Jarmolla ei ollut minkäänlaista kärsivällisyyttä. Penis tikkasi kurkkua kuin ompelukone ja Maria sai henkeä vain nenän kautta, mutta pakotettuna hän imi kalua niin, että leukoihin sattui. Joka kerta kun hän yritti vetää päätään pois, Markku antoi pakaraan kovan iskun.
”Ime! Nyt käsken minä!”
Imemistä kesti vain viisi minuuttia, sitten Jarmo laukesi päästäen suustaan koiran ulinaa muistuttavan vaikerruksen ja vetäytyi kaksinkerroin lattialle huohottamaan. Siihen mennessä Markku oli saanut Marian alushousut alas ja alkoi määrätietoisesti avata sepalustaan. Maria huohotti ja vaikeroi, mutta ei laittanut vastaan. Sperma valui suupielistä alas kaulalle ja limaisena vanana rintojen väliin. Markku käsitteli häntä kuin lihapalaa, riuhtoi tunteettomasti parempaan asentoon, väänsi käsivartta selän taa ja tarttui tiukalla otteella hiuksista.
”Nyt nähdään onko sun pillusta mihinkään.” Markku ärähti ja Maria tunsi valtavan kyrvän työntyvän reisiensä väliin. Mies sohi seipäällään kuin siitosori. Paksu elin haki sopivaa kulmaa, osui kipeästi väärään kohtaan, kunnes löysi kiihkosta märän vaginan ja työntyi yhdellä työnnöllä sisään. Maria päästi spontaanin huudon. Elin oli niin valtava, että se repi häntä sisältä ja lannisti Marian viimeisenkin taistelutahdon. Raskas pöytä liikahti vingahtaen eteenpäin, kun raavas mies alkoi kovakouraisesti nussia itseään moninverroin pienempää naista. Marian tuskan kiljahduksiin ja Markun raskaaseen puuskutukseen sekoittui märän pillun litinää ja Jarmon nopea hengitys tämän tallentaessa hätäisin elkein yllättävää panoa videokamerallaan.
”Se otos on sitten ainoa, mitä tästä hyödyt. Tämä narttu on minun.” Markku ärähti ja purki ärtymyksensä Marian helläksi nussittuun vaginaan. Marian reidet painuivat kipeästi pöytää vasten ja joka työnnöllä hän irvisti kivusta, joka aiheutui yhtä paljon väkivahvan miehen painosta kuin kohdunsuuta murjovasta kalusta.
Markku raiskasi Mariaa takaapäin melkein tunnin ennen kun vetäytyi juuri ennen laukeamista ja kiskaisi nopeasti housut jalkaansa. Sitten hän veti Marian alushousut pois ja heitti ne tuolille.
”Ylös.” miehen ääni käski. Maria nousi sydän tykyttäen. ”Mene takahuoneeseen.”
”Ei enää.” Marian anelua seurasi kova töytäisy, eikä hän uskaltanut sanoa enää mitään, vaan kulki pää kumarassa toimiston läpi varastohalliin, josta muut työntekijät olivat lähteneet jo viikonlopun viettoon. Korkeat hyllyt reunustivat kapeita käytäviä. Pääkäytävän päässä oli kokoustiloihin johtava likaisista sormenjäljistä tahraantunut valkoinen ovi. Maria kulki pitkin käytävää polvet veltoiksi valahtaneina, rinnat paljaina, ja reidet märkinä, kunnes ohitti kokoustilan ja pääsi perimmäiseen huoneeseen. Hämärä huone oli pieni, mutta siellä oli vuodesohva rentoutumista varten sekä pienet suihkutilat. Markku ei tullut hänen perässään ja Maria tiesi, että siinä oli ainoa tilaisuus paeta, mutta häntä oli raiskattu niin määrätietoisesti, ettei hänellä enää ollut omaa tahtoa. Hän toimi kuin robotti; riisui jäykin liikkein topin pois ja antoi sen pudota jalkoihinsa, veti hameen nilkkoihin ja jäi eleettömänä odottamaan kohtaloaan.
Hetken päästä kokoustilan ovi kolahti ja Markku sytytti takahuoneen kirkkaat valot saaden Marian siristämään silmiään. Ovi suljettiin, ja Markku tuli hänen taakseen, työnsi kouransa Marian kainaloiden alta, tunnusteli rintojen painoa ja hypisteli pystyyn nousseita nännejä, kouri aikansa, kunnes alkoi riisuutumaan mutisten kiihtyneen hengityksen ohessa:
”Passitin nulikan kotiin. Turha odottaa apua keneltäkään. Levitä sohva.”
Maria teki työtä käskettyään ja levitti sohvan, jonka päälle Markku heitti kookkaan sohvatyynyn. Maria tunsi heltyneen vaginansa valuvan limaista nestettä. Tietämättä mitä odottaa, hän meni kontalleen sohvalle ja painoi päänsä alas.
”Nyt sitä leikitään niin nöyrää, mutta kyllä mä tiedän millainen sä olet.” Markun ääni oli tuskainen ja kiihottunut. Mies silmäili märkää vaginaa, joka näytti anelevan lisää kyrpää, ja kauniisti muodostuneen takamuksen rakoa, jonka kätköissä odotti tiukka palkinto.
”Mene tyynyn päälle.”
Tyyny työnnettiin Marian alle ja Markku asetteli kovakouraisesti Marian ylävartalon sohvaa vasten ja nosti tyynyn avulla takamuksen ylös, levitti hiukan reisiä ja asettui kontalleen naisen taakse. Maria sulki silmänsä ja odotti. Tällä kertaa penis löysi heti oikean reijän. Sen työntyessä sisään Marian vatsanpohjassa humahti. Pitkä seiväs alkoi liikkua märässä luolassaan hitaasti edestakaisin. Maria alkoi huomaamattaan voihkia. Markku pysähtyi, korjasi asentoaan, ja jatkoi taas tasaisin työnnöin sisään ja ulos, kunnes Maria oli niin kiihottunut, että jokainen työntö nipisti vatsaa. Hän oli valmis, mutta Markku ei.
Jatkuu...
Älä nouse osa 2
ssn87
1
3912
Vastaukset
- Mikä helevetin
Idiootti oikein olet?!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam2546321Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.1305256KL - Sähköautoilu aiheuttaa lisäkustannuksia muille tehopiikkimaksujen muodossa!
Kauppalehti 15.1.2026 Kommentti / Sähköautoista tuli ongelma – Uusi ”vero” uhkaa Kun perhe ostaa sähköauton ja laittaa184381Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni1723218Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on123111Silminnäkijät kertovat IS:lle useista törkeistä SDP:ssä tapahtuneista häirintätapauksista.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html Silminnäkijöiden Iltasanomille kertomusten mukaan SDP:ssä on tapahtu1872674Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,872571IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-92103Nainen, kaiken aikaa olin yläpuolella
Ja olen edelleen kaiken yläpuolella. Ja niin on aina oleva. :/1821746- 461699