we can do it together- pimeesti
YIT
we can
10314
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Pienemmälle yritykselle (jolla ei ole merkittävää omaa edustusta verovirastossa ja valtakunnanpolitiikassa) tulisi pimeästä palkanmaksusta merkintä tilaajavastuupapereihin ja osallistuminen julkisesti rahoitettuihin hankkeisiin olisi mahdotonta. Myös suurimpaan osaan yksityisesti rahoitettuja hankkeita olisi mahdotonta osallistua.
Ruotsalaiset ja suomalaiset pörssiyhtiöt ja julkiset rakennuttajat / kaavoittajat ovat jatkuvasti julkisuudessa, kun ovat osallistuneet kartelleihin, lahjoneet ja ottaneet lahjuksi, maksaneet pimeitä palkkoja, kavaltaneet ARA rahoja. Arvatenkin kiinni jäämiset ovat vain jäävuoren huippu.
Mitä merkitystä on millään "tilaajavastuulailla", kun kaupungin virkamiehet voivat ottaa lahjuksia rakennusliikkeeltä ilman että saavat edes potkuja, satojen miljoonien kartellit ja trustit ovat normaalia liikemiestapaa, pörssiyhtiöt voivat maksaa pimeitä palkkoja eikä siitä ole mitään seurauksia, veroviranomaiset , "harmaan talouden vastaisen taistelun" poliitikot istuvat kahdella tuolilla ja teettävät itse pimeitä remontteja, samat ihmiset jotka ottavat ja maksavat pimeitä palkkoja ovat töissä liitoissa. Kaupungin virkamiehet vetävät välistä ARA rahoja miljoonilla.
Ainoa kuitenkin ketä rankaistaan on PK yrittäjä. Muut selviävät kuin koira veräjästä. JA OSALLISTUVAT "HARMAAN TALOUDEN TALKOISIIN" VAINOAMALLA PIENYRITTÄJIÄ kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Jotta tuossa koko "harmaan talouden" vouhotuksessa olisi mitään järkeä, niin
Kaikki ruotsalaiset ja suomalaiset pörssiyhtiöt jotka ovat osallistuneet
- kartelliin.
- lahjontaan.
- pimeisiin palkkoihin.
Pitäisi sulkea julkisten hankintojen ulkopuolelle.
Kaikki kokoomuksen espoolaisedustajat jotka ovat ottaneet lahjuksia rakennusliikkeiltä, samoin helsinkiläiset lahjotut toverit. Kaikki keskustapuoleen taulukauppiaat ja demareiden / vihreiden pimeiden töiden teettäjät pitää erottaa viroistaan kaupunkien, valtion, ammattiyhdisten ja keskusjärjestöjen palveluksesta.
Muuten ei ole mitään järkeä koko touhussa. Isommat konnat vainoavat pienempiä konnia.
Olen kuullut pelataan golfia tuolla yllä pilvien viedään juomaan laivaa. Golfkierroksella urakat.
Tämän päivän sana on Golf, jännä homma: "kaverit ei edes ole osakkaita tai omista firmaa." Ymmärtäisin, jos firman omistajille???
we can golf together- pimeesti
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288708483857.html
OSataan sitä maakunnissakin
http://yle.fi/uutiset/vihdin_kunnan_entinen_virkamies_tuomittiin_ehdolliseen__kavalsi_vuosia_rahaa_valtiolta/736419
Ei minulla ole YIT:tä vastaan mitään, mutta kopissa kuulee aina todennettuja juoruja.
Alalla rupeaa olee tuo yit jo vitsi. En usko yritykselle enää kovin pitkää olemassaoloa.
Seuraillaan tilannetta.
No kusihätä iskee