Iltaa arvon 60v väki.

Täytin tässä lähiaikoina 60v ja ajattelin, että pitää siirtyä sille palstalle mihin ikä edellyttää, mutta ei se sitä tarkoita, etten voisi kommentoida muillakin palstoilla.

En tule riitelemään ja muutenkaan häiritsemään, mutta haluaisin kommentoida kirjoituksia tai muutenkin tehdä aloituksia, jos siltä tuntuu,

Kirjoittelin aiemmin 50v palstoille ja mukavaahan se oli, mutta kirjoitusinto on vähän lamaantunut ja siksi en varmaan häiritse teitä muutenkaan.

Toivoisin sitä, että olisin tavallinen kommentoija ja en aiheuttaisi vihan tai muutenkaan inhon reaktioita olemassa olollani.

Ps, Elän tällä hetkellä vaikeaa aikaa vaimon sairastettua vakavaan sairauteen ja kirjoitukseni saattaa olla hyvin ikäviäkin, mutta toivon, että ymmärrettä purkautumiseni ja mielipahani.

Toivoisin kuitenkin ilahduttavia keskusteluja ja sitä että saisin olla teidän kanssa ilossa ja surussa yhteisesti, jos sopii.
T. Mettis
28212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

eihänyt toki, mäkin tåytin jus 60 vasta

Äänestä
  • Juu, täytin 60v, mutta en huomannut, että jotkut muut olisi huomanneet.

    Taitaa olla niin, että kuuluuko metsästysseuraan tai muihin vastaaviin, niin ei korttiakaan tule. No ei se maata kaada, mutta jotenkin huomaa, että ei nykyisin huomioida näitä päiviä samoin kuin ennen vanhaan.

    Hyvillä mielin kuitenkin ja tää nykyaika sanelee arvot ilmeisesti.

    Äänestä

Tervehtien tulemustasi!

Mukavia muistoja sinusta 5-kymppisistä. Kyllästyneisyys taitaa meitä monia vaivata, kaikkeen kyllästyy, tähänkin.
Sairaus tahtoo vuosien vieriessä vaivata jo meistä useita, oma tai puolison. Sen kanssa vain täytyy tulla parhain tavoin toimeen. Iloita siitä, mitä on jäljellä.
Minua on, ainakin joskus, palstaaminen auttanut nostamaan mielialaani.
Jatketaan samaa rataa.

Äänestä

Onnittelut nyt näin jälkeenpäin kunnioitettavan ikäsi savuttamisesta. Tottakai olet oikeutettu palstalle jo ikäsikin perusteella. Eikä tänne tarvitse kenenekään lupaa kysyä tai hattu kourassa ryömimällä tulla.

Äänestä
  • Niipäti nii. Täällä voi keskustella vaikka homoista jos niistä on mielipidettä...;D

    Äänestä

  • Kiitos teille molemmille vastaajille ja jos olette naisia niin pussaisin tai rutistaisin henkihieveriin,

    No; Mettis vähän riehaantuu näin vaikeina aikoina. ps ilot on vähissä, mutta kiitos kuitenkin.

    Äänestä

  • Numo Horkka kirjoitti:

    Niipäti nii. Täällä voi keskustella vaikka homoista jos niistä on mielipidettä...;D

    En pidä homoista, mutta naisista päälle 50v, koska niiltä saa hyvää ruokaa tai no joo muutakin ihanuuttaa ja olkoon nyt sanomatta loput.

    Äänestä

vaan mukaan,

Rohkesti vaan tänne,
ei me purematta niellä,
tällä voi joskus sanansäilä sivaltaa, säkenet vaan sinkoilee,
mutta emme pahaa tarkota, muuten vaan haukutaan maanrakoon joskus,
se tekekee kummasti hyvää psyykkeelle,
otahan sanavarasto reppu täynnä sanoja mukaan kun tulet,

Otamme syvästi osaa suruusi ja huoliisi, kyllä yhdessä selviämme kaikseta elämän tyrskyistä, luoja siinä auttakoon kaikkia meitä.

kaikki me joskus olemme täyttäneet kuuskymmentä.

Äänestä
  • Juu, kyllä tässä on kokemuksia muistakin palstoista ja ei pelota.

    No,pitää katsella mitä tänne säveltää tai kehtaako kirjoitella ollenkaan.

    Ei tämä maata kaada, mutta tietenkin kiva, jos jotenkin hyväksytään näin junttimaisi mielipitein.

    Äänestä

Olen kirjoitellut tällä palstalla jo puolitoista vuotta, vaikka täytin keväällä vasta 58 vuotta. Jotenkin koen tämän palstan enemmän omakseni.
Tervetuloa puolestani palstalle ja toivon että saat täällä arkesi iloa ja vaihtelua. Minua ei ainakaan haittaa, vaikka kannanonttojani arvostellaan napakastikin. Kyllä tässä iässä saa olla omaa mieltä ja saa sen ilmaista silläkin riskillä ettei se kaikkia aina miellytä.

Äänestä

Tervetuloa vaan, mukavastihan Sinä tänne rantauduit.
En ole itsekkään täällä ollut, kuin n. 9kk.
Ja 60-vuotis onnittelut.
Niin ja känkkäränkistä ei kannata välittää, purkavat pahaa oloaan tai ovat nousseet väärällä jalalla sängystään.

Äänestä

ONNEA aloittajalle vakaasta ikääntymisestä!!!
Et oikeastaan ole enää varhaisessa keski-iässä se on nyt ohi ihan auttamatta.
Tuo oli hyvä kommentti yli 50v. naisista, eli realiteettien taju kohdillaan, niilttä saa hyvää ruokaa, ehkä muutakin varovaisesti perään.
No minäkin olen naiskaartia täällä, yli-ikäinen siis 62v.jo.
Tervetuloa vaan, näppiksiltä irrotellaan jopa viisauksia, lueskellen ja kommentoidenkin.

Äänestä

Onnea!

Alahan tekemään mielenkiintoisia aloituksia, pliis. :))

Äänestä

Tervetuloa vaan Mettis, ja muistammehan toki Sinut jo tuolta edelliseltä ikäkaudelta, mutta - olen pahoillani puolisosi sairastumisen johdosta, ja voimia teille toivon arkeenne - niin pieniä on nämä sanat, mutta vilpittömin sydämin sanottuja.

Äänestä
  • Minä ole 55v ja olen viihtynyt tällä palstalla paremmin kuin viiskymppisten,en tiedä mistä se johtuu.Olenko itseäni vanhempi vai..

    Äänestä

  • alle 50 kirjoitti:

    Minä ole 55v ja olen viihtynyt tällä palstalla paremmin kuin viiskymppisten,en tiedä mistä se johtuu.Olenko itseäni vanhempi vai..

    Voi ei tarkoitin siis otsikoksi alle 60.Tätä se ikä teettää.Tarttis varmaan siirtyä seitsemän tai kahdeksankymppisiin.

    Äänestä

  • Kiitos Pirre myötätunnosta ja kauniista sanoista, jotka lämmittävät mieltäni.. Muistan toki sinutkin huumorintajuisena ja kivana keskustelijana.

    En tiedä jaksanko paljon kirjoitella enää, mutta ehkä silloin tällöin, jos siltä tuntuu.

    No, elämä on välillä ankeaa ja ei tiedä mitä seuraa. Tällä hetkellä on odottava ja jännittynyt mieliala mihin sairaus johtaa.

    No, mukava on tietää, ettei aivan yksin ole ja annan suuren arvon viestillesi.

    Kirjoittamisiin t, Mettis

    Äänestä

  • Mettis ei kirj kirjoitti:

    Kiitos Pirre myötätunnosta ja kauniista sanoista, jotka lämmittävät mieltäni.. Muistan toki sinutkin huumorintajuisena ja kivana keskustelijana.

    En tiedä jaksanko paljon kirjoitella enää, mutta ehkä silloin tällöin, jos siltä tuntuu.

    No, elämä on välillä ankeaa ja ei tiedä mitä seuraa. Tällä hetkellä on odottava ja jännittynyt mieliala mihin sairaus johtaa.

    No, mukava on tietää, ettei aivan yksin ole ja annan suuren arvon viestillesi.

    Kirjoittamisiin t, Mettis

    Tu kymppisen tasolle, puettavalla omaishoitajien puolella minäkin joskus kirjoittelen, vaikka mieheni ei ole vakavasti sairas, tai siis tarkoitan ettei hänen sairautensa ole kuolemaan johtava sairaus (Parkinson), mutta ankeeta alkaa olla meikäläisenkin elämä, on niin hiljaista ja hidassoutuista nämä päivät. Sairaus on vienyt mieheni melkein kuin 90 vuotisen tasolla, puettava, pestävä, jne..

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    Jotenkin sain 50v palstalla sellaisen käsityksen sinusta, että miehesi on sinulle taakka tai rasite .En tarkoita sitä ettet välitä, mutta kuitenkin henkisesti kuluttavaa ja elämä ei ole entisensä.

    Itsellä on sama tilanne ja hyvin rajoittuvaa on liikkuminen tai yleensä ihmisten kanssa tekeminen, koska sairaus jollain tavoin rajoittaa kanssakäymistä tai muutenkin haittaa elämää.

    No, voimia sinulle ja eiköhän me jakseta, vaikka voimille käy meille molemmille.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    Tu kymppisen tasolle, puettavalla omaishoitajien puolella minäkin joskus kirjoittelen, vaikka mieheni ei ole vakavasti sairas, tai siis tarkoitan ettei hänen sairautensa ole kuolemaan johtava sairaus (Parkinson), mutta ankeeta alkaa olla meikäläisenkin elämä, on niin hiljaista ja hidassoutuista nämä päivät. Sairaus on vienyt mieheni melkein kuin 90 vuotisen tasolla, puettava, pestävä, jne..

    Hyvä ihme, nyt pomppasi tekstit ihan sikinsokin, mikähän tässä lieneekään kun joskus kokonainen sana hyppää, niinkuin nyt alkuun..:/, ja en edes huomannut että teksti oli pompannut pois paikaltaan, ja niin samaa tekstiä tuli moneen kertaan.

    Eli piti sanomani, että: Tuolla omaishoitajien puolella minäkin joskus kirjoittelen jne..

    No niin kaipa tämä nyt selkesi, jos nyt lienee niin täkeääkään, vaan pittää tässä vähän vielä tärkeillä, olevinnaan.

    Voimia Sinulle arkeesi.

    Voimia Sinulle.

    Äänestä

Onnea näin tältäkin suunnalta: ihan näyttää tässä tuubivideossa siltä kuin Mettäläinen ja Mielikki ois juhlimassa joten onnittelubiisiksi sopii:

http://www.youtube.com/watch?v=6QXyqk9flwk

Äänestä

Heissuli vei! Taidan olla sitten ketjukaisen vanhin, olen 66v ja joskus tulee mieleen
josko olisin 70 palstalle sopivampi.
Täällä on välillä niin pentumainen meininki. Kaipaisin jo vähän aikuismaisempaa
seuraa.

Äänestä
  • Suuret kiitokset onnen toivotuksista kaikille ja myötämielisestä suhtautumisesta Mettikseen..

    Äänestä

Mettis = €ero eikös vaan ainakin identiteetti ja puheet passaa.
Outoa tämä kirjautuminen - krjautumisen poistaminen mitä järkee ????

Äänestä
  • Johan vitsin murjaisit. Ei silti naurata. Toinen on omaishoitaja, toinen seilailee vapaana kuin taivaan lintu Saimaatako se oli.

    Omituista, onko täällä ihan pakko luulotella aina?

    Äänestä

Täällä kaivataankin miesverta, kun ei ole kuin kaksi miestä vakituiseen kirjoittamassa. Tuolla 70-80 vuotiaissakin on paljon erilaisia, hyvän kerronta ja kirjoitustaidon omaavia miehiä: mm. Pilmari, Hajupoika, Runenberg, Presidenttisekoitus, Pehr Gynt ja varmasti muitakin. Hyvää merkkipäivää sinulle ja voimia elämän raskauksien kantamisen kanssa.

Äänestä

Jaksamisia eteenpäin ja koeta omaishoitajan lomalla voimaa muualta, metsis!
Äitini kuoli vajaa viikko sitten...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mettäläinen kirjoitti:

Täytin tässä lähiaikoina 60v ja ajattelin, että pitää siirtyä sille palstalle mihin ikä edellyttää, mutta ei se sitä tarkoita, etten voisi kommentoida muillakin palstoilla.

En tule riitelemään ja muutenkaan häiritsemään, mutta haluaisin kommentoida kirjoituksia tai muutenkin tehdä aloituksia, jos siltä tuntuu,

Kirjoittelin aiemmin 50v palstoille ja mukavaahan se oli, mutta kirjoitusinto on vähän lamaantunut ja siksi en varmaan häiritse teitä muutenkaan.

Toivoisin sitä, että olisin tavallinen kommentoija ja en aiheuttaisi vihan tai muutenkaan inhon reaktioita olemassa olollani.

Ps, Elän tällä hetkellä vaikeaa aikaa vaimon sairastettua vakavaan sairauteen ja kirjoitukseni saattaa olla hyvin ikäviäkin, mutta toivon, että ymmärrettä purkautumiseni ja mielipahani.

Toivoisin kuitenkin ilahduttavia keskusteluja ja sitä että saisin olla teidän kanssa ilossa ja surussa yhteisesti, jos sopii.
T. Mettis

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu