moccamasterin kestävyys

epävarmuusmerkistä

Ajattelin jakaa asiani täällä, jotta saisin selkoon onko muille käynyt näin niin kuin minulle. Eli minulla on noin 4-vuotias moccamaster -kahvinkeitin. Ikää rupeaa siis jo olemaan, mutta kun moccamaster myöntää 5 vuoden takuun ja rekisteröidylle 10? niin en katso keitintäni kuitenkaan yli-ikäiseksi.

Minulla on tapana "ladata" kahvinkeitin illalla valmiiksi, jotta minun ei tarvitse aamulla kuin vain painaa nappia ja kahvi alkaa keittymään. Olin ladannut 6 kupillista valmiiksi. Kahvinkeittimen vieressä minulla on tietysti pistorasioita ja laskin puhelimeni kahvinkeittimen viereen lataukseen. Aamulla kun heräsin oli puhelimeni vesilätäkössä sammuneena eikä lähde käyntiin (Samsung galaxy s4).
Otin akun irti ja jätin puhelimen kuivumaan, mutta ei vain lähde käyntiin. Ilmeisesti se on siis tuosta vesimäärästä ottanut nokkiinsa niin ettei enää toimi, tiedä häntä.

Mutta varsinainen kysymykseni kuuluukin, että onko teille muille moccamasterin omistajille käynyt niin että moccamaster tiputtaa vedet jostainkautta suoraan alleen, mutta ei kuitenkaan sellaisella vauhdilla jonka kerkeäisi huomaamaan täyttäessään vettä laitteeseen? Huoltoon soittaessa ja tiedustellessa asiaa minulle sanottiin, että onko se päässyt jäätymään? Kuulemma joku kierukka menee.. Teki mieli kysyä että pakastimessako luulee minun kahvia keittävän keskellä kesää. Toivoisin asiallisia vastauksia, koska uuden puhelimen ja uuden kahvinkeittimen osto on siis edessä ja en osaa päättää pysynkö moccamasterissa vai siirrynkö melittan / wilfan keittimeen. Kiitos.

58

21624

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mökillä jäädyttävät

      Taitaa olla kaikissa keittimissä sama juttu eli jos/kun käytetään mökillä jota ei lämmitetä talvella, vastuskierukka poksahtaa veden jäätyessä halki (samalla tavalla kuin vesijohdot joskus talvisin kovilla pakkasilla).

      Itsellä yksi Philipsi meni sillain vaikka yritin tyhjennellä kaiken veden pois mutta ilmeisesti sieltä kieruksta ei vaan vesi tullut pois.

      Sitten arvio Moccamasterin kestävyydestä. Muuten OK mutta aika herkästi halkeilee ja murtuu muoviosat. Myös yksi kannu halkesi epämääräisesti mutta tosin uusi ei maksanut paljoa.

      • Presidenttiä

        Peräkkäisten Moccamasteritten kannujen saranakannet pettäneet. Toisesta muutaman kuukaudn jälkeen. Kumma kun tuota vikaa ei ole pystyty korjaamaan, Nyt riitti Mccamasterit.i


    • kuivaksi opetellut

      Kyllä se vuotaa, kun vastuksen pohjalevyn kumitiiviste kovettuu. Vesi tulee pienen kaarevan kupariputken juuresta. Alimman keskimutterin kiristäminen vastussylinterin alapäästä kuulemma auttaa Jos vettä tulee pöydälle, kannattaa katsoa, mistä se tippuu, kpska kohteita on muitakin.

    • didit1

      Moccamasterin aivan uusi kannu poksahti itsekseen eli siitä irtosi pieni, tasapyöreä pala. Edellisen kahvinkeittimen kannu kesti 10 v. Uuden kannun hinta sama kuin toisen merkkisen koko kahvinkeittimen eli 22 euroa. On siis ensimmäinen ja viimeinen Moccamaster.

      • Anonyymi

        No se mitä 22e kahvinkeittimestä tulee ulos ei ole kahvia. Sama juoda vaikka teetä. Se joka oikeasti kahvin mausta ja laadusta tykkää niin myös käyttää moccamasteria. Mutta kuten kaikessa maailman asiassa makuasioista ei pidä kiisteltävän.


    • kestänyt jo

      15v

    • hlkjoyuiknöhljkuo90

      Eipä minulla ole vuotanut. Edellinen Mokkis oli käytössä vuosina 1987 -1998, annoin sen sitten tyttärelle ja nykyisellä olen keittänyt kahvit vuodesta 1998. Siis jotain 16 vuotta. Ei pienintäkään häiriötä eikä mitään vesivuotoja, vaikka minäkin teen usein noin, että täytän keittimen jo illalla valmiiksi.

      Puhelinta ei kyllä tulisi mieleenkään säilyttää aivan kahvinkeittimen vieressä. Oli kahvinkeittimen merkki mikä hyvänsä.

    • Jylppy2

      Mun 2vuotta vanha Moccamaster Clubline auto-off on ruikkinut kahvia alleen alusta asti. Aina kun otat pannun pois, ruikkaa keitin lirauksen alustalle, joka olis rätillä pyyhittävä pois. Alkuun luulin että en vaan osaa ottaa pannua oikein pois tmv. mutta samaa vaivaa tuntuu olevan muillakin.

    • Eienäämoccamasteria

      Huonoja kokemuksia moccamasterista. Keitin ei kestä yhtään pakkasta. Keittimen rakenne vaikuttaa huonosti suunnitellulta. Talven jälkeen valuttaa nopeasti kaikki vedet alleen. Kerran korjasin. Seuraavan talven jälkeen sama juttu. Aikaisemmin käytössä oli joku halpa keitin ilman mitään ongelmia. Surkea tuote.

      • Taustatiedot

        Olisko laitteeseen jäänyt vettä, joka on jäätyessään rikkonut jotain. Et kertonut, onko keittimesi kylmässä mökissä talvet? Kerroit vain talven jälkeen...
        Oma mokkamasteri on toiminut OK kymmenisen vuotta. Lämpimässä ympäri vuoden...


      • Anonyymi

        Moccamaster keittimen lasiseen vesiputkeen jää ns.siemenvesi sisään aina, jonka ajatuksena on se, että aina uudelleen kahvia keitettäessä keitin lähtee nostamasn vettä ilman yskimistä. Minulla on ollut kylmällä mökillä missä ei pidetä tslvisin mitään lämpöä päällä Moccamasterin keitin vuodesta 1990. Kannattaa talvisäilytystä silmällä pitäen ottaa juoksutinputki pois, kääntää keitin ylösalaisin ja valuttaa vedennostatusputkeen aina jäävä vesi kokonaan pois. Näin keitin ei pääse jäätymään.


    • kahvia1

      Moccamaster alkoi vuotamaan säiliöosan pohjasta tulee vettä läpi.
      Ei ole jäätynyt koskaan. Hyvin toiminut vuodet 2000-2016 ja monet juhlakahvit juotu.

      Voisiko joku vastata paljonko korjaus ( tiiviste tms ) maksaa, muuten laite ihan kunnossa.Hyvää on se että valmistettu Hollannissa eikä vinkuintiassa.
      Tehoa on hyvät 1520 wattia

    • TeeItseKorjaus

      Korjaa itse . Voi olla kummi letku vain irti metalliputkesta . Pohja auki ja katso mikä vikana . (Myös pakkanen irrottaa letkun) .

      • Kahvi-kissa

        Moccamasteriin jää n.kupillinen vettä kun keittää kahvia.Vaikuttaisiko tämä hajoamiseen että vesi jäätyy pakkasella jos ei kaada vettä pois säiliön"putkesta".


      • Kahvi-kissa

        Kahvi-kissa jatkaa....meilläkin on useammasta moccamasterin kannusta hajonnut se pannun kannen"sarana",samoin tyttäreni moccamaster keittimestä.Täytyy olla tyyppi vika kun samasta kohti hajoaa.


      • Puheet-pidettävä

        Meidänkin moccamasterissa samat viat, kannun sarana murtunut ja lirauttaa levylle. Olen ollut moccamasteriin yhteydessä, väitin että nämä ovat suunnittelu virheitä. Kaikenlaista veruilua keksittiin, mutta lopulta pyysivät lähettämään keittimen heille. Olen tehnyt kaikenlaiset puhdistustoimet, mutta hetken kuluttua sama jatkuu. Koska muillakin on samat viat, lähetän keittimen. Lähettäkää muutkin, täytyy valmistajalla olla vastuu siitä 5-10 vuoden takuusta.


    • parantamisen.varaa
      • Puheet-pidettävä

        Ei taida Sinulla olla se malli jossa automaattinen tippalukko eli sellainen pallo, josta se ruikkaa levylle kun pannun ottaa pois, samoin tässä mallissa on erilainen kannu, jonka kansi menee helposti rikki. Olisinpa valinnut ns. tavallisen moccamasteri mallin, niin olisi murheensa vaan mittalusikan katkeaminen ennen aikojaan.


    • Joku-henkilö

      Minulle kävi juuri samallalailla tulin mökille ja päätin alkaa keittämän kahvia aloin kaatamaan vettä ja ihmettilin että kuinka iso säiliö tässä on sitten alkoi varpaat kastumaan

    • tämä.ei.ole.trolli

      Kuinka sattuikaan se puhelin juuri olemaan siinä kohdalla. . .

      Mutta asiaan. Itsellä on ollut kaksi Moccamasteria.

      Niitä ennen oli kaikenmaailman Braunia ja Melittoja, jotka hajosivat parin vuoden käytön jälkeen.

      Ensimmäistä Mokkamasteria käytettiin ehkä noin 8 vuotta ja annettiin se sitten tyttären talouteen. Eipä ole tullut tsekattua, onko se vielä hengissä. Sen jälkeen itselle ostettu uusi Moccamaster KB 741 on ollut käytössä jo yli 12 vuotta, eikä ole koskaan vuotanut mitään pöydälle.

    • onhyvälaite

      Ostin Moccamasterini joskus 1980 luvun alussa kun Hesan Lapinlahdenkadulla oli kodinkoneliike. Myyjä sanoi, että voi myydä mulle vuosittain halvan tai keittimen vaan yhden kerran. Siihen asti ostin Philipsiä ja muita vuoden välein. Otin sen Moccamasterin joka oli tuplahintainen muihin.

      No minulla on edelleen se sama Moccamaster tuossa pöydällä käytössä. Muutama lasikannu on hajonnut kun itse olen ne rikkonut. Laite toimii ja toimii ja toimii. Väri kyllästyttää mutta tuo kullanväri on onneksi ajaton.

      Jos joku laite on laadukkaampi niin haluaisin nähdä sellaisen.

    • Kalevi68

      Olen omistanut moccamasterin jo 12 vuotta. Ei vikoja. Nyt alkoi vuotamaan jostain. Ei voi laittaa illalla enää keitintä valmiiksi, koska vedet valuu yön aikana lattialle.

    • Parikymmentä vuotta kesti, ei toiminnallisia vikoja. Mutta muoviosat (kannet) alkoivat halkeilla tuossa 10 vuoden kohdalla ja putken kromaukset hiipua. Meni vaihtoon ulkonäön takia, uusi mokkis nyt toiminut pari vuotta.

    • Ee_pe

      Meillä 4 kk vanha moccamaster. Tänä aamuna vettä ei tullut läpi ollenkaan. En seisota vettä yön yli ja virrat oli päällä, mutta pisaraakaan ei tullut säiliöstä. Aamukahvit keitettiin sitten muilla keinoin. Onko tällaista vaivaa ollut muilla?

      • hakeuduhoitoon

        Kaada keittimen säiliöön vettä.


    • Gjjjhhjkj

      Missäs sitä puhelinta saa säilyttää?? T:epätietoinen

    • dark.roast

      Moccamaster ei keitä tarpeeksi kuumaa kahvia; olin kylässä , jossa oli aika uusi komean valkoinen keitin ja samanlaista lämpöistä se oli kuin omassakin, jonka myin pois vuosia sitten.
      Kahvin pitää olla kuumaa, kun on lisännyt maidon tai kerman.

      • MaggiSaaMaidonMaistuun

        Laittaa maidot ja kermat valmiiksi keitinveteen. Näin saat 94-96 asteista kahvia maidolla ja kermalla. En tosin ymmärrä miksi kahvi pitää pilata maitotuotteilla.


      • Anonyymi
        MaggiSaaMaidonMaistuun kirjoitti:

        Laittaa maidot ja kermat valmiiksi keitinveteen. Näin saat 94-96 asteista kahvia maidolla ja kermalla. En tosin ymmärrä miksi kahvi pitää pilata maitotuotteilla.

        Tämä juuri. Luulaan että keitin keittää kylmää kun laitetaan ties mitä maito/Kaurajuomia sekaan. Kylmät kahvit erikseen ja kuumat erikseen. Ei semmosta keitintä löydä alle 30e ettei tulisi kuumaa. Hapattaa maidolla hyvä kahvi pilalle🤮


    • Itsellä vanha ja perinteinen Moccamaster jossa ei ole edes tippalukkoa. Ostettu joskus -80 luvun lopulla. Kannu tipahti kerran lattialle ja hajosi. Toimii minusta ihan hyvin vielä.

      • Mokamasteri

        Itselläni on sama kokemus kuin nimimerkillä dark.roast; Moccamaster ei keitä kuumaa kahvia. Ostin laitteen äskettäin ja se meni heti takuuvaihtoon. Ei lämpötilan takia, vaan koska laitteesta tuli sitä (oikein) käytettäessä outo palaneen haju. Uusikaan laite ei keitä kuumaa, mutta palaneen hajua ei vielä ole tullut (tosin käytetty vasta pari kertaa). Ehkä vanhat keittimet olivat laadukkaita, mutta uusien laatu ei näytä todellakaan vastaavan Moccamasterin markkinointia ja mainetta.


      • Anonyymi

        Ostin uusimman mallin huhtikuu 2019. Pesujenkin jälkeen karsea haju. Laitoin kyselyn asiakaspalveluun/valmistajalle Hollantiin. Tutkivat ja vastasivat
        "Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus elintarvikkeen kanssa kosketukseen joutuvista muovisista tarvikkeista (953/2002) 12.11.2002. Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus 141/2005; 24.2.2005 elintarvikkeen kanss kosketukseen joutuvista muovisista tarvikkeista. Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus 181/2005; 10.3.2005 elintarvikkeen kanssa kosketukseen joutuvista muovisista tarvikkeista.
        All information supplied by or on behalf of any of the SABIC Europe companies in relation to its products, whether in the nature of data, recommendations or otherwise, is supported by research and believed reliable, but the relevant SABIC Europe company assumes no liability whatsoever in respect of application, processing or use made of the afore-mentioned information or products, or any consequence thereof. The user undertakes all liability in respect of the application, processing or use of the afore-mentioned information or product, whose quality and other properties he shall verify, or any consequence thereof. No liability whatsoever shall attach to any of the SABIC Europe companies for any infringement of the rights owned or controlled by a third party in intellectual, industrial or other property by reason of the application, processing or use of the afore-mentioned information or products by the user.

        SABIC Europe B.V.

        E-mail PE:[email protected] E-mail PP:[email protected]

        www.sabic-europe.com
        Trade Register Zuid Limburg nr. 14073237

        ja kirje
        Dear Technivorm-Moccamaster customer,

        We appreciate the public’s concern regarding the health safety of products made from plastics, especially the potential for leaching of Bisphonal-A (BPA) during contact with hot liquids.

        Although judged safe by most testing agencies and reports, a few misleading negative studies have identified plastics marked with recycling code no. 7 as unsafe.

        No. 7 recycling code covers mixtures of different plastics that do not have their own specific recycling symbols. Below is an example of the symbol used in the TechnivormMoccamaster products.

        All of the materials that we use in our coffeemakers have the specific material type printed just below the recycle symbol. For example:

        • The cold water container is a type no. 7 food safe SAN • The brew basket is a type no. 5 foodsafe PP • The container lid and the filter lid are type no. 7 PET G • The filter basket holder is type no. 7 POM

        None of these plastics contain BPA
        Should you have any additional questions about our products you can always contact us.

        Lisäksi oli 7 koodin sisältämät muovit (en saanut siitä kopiota tähän)

        Nyt monien käyttöjen ja pesujen jälkeen n.170€:n keitin haisee vähemmän ja ei aina. Sen verran oli tyyris että merkki vaihtuu satavarmasti. Vanhat karvalakki Moccis ei uutenakaan haissut.
        Kukahan Suomessa olisi kiinnostunut testaamaan haisevia tuotteteita. Aikaisemmin olen törmännyt haisevaan teekeittimeen ja kauhoihin. Nykyään haistelen liikkeessä muoviosat.


    • moccamasteriaostamassa

      Onko joku halvin malli ilman hienouksia hyvä ja kestävä Power liikkeen kb833 ao ? Joku muu mallinro?

    • R46hi89pö9999

      Pohjan vastuksen tiivistettä pitää kiristää. Eli pohja auki, vesisäiliö irti, vastuksen alamutteri m10 irti ja alla pienempi mutteri m8 terästä vasten. Nyt vastuksen yläreiästä pitkä ja ohut kuusiokolo avain (5mm?) sisään pitämään kiinni ruuvista kun alhaalta tiukkaa. Kupariputki mutka pitää olla paikallaan kun kiristää.
      Samalla kootessa kannattaa uusia tiivisteholkit lasiputkeen.
      Jos keitin ei kuumenna ollenkaan vika voi olla lämpösulakkeessa joita saa Partcosta Helsingin Malmilta hinta jotain 0,70 €. Tai Omron mikrokytkin kohon alla joita saa myös eletroniikka liikkeistä halvalla.

      Meillä vanhempi Clubline 743 tuplakeitin yli 30v vanha ja uudempi 741 1999 ja hyvin toimii päivittäin.

      Töissä olen nähnyt halpis ja kalliimpienkin tusinakeittimien keston olevan täysin surkea. Joutuu uusimaan vähän väliä ja ovat jopa vaarallisiakin jotkut.

      Nuo muutamat pikkukorjaukset on joutunut tekemään omiin mokkamastereihin.

      M45

    • Sannanen

      Mulla näyttää falskaavan kumiletkusta joka kiinni "kuparimutkassa". Et kumiletku ei oo enää tiivis. Voiskohan tohon vetää jeesusteippiä?

    • Anonyymi

      Täällä myös sama juttu 😞 keitin valuttaa vettä ja syykin varmaankin on tuo jäätyminen! Saako tuota millään korjattua vai täytyykö heittää mäkeen?

      • Anonyymi

        Mulla keitin kanssa alkoi valuttaa, ei ole jäätynyt.


    • Anonyymi

      Useimmat halvatkin kestää paljon paremmin ja ovat parempia kuin sikakalliit ja rumat rimpulat moskamasterit, joissa jokaisesta ominaisuudesta pitää maksaa vielä erikseen. Halpa keitinkin pitäiis kestää helposti 20 vuotta ilman mitään vikoja, mutta pakkaseen ei pidä tietenkään jättää jos putkeen jää vettä sisälle, sekin tuntuu olevan lähinnä moskamasterin ongelma. Useimmissa kuumentaa lopun veden höyryksi, mutta moskamasterhan tekee kahvistakin liian kylmää.

      • Anonyymi

        Kahvilan kuuluu juoda mustana. Ei lisätä mitään ylimääräistä. Ja kyllä 100% on joka moccamasterit keittänyt kuumaa niin että suun poltat jos suoraa hörppää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kahvilan kuuluu juoda mustana. Ei lisätä mitään ylimääräistä. Ja kyllä 100% on joka moccamasterit keittänyt kuumaa niin että suun poltat jos suoraa hörppää.

        Kahviahan ei kuulu juoda mustana, maito estää kahvia heikentämästä luustoa ja parantaa makua, mutta onhgan se ikävää jos moskamasterin kahviin joutuu maidonkin lämmittämään erikseen.


    • Anonyymi

      Minulla on käynyt myös näin. Seuraavaksi ostan muun merkkisen.

    • En osta enää Moccamasteria. Hyvä kahvinkeitin Grundig, aromi suodatus, kellolla, ajastimella nyt käytössä. Helppo puhdistaa. Todella hyvä laite.

    • Anonyymi

      Ihan turha täällä on mistään keskustella. Joku voi olla tosissaan, mutta sitten tulee näitä äkkivääriä, jotka valehtelevat asioista niin paljon kuin sielu sietää. Totuus jää selvittämättä.

    • Anonyymi

      Surkeita romuja, tutulla perheellä aina joku paikka rikki.

    • Anonyymi

      Oma keitin ei mikään mokkamasteri, mutta alkoi myös kusemaan alleen. Avasin pohjan ja havaitsin, että elementti joka lämmittää pannun lämmittää myös sen suodattimelle menevän veden ja siinä tekee sellainen kiinteä metalliputki U-mutkan ja päissä sitten letkut säiliölle ja ylös suodattimelle. Tuossa putkessa oli murtuma täsmälleen keskellä mutkaa alapuolella josta sitten alkoi tiputtamaan vettä, kun sitä kaatoi säiliöön. Kaiketi se on aiheutunut siitä, kun olen unohtanut laittaa veden ja napsauttanut keittimen päälle, vieläpä idioottimaisesti muutaman kerran kaatanut kiireessä vettä odottelematta että se vastus jäähtyy. Jonkinlaisesta lämpötilaero-shokista sitten haljennut se lämpeävä putkenpätkä.

    • Anonyymi

      Täällä 2v vanha Mocca Master joka oli talven kylmässä mökissä ja alkoi laskemaan alle. Kiitos vinkeistä ylempänä niin sain korjattua !☺️

      Täytyykin jatkossa tyhjentää vedet huolella. Korjaus onnistui kun otin pohalevyn auki niin näkyi heti että iso musta tiiviste oli työntynyt ulos. Varmistin sen vuotokohdaksi lisäämällä vettä normaalisti niiin sieltähän se ruikki. Muutamat johdot piti irroittaa (ota valokuva ennen irrotusta) ja sitten tiivisteosan sai löystytettyä ja työnnettyä takaisin oikeaan asentoon. Tiiviste oli hieman kärsineen näköinen mutta toistaiseksi näköjään pitää. Kiitos kiitos vielä väelle, jotka viitsivät jeesiä vinkeillä 🤗

    • Anonyymi

      Minulla oli aikoinaan Moccamaster, mutta tympäisi lähinnä , että ei saanut riittävän kuumaa kahvia. Tippalukko oli alkeellinen ja nokotti.
      Nyt ostin kokeeksi tämän tarjouskeittimen, tosi halpa ja vielä ajastimella. Oikein kuumaa juoda maidonkin kanssa, eikä mitään "kitkerää".
      Tää on vielä pari päivää tarjouksessa.
      https://www.tokmanni.fi/kahvinkeitin-ideale-til-1-5-l-6419860617503

      • Anonyymi

        Tokmannilta ei saa ku paskaa


    • Anonyymi

      Melkein 10v vanha aloitus, mutta kuitenkin. Jos moccamasterin hinta on 150€, niin sen pitää kestää pidempään kuin neljä vuotta. Sen hankintaa pitää laskea periaatteessa pidemmäksi aikaa kuin kymmeneksi vuodeksi tai jopa 20v ajalle. Jossain vaiheessa kannattaa täydentää varaosilla esim. toisella tai jopa kolmannella varapannulla ja suodattimella ja niiden päälle tulevilla muovikannells ja suojaosilla joita liikutellaan ja pestään paljon.

      Itsekin olen joskus miettinyt jotain vastaavaa jos vaan persus kestäisi. Mutta toisaalta 2005 vuonna ostin 45€ hintaan Braun keittimen ja siinä ei ollut mitään vikaa miksi korvasin sen 2017 14v iässä Electroluxin keittimellä. Minun Braun keittimelle tuli hintaa 14v aikana reilu kolme euroa per kuukausi! Vaikka olenkin kahvikissa, niin en näe mitään tarvetta nykytilassa ostaa 150€ keitintä. Lastu on hyvin suhteellinen asia ja kyllä tässä se hinta ei puhumalla parane! On se vaan näin!

      • Anonyymi

        No ne piirtää kellään on liitua. Totta on kyllä se etät moccamastereissa tahtoo muoviosat olla välillä heikko laatuisia mutta se kahvin taso vain ratkaisee. Mulla on nyt varalla 150e keitin ja käytössä 199e. Kyllä täytyy sanoa että kahvin aromit tulee aivan erinlailla kun jollain 45e keittimellä jotka ovat kuin kustakin oikeaan kahviin verrattuna. 😄


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ne piirtää kellään on liitua. Totta on kyllä se etät moccamastereissa tahtoo muoviosat olla välillä heikko laatuisia mutta se kahvin taso vain ratkaisee. Mulla on nyt varalla 150e keitin ja käytössä 199e. Kyllä täytyy sanoa että kahvin aromit tulee aivan erinlailla kun jollain 45e keittimellä jotka ovat kuin kustakin oikeaan kahviin verrattuna. 😄

        Minulla ollut 80€ Melitta yli 10 vuotta ja tekee paljon parempaa kahvia kuin moskamaster, kuumuus optimaalinen ja termoskannu pitää lämpimänä pitkään.


    • Anonyymi

      Iahden 9annun moccamaster toinen keittimen osa ei toimi onko koriattavissa

      • Anonyymi

        On se, vaihtamalla merkkiä.


    • Anonyymi

      Jäi Moccamaster (perusmalli) talveksi mökille. Keväällä vesi tuli holahtamalla läpi. Katselin sisälle. Vesi oli jäätyneenä pullauttanut kumitiivisteosan ulos kuumenninosasta. Sain sentään korjatuksi. Nyt lähtiessä kaadoin veden ulos kumoamalla keittimen. Tuli varsin runsaasti. Ei ole Moccamaster mökkikeitin.

      • Anonyymi

        No tuskin mitään laitetta kannattaa jättää pakkaseen.


    • Anonyymi

      Ei ole koskaan käynyt näin.
      Minun kultainen moccamasteri on 25 v vanha ei ole koskaan vuotanut.

      • Anonyymi

        vaihtaisin moccamaster keittimen jokin muu keitin , moccamasterilla ei riittävän kuumaa , jos käyttää sitten kahvikuppiin tilkan maitoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vaihtaisin moccamaster keittimen jokin muu keitin , moccamasterilla ei riittävän kuumaa , jos käyttää sitten kahvikuppiin tilkan maitoa.

        Moccamaster tekee nimenomaan kuumaa kahvia. Puhdista keitin ja käännä se lämpölevyn asetus täysille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      980
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      238
      775
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe