Lapsemme käy toimintaterapiassa 2 kertaa viikossa 60 kilometrin päässä asuinkunnastamme. Terapia-ajat on määrätty juuri parhaaseen työaikaan. klo 13 ja 15 välille. Kuinka kummassa te muut selviätte kuljetuksista,vai oletteko saanut sijoittaneelta kunnalta apua niihin. Vinkkejä.
terapiakuljetukset
tintti
3337
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jos terapia on kelan tai terveyskeskuksen myöntämää terapiaa saa matkakorvausta kelasta omavastuun jälkeen.
meillä lapsi käy 40 km päässä puheterapiassa taksilla koska omassa kaupungissa ei palvelua ole tarjota ja kelasta saadaan matkakorvausta.
kyseleppä kelasta.joissakin tapauksissa sijoittanut kuntakin on maksanut matkat jne.kannattaahan sitäkin kysyä.
Sijoittava kunta maksaa kaikki matka- sekä menetetyn työajankorvaukset kun kaäymme terapiassa. Kuten kevätkauden kulut yhteensä olivat niinkin paljon kuin 550 €.
Ymmärrät varmaan että ei tätä kukaan omasta pussistaan pulita. Ja tämä pitäisi automaattisesti kuulua sopimukseen, vai onko poikkeuksia?
Matkaa on terapiaan ja se vie aikaa eli siinä vierähtää 3 tuntia. Silti toinen meistä soveltaa terapiassa kaynnit työajan ulkopuolelle. Olemme aina molemmat mukana kun lapsi on terapiassa niin silläaikaa meille annetaan ohjausta arjen "rientoihin" se on yksi vaatimus meillä jotta selviydymme "hengissä".
me kauhean kinastelun jälkeen saimme sijoittaneen kaupungin maksamaan kolme palkatonta vapaapäivää vuodessa kun käytämme lasta lääkärintutkimuksissa jne enempää eivät kuulema suostu korvaamaan vaikka joutuisi oikeasti ottamaan kuinka monta palkatonta päivää,loput menee sitten omasta pussista.
nämä on just näitä juttuja joissa on älyttömästi eroa kuntakohtasesti kuka korvaa ja kuka ei.