Näin Kaliforniassa

Hesarissa oli uutinen, että Kaliforniassa koiran-
tappaja sai 25 vuotta. Se kuitenkin joutui siitä,
että tuli tehtyä kolmas rikos, jonka jälkeen seu-
raa automaattisesti 25 vuotta. Voi, jospa Suomes-
sakin ? Kun autovaras varastaa Suomessa 500 au-
toa, niin tulee 6 kk linnaa. Varas pääsee vapaal-
le ja varastaa taas 500 autoa. Seuraa 8 kk linnaa
Vaikka autovaras varastaisi miljoona autoa, niin
Suomessa varkaudesta suurin sallittu tuomio on
kaksi vuotta. Törkeästä varkaudesta neljä.
2437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yhtä pielessä on lainsäädäntö siellä lännessä kuin täällä idässäkin, toisessa laidassa vain. Suomessa erityisen pielessä on tuo aritmetiikka, jolla tuomioita yhdistetään: kun on tulossa tuomio parista rikoksesta voi rauhassa tehdä lisää vaikka kuinka monta uutta, ei niistä enää mitään lisää tule. Minulta vei rikollinen hieman yli tuhat euroa petoksella, ja vastaavia tapauksia on menossa häneltä käräjille noin 40 marraskuussa (ei tosin minun juttuni, se menee keväälle samoin kuin kymmenet muut): ei tuosta tonnista tule istuttavaa päivääkään lisää.

Olisi hupaisaa, jos samaa logiikkaa sovellettaisiin ylinopeuksiin: jos olet ajanut kolmet sakot samana vuonna niin sitten voitkin kaahata loppuvuoden vapaasti.

Oma ongelmansa on myös se, että meillä varsin suuri osa kansasta elää sellaista elämää, ettei sakkorangaistuksella tai ehdonalaisella tuomiolla ole heille mitään käytännön merkitystä.

Äänestä
  • jos kahdesta huonosta pitäis valita, niin kyllä californian malli on parempi kuin suomen, jossa rikollisilla on enemmän oikeuksia kuin uhreilla...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


T. Tuhma kirjoitti:

Hesarissa oli uutinen, että Kaliforniassa koiran-
tappaja sai 25 vuotta. Se kuitenkin joutui siitä,
että tuli tehtyä kolmas rikos, jonka jälkeen seu-
raa automaattisesti 25 vuotta. Voi, jospa Suomes-
sakin ? Kun autovaras varastaa Suomessa 500 au-
toa, niin tulee 6 kk linnaa. Varas pääsee vapaal-
le ja varastaa taas 500 autoa. Seuraa 8 kk linnaa
Vaikka autovaras varastaisi miljoona autoa, niin
Suomessa varkaudesta suurin sallittu tuomio on
kaksi vuotta. Törkeästä varkaudesta neljä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu