Olisikohan tälläiselle paikalle enään kysyntää?

Kysyjä mitä tuumatte

Siis spekuloin vaan tässä teoria pohjalta ja kyselen teidän ajatuksia?

Kun kohde on vanha 1953 rintamamiestalo maaseudulla 60m2 pohjakerros sekä yläkerran lisä huone 20m2 eli virallisesti kuitenkin 60m2 papereissa.5000m2 tonttilla.

Naapureita ei ole vieressä 500m naapuriin omantien auraus oli 40euroa viime talvena ja samalla puhdistien pihan.maximi ollut 80euroa joskus.

Terassi ulko oven edessä valokatteella varustettu tehty 2007 noin 20m2 muuten ilman ikkunoita eli kaiteella,terassin lattia 1m80cm korkealla pihaaluuelta.

Kivijalka noin 70cm korkea ,alla ei ole kellaria mutta luukut on ja ne on auki kesäisin.

-Kolminkertaiset ikkunat 1990 ilmeisesti ruskealla valtilla ja ne on huolto valtattu tänä kesänä.

toinen terassi on 15m2 jossa laatat.

-Mökki /rintsikka maalattu tänä kesänä,oli kova homma hioa eli tein sen itse tikkailta käsin ja on kipeät jalat nyt vaikka on jo muutamia päiviä kun lopetin maalamisen.

-Markiisit laitettu ikkunoihin eilen,ovat kyllä verrattomat

-Mökissä patterit , kulutus luokka 5000-6000kw vuodessa ja on leivinuuni ja hella kammarissa varaava tiilitakka.

matkaa kunta keskukseen on 17km mutta kunnalinen vesi tulee kumminkin sisälle asti,uudet hanat noin 3v vanhat tuvassa,wc ja suihkussa.

-Suihkutila kaakeloitu lattilämpöineen ,laitettu uudet massat lattiaan ja seinän väliin tänä keväänä.

-lisäksi lattialämpö etummaisessa eteisessä,eteinen ja suihku wc on rakennettu 1990.Suihkuja ei ole käytetty juuri nimeksikään ja siihen on uusittu keväällä verho ja uusi tankosuihkuineen.

Pihalla parakkisauna,se on maalattu samaan väriin nyt talon kanssa kahteen kertaan ja kaksi seinän ulkosivustaa uusittu sekä villoittetu,lisäksi uusittu saunanpuolen lattia,otettu kiukaat ja entiset tukiparrut pois ja laitettu kyllästetystä tavarasta runko sekä finvuam ja paksuvesivaneri päälle,uudet kiukaan kivet 40kg.

Lisäksi saunan edessä 10m2 terassi ja ikkunassa on löylypuolella on markiisi.

Paikka sijaitsee 5km viimekesänä valmituneelle uudelle pikitielle.Kosket ja joki 2km pääsee helposti pyörällä ja autolla vierelle,patikointi polut saa taimenta ja kuhaa,lisäksi kirkasvesinen lampi hiekkapojineen 2km päässä ponttooni laitureineen,käytössä asujilla,on erittäin rauhallinen alue.

lähimpään pieneen kaupunkiin matkaa 37km ,suurempaan taas 60km,sekä kunnan keskustaan 17km.

Niin kysyisinkin teiltä onko tälläisellä todellisuudessa kysyntää ja mitä on hintaluokka ehkä noin heittoina???

lisäksi paikalla on paksu peltinen katto sekä maakapelilla sähköt 500metrin päästä yhtään sähkölinjaa ei näy eli masema on kuin 1953 viljapellot ympärillä takana metsää,maalin väri syysvilja eli keltainen.

Jääkö tämä ainaiseksi ehkä vai saako tälläistä nykyään myytyä?

Unohdin melkein on vielä maakellari ja ulkovarasto mutta ulkovarasto purkukunnossa.

19

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kysyjä mitä tuumatte

      Tuo kellari on holvikellari josta saa upean saunan ja se on tyhjä tällä hetkellä ilman puutavaraa.Mättäät päällä,olen kuulut että olisi kyttyä tai arvottettua näinä päivinä katto on siis puoli puöreä sisältä.

      • Kissanluukut tulee helteillä sulkea ja tavipakkasilla sulkea. Tuolla toiminnalla olet saattanut aiheuttaa mikrobivaurion talon pohjarakenteisiin ja alakerran lattian rakenteisiin.

        Tosin, alkuperäiseen kysymykseen vastaten, niin tarkan sijaintitiedon puuttuessa arvoisin arvoksi 10.000-50.000 €.


    • Kysyjä mitä tuumatte

      Ei ne ole kissan luukkuja vaan talon tuuletus luukkuja ,ne oltava kesällä auki että ilma kiertää talon alla,jos ei ole niin vauriot on edessä.

      Ei niitä kukkaan helteellä mene sulkemaan yhdessäkään vanhassa rintsikassa,vaan ne pidetään auki tuuletuksen takia.

    • Kesällä luukut kiinni, muuten kostea ulkoilma tiivistyy rakenteisiin, talvella auki jolloin kuiva pakkasilma kuivaa rakenteet. Käänteisesti toimimalla olet tuhonnut talosi.

      • Rintsikan asukas

        No ei todellakaan noin! Ilmanvaihdon on toimittava jotta alapohja pysyy kunnossa! Talvella luukut on suljettava jotta lämpö ei karkaa. NÄIN SIIS VANHOISSA RINTAMAMIESTALOISSA JOISSA ON OIKEIN RAKENNETTU ROSSIPOHJA!

        LKV pysyköön erossa asiasta josta ei mitään näytä ymmärtävän.


      • Kaikki tietää tuon
        Rintsikan asukas kirjoitti:

        No ei todellakaan noin! Ilmanvaihdon on toimittava jotta alapohja pysyy kunnossa! Talvella luukut on suljettava jotta lämpö ei karkaa. NÄIN SIIS VANHOISSA RINTAMAMIESTALOISSA JOISSA ON OIKEIN RAKENNETTU ROSSIPOHJA!

        LKV pysyköön erossa asiasta josta ei mitään näytä ymmärtävän.

        No eihän nuo välittäjät ole koskaan tieneet mitään taloista,ne luulee ja uskottelee omistajille olevan asiantuntijoita.

        Onhan se nähty niin monesti kuten nytkin nähtiin,yksin välittäjä lkv ja taittaa olla vielä joku pääjehu noissa välittäjissä myy kohdetta vukratontilla ja asunto ihan p-kana ,se välitti kohteen 150000euron hintaan ja tuli kaupanpurku ja nyt myy 79000euroa sitä,näin kuntotarkastuksen ja tavaran tarkastaja oli käynyt myös tarkastamassa.

        Välittäjä ei edes tajua mitä se myy ja kohde on vuokra tontilla vielä vuokra aika 2020 saakka jolloin vuokra nousee arviolta 3-4 kertaiseksi.

        Ja asunto on ihan ......välittäjä näkee ulkokuoren muttei tajua edes virallisia lausuntoja kohteesta.

        Kaikki välittäjät on vätyksiä ja niistä tulisi päästä eroon tavalla jos toisella,ei ne tiedä käytäntöä mistään.Niille maksetaan turhasta pas-kan jauhamisesta.

        Ne on onnetonta tiedoiltaan eivätkä käsitä kuluttajan tarpeita ja olettavan mutujuttuja.

        Välittäjänä häisyisin palstalta ikiajoiksi koska nolasit itsesi täysin.


      • Rintsikan asukas kirjoitti:

        No ei todellakaan noin! Ilmanvaihdon on toimittava jotta alapohja pysyy kunnossa! Talvella luukut on suljettava jotta lämpö ei karkaa. NÄIN SIIS VANHOISSA RINTAMAMIESTALOISSA JOISSA ON OIKEIN RAKENNETTU ROSSIPOHJA!

        LKV pysyköön erossa asiasta josta ei mitään näytä ymmärtävän.

        Edelliseen viestiini tuli aikamoinen ajatusvirhe.

        Talvipakkasilla luukut auki,jolloin kuiva pakkasilma kuivattaa tilan (kyllä lattiat ovat kylmiä, mutta rakennus ei tuhoudu.

        Kesällä luukut kiinni, muuten lämmin ja kostea ulkoilma kondensoituu rakenteisiin.

        Toisin päinhän nuo asiat yleensä tehdään, juuri siksi 90 % vanhempien rakennusten rossipohjat ovat homeessa.


    • kysyjä mitä tuumatte

      No tuossa olisi asiasta kertomusta käyttäjiltä.

      http://www.rintamamiestalo.fi/viewtopic.php?f=7&t=4882


      tuossa myös jotain

      http://www.meidanperhe.fi/keskustelu/118626/ketju/_remontoitava_rintamamiestalo

      Näillä menetelmillä tämä talo on siis toiminut 61 vuotta.

      Eihän se uusi todellakaan ole mutta kuvasimme kameralla luukuista salaman kera sisälle erikulmiin,niin olipa kuivan oloinen,ei mitenkään uskoisi talolle jolla on noinkin paljon ikää.

      Tätä menetelmää on käytetty ja on hirveän kuiva,kävin tuossa illansuussa oikein kokeilemassa kädellä onko kosteutta,ei ollut aivan oli rutikuiva.

    • nimimerkki erkki

      Ei tommosen talon hintaa pysty arvioimaan, ellei tiedä edes kuntaa missä on.

      Esim. täällä meillä päin jos on täysin identtinen talo, niin yhden kunnan kylillä arvon on vaikka nelosella-vitosella alkava, toisen kutosella-seiskalla, kolmannen ja neljännen kunnan kohdalla voi huidella kasila tai ysillä alkavana...

      Ja kunnan vesihän siihen tuli, mutta mites jätevesiasia, onko kunnossa sekin? Nyt kun siirtymäaika alkaa olla lopuillaan, sillä on hintaan oma merkityksensä.

    • Kysyjä mitä tuumatte

      Se on 1990 laitetut kaksi rumpukaivoa eli pitää uusia,arvio on tekijällä avaimet käteen perioidilla alta 3000euroa.

      Kuulema ne uusitaan ja kolmas perään ja suodatin kenttä ja maita ja mitä nyt tarviikaan.

      Kaivot on siis samaan aikaan tehty kun vesiputket taloon ja muovi viemäröinit, kaivot sijaitsevat erittäin hyvällä kohtaa,parkkipaikan vierellä.

      Saa nähdä tuleeko siirtymäaikaan lisää aikaa koska sitä on nyt tullut koko 2000 :lla koko ajan edemmäs ja edemmäs.

      Jos olisi 68 v ja kaksi henkilöä niin ei tarvitse olenkaan tehdä muutoksia,mutta kun ei ole ikää niin pitää tehdä,ihmeellisesti muuttuu vanhempana jätös laimeammaksi ja vähäisemmäksi,tosin tuolla joissain pelloilla kylvävät sian kakat suoraan peltoon ja tämä on peltojen laidalla,ihmeellistä on ,esim:kaksi ihmistä ja kaikki uusittava kun saastuttaa mutta pelloille painetaan oikein sian lanta mutta ei niitä puhdisteta millään ,tämä ei mee jakeluun ei sitten millään.

      Nyt ovat kaksi viikkoa ajelleet helteellä tuolla kilometrin päässä ja ihmiset ei voi pitää ikkunoitaan auki tai voi pitää mutta mujakka on helteellä tuoksu.

      • kato etuovesta

        Kyllä se sillai on, että kannattaa katsoa sen kunnan saman kaltaisia taloja etuovi.com ja jokakoti.fi että mitä pyynnöt on, ja ottaa niistä kymppi-viistoista pois, niin siitä sen tietää millä ne kaupat keskimäärin toteutuu...
        Silloin kun jätevesiasia on jo kunnossa, se tekee helposti kympin, ylikin lisää arvoa, vaikka yleensä sen hoidattamisen kustannus olisi vain puolet siitä. Ihmiset kun on valmiita maksamaan siitä, että joku on sen jo hoitanut...


    • Kysyjä mitä tuumatte

      Jävesiasia.

      Ei kannata tehdä juuri mitään tällä hetkellä,ne jotka teki niin hätäilivät,juuri kiinteistön välittäjä kertoi ettei pidä mennä tekemään mitään,koska todennäköisesti tämä laki ei mene semmoisenaan läpi,ne muuttuu kohta taas.

      Jos taas otan 10000e -15000e pois niin jäljelle jää 15000-20000euroa.

      Minun ei kannata varmaan myydä 20000e,koska on liittymät ja juuri maaalattu ja kunnostettu saunakin,sekä terassi maksoi jo 2007 paikkeilla jo 3000e,nyt tuolainen terassi maksaisi 5000-10000euroa.valmiiksi tehtynä.(lehtikuusta).

      Sähköliittymä maksaa täällä 4000e sekä vesiliittymä olisi aika kallis koska putken vetäminen on kallista,matkaa kertyisi mittavasti.

      Vertailu kohtaa ei oikein ole koska on harvaan asuttua aluetta,no jos kahden km päähän vertaan samanikäistä ja saman kokoista tonttia niin pyyntö oli 100000e ja laskeutui 82000euroon ilmeisesti meni kaupaksi.

      Mutta toisessa suunnassa on vastaava mutta huonokuntoinen ilman vesiliittymää siis 2 km päässä ,ränsistynyt sillä on yksityinen pyytänyt 39000e mutta lienee jo laskeutunut hinnassa.

      Vertailu pohjaa ei ole tämä ei ole yleisen tien välittömässä läheisyydessä vaan matkaa on reilu 500m ja on ainut talo täällä siimeksessä.

      En halua 20000eurolla myydä.

      • Pidä ihmeessä itellä

        Jos talo on ihan oikeasti noin hyvässä kunnossa, mitä olet tässä kirjoitellut, niin ei varmaan kannata myydä vaan pitää itsellä. Kyllä siittä voisi 40-60 saada, mutta .uulisi äyttöarvoaolevan enemmän kuin mitä muutaman kymmenen tuhannen tulo olisi myymisestä.
        Mutta jokainen tavallaan.


    • Kysyjä mitä tuumatte

      Taisin vielä unohtaa mainita ränneistä ja syöksytorvista,ne on uusittu 3-4vuotta sitten koko taloon ja ulko saunaan myös.

    • Kysyjä mitä tuumatte

      keittiöstä/tuvasta sen koko on 27m2 suurinpiirtein ja keittiössä on noin 3 vuotta vanha hana sekä lavuaari,lisäksi uusittiin kaapistotaso jonka päälä pyökkiä taso,sähkö uuni vuoden tai kaksi vanha sekä liesipuhallin,jääkaappi pakastin yhdistelmä joka on kahdella moottorilla.

      Ei tätä voi kyllä myydä 20000eurolla,mutta välittäjät ei varmaan arvosta edes tälläistä,niin arvelin kysyä muilta liekko kysyntää tälläisella,piha alueet on nurmikko pitoiset ja täysin kivettömät ja tasaiset.

      Piha alue on muuten laaja joten kauppa autokin voi käydä pihassa sekin kulkee täällä vielä.

      • Henry

        Missä talosi sijaitsee, voisin antaa siitä käyvän hinnan. 0452775234


      • Kysyjä mitä tuumatte
        Henry kirjoitti:

        Missä talosi sijaitsee, voisin antaa siitä käyvän hinnan. 0452775234

        Et vastannut kun soitin,numero ei näy sinun puhelimessa.


    • Kysyjö mitä tuumatte

      En minä tarkoittanut myyntiä vaan sitä että olisiko tälläiselle kiinostusta? toki asia karkas liian pitkälle.

    • arvontaa...

      Minä arvon hinnaksi 50000e

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      327
      7839
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2196
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1876
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1432
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1297
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1281
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      172
      1249
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1220
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1091
    10. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      139
      1047
    Aihe