mutta miten noin pitkiä vuoroja jaksaa:-o noh kai se on vähän kaikilla aloilla huonoja puolia. Aiemmin ajattelin lähteväni opiskelemaan opettajaksi, mutta toivottavasti en tee väärää valintaa kun haen röntgenhoitajaksi. Opettajat joutuu kuitenkin korjaamaan kokeita ja suunnittelemaan tunteja vapaalla, niin kai se sitten on parempi olla työvuorossa hoitsuna niin että maksetaan. Ihmettelen kyllä, että joku noin osaamaton on edes saanut työpaikan kun on katsonut tilastoja, että röntgenhoitajaksi pääsee aika pieni osa hakijoista..

    Ei kannata pelästyä työpäivien pituuksia, nuo ovat ääriesimerkkejä. Olin kerran töissä isomman sairaalan röntgenosastolla ja muistan joskus työpäivän jälkeen ihmetelleeni, että kyllä sitä voi leipänsä näinkin helpolla tienata. Vuoroni oli jossain leppoisammassa työpisteessä. Lähdin sieltä sitten vakihommiin Suomen kiireisimpään sädehoitoyksikköön, joten se vähän kompensoi. Nykyisessä työpaikassani erityisen kiireinen ja raskas työpäivä on yhtä rasittava kuin normipäivä siellä.

    Nimimerkin "ala kiinnostaa" viestiin en osaa vastata, sillä suoritin tutkinnon ennen korkea-ammattikoulun tuloa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rölliksikö kirjoitti:

Kertokaahan röntgenhoitajat kokemuksia työstänne. Millä alueella työskentelette, paljon palkka, yksityinen vai kunnallinen, työn huonot puolet ja hyvät puolet, päivän kulku yms... :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu