kaukaasianpaimenkoira

Minkälainen kaukaasianpaimenkoira on todellisuudessa? Vanhemmillani on ollut 2 kaukkaria ja olivat hyväkäytöksisiä. Olen itse ajatellut ottaa sellaisen joskus parin vuoden päästä. Ja kokemusta on isommista koirista jotka ovat olleet sakemannin kultasennoutajan ja dobermannin sekoitusta ja hyvin on käyttäytyneet. Eikä omat koirani ole koskaan purreet ketään. Joten kannattaisiko minun ottaa kaukkaria myöhemmin? Kunnioittaako kaukkari omistajaansa ja mietin vielä koska olen nainen ja sen takia monet ovat sanoneet että naiset eivät pärjäisi isommille koirille mutta olen ennenkin pärjännyt niin miksi en nyt pärjäisi. Siis haluaisin kuulla kokemuksia omistajilta koska koirathan ovat yksilöitä.
3501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ihan paras koira kannattaa ottaa! :)

Äänestä

Siinä vaiheessa kun kysytään kunnioittaako koira omistajaansa tai joudutaan kysytään pärjäänköhän lainkaan koiran kanssa, ovat niitä kysymyksiä joiden jälkeen kannattaa miettiä onko sitä koiraa lainkaan pakko ottaa.

Kun sitä kunnioitusta ei kysytä koiralta, vaan mitä isompi ja voimakkaampi rotu, sitä vahvempi itseluottamus on oltava omistajalla, että tilanteessa kuin tilanteessa omistaja on itse se itseiarvo eli kunnioitus, luottamus, johdatus.

Ihan tarpeeksi monta harrastelijaa tullut vastaan kun alkavat nykiä koiransa hihnaa "etkö tajua mikä rotu tää on", kun vasta nuori, iloinen pentu heiluttaa häntää ja palloilee... Jolla asenteella ja väärinohjauksella ihan taatusti saa aikaan ongelmakäytöstä, kun omistajan henkinen vahvuus ja itsetunto ei yksinkertaisesti kestä ko. rotua.

Äänestä

hei hyvät kaukkareiden omistajat!!!!nyt vähä jelppiä kun mun puolivuotias tai oikeestaan vaimon koira.se ei meinaa tehdä ulosteitaan millään ulos vaan tekee ne sisälle lehden päälle.tämä yksilö on tullut meille noin kolme viikoa sitten.tuohon lehdelle tarpeensa tekevä koira alkaa saada jo muut koirat reakoimaan samoin.olen kokeillut puun luokse paperin vientiä ja pitkiä lenkkejä ym ym.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiranomistaja kirjoitti:

Minkälainen kaukaasianpaimenkoira on todellisuudessa? Vanhemmillani on ollut 2 kaukkaria ja olivat hyväkäytöksisiä. Olen itse ajatellut ottaa sellaisen joskus parin vuoden päästä. Ja kokemusta on isommista koirista jotka ovat olleet sakemannin kultasennoutajan ja dobermannin sekoitusta ja hyvin on käyttäytyneet. Eikä omat koirani ole koskaan purreet ketään. Joten kannattaisiko minun ottaa kaukkaria myöhemmin? Kunnioittaako kaukkari omistajaansa ja mietin vielä koska olen nainen ja sen takia monet ovat sanoneet että naiset eivät pärjäisi isommille koirille mutta olen ennenkin pärjännyt niin miksi en nyt pärjäisi. Siis haluaisin kuulla kokemuksia omistajilta koska koirathan ovat yksilöitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu