mitä tehdä?

Haastemies soitteli,että olis tiedoksianto.ilmoitin hänelle olevani lomalla ja että minut tavoittaa kuun viimeinen päivä.tämä haastemies oli ilmoittanut asian tuomarille.tuomari oli uhkaillut etsintäkuulutuksella ja haastemies ilmoitti asian minulle.vienkö asian uhkailusta valtakunnan syyttäjävirastoon ja käytän haastemiestä todistajana?
8129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Lämmin kesä ja kärpäset saavat näköjään kuuhullut liikkeelle. Ei loma ole mikään syy vältellä haatemiestä. Ihminen voidaan haastaa vaikka kirkossa. Haasteen saamisen jälkeen haastettavalle voi tulla hyväksyttävä syy olla saapumatta oikeuteen haasteessa määrättynä ajankohtana. Tästä on silloin ilmoitettava oikeuden puheenjohtajalle.
Koska tuomarilla on oikeus etsintäkuuluttaa haastetta välttelevä, niin hänellä on myös laillinen oikeus välttelijää sillä uhata.
Muutoinkin näkee, että vähintään pösilö on liikkeellä, tuomareitten toiminnan lainmukaisuutta valvoo oikeuskansleri, ei valtakunnansyyttäjän virasto.

Äänestä

Ilmoita osoitteesi haastemiehelle. Sinne voi sitten tulla tuomaan lappunsa, jos siltä tuntuu. Ei se mitään välttelyä ole, jos ei vaan satu olemaan kotona. Se on haastemiehen ongelma, että toimittaa lapun asiakkaalle. Enpä usko, että kenelläkään on oikeutta etsintäkuuluttaa ketään, jos olinpaikka on tiedossa.

Äänestä
  • Joopa, joo, kyllähän sen ymmärtää, että jos on kyse rosvosta, niin haasteeseen suhtaudutaan välinpitämättömästi, tai sitä pyritään välttelemään. Mutta, jos taas on kyse normaalikansalaisesta, niin haastemieheltä suorastaan kysytään, koska haasteen voi tulla noutamaan. Normaalikansalainen kun ymmärtää, että jos haastemies tulee työpaikalle, niin eiväthän työkaverit usko, vaikka kuinka yrität selitellä naama punaisena, että kyse on vain pikkujutusta.

    Äänestä

  • 18+8 kirjoitti:

    Joopa, joo, kyllähän sen ymmärtää, että jos on kyse rosvosta, niin haasteeseen suhtaudutaan välinpitämättömästi, tai sitä pyritään välttelemään. Mutta, jos taas on kyse normaalikansalaisesta, niin haastemieheltä suorastaan kysytään, koska haasteen voi tulla noutamaan. Normaalikansalainen kun ymmärtää, että jos haastemies tulee työpaikalle, niin eiväthän työkaverit usko, vaikka kuinka yrität selitellä naama punaisena, että kyse on vain pikkujutusta.

    Mikäli asia on ilmoitettu haastemiehelle milloin haasteen hakee ja on ilmoittanut olevan lomareissulla rehellisesti, ei uhkailut auta siinä tilanteessa. onneksi on virasto joka tutkii tällaiset uhkailut.

    Äänestä

  • lakipykälien mukaan kirjoitti:

    Mikäli asia on ilmoitettu haastemiehelle milloin haasteen hakee ja on ilmoittanut olevan lomareissulla rehellisesti, ei uhkailut auta siinä tilanteessa. onneksi on virasto joka tutkii tällaiset uhkailut.

    Lopeta jo tuo säälittävä ininä, kun et asioista tiedä enempää, kuin sika hopealusikasta. Kuten aloittajan eli haastenaisen kirjoituksesta käy ilmi, on haastemies kertonut lomasta tuomarille, joka on haastemiehen mukaan uhkaillut etsintäkuulutuksella. JOS asia olisi kiireetön, niin millään lomalla ei olisi silloin merkitystä, eikä etsintäkuulutuksella tarvitsisi uhkailla.
    Mutta jos juttuun on jo haastettu vaikka 15 ihmistä ja yhden ihmisen loman vuoksi koko istunto uhkaa mennä mynkään, niin ei ole mikään ihme, että tuomari on haastamista haastemiehen välityksellä kiirehtinyt.

    ei ole ollut kiireellinen, jos istunto vasta esim, 2kk päästä ja yksikään virkamies ei saa uhkailla. siitä voi tulla rangaistus ja sakkoja sille joka uhkaillut. Hyvä että on kansalaisia jotka uskaltavat ja tietävät minne ilmoittaa uhkailut. Kumpa jokainen väärinkohdeltu ilmoittaisi viranomaisten toiminnoista niin alkaisi tippua viroista pois virkaihmisiä. Asiasta ei enempää koska tänne ei saa kirjoitella mielellään tutkinnasta joka vasta käynnissä...

    Äänestä

  • virkaintoiset kirjoitti:

    Vh:lla isoratas heittää jälleen. Jos virkamies jonka toimenkuvaan kuuluu etsintäkuuluttaminen ilmoittaa tekevänsä näin, niin mihin rikokseen hän syyllistyy ??

    7 § (21.4.1995/578)
    Laiton uhkaus

    Joka nostaa aseen toista vastaan tai muulla tavoin uhkaa toista rikoksella sellaisissa olosuhteissa, että uhatulla on perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, laittomasta uhkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeks

    Äänestä

V.ituttaa kaikki luuserit jotka pakoilevat haasteitaan ja haastemiestä.
Ehdotankin, että jos haastemies ei saa haastettaan kohdehenkilölle perille, niin kohdehenkilölle tulee 800e sakko ja sakko vain nousee sadalla eurolla/pakoilu.

Ja jos sakkoa ei maksa ajallaan, niin vankilaan lusimaan sakot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

haastenainen kirjoitti:

Haastemies soitteli,että olis tiedoksianto.ilmoitin hänelle olevani lomalla ja että minut tavoittaa kuun viimeinen päivä.tämä haastemies oli ilmoittanut asian tuomarille.tuomari oli uhkaillut etsintäkuulutuksella ja haastemies ilmoitti asian minulle.vienkö asian uhkailusta valtakunnan syyttäjävirastoon ja käytän haastemiestä todistajana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu