Perustusten teko

Kuka tietää, onko haittaa jos perustukset tekee kun maa on jo jäässä. Meillä piti perustukset tehdä nyt syksyllä, ennen roudan tuloa, mutta rakennuslupa viipyy. Talo tulee alkuvuodesta. Eli voiko niitä perustuksia ees tehdä alkutalvesta?
43468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

suojaarakennuksen kohta pressuilla ja kun saat luvat laita puhallin lämmittämään pressun alle muutamaksi päiväksi.

Sähkön ja valmistelevat työt voit alkaa ennen lupaa. Kysy rak. tarkastajalta.

Äänestä

Maanpinnan jäätyminen ei vaikuta lopputulokseen, perustuksien on oltava, joka tapauksessa routarajan alapuolella.

Äänestä

Jos on savimaa ei saisi jäätyä kaivamisen jälkeen, vetinen savi voi routia ja maaperä saattaa pehmentyä. Tietysti jos perustetaan paalutukselle ei kai ole väliä jos jäätyy vähän.

Äänestä

Niin.. tietääkseni kyllä perustustyöt voi aloittaa vaikka ei vielä varsinaista rakennuslupaa olekkaa saatu (tämä pitää kuitenkin ilmoittaa rakennus valvontaan. Voi tietenkin olla paikkakunta kohtaisia vaihteluita, mutta kannattaa kysyä rakennusvalonnasta.

Siitä perustamiesta kuitenkin sen verran ettei perustusten pohjaa saa päästää jäätymään. Eli on huolehdittava riittävästä väliaikaisesta ja lopullisesta eristyksestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uuteen kotiin kirjoitti:

Kuka tietää, onko haittaa jos perustukset tekee kun maa on jo jäässä. Meillä piti perustukset tehdä nyt syksyllä, ennen roudan tuloa, mutta rakennuslupa viipyy. Talo tulee alkuvuodesta. Eli voiko niitä perustuksia ees tehdä alkutalvesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu