Miksi kaikki kunnat eivät työllistä työttömiä

"kohtuullinen" määrä

Minun kotikunnassani ei ole mitään järjestelyjä pitkäaikaistyöttömille. Muuttaisin Turkuun, mutta asuntoni on sellainen, että en saa sitä myytyä nyt muutamaan vuoteen. En voi ajatella myöskään, että vuokraisin sen. Se ei ole mahdollista. Täytyisi olla jonkinlainen näkymä ja varmuus tulevasta. Liian hilkkupeliä ja tuntuu pahalta, kun on muutenkin vaikeaa yllin kyllin.

11

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1+11

      Harvoin työllistetyistä töistä rahaa saa ennemmän palkaa kuin työttömyyskorvauksesta, että turha on haikailla tuollaisiin töihin. Työstä kuuluu saada oikeata palkkaa mikä kerryttää eläkettä. Että kannattaa olla tarkkana millaista työtä rupeaa kaipaamaan. Saattaa nimittäin tulla yllätyksenä kun työkkäri pakottaakin ottamaan ilmaista työtä vastaan.

      • Ei kun on olemassa

        Ei kun on olemassa velvoitetyöllistäminen, joka kohdistetaan pitkäaikaistyöttömiin kun ovat pudonneet ansiosidonnaiselta. Silloin tuosta työstä saa ihan oikeaa palkkaa. Kaupunki siis työllistää heidät itse.

        Mitä mahdat tarkoittaa tuolla "Harvoin työllistetyistä töistä rahaa saa ennemmän palkaa kuin työttömyyskorvauksesta, "? Jos on jo ollut pienipalkkaisessa työssä ikänsä ja sitten osa-aikaisessa osan vuotta ja on pudonnut peruspäivärahalle, niin on jo todella mielikuvitusta vaativaa, miten tukityöllistetty voisi ansaita vähemmän.

        Tarkoitan siis velvoitetyöllistämistä.


    • sossulle "pataan"

      "Ei kun on olemassa velvoitetyöllistäminen, joka kohdistetaan pitkäaikaistyöttömiin kun ovat pudonneet ansiosidonnaiselta. "
      Eipä taida tuollaista enää olla, oli joskus 90-luvun alussa. Nykyisin "työllistävät" vain noihin 9€ orjatöihin lähinnä orjuuttavaan työtoimintaan jota sanovat kuntouttavaksi työtoiminnaksi. Kysyin tuosta velvoitteesta viime talvena kun täytin 57 vuotta, pitäisi olla silloin ansiosidonnaisella kun täyttää 57 että tuo kunnan velvollisuus olisi.

      "on jo todella mielikuvitusta vaativaa, miten tukityöllistetty voisi ansaita vähemmän"
      Palkkatukitöissä voi olla 4 tunnin päivttäinen työaika jolloin palkka saattaa olla n. 700 €/kk netto. Jos oikein huono mäihä käy niin kun minulla kävi niin asumistuki alenee, menin töihin 3 viikkoa liian aikaisin, muuten olisi asumistuki alentunut vasta 3 kk:n kuluttua, nykyisin tuo aika on 6 kk.

      Asumistuki aleni n. 100 €/kk, toimeentulotuki nousi suunnilleen saman verran kun oli matkakulujakin. Sossu töpeksi parikin kertaa ilmeisen tahallaaan työsuhteen alussa ja sitten vielä lopussa, virheitään eivät myöntäneet enkä minäkään antanut periksi joten sossu sai "pataan" kaksi kertaa HaO:ssa. Tuo sossun kaksinkerainen "pataan" saaminen taisikin olla ainoa "hyöty" tuosta työsuhteesta. Sossu oli tuon jälkeen naama norsunvitulla kauan aikaa, oma oli syynsä kun vielä itse sanoivat että päätöksestä voi valittaa.

      Nykyisin voi myös palkkatukitöissä saada soviteltua päivärahaa mutta en ole vielä keksinyt millainen palkan pitäisi olla silloin että sitä saa, todennäköisesti laittoman alhainen joita palkkatukitöissäkin esiintyy vaikka palkkatuen saamisen ehtona on TES-palkka.

    • On siis olemassa?

      "Kysyin tuosta velvoitteesta viime talvena kun täytin 57 vuotta, pitäisi olla silloin ansiosidonnaisella kun täyttää 57 että tuo kunnan velvollisuus olisi."

      Mistähän tuosta saa tietoa? Onpa kummallista jos työvoimaviranomaiset pyrkivät pimittämään tietoa. Minulle ei ole tuollaisesta kerrottu mitään. Pitäisi siis mennä itse pykälien ja asianajajan kanssa TE-toimistoon, että saisi myönnytyksen, että tuollainen velvollisuus kunnalla on. Onhan se tietenkin ikävää, kun juuri ja juuri ei saa jotakin etua ja on jostain ajasta kiinni. Aikamoista viidakkoa. Tuon viidakon hoitamiseen uppoaa verorahoja kosolti. Kansalaispalkka olisi reilu ratkaisu.

    • sossulle "pataan"

      "Mistähän tuosta saa tietoa? "
      Googlaamalla varmaan jotain löytyy myös Työttömyysturva ja Potkut ja työttömyys sivuilla on tuosta ollut joitakin viestiketjuja. Säänökset on erittäin sekavat ja viranomaiset ei noista kerro vaikka lain mukaan pitäisi kertoa. Minulle kertoi tuosta työvoimaneuvoja kun järjestin asiasta tiukan kuulustelun. Niin sekavaa hänekin selitys oli että asioiden oikea laita saattoi hämärtyä, tyypillistä toimintaa nykyajan viranomaisilta välttää vastuitaan. Eikä varmaan olisi kertonut mitään jos olisin oikeutettu tuohon velvoitetyöllistämiseen.

      "Pitäisi siis mennä itse pykälien ja asianajajan kanssa TE-toimistoon, että saisi myönnytyksen, että tuollainen velvollisuus kunnalla on."
      Sellaiseksi on homma mennyt että asianajaja pitäisi aina olla mukana virastoasioinnissa. Siihen ei ole käytännön mahdollisuutta joten pyrin hoitamaan asiat kirjallisesti ja jos on henkilökohtainen tapaaminen tai puhelu niin äänitän sen.

    • Tietääkö joku?

      "Vuonna 1955 tai sen jälkeen syntynyt

      Vuonna 1955 tai sen jälkeen syntyneelle työnhakijalle voidaan 500 päivän enimmäisajan estämättä maksaa palkansaajan peruspäivärahaa ja ansiopäivärahaa sen kalenterikuukauden loppuun saakka, jona työnhakija täyttää 65 vuotta, jos hän on täyttänyt 60 vuotta ennen 500 päivän enimmäisajan päättymistä ja on enimmäisajan täyttyessä ollut laissa tarkoitetulla tavalla työssä vähintään 5 vuotta viimeisen 20 vuoden aikana.

      Kunnilla on velvollisuus työllistää kokoaikatyöhön, jos enimmäisaika tulee täyteen työnhakijan täytettyä 57 vuotta. Päivärahan perusteena olevaa palkkaa ei määritellä uudelleen, jos työllistyy velvoitteen perusteella, ellei uusi palkka ole aiemmin määriteltyä suurempi.

      Vuonna 1957 tai sen jälkeen syntynyt

      Vuonna 1957 tai sen jälkeen syntyneelle työnhakijalle voidaan 500 päivän enimmäisajan estämättä maksaa palkansaajan peruspäivärahaa ja ansiopäivärahaa sen kalenterikuukauden loppuun saakka, jona työnhakija täyttää 65 vuotta, jos hän on täyttänyt 61 vuotta ennen 500 päivän enimmäisajan päättymistä ja on enimmäisajan täyttyessä ollut laissa tarkoitetulla tavalla työssä vähintään 5 vuotta viimeisen 20 vuoden aikana."

      Tuosta ei saa nyt selvää koskeeko velvoitetyöllistäminen -57 tai sen jälkeen syntyneitä. Tietääkö joku?

      • Sodankyläläinen

        Asia on niin, että kunta maksaa ns. sakkorahaa, jos ei työllistä iäkästä pitkäaikaistyötöntä.

        Työttömyyseläkeputkeen pääsee nykyisin sitten, että on ansiosidonnaisella vielä täytettyään 60 vuotta. Sama raha jatkuu sitten oikealle eläkkeelle asti.

        Lupaan raportoida teille sitten, jos tulee jokin ristiriita, esim. että oma kunta tarjoaisi töitä eläkeputkelaiselle, kun niitä ei tähänkään asti ole löytynyt kuin naapurikunnista!


      • Sodankyläläinen
        Sodankyläläinen kirjoitti:

        Asia on niin, että kunta maksaa ns. sakkorahaa, jos ei työllistä iäkästä pitkäaikaistyötöntä.

        Työttömyyseläkeputkeen pääsee nykyisin sitten, että on ansiosidonnaisella vielä täytettyään 60 vuotta. Sama raha jatkuu sitten oikealle eläkkeelle asti.

        Lupaan raportoida teille sitten, jos tulee jokin ristiriita, esim. että oma kunta tarjoaisi töitä eläkeputkelaiselle, kun niitä ei tähänkään asti ole löytynyt kuin naapurikunnista!

        Tosiaankin. Kannattaako kuntaa säästää huonolta maineelta?

        Minä olen ollut paluumuuttajana tässä kylässä huolehtimassa iäkkäistä vanhemmistani nyt jo seitsemän vuotta, mutta työtä on pitänyt tehdä viikot naapurikunnissa, jotta saisi itselleen eläkkeen. Ei siinä auta, vaikka olisi miten hyvä vanhusten laitoshoito tarjolla.

        Nihkeetä on täällä saada työpaikkaa, jos ei yksinkertaisesti ole suhteita tai kykyä joo-naiseksi!


    • Asiahan on niin, että kuntia sakotetaan siitä jos työttömiä on liikaa. Eli kun kunnassa on tietty määrä liian pitkään työttöminä olleita niin kunta joutuu maksamaan valtiolle "sakkoja".

      Osa kunnista välttää sakot työllistämälällä työttömiä "pilapalihommiin", ja myös ihan kunnon töihin. Sitten on myös niitä kuntia joilla on varaa maksella noita sakkoja.

      http://www.satakunta.net

    • vandavantaa

      Tuntuu ihan siltä, että olen tavannut ju-hani_67:n aiemminkin tällä sivustolla - toki toisella nimimerkillä. Hyvä näin.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      74
      3860
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      93
      3251
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      112
      2535
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      19
      1720
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      74
      1505
    6. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      123
      1402
    7. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      99
      1393
    8. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      58
      1363
    9. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      55
      1103
    10. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      58
      1083
    Aihe