En usko että ihminen edes haluaa katua valintojaan, sillä silloin hän ei olisi sopuetunut tilanteeseen. Miten se asia kuitenkin on? Ikäryhmässä johon kuulun, ei voi löytää vastausta.
Tappelemme ihan toisarvoisista kysymyksistä näkemättä tulevaisuuteen. Kukaan meistä ei halua kysyä asiasta varttuneemmilta, sillä omasta mielestämme olemme erillaisia. Mutta muuttuuko muka ihminen ja sen tavat! Ei varmasti.
Miten on. Tuleeko sitä katumaan, että jätti perheensä uuden rakkauden vuoksi? Tai tuleeko sitä suremaan hautaan asti, että tuli petetyksi ja jätetyksi?
Tappelemme ihan toisarvoisista kysymyksistä näkemättä tulevaisuuteen. Kukaan meistä ei halua kysyä asiasta varttuneemmilta, sillä omasta mielestämme olemme erillaisia. Mutta muuttuuko muka ihminen ja sen tavat! Ei varmasti.
Miten on. Tuleeko sitä katumaan, että jätti perheensä uuden rakkauden vuoksi? Tai tuleeko sitä suremaan hautaan asti, että tuli petetyksi ja jätetyksi?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Petetyksi tulin, mutten jätetyksi, sillä jätin itse. Muistan aina sen onnentunteen, jonka tunsin eron tultua voimaan. Paras päätös elämässäni oli avioero, jonka hakija olin. Sen jälkeen ei miehenpuolet ole tehneet juurikaan vaikutusta.
Elämässäni tapahtui totaalinen onnepotku kun alkoholisoitunut mieheni löysi uuden hoivaajan. Itse en uskaltanut ottaa aiemmin eroa, sillä pelkäsin ettei hän tule jättämään minua rauhaan ja jotain peruuttamatonta voi tapahtua.
En usko hänenkään katuvan, sillä samalla kun hän sai uuden naisen sai hän myös hyvän ryyppykaverin.
Viimeksi kun tämä aloitus oli, kirjoitin että eipä ole kokemusta moisista.
Ja niin jankutan edelleen.
Ja seuraavaankin aloitukseen vastaisin samoin.
Kadun ainoastaan sitä että en aikanaan ottanut rallia urakseni.
Olisi ollut kiehtovaa vaihdella autosta toiseen.
Ja ihan tallistakin.
Olen niin surullinen aina, kun luen tämän-kaltaisia aloituksia.
Ihmiset pohtivat ja surevat ihan turhan-päiväisiä asioita.
Yrittävät solmia epä-toivoista liittoa kahden murheellisen-hahmon-ritarin välillä.
Jotta voisivat vertailla kuka möhlii tykimmin.
H.
Olen joskus lukenut sinun kertoneen eronneesi vaimosta ja toisesta avoimesta.
"vanhaa tarinaa"
Vaan nuo eivät liity aloituksen aiheeseen.
Niistä puuttui katumus.
Ja ymmärrys.
Puuttui jopa se hurmio, mistä kirjoissa kirjoitetaan.
Ja mistä syystä nuoret tytöt miesten runoja lausuvat.
Varmasti sinäkin huomasit aloittajan kysymyksen-asettelun?
Tuolle tavalle on aina naurettu.
H.
Eipä ole kummastakaan kokemusta joten piti tulla tänne sekin kertomaan :).
Jos nyt oikein ymmärrän, niin ilmeisesti kaikki ovat onnellisia päästessään eroon epätyydyttävistä puolisoitaan, / kuin tyytyväisiä uskottomuutensa lopputuloksista.
Kiitos vastauksista. Erotaan ja petetään toisiamme. Ei enää tarvetta olettaa tai peltätä, etteikö se toisi tulevaisuudessa enimmäkseen hyvää.
Ei kaikki ota ja petä. Meitä uskollisia ja onnellisia aviossa olevia on aina valtaosa kansasta.
Puhukoot katkerat mitä haluavat.
Laitetaanko kuitenkin kaiken varalta veispuukliin? Unohtui kertoa et mua on kyllä petetty, yhesti.
En ole pettänyt ja puoliso halusi erota.
Aloittajan kysymys on huonosti laadittu. En voi vastatata siihen!!!!
Erosin miehestäni
kun menin fyysisesti ja henkisestikin niin huonoon kuntoon.
Aikoinaan lasten ollessa pieniä, ambulanssilla vilkut päällä
pikavauhtia sairaalaan mentiin.
osalla suvusta paitsi vakavaa sairautta, tosi pimeää uskonnollisuutta,
jotain Melkisedes- vanhan testamentin pappeutta edustavaa,
elettiin tappouhkailujen ja rahankiristyksen ilmapiirissä
kuten lapsuudessakin - aina sai henkensä edestä pelätä
huume- ja juoppojätkiä, joilla mitään kunnioitusta toisten, varsinkin
pienempien kehoa kohtaan ollut.
Sepä niissä jermujen "avoin avioliitto"- touhuissa vikana. Lähti aina rahat ja
terveys samaan syssyyn. Tasapainoilua kauhun kera koko elo.
En mielestäni syyllistynyt aviorikoksiin - eri juttu on ettei kaikille lähmijöille ja päällehyökkääville sonneille fyysisesti edes pärjännyt ja invalidiks hakattuna
sai sitten helpon nakin maineen uhrilampaana.