Miltä vaikuttaa?

Olen noin parikymppinenen mies (?). Ulkoisesti vaikutan varmaan ihan normaalilta kaverilta, mutta sisäinen maailma on sitten eri asia...

En ole koskaan sopeutunut "miehen malliin". Lapsena leikin "tyttöjen leikkejä" ja mulla olikin paljon tyttöjä kavereina. Ja kun aloin kasvaa, aloin tuntea yhä enemmän vieraantuneisuutta siitä mitä muut samanikäiset pojat tekivät. Kun tulin murrosikään, niin tyttöjen kanssa oleskelu meni vaikeammaksi kun alkoi tulla seksuaalisia tunteita. Miehistä olen ollut seksuaalisesti kiinnostunut vain satunnaisesti enkä katso olevani biseksuaali.

Seksin suhteen on aina ollut vähän monimutkaista. Tai siis miehen asema seksissä ja yhdyntä on aina tuntunut itselle vieraalta asialta. Olen usein jollain tapaa ihastellut ja kahdetinut naisia ja usein kun mietin seksiä, niin haluaisin oikeastaan olla ainakin siinä kohtaa nainen. Miehen rooli tuntuu oudolta minkä vuoksi tähän ikään mennessä ei ole ollut kovin paljoa seksisuhteita.

Enkä koe itseäni viehättäväksi millään tavalla. Vaikka olen saanutkin kehuja ulkonäkööni liittyen, mutta jotenkin ne eivät ole menneet ihan perille. Tunnen jatkuvasti voimakasta tunnetta että minun pitäisi muuttua täysin tai vaikka kuolla ja syntyä uudelleen. Tämä on johtanut masennukseen aina teini-iän alusta saakka. Eikä se ole helpottanut.

Olen joskus harrastanut yksinäni naisten vaatteisiin pukeutumista ja meikkaamistakin. Mutta jotenkin olen kerta toisensa jälkeen päättänyt että sen pitää loppua. Ajattelen että mun pitää vaan olla mies ja sillä hyvä. Pyrin muiden ihmisten seurassa olemaan mahdollisimman miehekäs, mutta se tuntuu aina jonkin "roolin" vetämiseltä enkä voi olla oma itseni (mitä se ikinä onkaan!).

Viime aikoina olen kuitenkin miettinyt paljon sitä mahdollisuutta että voisin olla jonkinasteinen transihminen. Koska jos saisin vapaasti päättää fyysisen kehoni muodon, oli se enemmän naisellinen kuin miehelleni. Mutta kaikki ajatukset sukupuolenkorjaushoidoista tuntuu liian monimutkaisilta ja pelottavilta. En haluaisi olla 100% nainen. En kuitenkaan voi välttää sitä ajatusta että kenties mun pitäisi mennä edes joihinkin tutkimuksiin.
182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuntemuksesi tuntuvat monin tavoin tutuilta. Oma sukupuoli-identiteettini ei ole kirkkaan selvästi naisen eikä miehen, mutta koen miehen roolin ja sen tuottamat odotukset koko ajan vieraiksi. Omalla kohdallani olen aikanaan myöls peitellyt asiaa ja varonut näyttämästä naisellisia asioitani. Sellainen aiheutti sisälläni kasvavaa ahdistusta. Käännekohta oli se, että kerroin asiasta puolisolleni, joka iloiseksi yllätyksekseni alkoin kohtsillään tukea identiteettiäni. Siitä lähtien olen antanut asian mennä omalla painollaan ja tällä hetkellä olen vapaa-aikoinani pääasiassa jonkinasteisessa naisen roolissa ja töissä vielä miehenä, joka kuitenkin käyttää naisten neutraaleja vaatteita, pitkiä kynsiä, nypittyjä kulmakarvoja jne. Tämä tuntuu olevan oikeansuuntaista ja pohdin koko ajan asteittaista pitemmälle menemistä. Voi olla, että jossain vaiheessa balanssi löytyy. Joka tapauksessa se, että olen ainakin puoliavoimesti ilmentänyt tätä puoltani, on ollut äärettömän voimauttava kokemus, ikään kuin uuden elämän alku.

Olennaista on siis, että et kiellä itseltäsi asioita, joita koet tärkeäksi. Suomalainen ympäristö on yllättävän suvaitsevainen eikä osittainen läpimenemättömyyteni ole toistaiseksi aiheuttanut minkäänlaisia ongelmia. Tai no, naisena toki pitää aina olla varovainen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies vai mikä? kirjoitti:

Olen noin parikymppinenen mies (?). Ulkoisesti vaikutan varmaan ihan normaalilta kaverilta, mutta sisäinen maailma on sitten eri asia...

En ole koskaan sopeutunut "miehen malliin". Lapsena leikin "tyttöjen leikkejä" ja mulla olikin paljon tyttöjä kavereina. Ja kun aloin kasvaa, aloin tuntea yhä enemmän vieraantuneisuutta siitä mitä muut samanikäiset pojat tekivät. Kun tulin murrosikään, niin tyttöjen kanssa oleskelu meni vaikeammaksi kun alkoi tulla seksuaalisia tunteita. Miehistä olen ollut seksuaalisesti kiinnostunut vain satunnaisesti enkä katso olevani biseksuaali.

Seksin suhteen on aina ollut vähän monimutkaista. Tai siis miehen asema seksissä ja yhdyntä on aina tuntunut itselle vieraalta asialta. Olen usein jollain tapaa ihastellut ja kahdetinut naisia ja usein kun mietin seksiä, niin haluaisin oikeastaan olla ainakin siinä kohtaa nainen. Miehen rooli tuntuu oudolta minkä vuoksi tähän ikään mennessä ei ole ollut kovin paljoa seksisuhteita.

Enkä koe itseäni viehättäväksi millään tavalla. Vaikka olen saanutkin kehuja ulkonäkööni liittyen, mutta jotenkin ne eivät ole menneet ihan perille. Tunnen jatkuvasti voimakasta tunnetta että minun pitäisi muuttua täysin tai vaikka kuolla ja syntyä uudelleen. Tämä on johtanut masennukseen aina teini-iän alusta saakka. Eikä se ole helpottanut.

Olen joskus harrastanut yksinäni naisten vaatteisiin pukeutumista ja meikkaamistakin. Mutta jotenkin olen kerta toisensa jälkeen päättänyt että sen pitää loppua. Ajattelen että mun pitää vaan olla mies ja sillä hyvä. Pyrin muiden ihmisten seurassa olemaan mahdollisimman miehekäs, mutta se tuntuu aina jonkin "roolin" vetämiseltä enkä voi olla oma itseni (mitä se ikinä onkaan!).

Viime aikoina olen kuitenkin miettinyt paljon sitä mahdollisuutta että voisin olla jonkinasteinen transihminen. Koska jos saisin vapaasti päättää fyysisen kehoni muodon, oli se enemmän naisellinen kuin miehelleni. Mutta kaikki ajatukset sukupuolenkorjaushoidoista tuntuu liian monimutkaisilta ja pelottavilta. En haluaisi olla 100% nainen. En kuitenkaan voi välttää sitä ajatusta että kenties mun pitäisi mennä edes joihinkin tutkimuksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu