Onko todisteita?

Pystyykö yksikään ufoihin uskova antamaan tieteellisen todisteen siitä että maapallolla olisi vieraillut humanoideja?
53181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

"Jos vain oikein silmin katsotaan" Vaikken olekaan mikään super innokas ufo uskova, mielestäni erilaisia todisteita löytyy aika paljon.

Yksi on nämä kivi rakennelmat ja niiden työstötarkkuus, niitä on eripuolilla maailmaa.Tähän vielä liittyy isojen lohkareiden roudaaminen, en usko alkuunkaan että äijät niitä, jopa yli satatonnisia murikoita tostavaan jollain naruilla nostelivat metrien korkeuteen.

Ja varsinaisia ufo havaintoja, jos moni ihminen samanaikaisesti näkee jotain mikä ei vaikuta ihmisen tekemältä, ja käyttäytyy jopa luonnonlakien vastaisesti, niin mitä ne sitten voisivat olla.

Jos vertaa ufoihin uskovia erilaisiin jumaliin uskoviin, niin kummatkohan näistä mahtaisi olla realistisempia. Silti näitä jumal-uskovia on vielä aika paljon enemmän. Miksiköhän? Missä todisteet jumalasta?

Äänestä
  • No laitat nyt sen todisteen. Ei ole paljon pyydetty?

    Äänestä

  • Miksi humikset olisi tyytyneet rakentelemaan kivestä?

    Eivätkö esim. hallinneet betoninvalantaa niin kuin roomalaiset?

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Miksi humikset olisi tyytyneet rakentelemaan kivestä?

    Eivätkö esim. hallinneet betoninvalantaa niin kuin roomalaiset?

    Hmmm...Miksi humikset olisi tyytyneet rakentelemaan kivestä?

    Joo, ensin murskata kiveä betonin raaka-aineeksi. Siten valaa murske takaisin kiveksi. Näinhän se pitää tehdä. Kun mekin teemme.

    Äänestä

  • kiveksiä kirjoitti:

    Hmmm...Miksi humikset olisi tyytyneet rakentelemaan kivestä?

    Joo, ensin murskata kiveä betonin raaka-aineeksi. Siten valaa murske takaisin kiveksi. Näinhän se pitää tehdä. Kun mekin teemme.

    Kun betoni kestää. Sitä voi valaa vaikkapa veden alla. Betonilla on paljon etuja rakentamisessa.

    Roomalaisten jälkeen betoninvalu nimittäin unohtui pitkäksi aikaa.

    Äänestä

  • Toinen tekniikka sitten, eli holvaaminen. Miksi niissä muinaisissa humiksien rakentamiksi väitetyissä rakennelmissa ei koskaan ole holveja?

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Kun betoni kestää. Sitä voi valaa vaikkapa veden alla. Betonilla on paljon etuja rakentamisessa.

    Roomalaisten jälkeen betoninvalu nimittäin unohtui pitkäksi aikaa.

    Lähestulkoon voisi vaikka lyödä vetoa siitä, kumpi kestää kauemmin, raaka kivi, vai sen muotoon valettu petonki. Betonirakenteisiin kun tarvitaan raudoitteet. Ja ne ei kestä määräänsä kauempaa.

    Äänestä

  • kivestää kirjoitti:

    Lähestulkoon voisi vaikka lyödä vetoa siitä, kumpi kestää kauemmin, raaka kivi, vai sen muotoon valettu petonki. Betonirakenteisiin kun tarvitaan raudoitteet. Ja ne ei kestä määräänsä kauempaa.

    Helsingin alla on 2 miljardia vuotta vanhaa peruskalliota. Betonia ei ihan niin vanhaa.

    Äänestä

Kun on itsellä jo todisteet niin silloin ei itseä varten tarvitse sitä enää että joku harmaahapsinen hajamielinen professorisetä kaivertaa tutkimuslaitoksessa rautaufosta koepalan, tutkii sen ja sanoo: Tämä ei tule tästä maailmasta.

Katsos lapsonen kun todisteet on jo miljoonilla ihmisillä. Mistäs sinulle saataisiin? Omakohtaista todistetta tai kokemusta ei edes tarvitse jos omaa vähänkään tervettä maalaisjärkeä ja logiikkaa.

Pyydystä sinä se ufo sieltä taivaalta ja vie se labraan äläkä löpise turhia.

Äänestä
  • Omakohtaiset ufokokemukset ovat skitsofreniaa tai muuta mielisairautta.

    Äänestä

  • "Katsos lapsonen kun todisteet on jo miljoonilla ihmisillä"
    Sitten ei kai liene vaikeaa julkistaa edes se yksi todiste "miljoonista".

    Äänestä

  • jhjhfjhf kirjoitti:

    "Katsos lapsonen kun todisteet on jo miljoonilla ihmisillä"
    Sitten ei kai liene vaikeaa julkistaa edes se yksi todiste "miljoonista".

    Minulla on lukuisia todisteita. Sinulla ei. Thats it. Kannattaa keskittyä sinun jatkossa sellaisiin aiheisiin joita resursseillasi varustetun henkilön on mahdollista ymmärtää. Tämä ei ole sellainen. Jankutuksesi jatkuttua jo vuosikaudet voi hyvällä syyllä sanoa ettei tästä sinulle eiole-miehelle koskaan sellaista tulekaan.

    Äänestä

  • on jo mies kirjoitti:

    "Minulla on lukuisia todisteita. Sinulla ei. Thats it. Kannattaa keskittyä sinun jatkossa sellaisiin aiheisiin joita resursseillasi varustetun henkilön on mahdollista ymmärtää."

    Et pystynyt esittämään yhtään todistetta. Sensijaan aloit haukkumaan muita.

    Äänestä

  • jhfjhfjhf kirjoitti:

    Etköhän sinä ressu ihan itse tiedä että se sinun tiedemaailmasi ei ole esittänyt sitä sinulle kelpaavaa todistetta ja kun sinulle muut todisteet eivät kelpaa niin miksi niitä kyselet niitä silti vuodesta toiseen? Melko kummallista käytöstä jos olet kerta varma asiastasi ja kerrot olevasi aikuinen. Tarkoitus ei ole haukkua ketään mutta tyhjän jankuttaminen on turhaa jos tietää jo sen oman vastauksen etukäteen.

    Äänestä

  • tierät itte kirjoitti:

    "tyhjän jankuttaminen on turhaa"

    Älä siis jankuta tyhjää vaan esitä todisteet, kiitos.

    Äänestä

  • e66t34636 kirjoitti:

    Omakohtaiset ufokokemukset ovat skitsofreniaa tai muuta mielisairautta.

    Taas kerran ystävämme pseudoumpiskeptikomme laukoi omiaan päätelmiä, vaikka häneltä puuttuu lääketieteellinen peruskouluutus kokonaan.

    Äänestä

Älä unta nää.

Äänestä

No ei varmaan sinulle koska et tule koskaan näkemänn yhtään ufoa saatika alieneita. Minä olen ja se riittää toistaiseksi. Peräkamaripojille ne ei näyttäydy koskaan, joten ole rauhassa.

Äänestä
  • Heh..,eikös se niin ole,että opettaja tulee kun oppilas on valmis?

    Äänestä

  • Ääkköset. kirjoitti:

    Heh..,eikös se niin ole,että opettaja tulee kun oppilas on valmis?

    Opettajan sekaantuminen oppilaaseen on melko raskas rikos.

    Äänestä

"Omakohtaiset ufokokemukset ovat skitsofreniaa tai muuta mielisairautta".

Niin varmaan, todistappa tuo väitteesi.
Kaikki jotka omaavat ufokokemuksia ovat siis seinähulluja tai muuten vaan mielisairaita. No kuule meitä on sitten aika paljon.
John E. Mack oli sitten varmaan myös mielisairas???

Äänestä

Kaikki jotka näkevät olemattomia, ovat mieleltään sairaita.

Äänestä
  • Määrittele olematon kiitos!

    Äänestä

  • UPDATE_10649139 kirjoitti:

    Määrittele olematon kiitos!

    Eli ei ole yhtään todistetta? avaruusolioiden kaappaukset ovat mielikuvitusta ja psyykkisia ongelmia..unihalvauksia ja harhoja..aina kaappaukset tapahtuvat öisin.

    Äänestä

  • ujyhtgdffdfdfdf kirjoitti:

    Eli ei ole yhtään todistetta? avaruusolioiden kaappaukset ovat mielikuvitusta ja psyykkisia ongelmia..unihalvauksia ja harhoja..aina kaappaukset tapahtuvat öisin.

    "avaruusolioiden kaappaukset ovat mielikuvitusta ja psyykkisia ongelmia..unihalvauksia ja harhoja..aina kaappaukset tapahtuvat öisin."

    -eli ensin määrittelet kaappaukset olemattommiksi,mutta lauseen lopussa kerrot että kaappaukset (joita ei pitänyt olla)tapahtuu öisin?

    Äänestä

  • On ilmeisesti oltava Lähteestä peräisin ennen kuin tällaiset ufo-ja sieppausjutut voi ymmärtää,sisäistää ja hyväksyä.

    Vai onko oltava joku kristalli tai indigolapsi ennen kun tällaiset asiat voi ymmärtää?

    Mitähän ihmeen jengiä ne kristalli ja indigolapset muuten mahtavat olla?

    No,se siitä ja sitten eteenpäin sanoi mummo lumessa.

    Eräs tunnetuin "abduktiotapaus" on Betty ja Barney Hillin tapaus.

    Hillejä pitään tutkineen tri.Simpsonin ammatillinen mielipide hoidettavistaan oli se,että Barney oli vain omaksunut omat kokemuksensa niistä unista,joita Betty oli hänelle kertonut.

    Barney Hillin kuoleman jälkeen tapausta tutkinut CUFOSin tutkija John Oswald totesi,että Betty näkee kohteita,mm.katulamppuja,joita hän luulee ufoiksi.

    Tämä lyhyt selvitys Betty ja Barney Hillin tapauksesta on peräisin kirjasta Katoavatko ufot?Ufoilmiön kriittistä tarkastelua.

    Tästä kirjasta Betty ja Barney Hillin tapaus on kokonaan luettavissa.

    Kirjan kirjoittajat ovat Kari A.Kuure,Juhani Kyyröläinen,Göte Nyman ja Jukka Piironen.

    Julkaisuvuosi 1993.

    Äänestä

  • ujyhtgdffdfdfdf kirjoitti:

    Eli ei ole yhtään todistetta? avaruusolioiden kaappaukset ovat mielikuvitusta ja psyykkisia ongelmia..unihalvauksia ja harhoja..aina kaappaukset tapahtuvat öisin.

    Todiste ja tieteellinen todiste eivät ole samoja asioita. Tieteellisiäkin todisteita ufoista on useissa tutkimuksissa aivan kuten Jaakko Närväkin sanoo mutta debunkkarit ja kieltäjät tykkäävät sen unohtaa koska muutoinhan he eivät olisi kieltäjiä ja debunkkareita jos he jotakin myöntäisivät.

    Maailmanhistoriassa ja tieteen historiassa ei ole montaakaan tapausta jossa ensin olisi ollut tieteellinen todiste ja vasta sen jälkeen tutkimuksen kohde tai ilmiö olisi ilmestynyt vertaisarvioidun tutkimuksen jälkeen.

    Ne ei edelleenkään odottele tieteen hyväksyntää tai lupaa ne tuntemattomat ilmiöt. Ne piut paut välittää siitä onko tiede julistanut heidät todellisiksi vai ei.

    Maapallokin oli pyöreä jo ennen tiedemaailman konsensustakin eikä odotellut litteänä sitä ja maa ei ollut maailmankaikkeuden napa silloinkaan kun tiedemaailma vielä niin oletti ja tähdet eivät olleet silloinkaan taivaalliseen kärpäspaperiin juuttuneita tulikärpäsiä vaikka Timon niin Pumballe väitti.

    "Viralliset tieteelliset tutkimukset viittaavat ufoihin ja niissä tutkimuksissa ei ole metodologisia virheitä tai jos on niin minä en niitä ole löytänyt" -Jaakko Närvä-

    Äänestä

  • Lukekaa enemmän! kirjoitti:

    On ilmeisesti oltava Lähteestä peräisin ennen kuin tällaiset ufo-ja sieppausjutut voi ymmärtää,sisäistää ja hyväksyä.

    Vai onko oltava joku kristalli tai indigolapsi ennen kun tällaiset asiat voi ymmärtää?

    Mitähän ihmeen jengiä ne kristalli ja indigolapset muuten mahtavat olla?

    No,se siitä ja sitten eteenpäin sanoi mummo lumessa.

    Eräs tunnetuin "abduktiotapaus" on Betty ja Barney Hillin tapaus.

    Hillejä pitään tutkineen tri.Simpsonin ammatillinen mielipide hoidettavistaan oli se,että Barney oli vain omaksunut omat kokemuksensa niistä unista,joita Betty oli hänelle kertonut.

    Barney Hillin kuoleman jälkeen tapausta tutkinut CUFOSin tutkija John Oswald totesi,että Betty näkee kohteita,mm.katulamppuja,joita hän luulee ufoiksi.

    Tämä lyhyt selvitys Betty ja Barney Hillin tapauksesta on peräisin kirjasta Katoavatko ufot?Ufoilmiön kriittistä tarkastelua.

    Tästä kirjasta Betty ja Barney Hillin tapaus on kokonaan luettavissa.

    Kirjan kirjoittajat ovat Kari A.Kuure,Juhani Kyyröläinen,Göte Nyman ja Jukka Piironen.

    Julkaisuvuosi 1993.

    Ei ole yhtäkään asiaa tai tapausta josta ei olisi kaikenlaisia mahdollisia mielipiteitä ja näkökantoja.

    Lukemalla eräästä näkökannasta esitettyä paatosta ei tule itse tapauksesta hullua hurskaammaksi. Niitä pitää lukea enemmän ja muodostaa niistä luotettavuuden ja logiikan avulla obektiivinen kokonaisuus.

    Vakuutusyhtiön lääkäritkin ovat tapaamatta potilasta useimmiten täysin eri mieltä potilasta hoitaneiden lääkärien kanssa. Miksikö? -Koska vakuutusyhtiön lääkäri tekee rahaa vakuutusyhtiölle ja ne muut lääkärit koettaa auttaa potilasta.

    "Vakuutusyhtiön lääkäritkin ovat tapaamatta potilasta useimmiten täysin eri mieltä potilasta hoitaneiden lääkärien kanssa. Miksikö? -Koska vakuutusyhtiön lääkäri tekee rahaa vakuutusyhtiölle ja ne muut lääkärit koettaa auttaa potilasta."

    Tuo ei nyt aivan pidä paikkaansa, sillä vakuutusyhtiöiden lääkärit tekevät arvionsa saamiensa tietojen perusteella. Siis niistä tiedoista joita potilasta hoitavat ja hoitaneet lääkärit sekä potilas itse heille toimittaa. Jos potilaan oma arvio omasta terveydentilastaan on ristiriidassa lääkärien lausuntojen kanssa on vakuutusyhtiön lääkärin tehtävä päätöksiä niidenkin pohjalta, jonkinlaisena kompromissina.

    Tämän vuoksi onkin ensiarvoisen tärkeää että potilas kertoo omasta terveydentilastaan mahdollisimman tarkasti ja yksityiskohtaisesti. Tämä on vastine fyysiselle käymiselle vakuutusyhtiön lääkärin "vastaanotolla".

    Kaikki potilaat eivät ole "Runebergeja" jotka osaavat kirjoittaa tyhjentävästi vakuutusyhtiön lomakkeeseen omasta terveydentilastaan tyhjentävästi ja tarkasti. Tähän tilanteeseen saa apua terveyskeskuksista omalta lääkäriltä, sairaanhoitajalta sekä terveydenhoitajalta.

    *Vinkki-
    Jos joskus tarvitsee kirjoittaa edellä mainittuja asioita vakuutusyhtiön lomakkeelle, kannattaa terveydentilaselvitys tehdä erilliselle liitteelle / liitteille ja laittaa lomakkeen terveydentila -kohtaan "katso liite / liitteet". Näin vakuutusyhtiön lääkärin on luettava liitteet ja otettava ne huomioon arviotaan tehdessä.

    Mainituissa lomakkeissa ei ole muutamaa riviä enempää tilaa tehdä selvitystä terveydentilastaan tai toimintakyvystään, siksi on parempi tehdä se liite tai liitteet.

    joskus olen lukenut Kuure-Kyröläinen-Nyman -Piiroisen "katoavatko ufot" ja muistaakseni siinä käsitellään hillien abduktiota todella skeptisistä lähtökohdista.
    Esimerkiksi tämä Bettyn "ufojen kaikkialla näkeminen" nähdään pitkäaikaisena ominaisuutena,kun jotkut lähteet taas antaa ymmärttää että betty alkoi "näkemään ufoja kaikkialla" vasta tämän oman tapauksensa jälkeen.

    Äänestä

  • R.T kirjoitti:

    itse itselleni vastaten;tottakai näitä kuuluukin käsitellä epäillen ja inhimmillisyyteen varautuen.Mutta tarkoitan että suomalaisten kirjailijoiden tehtävä ei ole muokata lähdeaineistoa omaan ideologiaan sopivammaksi.Tämä suomalainen kirjailija nelikko tuskin tunsi betty hilliä henkilökohtaisesti.Joissain lähteissä kun B.Hill mainitaan "ufouskovaiseksi" myöhemmällä iällään,mutta ei anneta ymmärtää että mikään semmoinen olisi vaikuttanut "abduktiokokemukseen".

    Äänestä

  • Insurance tri kirjoitti:

    "Vakuutusyhtiön lääkäritkin ovat tapaamatta potilasta useimmiten täysin eri mieltä potilasta hoitaneiden lääkärien kanssa. Miksikö? -Koska vakuutusyhtiön lääkäri tekee rahaa vakuutusyhtiölle ja ne muut lääkärit koettaa auttaa potilasta."

    Tuo ei nyt aivan pidä paikkaansa, sillä vakuutusyhtiöiden lääkärit tekevät arvionsa saamiensa tietojen perusteella. Siis niistä tiedoista joita potilasta hoitavat ja hoitaneet lääkärit sekä potilas itse heille toimittaa. Jos potilaan oma arvio omasta terveydentilastaan on ristiriidassa lääkärien lausuntojen kanssa on vakuutusyhtiön lääkärin tehtävä päätöksiä niidenkin pohjalta, jonkinlaisena kompromissina.

    Tämän vuoksi onkin ensiarvoisen tärkeää että potilas kertoo omasta terveydentilastaan mahdollisimman tarkasti ja yksityiskohtaisesti. Tämä on vastine fyysiselle käymiselle vakuutusyhtiön lääkärin "vastaanotolla".

    Kaikki potilaat eivät ole "Runebergeja" jotka osaavat kirjoittaa tyhjentävästi vakuutusyhtiön lomakkeeseen omasta terveydentilastaan tyhjentävästi ja tarkasti. Tähän tilanteeseen saa apua terveyskeskuksista omalta lääkäriltä, sairaanhoitajalta sekä terveydenhoitajalta.

    *Vinkki-
    Jos joskus tarvitsee kirjoittaa edellä mainittuja asioita vakuutusyhtiön lomakkeelle, kannattaa terveydentilaselvitys tehdä erilliselle liitteelle / liitteille ja laittaa lomakkeen terveydentila -kohtaan "katso liite / liitteet". Näin vakuutusyhtiön lääkärin on luettava liitteet ja otettava ne huomioon arviotaan tehdessä.

    Mainituissa lomakkeissa ei ole muutamaa riviä enempää tilaa tehdä selvitystä terveydentilastaan tai toimintakyvystään, siksi on parempi tehdä se liite tai liitteet.

    Taidat olla vakuutusyhtiön lääkäri sillä kukaan muu ei voi puhua sanaakaan hyvää vakuutusyhtiöiden lääkäreistä jotka ovat yhteiskuntamme mätäpaise ja alinta pohjasakkaa. Sen epärehellisempiä ja moraalittomampia ihmisiä ei yksinkertaisesti ole ja heiltä pitäisi poistaa lääkärin tittelit välittömästi.

    Lähipiirissäkin on kymmeniä tarinoita joissa on sama kaava. Monta puolueetonta ylilääkäriä sanoo että potilaan vammat syntyivät auton alle jäädessä mutta vakuutusyhtiön lääkäri päättää että vammat olivatkin synnynnäisiä.

    Asiasta on ollut laajaa keskustelua vuosikymmeniä ja heitä ollaan laittamassa nyt lainsäädöllisesti kuriin.

    http://yle.fi/uutiset/pitaisiko_vakuutuslaakarin_nahda_potilaansa/7043437

    http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2014/05/20/vakuutusyhtioiden-on-nyt-paljastettava-laakariensa-nimet/20147135/139

    http://www.studio55.fi/tastapuhutaan/article/lukijat-kertovat--vakuutuslaakareiden-lausunnot-kuin-vitsikirjasta/2822122

    http://oikeusjakohtuus.blogspot.fi/2009/05/asiantuntijalaakareiden-nimet-ovat.html

    http://www.kaleva.fi/juttutupa/terveys-ja-hyvinvointi/vakuutusyhtioiden-laakarit/1914605

    Siinä sulle lomakkeita. Todistukset riippuvat usein puolueellisuudesta. Vain puolueettomalla todistuksella on ufojenkin suhteen merkitystä. Ennakkoasenne jos on kielteinen niin unohda objektiivisuus.

    Äänestä

Älä unta nää.

Äänestä
  • Tosiasioiden edessä ainakin yksi abduktioihin uskova on saanut hepulin.....

    Äänestä

  • Selitellään......... kirjoitti:

    Tosiasioiden edessä ainakin yksi abduktioihin uskova on saanut hepulin.....

    Sepäse, eikös tuolla joku jo ehdottanutkin mielenterveystoimistoa kaikille teikäläisille ja kaikille muille samanlaisille.

    Äänestä

Ihan rauhassa vaan odottelet, että kohtaat ufon itse, niin ei tarvii enää niiden todisteiden perään kysellä.

Hohhoijaa ja näin se menee :)

Äänestä

Ei pysty, koska maapallolla ei ole vieraillut humanoideja. Eivätkä ne voi vierailla, koska niitä ei edes ole.

Äänestä

Pyramideista on paljon höpisty. Julkinen mediakin puhuu vain Egyptin pyramideista jotka nyt ovat näkyvillä koska ovat rakennettu kasvuttomalle alustalle. Annettu jopa ymmärtää että ovat ainutlaatuisia. Roskaa. Vastaavan kokoluokan tai suurempia pyramideja on pallollamme kymmeniä.
Ovat vain kasvillisuuksien peitossa. Rahoituksien puuttuessa kaivuutyöt edistyvät hitaasti. Tietysti tiedemaailmaa ei kiinnosta pätkääkään esim. Bosnian pyramidit (googlatkaa) koska joutuisivat taas sellaisten ongelmien eteen että vaikeaa olisi järkeviä selityksiä löytää joka tukisi evoluutioteoriaa. Se kai nyt nähdäkseni on tämänpäivän tieteen perusta.
kekek-kekekin kommenttia en kaipaa.

Äänestä

Ei.

Kysyt: Miksi?

... aattele ittes Eeteeks. Mitä sä tekisit... puuhaillessa, katellessa asioita?

Äänestä

vitun tyhmät, mee niiku kaaliin, että on porukkaa, joiden ei tartti uskoa tai olla uskomatta - tietää vaan. Tossa oli huomatakseni kolme asiaa, oli liikaa liikkuvia osia?

Äänestä

kamerat ei ole kehittyneet vielä niin pitkälle että niilä saisi takkoja kuvia äkkiseltään :D .. sitten kun tulee kameroita joilla on mahdotonta saada suuttuisia ja epätarkkoja kuvia, vasta sitten alkaa tulla todisteita

Äänestä

Kaikkihan me ollaan Lähteestä peräisin. Ei täällä ole ensimmäistäkään ihmispoloista, jonka sielu ei olisi Yhteydessä Lähteeseen.

Äänestä

Kaikki ufouskovaiset pystyvät tietysti antamaan minkä hyvänsä todisteen vaikka mistä visiitistä.
Eri asia on onko niillä mitään oikeata todistearvoa olipa se sitten tieteellistä tai mutupaskaa. Kaikki samaa sontaa. Mutta koirat tykkää.

Aku Ankassahan se tietysti myös on 100 prosentttisesti todistettu.

Äänestä

No jatketaan sitten tämäkin leikkisään tyyliin. Totta liian hyvät ufokuvat eivät voi olla aitoja, koska maanulkopuolista elämää ei voi olla olemassa. Tellus on Universumin älykkäin paikka jossa on elämää, vai oliko se nyt niin että se olikin älyttömin paikka, jossa on elämää?
Hahaa ei nuo 15 eri kuvaajaa mitään todista, kaikki kuvaajista on todettu olevan Folio yhdistyksen jäseniä. Heillä on elinikäinen sopimus foliovalmistajan kanssa, saavat sitä ilmaiseksi kaupasta kunhan muistavat esittää kassalle Folio yhdistyksen jäsenkortin. Laita sinäkin foliota autosi ikkunoihin, niin alukset saattavat laskeutua pihallesi ja voit ottaa niistä valokuvia meille muillekkin.

Äänestä

Onkos se käpykäki poistellut jotain viestejä täältä ihan ajankulukseen?

Äänestä
  • Eikös se ole se toinen heppu, joka on vähän sellainen, no.. vähä sellainen. Tuskin uskoo että edes oma äitinsä on oma äitinsä.

    Äänestä

  • Ketjusta ei ole poistettu kuin yksi viesti, ja sekin tyylisuuntaa "ite oot".

    Äänestä

on on! esim youtube videoita on .. on myös facebook ja twitter postauksia jotka todistaa et ufoja ja avaruusolentoja on .. vai väitäkkö muka et youtube ym sosiaalisessa mediassa olevat jutut olis huuhaata?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

todistetaakka kirjoitti:

Pystyykö yksikään ufoihin uskova antamaan tieteellisen todisteen siitä että maapallolla olisi vieraillut humanoideja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu