Paljonko vuokralaisen yksityiselämästä kuuluu vuokranantajalle?

Isäntä talossa

siis lain mukaan? Tietääkseni melko paljon, koska vuokralainen on vuokranantajan alaisuudessa oleva henkilö. Oma vuokralaiseni ei hyväksy edes sitä, että kysyn ketä asunnossa vierailee. Hän ei myöskään ilmoita etukäteen milloin lomailee ja milloin asunto on siis tyhjillään. Hän ei suostu kertomaan missä on ja miten kauan, jos soitan ja kysyn miksi hän ei ole asunnossa. Hän ei anna tarkistaa asuntoa ilman että hänelle olen siitä kertonut, vaikka asunto on minun nimissäni, hän on pelkkä vuokralainen. Hän on myös valittanut siitä jos käyn hänen postilaatikollaan tai tarkistan hänen viemistään roskapusseista, onko hän hoitanut kierrätyksen. Onko tässä riittäviä perusteita häädölle?

36

2970

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuossa on sinulle riittävät eväät ehdolliselle vankilatuomiolle, pahimmillaan jopa ehdottomalle sellaiselle (ei hätää, ehdottomankin saat todennäköisesti suorittaa yhteiskuntapalveluna.

      Sinulla ei ole mitää oikeutta käydä vuokralaisen asunnossa kuin korkeintaan 2 kertaa vuodessa, silloinkin sovitte yhdessä ajankohdan. Vuokralaisen menemiset eivät kuulu sinulle mitenkään, vielä vähemmän jätteiden lajittelut.

      Hyvä vuokranantaja tarkistaa vuoksrasuhteen alussa asunnon yhdessä vuokralaisen kanssa, vuokrasuhteen aikana hankkii uudet kodinkoneet vanhuuttaan rikkoituneiden tilalle, sekä tarkistaa asunnon vuokrasuhteen loppuessa yhdessä vuokralaisen kanssa. Muutoin tiliotteen takistaminen riittää vallan mainiosti, vuokra ajoissa tilillä ja se on siinä.

      Vuokra-asunto on vuokralaisen KOTI. Hänen on lakisääteinen oikeus asua siellä niin kuin haluaa.

    • Isäntä talossa

      Taidat olla sinäkin vastahankainen vuokralainen. Olen kanssasi eri mieltä asiasta. Vuokra-asunto on minun omistusasuntoni, jossa vuokralaisella on vuokraansa vastaan oikeus asua. Minulla on oikeus käydä omistamassani asunnossa tarkistamassa kuinka siellä asutaan. Minulla on oikeus tarkistaa, mitä vuokralainen on roskapussiin laittanut, koska maksan jätehuollon. Minulla on oikeus katsoa täyttyykö postilaatikko mainoksista, vai tyhjentääkö vuokralainen sen normaalisti. Minulla on oikeus tietää ketä vuokraamassani asunnossa käy ja kuinka pitkiä aikoja asuntoa pidetään tyhjillään ja onko siellä esimerkiksi silloin ukkosen aikaan sähköjohtoja seinissä. Vuokralaiseni se tässä on ongelma enkä minä. Vuokralaiseni ei ymmärrä asemaansa vuokranantajaansa nähden, eikä hänen asemaansa kuulu ladella omia oikeuksiaan isännälleen, kuten myös tämä tapaus tekee.

    • Twainffs
    • Buahahahahahaha

      No hahahahaha...Harvinaisen tyhmä provo tai sitten harvinaisen tyhmä vuokranantaja!

      • Tää on selvä provo. Naurut sain , kiitos!

    • Sairas...

      Suurin osa kirjoittamistasi tekosista täyttää vainoamisen piirteet. Vuokralaisellasi olisi sun käytöksen perusteella oikeus tehdä rikosilmoitus toistuvasta kotirauhan häirinnästä ja yksityisyyden loukkaamisesta. Sun kaltaisesi pitäis saada oikeuden eteen.

      • Ei vainoamista!

        Asiassa ei ole mitään vainoamiseen viittaavaa, vuokralainenhan ei omista sitä asuntoa vaan vuokraisäntä, asukas on siis vuokrasuhteen kautta holhoussuhteessa ja avun tarpeessa koska ei pysty ostamaan omaa asuntoa.
        Kyllähän nyt jokainen vastuuntuntoinen vuokraisäntä ymmärtää vastuunsa lähimmäisestään joka on tuen tarpeessa, pitäähän heikompaa ainesta opettaa normaaleille arkirutiineille ja kelvolliseen elämänhallintaan.

      • Ei vainoamista! kirjoitti:

        Vuokralainen hallitsee sitä asuntoa ja hänellä on lakisääteinen kotirauha, niin asuinhuoneenvuokralaissa kun perustuslaissakin.

        Hänen tulee maksaa vuokra ajallaan, muilta osin hänen elämänsä ei kuulu sinulle millään tasolla!

      • Aivan normaali
        Ei vainoamista! kirjoitti:

        Asiassa ei ole mitään vainoamiseen viittaavaa, vuokralainenhan ei omista sitä asuntoa vaan vuokraisäntä, asukas on siis vuokrasuhteen kautta holhoussuhteessa ja avun tarpeessa koska ei pysty ostamaan omaa asuntoa.
        Kyllähän nyt jokainen vastuuntuntoinen vuokraisäntä ymmärtää vastuunsa lähimmäisestään joka on tuen tarpeessa, pitäähän heikompaa ainesta opettaa normaaleille arkirutiineille ja kelvolliseen elämänhallintaan.

        Juuri näin ja kouluttaa tavoille, jos kuvittelee että samanlainen ihmisarvoinen kohtelu koskee häntä kuten niitä ihmisiä, joilla on varaa omistusasuntoon. Vuokralaisen postit, vieraat ja yksityisasiat ovat täysin vuokraisännän omaisuutta, samoin kuin pääsy vuokralaisen asuntoon, milloin tahansa ja mihin tahansa kellonaikaan.

      • Anonyymi
        Ei vainoamista! kirjoitti:

        Asiassa ei ole mitään vainoamiseen viittaavaa, vuokralainenhan ei omista sitä asuntoa vaan vuokraisäntä, asukas on siis vuokrasuhteen kautta holhoussuhteessa ja avun tarpeessa koska ei pysty ostamaan omaa asuntoa.
        Kyllähän nyt jokainen vastuuntuntoinen vuokraisäntä ymmärtää vastuunsa lähimmäisestään joka on tuen tarpeessa, pitäähän heikompaa ainesta opettaa normaaleille arkirutiineille ja kelvolliseen elämänhallintaan.

        Voiko joku todellakin olla noin saatanan tyhmä?

        Koska olet työnantajasi palveluksessa, on työnantajallasi oikeus käydä kotonasi tarkistamassa, ketä tapaat ja millaista elämää vietät. Roskapussin tarkastaminrn on itsestäänselvyys, koska sen sisältö voi paljastaa työnantajallesi huonot elämäntapasi.
        Vessan oveen voi työnantajasi laittaa kukunvalvonnan seuratakseen paskalla käymisiäsi ja niiden kestoa.

    • Ei yksityiselle

      Just tämän takia siirryin yksityiseltä kunnan asuntoon, joka on kaikinpuolin vielä parempi. Ei ikinä yksityiselle, tuossa ylläkin sen jo huomaa miksi.

      • Kunnalla asuttu

        Tulipa sitten asuttua kunnalla, oli jos jonkinmoista titteliä ja virkanarsistia, samaan perseennuolentakerhoon kuului myös vuokra-asukkaiden keskuudesta valittu edustaja, itsensä ylentänyt parempi ihminen joka itse rikkoi sääntöjä useinkin.

        Kylmä fakta on että missään ei ole ehdottoman helppoa ja huoletonta asua, joka paikassa on kyttääjiä ja vaivannäkijöitä, oli sitten oma- tai vuokraluukku.

        Kannattaa muuttaa maaseudulle kun lapset ovat lentäneet pesästä, maalla kun asuu tuskin linnut ja oravat tulevat vittuilemaan.

      • Ei maalle
        Kunnalla asuttu kirjoitti:

        Ei 60 v enää maaseutu kiinnosta kuin lapset ovat kotoa pois lähteneet.

    • :D :D

      Olen kiertänyt yksityiset vuokra-asunnot kaukaa ja kierrän vastaisuudessa vielä kauempaa. Näissä kaupungin- ja vastaavissa saa asua vielä kuitenkin rauhassa.
      Aloitus on tietenkin provo mutta jollain lailla liippaa läheltä totuutta.

    • Riitaa tulee

      Kauppalehden asuntosijoittajat välttävät yhteydenpitoa vuokralaisiin. Jos on liian rakastunut vuokra-asuntoonsa ja pakko saada tietoa mitä siellä tapahtuu, niin se helposti karkaa häirinnän puolelle.

      Saako vuokralainen tulla kyttäämään miten ap on roskansa lajitellut? Voiko vuokralainen kysyä isännältä että milloin aikoo viettää juhlia ja juodaanko siellä alkoholia? .... Jos aloittaja ei itsekkään pidä siitä että kysellään HÄNEN ELÄMÄNSÄ PERÄÄN, niin miksi sitä saa tehdä vuokralaiselle?

      Eri asia on sitten lopputarkastus, joka voidaan pitää sitten pikkutarkasti ottamalla suurennuslasin mukaan ja valittaa kaikista mahdollisista PIENISTÄ tahroista ja naarmuista.... niin riita on valmis.

    • Anonyymi

      Voi voi. Näitä kyttääviä vuokranantajia riittää tässä maassa yllin kyllin. Itselleni kävi näin, että asun vuokranantajan kanssa samassa talossa. Erillinen huoneisto siis omakotitalossa, jossa itse asun. Vuokranantaja lähti parin vuorokauden reissuun, niin jo hänen aikuinen poikansa kävi jo seuraavana päivänä talon pihalla kyttäämässä, mitä täällä tapahtuu sillä aikaa. Paljasti itsensä kyttääjäksi, kun ei edes posteja vienyt vuokranantajan kotiin. Yleensä näin tekee vuokranantajan poissa ollessa kotoaan. Kyllä näitä kyttääjiä riittää joka kolkassa suomea. Oma kokemukseni on pienimmästä päästä vielä, mitä toisille on käynyt.
      -Big Brother -

    • Anonyymi

      Vuokralaisen yksityiselämä ei kuulu millään tavalla vuokranantajalle.

    • Anonyymi

      Voi senkin varjolla vanhoja aloituksia nostella !

    • Anonyymi

      Vuokranantajalle ei kuulu ketä asunnossa vierailee, eikä vuokranantajalla ole mitään oikeutta käydä tarkistamassa asukkaan posteja eikä sitä mitä on roskiin laittanut.

      Eikä vuokranantajalla ole oikeutta mennä asuntoon, ellei sitten ole sopinut asiasta vuokralaisen kanssa että tulee katsomaan. Muussa tapauksessa ei mitään asiaa vaikka kuinka omistaa asunnon.

      • Anonyymi

        Sen verran vuokralaisen asiat kuuluvat vuokranantajallekin, että kun vuokralainen saa taloyhtiöltä varoituksen, annetaan se tiedoksi myös vuokranantajalle. Ja oikeastaan se ei ole pelkästään tiedoksi, vaan se on työmääräys. Hankkiudu häiriötekijästä eroon, ennen kuin me hankkiudumme ja sinä maksat. Valitettavan yleistä ja erityisesti se on valitettavan yleistä, että kun taloyhtiön 100 asunnosta kun on 20 sijoitusasuntoina, niin näihin 20 asuntoon kohdistuu kuitenkin 4/5 varoituksista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olettaen että asunnossa aiheutetaan melua tai jotain muuta minkä takia vuokralainen saa varoituksen. Jos vuokralainen asuu ja nuodattaa sääntöjä nii eipä siinä enää vuokralaisen asiat vuokranantajalle kuulu.

        No eihän tuossa muuta väitettykään. Oikeasti hyvin harva vuokranantaja on edes kiinnostunut, mitä asunnossa tapahtuu, kunhan vuokra maksetaan ajallaan ja taloyhtiön suunnasta ei tule niitä kirjelmiä...
        Itsellä on yksi sellainen vuokralainen, joista en ole kuullut kohta kymmeneen vuoteen. Vuokrat maksetaan aina ajallaan, mitään korjauspyyntöjä ei ole tullut ja vuokran- tai vesimaksun korotusilmoituksiinkin vastataan vain maksamalla korotettua vuokraa tai uutta vesimaksua ihan ajallaan. Toinenkin samanlainen olisi muuten, mutta häneltä hajosi liesi tänä vuonna, niin siitä oli vähän sähköpostitsättiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen verran vuokralaisen asiat kuuluvat vuokranantajallekin, että kun vuokralainen saa taloyhtiöltä varoituksen, annetaan se tiedoksi myös vuokranantajalle. Ja oikeastaan se ei ole pelkästään tiedoksi, vaan se on työmääräys. Hankkiudu häiriötekijästä eroon, ennen kuin me hankkiudumme ja sinä maksat. Valitettavan yleistä ja erityisesti se on valitettavan yleistä, että kun taloyhtiön 100 asunnosta kun on 20 sijoitusasuntoina, niin näihin 20 asuntoon kohdistuu kuitenkin 4/5 varoituksista.

        "Valitettavan yleistä ja erityisesti se on valitettavan yleistä, että kun taloyhtiön 100 asunnosta kun on 20 sijoitusasuntoina, niin näihin 20 asuntoon kohdistuu kuitenkin 4/5 varoituksista."

        Ja niistä varoituksista 90 % ovat aiheettomia. Taloyhtiön omistusasujia hatuttaa, että vuokralaisen asumiskustannukset ovat hänen omiaan selvästi alemmat ja ilman pääomariskiä. Sitten kun taloyhtiöön paukahtaakin päälle putkiremppa, niin omistusasujalla onkin helposti 1000 €/m2 lisävelkaa ja rahoitusvastike maksettavana. Vuokralaisen vuokra nousee siinä vaiheessa ehkä 50 €/kk.

        Yksityisellä puolella on muutenkin mukava VIS-sanreeaus asua vuokralla, istun nyt toista kautta taloyhtiön hallituksessa ja aina tipahtaa tarvittaessa valtakirja vuokranatajalta edustaa häntä. Nyt alkaa kohta täysivaltainen LVIS-saneeraus päälle ja saan itse valita minkälaisen kylppärin haluan, samalla päivitetään rankalla kädellä huoneiston muita asuintiloja, minä maksan työkustannukset ja vuokranantaja keittiökoneet ja muut rakennustarvikkeet. Vuokra pysyy sitten samalla nykyisessä 575,00 €/kk, poislukien uuden tonttivuokrasopimuksen tuomia mahdollisia korotuksia hoitovastikkeeseen.

        Omistusasuminen pk-seudulla maksaa enemmän kuin vuokralla oleminen, eli se on aivan puhdasta sijoitustoimintaa. Mikäli on uusavuttomia rintaperillisiä, perintöä kannattaa ehkä jättää, muuten rahat kannattaa käyttää asioihin, joista itse nauttii.

        Pk-seudulla on nyt historiallisen huono tilanne asuntosijoittamisen suhteen, tyhjiä vuokra-asuntoja on pilvin pimein ja vuokralaiset voivat ihan vapaasti sanella vuokrausehdot. Silti asuntosijoittajat vielä ostavat sijoitusasuntoja ennätyskorkeisiin hintoihin. Iso kysymys onkin, että tulevatko pk-seudun vuokramarkkinat koskaan toipumaan, palaavatko opiskelijat, keikkatyöläiset ja suurissa määrin turistit? Mikäli eivät, niin siinä olet tyhjillään olevan 10000 €/m2 velkavivulla ostamasti "sijoitusasunnon" kanssa...

        P.S. Tämä ei siis koske kunnallisia vuokrasuntoja, jossa remonttikustannukset siirtyvät suoraan vuokriin, mutta vuokrat ovat muutenkin alihintaisia.

        P.P.S. Minä toimin muutenkin osaamiseni ja ammattitaitoni vuoksi ammattilaisjäsenenä useammassa taloyhtiössä.

        Vuokra-asunto on siis vähän kuin ikiliikkuja. Halvin asumismuoto, joka kuitenkin tuottaa vuokranantajalle 15-35 vuoden välein koko asunnon arvon kulujen vähentämisen jälkeen.
        Pyöriikö tämä ikiliikkuja energialla nimeltä asumistuki? Siitä osalliseksi harvoin pääse se omistusasunnossa itse asuva, mutta sekä vuokralainen, että vuokranantaja pääsevät tälle apajalle.

        Ei pyöri, asumistukea en saa, olen liian hyvätuloinen.

        Entä itse, velkaa korvia myöten ja kämppä lähtee milloin tahansa alta?!?!

        Kannattaisiko kuitenkin asua vuokralla?

        Varovaisena sijoittajana olen jo velaton omakotiasuja. Jostain ihme syystä myös sijoitusasunnot (5) ovat nykyisin jo velattomia. Ei pitäsi olla keskituloiselle duunarille mahdollinen yhtälö, mikäli sijoitusasunto tuottaa vain kuluja ja tappiota...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Valitettavan yleistä ja erityisesti se on valitettavan yleistä, että kun taloyhtiön 100 asunnosta kun on 20 sijoitusasuntoina, niin näihin 20 asuntoon kohdistuu kuitenkin 4/5 varoituksista."

        Ja niistä varoituksista 90 % ovat aiheettomia. Taloyhtiön omistusasujia hatuttaa, että vuokralaisen asumiskustannukset ovat hänen omiaan selvästi alemmat ja ilman pääomariskiä. Sitten kun taloyhtiöön paukahtaakin päälle putkiremppa, niin omistusasujalla onkin helposti 1000 €/m2 lisävelkaa ja rahoitusvastike maksettavana. Vuokralaisen vuokra nousee siinä vaiheessa ehkä 50 €/kk.

        Yksityisellä puolella on muutenkin mukava VIS-sanreeaus asua vuokralla, istun nyt toista kautta taloyhtiön hallituksessa ja aina tipahtaa tarvittaessa valtakirja vuokranatajalta edustaa häntä. Nyt alkaa kohta täysivaltainen LVIS-saneeraus päälle ja saan itse valita minkälaisen kylppärin haluan, samalla päivitetään rankalla kädellä huoneiston muita asuintiloja, minä maksan työkustannukset ja vuokranantaja keittiökoneet ja muut rakennustarvikkeet. Vuokra pysyy sitten samalla nykyisessä 575,00 €/kk, poislukien uuden tonttivuokrasopimuksen tuomia mahdollisia korotuksia hoitovastikkeeseen.

        Omistusasuminen pk-seudulla maksaa enemmän kuin vuokralla oleminen, eli se on aivan puhdasta sijoitustoimintaa. Mikäli on uusavuttomia rintaperillisiä, perintöä kannattaa ehkä jättää, muuten rahat kannattaa käyttää asioihin, joista itse nauttii.

        Pk-seudulla on nyt historiallisen huono tilanne asuntosijoittamisen suhteen, tyhjiä vuokra-asuntoja on pilvin pimein ja vuokralaiset voivat ihan vapaasti sanella vuokrausehdot. Silti asuntosijoittajat vielä ostavat sijoitusasuntoja ennätyskorkeisiin hintoihin. Iso kysymys onkin, että tulevatko pk-seudun vuokramarkkinat koskaan toipumaan, palaavatko opiskelijat, keikkatyöläiset ja suurissa määrin turistit? Mikäli eivät, niin siinä olet tyhjillään olevan 10000 €/m2 velkavivulla ostamasti "sijoitusasunnon" kanssa...

        P.S. Tämä ei siis koske kunnallisia vuokrasuntoja, jossa remonttikustannukset siirtyvät suoraan vuokriin, mutta vuokrat ovat muutenkin alihintaisia.

        P.P.S. Minä toimin muutenkin osaamiseni ja ammattitaitoni vuoksi ammattilaisjäsenenä useammassa taloyhtiössä.

        "1000 €/m2 lisävelkaa ja rahoitusvastike maksettavana. Vuokralaisen vuokra nousee siinä vaiheessa ehkä 50 €/kk."
        Tuon tason putkiremppoja ei juuri ole. Lisäksi putkiremppa on näissä keskusteluissa lähes yleisnimi taloyhtiön perusparannukselle. Kylpyhuoneen, WC:n ja huoneistosaunan remontti voi maksaa putkirempan päälle sen 25 000€, joka myös kustannuksena helposti tuplaa putkirempan kustannukset, mutta pelkällä putkirempalla ei tuollaisia 1000€/m2 kuluja aiheuteta, ei kovin helposti vaikka siihen laskisi mukaan tuon kylppäri-, WC- ja saunarempankin. Samoin "putkiremppojen" yhteydessä uusitaan monesti myös ilmanvaihtojärjestelmiä ja sähköjärjestelmiä, joten putkirempista tulee nimeään kalliimpia.
        Näkyvät asiat kuten uusi kylppäri satavat suoraan myös asunnon arvoon, pelkkä putkiremppakin suurelta osin.

    • Anonyymi

      "siis lain mukaan? Tietääkseni melko paljon, koska vuokralainen on vuokranantajan alaisuudessa oleva henkilö. Oma vuokralaiseni ei hyväksy edes sitä, että kysyn ketä asunnossa vierailee. Hän ei myöskään ilmoita etukäteen milloin lomailee ja milloin asunto on siis tyhjillään. Hän ei suostu kertomaan missä on ja miten kauan, jos soitan ja kysyn miksi hän ei ole asunnossa. Hän ei anna tarkistaa asuntoa ilman että hänelle olen siitä kertonut, vaikka asunto on minun nimissäni, hän on pelkkä vuokralainen. Hän on myös valittanut siitä jos käyn hänen postilaatikollaan tai tarkistan hänen viemistään roskapusseista, onko hän hoitanut kierrätyksen. Onko tässä riittäviä perusteita häädölle?"

      Ei, vuokrantajan ehdottomalle vankilatuomiolle kyllä perusteet!!

    • Anonyymi

      Vedä hame päälle, neiteilevä kaappihomo.

    • Anonyymi

      Itse asensin vuokralaisen suihkuun ja vessaan riistakamerat. Kyllähän minulla on oikeus nähdä vuokralainen kokonaisuudessaan.

      • Anonyymi

        trolli

    • Anonyymi

      Loppuiko sinulta rahat?

    • Anonyymi

      Toivottavasti kommentointi ei lopu ?

    • Anonyymi

      Anaaliyhdyntä ilman kumia vuokralaisen kanssa on asiaa...

    • Anonyymi

      Piilouduin vessaan ja tekeydyin pöntöksi. Nyt saa herkkuja suuntäydeltä!

    • Anonyymi

      Käytännössä vuokranantajat saavat tehdä ihan mitä itse tykkäävät. Ainakin, jos vuokralainen on joku köyhä ihminen, jonka on vaikea löytää uutta asuntoa ja järjestää muuttoa. Jos vuokralainen sanoo vastaan jostain asiasta, voi vuokranantaja aina uhata häntä asunnon menetyksellä. Lyhytnäköistä tämä toiminta toki on, koska haavoittuvaisessa asemassa oleva vuokralainen ei välttämättä ole ikuisesti haavoittuvaisessa asemassa, ja myöhemmin teoilla voi olla seurauksiakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1652
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1379
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1212
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1194
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1086
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      68
      842
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      825
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      184
      723
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      92
      717
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe