Hongiston avustaja voitti käräjillä

17396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

.

Mutta miksi tuot jonkin yksilötason ongelman tänne

.

Äänestä

Koskee kaikkia kansanedustajan avustajia. Ei vain yhtä yksilöä.

Äänestä
  • Kyllä persut tulee kansalle kalliiksi, olis Hongisto ostanut vain viagraa omillaan olis työsuhdekkin pysynyt ennallaan!

    Äänestä

  • .

    Siviilit ei hallitse hommia sekoittaa privaatinkin mukaan

    .

    Äänestä


Tuomio sai lainvoiman 18.8.

Äänestä

Hongiston entisen avustajan potkut olivat laittomat ja määräaikaisen työsuhteen olisi pitänyt olla vaalikauden mittainen.

Hongiston esittämät väitteet olivat perusteettomia.

Hongisto ja Arlin olivat läheisemmät kuin vaan työkaverit.

Äänestä

Hongisto yritti saada oikeudenkäynnistä salaisen, todisteista salassa pidettävät, siirtää vielä oikeudenkäyntiä ja luikerrella pois todistajan pallilta väittämällä että on asianosainen.
Hongiston vain viikkoa ennen pääkäsittelyä tekemät yritykset yritykset menivät puihin.

"Reijo Hongisto ei ole halunnut kommentoida asiaa julkisesti. Hän on vedonnut siihen, ettei ole itse osapuolena työsopimuksessa." (Ilkka, maaliskuu 2014)

http://www.ilkka.fi/uutiset/poliisiuutiset/hongiston-ja-ex-avustajan-tyosuhderiita-tanaan-karajilla-1.1568060


Miksi muutti mielensä viikkoa ennen oikeudenkäyntiä vaikka oli pari vuotta aikaa?

http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleisöltä/hovioikeus-paatti-etten-saanut-olla-asianosainen-1.1657539


Oikeudessa ei olisi tarvinnut kuin puhua totta. Liian vaikeaa oli.

Äänestä

Oikeudenkäynnin seurauksena muutoksia?

http://www.hs.fi/politiikka/a1415075185349


"Virkamiehet eivät voi puuttua avustajien rekrytointiin, vaan kansanedustajat valitsevat itse avustajansa. Virkamiehillä ei myöskään ole tietoa kansanedustajien avustajilleen antamista työtehtävistä ja siitä, miten ne on suoritettu.

Lain mukaan työnantajan vastuulle kuuluvat kuitenkin muun muassa palkanmaksu, vuosiloma-asiat ja työaikaseuranta, joten ristiriitatilanteissa virkamiehet joutuvat näistä vastuuseen.

Käytännössä tilanne on johtanut siihen, että kanslian virkamiehet ovat olleet mukana kansanedustajan ja avustajan työsuhteen päättymistä koskevassa sovittelussa yli 20 kertaa pelkästään kuluneella vaalikaudella.

Tilanne on kärjistynyt kahteen oikeuskäsittelyyn. Näistä toisessa saavutettiin sovintoratkaisu, mutta toisessa eduskunnan kanslia tuomittiin laittomasta irtisanomisesta vahingonkorvauksiin.

"Sen jälkeen kansliatoimikunnassa on noussut hyvin vahva mielipide, että tämä ei enää käy", sanoo eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio."

Äänestä

Uusin paperi seiska 50/2014 kertoo aiheesta asiallisesti ja Nettiseiska kertoo vielä jatkoa juttuun....

Äänestä

Hongiston avustaja vaihtoi puoluetta 2012 ja on nyt demareissa.

Äänestä

Miksei näy ehdolla vaaleihin ?

Äänestä

Onko Hongisto vielä ehdolla vaaleissa?

Äänestä

Helsingin Sanomat pohtii 9.3.2015 : "Vaaleissa nähdään, vaikuttavatko esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustajan Reijo Hongiston edesottamukset äänestäjien arvioon hänestä. Hongisto tuomittiin viime vuonna maksamaan entiselle avustajalleen yhdeksän kuukauden palkka laittoman irtisanomisen takia. Taustalla oli väite avustajan ja Hongiston salasuhteesta."

http://www.hs.fi/kotimaa/a1425798126237

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valitustako kirjoitti:

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/228149-kansanedustajan-entinen-avustaja-voitti-tyosuhderiidan

Tuomio tänään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu