Kertokaa mielipiteitänne siitä että 2000luvulla syntyneiltä aiotaan kieltää tupakka kokonaan.
Itse olen sitämieltä että sitä ei pitäisi kieltää sillä jokaisen oma asia alkaako polttaa vai ei. Ja eikö tässä tule syrjintä yhtä ikäluokkaa kohtaan?
Itse olen sitämieltä että sitä ei pitäisi kieltää sillä jokaisen oma asia alkaako polttaa vai ei. Ja eikö tässä tule syrjintä yhtä ikäluokkaa kohtaan?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hyvä juttu, ehdottomasti.
"Itse olen sitämieltä että sitä ei pitäisi kieltää sillä jokaisen oma asia alkaako polttaa vai ei."
Omasti mielestäni se ei ole jokaisen oma-asia. Tupakoijat aiheuttavat enemmän kuluja kuin tuottoa valtioille, joten tupakoivien hoidosta maksavat veroina myös savuttomat.
Asia on ratkaistavissa siten, että tupakoitsijat maksavat itse omat hoitonsa, koska ovat sairautensa itse aiheuttaneet. Tämä ei rajoittaisi kenenkään vapautta, ja valtio saisi hyvät verotulot tupakasta.
Muuten olisi ajatuksena hyvä, mutta miten pystyt määrittelemään että tupakoitsija on sairastunut tupakan taikia, jos samaan sairauteen voi sairastua ilman tupakkaakin? Siitäpä vasta kova sota syttyisi, kun aina taisteltaisiin, että onko sairaus tupakasta johtuva vai ei.
Koska kaikki lakimuutokset koskevat jotakin ikäluokkaa, ei argumenttisi ole vedenpitävä. Kanji jo tuossa kertoikin, plus tupakoiminen on itsekeskeisyyttä; ei välitetä jos joku muu saa astmakohtauksen. Toisaalta pimeästä kaupasta ei pääse eroon.
Kieltoja, kieltoja, kieltoja, ja vähän vielä lisää kieltoja. Minusta on aivan naurettavaa tämmöinen holhoaminen, ja joka vitun asian kieltäminen... Minua tuo ei koske, koska olen jo kohta kaksi vuotta ollut täysi-ikäinen. Itse tupakoin säännöllisesti, ja olen polttanut noin 8 vuotta jo lähes säännöllisesti. Ja itseasiassa tuo lakiuudistus ei koske meistä ketään, sillä tuota ehdotetaan Iso-Britanniaan, tuota lakia...
Mutta jos tuohon nyt pitää vastata, että mitä mieltä olen, niin täysin naurettavaa paskaahan tämä täällä suomessa tuppaa olemaan, ja muutan kyllä ensitilassa jonnekin ulkomaille täältä, kun vain löydän jostain sopivan työ sopivalla palkalla...
Koskakoha hengittämine kielletää?
Jo ihminen tekee typeryyksiä, häntä pitää holhota ja typeryydet estää.
vai meinaatko että ihan paska kielto, kun ei saa tappaa tota paskaa kaveria vaikka se on ihan paska jätkä.
Sen kaikki mikä ei haittaa ketään (ei myöskään systeemiä) pitäisi sallia. Miksi hippi ei saa kulkea kadulla alasti jos haluaa. Ei pitäisi ketään voida haitata.
Tupakka on kiellettävä täysin, kunhan kansa oppii että se on väärin ja myös noudattaa lakia.
Joo eli täs on video kaikille englannin osaajille miksi en ole tämän asian kannalla...
https://www.youtube.com/watch?v=80mIcAatRqY&list=UUjNxszyFPasDdRoD9J6X-sw
No onhan se ihan ystävällistä, että valtio päättää meidän puolesta, että mitä omille kehoillemme teemme :) Eipähän tarvitse kiusata aivonyhkyröitä valinnan vaikeudella/vapaudella
Käyttäkää nuuskaa
Se että jotain kielletään, ei hävitä ongelmaa. Vielä monta monta vuosi kymmentä tupakkaa saisi pimeästi ostettua aiemmin syntyneiltä, sitä saisi ulkomailta ja ainahan tupakkapurua saa ostettua purkkitavarana suoraan ulkomailta. Vähän sama, kuin kieltolain aikaan. Alkoholi kiellettiin, mutta katosiko sen käyttö? Tupakan osto pitäisi kieltää kaikilta, maahantuonti Suomeen, kaikki. Muuten tupakoitsijat eivät katoa yhtään minnekään, eivät edes pitkällä aikavälillä.
Ongelma ei katoa kielloilla. Sitä vastoin tupakan hintaa pitäisi nostaa; nyt tupakka aiheuttaa valtiolle tuloja noin 0,8 mrd€ ja menoja noin 1,1 mrd€/vuosi, joten tupakan kallistuminen johtaisi valtion verotulojen lisääntymiseen.
Eipä tuo 2000-luvulla syntyneiltä kieltäminen minua toisaalta haittaisi T: joulukuussa 1999 syntynyt :D