Tuli tuossa kirje pari viikkoa sitten, että olen päässyt sisään lukemaan haluamaani alaa. Minulla olisi kova into aloittaa opinnot jo nyt syyskuussa, sillä olen ollut työttömänä jo lähes 5kk. Armeijan haluaisin kovasti käydä tammikuussa 2015.
Voinko aloittaa opintoni syyskuussa 2014 ja käydä armeijan tammikuussa 2015? Jos pääsisin puolella vuodella opiskelisin syksyllä 2015 vähän rennommin ja jatkaisin keväällä 2016 siitä mihin jäin. Jos olisin sen vuoden, niin sitten kai vaan jatkaisin keväällä 2016 siitä mihin jäin.
Tiedän, että vuosikurssini tällöin hyvin todennäköisesti vaihtuisi, mutta tämä ei minua oikeastaan haittaa.
Onko täällä ketään, joka olisi tehnyt samalla tavalla, kuin miten itse olen aikomassa tehdä?
Pilaako opinnot?
12
397
Vastaukset
- Hhjuujhthnh
Itse tein näin ja on ihan kiva että on kahdelta vuosikurssilta tuttuja. Eikä tule tuhlattua aikaa kun aloittaa opinnot heti. Lisäksi paikka ja tavat ovat tuttuja kun palaa intistä.
- 9++
Moni tekee näin eli ei mitään hätää. Pahimmassa tapauksessa tutkintorakenteen kurssit vaihtuvat/uudistuvat ja joudut käymään uudelleen kursseja, mutta suurin osa teknillisistä on jo uudistanut tutkintonsa joten ei mitään hätää.
- mietteliäsmiettijä
Ei nyt varmaan sinänsä haittaa jos joutuu uudestaan käymään muutamia kursseja. Kertaus on opintojen äiti. :D
Taidanpa tehdä niinkuin alunperin suunnittelin. Sen verran kuitenkin tuo tammikuussa armeijaan lähtö houkuttelee. Ei kuitenkaan tekisi yhtään mieli lykätä sitä lähtöäkään.
- Lusmua taas
Hae sivariksi ja opiskele ohessa.
- 4+10
Saako näin tehdä?
- miettelijäsmiettijä
Ei tuo ole mikään ratkaisu ainakaan itselleni.
- 4+5+5
miettelijäsmiettijä kirjoitti:
Ei tuo ole mikään ratkaisu ainakaan itselleni.
Siis mietin voiko sivarin ohella myös opiskella? Luulin aikaisemmin, että siinä piti olla täyspäiväisesti töissä kokoajan.
- Miettelijäsmiettijä
4+5+5 kirjoitti:
Siis mietin voiko sivarin ohella myös opiskella? Luulin aikaisemmin, että siinä piti olla täyspäiväisesti töissä kokoajan.
Siinähän ollaan töissä se 8 tuntia päivässä, jolloin opiskeluille ei kyllä jää hirveästi aikaa.
- studentt
Eihän tuo voi olla mahdollista, että opiskelee tuon syksyn uudelleen sillä valtion myöntämä opiskeluaika on rajallinen?
- Miettelijäsmiettijä
Viidessä vuodessa pitäisi valmistua suunnitelmien mukaan. Yliopiston sivuilla luki, että alempaan tutkintoon saa mennä enintään vuosi suunniteltua pidempään.
Ja enpä ole kuullut että kaikki suomalaiset opiskelijat ovat valmistuneet suunnitelmien mukaan, kun on olemassa näitä "ikuisia opiskelijoitakin" Suomessa vaikka miten paljon. - Teekkari
Ei oo valtion myöntämä opiskeluaika, vaan ihan Yliopiston myöntämä. Opintotukiaika toki on vaan sen 5 vuotta, mutta tukea kyllä saa lisää, jos tukiajan loputtua opinnoista puuttuu alle 80 op.
- mietteliäsmiettijä
Teekkari kirjoitti:
Ei oo valtion myöntämä opiskeluaika, vaan ihan Yliopiston myöntämä. Opintotukiaika toki on vaan sen 5 vuotta, mutta tukea kyllä saa lisää, jos tukiajan loputtua opinnoista puuttuu alle 80 op.
Opintotuen tarve ei itselleni ole ongelma. Voin elellä ensimmäisen syyslukukauden tarvittaessa ilman tukia, ja hakea opintotukea kun pääsen armeijasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 302785
- 951606
- 1211404
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa371214- 751160
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo251034- 53962
Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa270951MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil216909Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall110856