Puolikas

Olen etsinyt juuriani löytämättä vastauksia.Olen 38v Isäni kaaleita ja äitini valkolainen.En tiedä heistä mitään enkä sisaruksiatani joita minulla varmaankin on.Minut on hyljätty lastenkotiin ihan pienenä jossa kasvoin ja vartuin.Isästäni sen verran tiiän että on pohjanmaalta.Haluaisin selvittää juureni koska mietin onko minulla Sisarpuolia ja velipuolia maailmalla.t.Nadja
17258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Hei Nadja,

Selvitä maistraatistya isäsi ja äitisi nimet ja kotipaikkakunnat.

Mene sitten maakunta-arkistoon etsimään sukulaisia.
Huomaathan, että sinulla saattaa olla tunnustettuna lapsena myös oikeus perintöön.
Onnea etsintään.

Äänestä
  • spita vanhempasi syntpaikaksi merkittyyn kirkkoon ja tee sukututkimus pyyntö sinne.Saaneko kydyä vielä että mistäpäin pohjanmaata oli toinen vanhemmista.. s

    Äänestä

Sulla on myös laillinen oikeus saada sinut sijoittaneen kunnan lastensuojelusta kaikki paperisi. Sieltä voi löytyä paljon tietoa sijoituksesi taustoista ja ihmisistä.

Kirjoitat, ettet tiedä heistä mitään. Ja vähillä tiedoilla tulit tällekin palstalle apua hakemaan. Jotain kuitenkin olet jostain kuullut, koska tiedät että isä on kaaleita ja pohjanmaalta.

Eikö lastenkotíkaan ollut kiinnostunut asiasta?

Outoa, ettet tiedä mitään 38-vuotiaanakaan.

Äänestä
  • jokaisella ihmisellä on oma tilanteensa, joku voi olla löytölapsI, monesti lastenkotiin sijoitetuilla lapsilla ei ole virallista isää ollenkaan ja vielä vähän aikaa sitten romanitausta oli hävettävä asia, josta ei julkisesti puhuttu vaan huhut vain kiersivät ihmisten suussa. ehkä aloittajakin on tällä tavalla saanut tietää taustastaan. jotta joku täällä palstalla voisi auttaa tarvitaan nimiä. yleensä lapsen biologinen äiti on kumminkin tunnettu eli jos hän on vielä elossa aloittajalla ei liene muuta mahdollisuutta kun yrittää saada häneltä tietoja isästään. voimia ja kaikkea hyvää aloittajalle.

    Äänestä

  • ahdc kirjoitti:

    jokaisella ihmisellä on oma tilanteensa, joku voi olla löytölapsI, monesti lastenkotiin sijoitetuilla lapsilla ei ole virallista isää ollenkaan ja vielä vähän aikaa sitten romanitausta oli hävettävä asia, josta ei julkisesti puhuttu vaan huhut vain kiersivät ihmisten suussa. ehkä aloittajakin on tällä tavalla saanut tietää taustastaan. jotta joku täällä palstalla voisi auttaa tarvitaan nimiä. yleensä lapsen biologinen äiti on kumminkin tunnettu eli jos hän on vielä elossa aloittajalla ei liene muuta mahdollisuutta kun yrittää saada häneltä tietoja isästään. voimia ja kaikkea hyvää aloittajalle.

    Olen yrittänyt monen tahon kautta saaja tietoa mutta tuloksetta.Ei minua kiinnosta perinnöt mutta haluaisin saaja sisäisesti asian selvitettyä koska asia mietityttää.Isäni oli Kauhavan kaaleita.Mistäkö sen tiijän siitä kun tämä uskova nainen Hellevi,A nyt jo taivaassa kävi lastenkodissa pitämässä pyhäkoulua Sunnuntaisin ja puheli isästäni minulle usein.Tämä Hellevi oli Isäni pikkuserkku .Isäni maailmanmies joi ja tappeli istunu vankilassa kahen miehen taposta.En ole ylpeä Isäni teoista.Olen nähny unia siittä että minulla on sisarpuoli ja veljiä.Sitä lastenkotia ei ole enää jossa minä vietin lapsuuteni vuodet.Itse olen kaikesta huolimatta eläny hyvän elämän.

    Äänestä

  • Nadja kirjoitti:

    Nyt vanhempana yritin tuon Hellevi vainaan sukua lähestyä että saisin yhteyen Isääni mutta he eivät olleet ollenkaan halukkaita selvittämään asiaa.En tiedä sitten onko Isäni suku ei pidetty.Kovasti minua loukkasi se että minulle oltiin sen suvun kautta niin koppavia, syytön minä olen syntymääni ja siihen mitä Isäni on tehnyt.Kiitos vastauksista.

    Jois olet Gunnari vainaan tyttö, niin älä täältä kysele. Selvitä juuresi virkateitse.

    Äänestä

Kyllä nämä lastenkotilasten oikeudet tietää omista nahemmistaan on hoidettu todella huonosti. Saisivat hävetä ne niin kutsutut ammattilaiset jotka ovat jättäneet sinut vaille identiteettisi rakentamisen kannalta tärkeää tietoa.

Surullista ja teitä samassa tilanteessa olevia on paljon.
Ei ole sydämen sivistystä lastenkotijärjestelmissä.

Äänestä

nadja ota yhteyttä antero nimiseen mieheen joka pitää sitä Kadonneen jäljillä ohjelmaa antero on hyvä mies kerro hänelle kaikki toivottavasti löydät sisarpuolesi ja velitkin

Äänestä
  • en oikein kirjoituksestasi ymmärrä tiedätkö vai etkö isäsi oikean henkilöllisyyden ja onko hän vielä elossa.jos olet kysellyt hänestä Hellevi A:n sukulaisilta uskon että tiedät jo tarkalleen kuka hän on mutta yhteydenpito sukulaisiin on vaikeaa etenkin Hellevi A:n sukulaisten kautta.maistraatista saat tietää minkä nimisiä lapsia tällä miehellä on nimissään ja voit yrittää olla heihin yhteydessä facebookin kautta.

    Äänestä

TROLLI,JA ja avutonkin vielä...

Äänestä
  • Trolli tai ei..
    Hieman saman kaltainen tilanne aikoinaan paitsi en ole lastenkodin kasvatti. Isästäni tiesin nimen suurin piirtein koska isäpuoleni vihasi isääni ja minua silmittömästi ja raivosi sekä haukkui isääni kotona nimellä.Sattuman kautta lopulta tapasin isäni kun sairaala otti yhteyttä ja pyysi teho-osastolle allekirjoittamaan hoitoa koskevia suostumuksia. Silloin jätin oman ja lapseni valokuvan isälle sinne jos vaikka toipumista tapahtuisi. Isä ottikin sittemmin yhteyttä ja tavattiin pari kertaa. Kertoi syyt miksi jätti äitini, olisi mennyt äitini kanssa naimisiin mutta äidin äiti tuhosi suhteen heti alkuunsa koska ei hyväksynyt isääni. Isä yritti tulla pari kertaa kun olin pieni minua katsomaan kun isäpuoli ajoi hänet kirveen kera . Äidin sisko sanoi isäni olevan mustalainen, äiti ja muu äidin suku vaikeni kuin muuri hänestä. Isä itse kertoi että minulla on velipuoli joka on minua 7 v vanhempi, nimeä en tiedä. Isän kuoltua yritin asioita selvitellä mutta esim. Sukututkimus maksaa jokseenkin paljon minun makuuni. Monta asiaa jäi auki ja koskaan en kai vastauksia niihin saa. Liikkui nuorena mustalais naisen jolla lapsi kanssa äitini mukaan, minun velipuoli? Voi olla että sinäkään et koskaan saa täysin selvyyttä sukujuuristaan, tai sitten sattuma astuu sinunkin kohdalla joskus kuvaan.

    Äänestä

  • Vieteri kirjoitti:

    Trolli tai ei..

    No sepä oli jännää, ettet isästäsi tiennyt mitään, mutta teho-osastolta otettiin yhteyttä. Ihme etteivät ne siihen velipuoleen ottaneet yhteyttä. Älkää rakkaat ihmiset, eläkö omissa satumailmoissanne.

    Äänestä

  • hölppää kirjoitti:

    Kun sairaalalla ei ole lähiomaisten tietoja niin ne selvitetään tarpeen mukaisesti väestörekisteristä sekä poliisin avulla. Ja isäni ei ole poikaansa virallisesti koskaan tunnustanut niin ei sitä väestörekisteristä tällöin löydy. Ja minun os. On ns. Salainen erinäisistä syistä joten sitä ei saa kuin poliisilta, väestörekisteristä sitä ei saa.

    just juu, että isäs oli romani vaan sillä ei ollu ketään lähisukulaisia, hieno homma ja sitten se asia kaks, jos sinut on tunnustettu niin sillon saa itsekkin ne tiedot....
    Vaan ohan se joulupukkikin olemassa....

    En hänen elämästään juurikaan tiedä mutta esim. Hänen omat vanhempansa ovat kuolleet kun hän oli 60 juuri ennen kuolemaansa täyttänyt. Ei niitä ehtinyt juhlimaan koska oli tällöin myös sairaalahoidossa sepsiksen vuoksi Meilahdessa ja kuoli lopulta jorvin sairaalassa. Niihin 60 v juhliin minun piti osallistua, edellisellä tapaamisella isä kysyi tulenkin niihin. No niitä kutsuja ei ikinä tullut. Hänen kuolemastaan oli 3 vk kulunut kun minuun otettiin jorvista yhteyttä. Koko elämänsä hän on pakoillut mm. Ulosotto miestä, ei vakinaista osoitetta. Auto oli mutta oli erään toisen mustalaisen nimissä ulosottovelkojen takia, Tikkurilassa jossain vietti aikaa ravipelejä pelaten. En häneen koskaan ehtinyt oikeasti tutustumaan, vain kaksi tapaamista.
    Kuollessaan häneltä löytyi 3 eri puhelin liittymää, prepaid liittymiä ja minin numeroni oli tallennettuna yhteen katuosoitteellani ei nimelläni. Kaikkien ihmisten elämä ei aina mene niin kuin luulisi, olipa tuota poliisit kerran käyneet meidän kotoa kyselemässä vaikka äitini ei ole tällöin ollut yli 16 v tekemisissä hänen kanssaan.. Loppujen lopuksi aivan sama uskotko sinä tätä vai et.

    Äänestä

  • Onneksi olkoon! Yrita nyt saada yhteys heihin milla keinolla pystytkin puhelin, kirje, facebook...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Nadja kirjoitti:

Olen etsinyt juuriani löytämättä vastauksia.Olen 38v Isäni kaaleita ja äitini valkolainen.En tiedä heistä mitään enkä sisaruksiatani joita minulla varmaankin on.Minut on hyljätty lastenkotiin ihan pienenä jossa kasvoin ja vartuin.Isästäni sen verran tiiän että on pohjanmaalta.Haluaisin selvittää juureni koska mietin onko minulla Sisarpuolia ja velipuolia maailmalla.t.Nadja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu