Murrosikäkö?

Mikäs nyt on, kun tähän asti todellinen mammanmussukka, kiltteyden perikuva on yhdessä päivässä muuttunut riiviöksi? Täyttää 20 viikkoa huomenna ja eilen aloitti varsinaisen shown! Repi pöytäliinan astioineen melkein lattialle (onneksi ehdin hätiin!) Hulluna repi hihnaa ulkona (tähän asti käyttäytynyt maalikelposesti) ja kun yritin hyvällä houkutella ja sitten kieltää tuimasti, niin murinat tuli päälle (siis leikkimurinaa, ainakin tulkitsin niin). No tuo nyt vielä menee riehakkuuden piikkiin. Mutta entäs yöllä: tunnin välein hyppäsi tassut sängyn reunalle, ei halunnut kuitenkaan ulos, eikä pissinyt paperillekaan, joten hätä ei ollut, seuran puutetta vain. Lopulta laiton häkin oven kiinni (aina nukkuu yöt häkissä, mutta ovi on auki, että pääsee paperille, jos tulee hätä.) Sielläkin heräili eikä ollut hätä ja lopuksi annoin olla vaikka vikisi, nukahti lopulta että saatiin nukutuksi muutama tunti. Tähän asti nukkunut ensimmäisestä yöstä lähtien tosi kiltisti, vain kerran yössä käynyt pissillä ja joskus kakilla. JA suurin ihme, tähän asti mykkä neiti, HAUKKUI eka kertaa naapuria aamulla. Eli ollaanko hypätty murrosikään vain mihin yhden vuorokauden aikana? Ja pitääkö nyt siirtyä "kovempaan" komennukseen? Cavalier rodultaan, ja tähän mennessä totellut, jos joskus jotain pientä käsien pureskelua on ollut tms. kun vähän on matalalla äänellä murahtanut.
5511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kuullostaaa hyvin tutulta! :) Mulla on saman ikäinen koira joka käyttäytyy hyvin samalla tavalla.. On yhtäkkiä ruvennut tekemään omia päätöksiä (ennen on aina totellut heti kaikkia käskyjä). Kyllä kai se siitä ajan myötä.. Pitää vaan olla tiukka ja johdonmukainen!

Äänestä

se kyseenalaistaa kaiken ja katsoo mitä se saa tehdä ja mitä ei,tässä vaiheessa se sanonta mikä on sallittu on (lähes) aina sallittu ja mikä on kielletty on (lähes) aina kielletty.
Tiukka ja johdonmukainen kuri,niin kaikki menee hyvin.

Äänestä
  • Mun sakemanni narttu on nyt 23 viikkoinen ja huomaa kyllä hyvin että uhmaikä on meneillään.. Kaikkea pitää testailla ja kaikki aikasemmat opetukset on haihtunut päästä, lähinnä juuri nämä että miten pitikään käyttäytyä.. Edes remmissä ei osata/haluta kulkea suht koht asiallisesti vaan remmi on suussa ja koira vetää eri suuntaan! No kyllä se tästä, täytyy vaan just muistaa olla tiukkana ja pitää säännöistä kiinni. Kertoisittekos te, jotka olette useamman koiran pennusta asti kasvattaneet ja kouluttaneet, että kuinka kauan tälläinen "uhmaikä" tavallisesti kestää?? Vaikka tietysti vaihtelee ja on yksilöllistä.. Kerro vaikka sä Riva kun oon ymmärtänyt että sulla just sakemanneja on ollut useitakin..

    Äänestä

  • Kiitos!

    Äänestä

  • Heidi kirjoitti:

    Mun sakemanni narttu on nyt 23 viikkoinen ja huomaa kyllä hyvin että uhmaikä on meneillään.. Kaikkea pitää testailla ja kaikki aikasemmat opetukset on haihtunut päästä, lähinnä juuri nämä että miten pitikään käyttäytyä.. Edes remmissä ei osata/haluta kulkea suht koht asiallisesti vaan remmi on suussa ja koira vetää eri suuntaan! No kyllä se tästä, täytyy vaan just muistaa olla tiukkana ja pitää säännöistä kiinni. Kertoisittekos te, jotka olette useamman koiran pennusta asti kasvattaneet ja kouluttaneet, että kuinka kauan tälläinen "uhmaikä" tavallisesti kestää?? Vaikka tietysti vaihtelee ja on yksilöllistä.. Kerro vaikka sä Riva kun oon ymmärtänyt että sulla just sakemanneja on ollut useitakin..

    Mun on vaikee kertoo omien koirien uhmaiästä,kun niillä ei ole ollut.Sakemanneja on ollut 8, niistä 5 on tullut laumaan,joten niiden käyttäytyminen on ihan erilaista kun yhden koiran.
    Tämä nykyinen uros esitti kaikki uhmat ja muut 7-8 viikkosena,oli tosi peto.Mut olin pennun kanssa ekat 5 kk kotona,joten opetus meni siinä sivussa.
    Laumakoirat aiheuttaa tietty omat ongelmat yhdessä,mut niiden koti käyttäytyminen oli lähes huomaamatonta. Ja varmaan sekin on auttanut kun meillä koira on koiran paikalla,ei kenenkään yläpuolella mutta ei myöskään alapuolella,vaan koiranpaikalla.
    Kun kaiken opettaa pennulle eka viikkojen aikana kun se tulee kotiin,niin uhmat ja murrosiät menee omalla painolla ohi.Samoin kun sisäistää koiran tavat,eikä yritä tehdä siitä ihmistä,niin elämä on koiran kanssa helppoa.
    Meidän pentu on nyt 7 kk,ja se on todella unelma koira,tiedän sen vahvuudet ja heikkoudet ja kun ne hyväksyy, niin ei tartte stressata mistään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muikku kirjoitti:

Mikäs nyt on, kun tähän asti todellinen mammanmussukka, kiltteyden perikuva on yhdessä päivässä muuttunut riiviöksi? Täyttää 20 viikkoa huomenna ja eilen aloitti varsinaisen shown! Repi pöytäliinan astioineen melkein lattialle (onneksi ehdin hätiin!) Hulluna repi hihnaa ulkona (tähän asti käyttäytynyt maalikelposesti) ja kun yritin hyvällä houkutella ja sitten kieltää tuimasti, niin murinat tuli päälle (siis leikkimurinaa, ainakin tulkitsin niin). No tuo nyt vielä menee riehakkuuden piikkiin. Mutta entäs yöllä: tunnin välein hyppäsi tassut sängyn reunalle, ei halunnut kuitenkaan ulos, eikä pissinyt paperillekaan, joten hätä ei ollut, seuran puutetta vain. Lopulta laiton häkin oven kiinni (aina nukkuu yöt häkissä, mutta ovi on auki, että pääsee paperille, jos tulee hätä.) Sielläkin heräili eikä ollut hätä ja lopuksi annoin olla vaikka vikisi, nukahti lopulta että saatiin nukutuksi muutama tunti. Tähän asti nukkunut ensimmäisestä yöstä lähtien tosi kiltisti, vain kerran yössä käynyt pissillä ja joskus kakilla. JA suurin ihme, tähän asti mykkä neiti, HAUKKUI eka kertaa naapuria aamulla. Eli ollaanko hypätty murrosikään vain mihin yhden vuorokauden aikana? Ja pitääkö nyt siirtyä "kovempaan" komennukseen? Cavalier rodultaan, ja tähän mennessä totellut, jos joskus jotain pientä käsien pureskelua on ollut tms. kun vähän on matalalla äänellä murahtanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu