poraaminen kerrostalossa?

Olen muuttamassa ensimmäistä kertaa kerrostaloon, pieneen yksiöön työviikoiksi.
Joudun asentamaan kattoon listan, johon saan verhokiskon jakamaan tilaa.
Ääntähän kymmenestä proppauksesta lähtee arvatenkin helvetillisesti.
Mihin kellonaikaan tämä kannattaisi ajoittaa kun pitää huomioida että voi olla vuorotöissä olevia ihmisiä?
Laitanko ilmoitustaululle suunnitellun ajan pahoitteluineen ja yhteystiedot, jos aika ei jollekulle sovikaan?
Merkkasin kohdat valmiiksi, niin ei tuo varsinaisesti monen minuutin homma ole.
Pattexilla liimaaminenkin kävi mielessä, mutta sitä ei sitten aikanaan siististi pureta, kun taas proppausrei'ät on helppo pakkeloida ja maalata.
79969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aamulla kymmenen jälkeen ja ennen ilta kuutta et varmaan häiritse. Et kuitenkaan kauaa poraa joten pieniä ääniä saa kuulua.

Päivällä lapsiperheissä nukutaan päiväunet, joten puolen päivän aikoihin voisit myös pitää lepohetken.

Tosin aina löytyy naapuri joka valittaa jostain, mutta sen kanssa on vain elettävä.

Äänestä

Kymmenen proppausta verhokiskoon?? Montakokymentä metriä ajattelit laittaa, vai ovatko verhot lyijyä?

Ja mihin aikaan vain kello 7 ja 23 välillä voit asentaa.

Äänestä
  • Ja mistäs hatusta välittäjä vetäs nuo aikataulut eikö olisi parempi kertoa totuus ? Se opit ky asiaan aivan googlaamalla.

    Äänestä

  • Meidän talossa on järjestyssääntöjen mukaan hiljaisuus 22-6, jolloin vältettävä meteliä. Muina aikoina voi porailla, kun huvittaa.

    Äänestä

Voiko olla noin ajattelevaisia ihmisiä olemassa? Toivottavasti muutat mun naapuriin... Tuhat peukkua!

Äänestä

Ilmeisimmin vuokrakämppä-

Ota ensimmäieksi yhteyttä vuokranantajaan, että salliiko asuntoonsa ylimääräisiä reikiä kattoon. Jos ilman lupaa porailet, oletettavaa on, että vuokranantaja vaatii helpolla remonttia reikien paikkaamiseksi ja katon maalausta. Jos oikeaa sävyä ei löydy, maalataan sitten koko asunnon katto.

Tämä realiteetti, ei mitään pelottelua.

Noin muuten, Kyllä porailla saa päiväaikana. Kymmenkunta proppua aika pieni määräkin, ei se ehdi ketään edes häiritsemään. Toi ajatus lapusta ilmarille erittäin hieno ajatus, mutta tosiasiassa tarpeetonta ja ehkä tyhääkin. Voipihan se olla, että joku naapuri ilmaantuu plimputtelemaan ovikeooa ja antamaan aikataulujaan, milloin hänelle remontti sitten sopii, vaikkapa ensi talvena ulkomaanmatkan aikana...

Sähköjuoksuja ja putkistoja syytä vähän miettiä. Ei ole edullista vahingossa porata vesiputkeen reikää kerrostalossa, tai missään muussakaan talossa. Saa siihen piirustuksetkin isännöitsijältä jos arveluttaa. Mutta periaatteessa tollanen homma vaatii lähinnä terveen järjen käyttämistä. Asuinhuoneessa keskellä ei kulje johtoja, kuin kattovalaisimelle, sitä kun miettii, eipä siinä mitään.

Kuulosti ehkä trollaamiselta, tollasta se käytännössä usein on. Pitää muistaa yjs juttu. Osakeyhtiötalossa osakkeen omistajakaan ei omista muuta kuin osakekirjan, joka oikeuttaa hallitsemaan vain jonkin asunnon sisäpintoja ja sen sisällä olevaa rojua. Itse asunut aikanaan opiskelija-asunnoissa, joissa ainoa sallittu homma pinnoillekkaan, oli laittaa joko sinitarralla julisteita, ja käyttää sellaisia pintaan naulattavia taulukoukkuja. Jos koukkuja liian paljon, tai sinitarra pilannut maalin, vuokralaiselle lasku remontista.

Äänestä

Kyllä reikiä saa kattoon porata, pitäähän se palovaroitinkin propata kiinni.
Itse tekisin sen 9-16 välisena aikana ja lapun laittaisin alakertaan jos enemmän maalataan ja asennellaan. Veikkaan että laitat alumiinisen U-kiskon erottamaan alkovi olkkarista :-) Kysy ihmeessä lupa kiskojen poraukseen ja miten menetellä reikien paikkauksessa.

Parhaimmassa tapauksessa talo on muutaman vuoden vanha kerrostalo, jossa ruiskutasoitettu katto, jolloin reikien paikkaus hoituu kourallisella LR tasoitteella

Pahimmassa tapauksessa katto on maalattu moneen kertaan ja pohjat on huonot. Et pysty paikkaamaan kattoa vaan joudut maalaamaan koko katon. Sitten kun olet maalannut niin katon pinta alkaa halkeilla ja vanha tasoite tipahtaa ales. Tällaisiakin on tullut vastaan. Hesan kantakaupungin 30-luvun taloissa lähinnä :-)

heh pelotellaan nyt vielä. Kerran porasin reijän 70-luvun yksiön kattoon ja reiästä tuli toista ämpäriä vettä. Yläkerran kylppäri oli vuotanut onteloon :-.)
Harvinaista mutta kuhan pelottelen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nbfbfjfkkxbxncbcjfkmxbbv kirjoitti:

Olen muuttamassa ensimmäistä kertaa kerrostaloon, pieneen yksiöön työviikoiksi.
Joudun asentamaan kattoon listan, johon saan verhokiskon jakamaan tilaa.
Ääntähän kymmenestä proppauksesta lähtee arvatenkin helvetillisesti.
Mihin kellonaikaan tämä kannattaisi ajoittaa kun pitää huomioida että voi olla vuorotöissä olevia ihmisiä?
Laitanko ilmoitustaululle suunnitellun ajan pahoitteluineen ja yhteystiedot, jos aika ei jollekulle sovikaan?
Merkkasin kohdat valmiiksi, niin ei tuo varsinaisesti monen minuutin homma ole.
Pattexilla liimaaminenkin kävi mielessä, mutta sitä ei sitten aikanaan siististi pureta, kun taas proppausrei'ät on helppo pakkeloida ja maalata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu