Millaista porukkaa asuu?
Kunnan asunnot, Rälssitie
Kerttulix73
233191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
No mitäpä nyt vuokrataloissa yleensä. Ihmisiä. Turenkihan on monikulttuurikylä nykysin, että varautua voit ihan mihin vaan.
Fiksuimmat mestat taitaa olla Kolokuja, Pikkukuja, Tohvelanraitti ja Juttilantie.
Mihinkä niistä muuttaa. Taitavat kyllä olla varsin rauhallisia nykyisin kaikki. Kyllä täällä työssäkäyväkin voi asua, vuorokausi rytmi näyttää kaikilla olevan normaali. Ei siis mitään yöllistä metelöintiä. Ei muuta valittamista kuin onneton kiinteistöhuolto ja törkeät vuokrat.
Luteita ja mustia matoja seinän välit täynnä. Menkää vaan viemään lihaa niille niin tulevat esille.
ään sora pois. Soraahan kalpalin
Paturin alueen talot taitavat olla rauhattomimpia taloja. Vuokrat on yleisesti aika kovat. kiinteistöhuollosta ei ole pahaa sanottavaa, aina olen saanut pikaisesti ja ystävällisesti apua ongelmiin.
Ei ainakaan Ratastien kunnan vuokratalon monikulttuuriset mitään häiriöitä ulospäin aiheuta, ihan fiksusti ja asiallisesti elelvät ja käyttäytyvät.
No sullahan on tuuri käynyt. Jotkut kun joutuu talvisin kaivamaan tien pihasta ulos vain päästäksen töihin.
Janakkala on yks pahimmista hyvä veli verkostokylistä, missä kaikki väännetään sisäpiirin hommiksi. On iso ihme jos Janakkalan ulkopuolinen yrittäjä sisi edes jonkun diilin. Vai miksi sama kiiteistönhoitoyhtiö on voinut olla siitä lähtien, kun kunnan oma kiinteistönhoito loppui??? Ko. yhtiöhän on Tervakoskelainen yritys. Kyllä tällainen on outoa nyky kilpailutuksen aikana.
Lisäksi on ihmeteltävä myös sitä, miksei Janakkalassa rakenneta kunnan investointina yhtään uusia vuokrataloja esim Turenkiin. Vuokra-asunnoiila on hyvin paljon kysyntää nykyään ja väkilukua saa hyvin nostettua kaupunki tasolle vuorkataloinvestoinneilla.
Pakko on sanoa että on outoa hommaa.
Mä luulen että Turenkiin ei uusia asuntoja liiemmin kaivata eikä varsinkaan kunnan rahoituksella pykättyjä. Täällä on asuntoja ihan tarpeeksi, osa varmasti jo tyhjilläänkin. Jos kunnalla olisi rahaa ylen määrin, niin ei niitä rahoja sittenkään kunnan vuokra-asuntorakentamiseen kannattaisi törsätä.
Sama se on työpaikkojen suhteen. Ulkopuoliset ei pääse töihin. Ei tänne kannate muuttaa.
ONHAN NE TYHJILLÄÄN KUN EI NIISSÄ SLUMMEISSA VOI ASUA. HALOO
onpas taas katkeran kuulosta tlitystä!
Kolokujalta enempi rahattomia taksikyytiliäisiä kuin koko paturilta.Terveisin 14v taksia hml ajanu.Toki nyt on yön timoja ratastie täys,mut noilta rahat saa(tai siis jankkalan sossu maksaa)onneksi vaan olkoon rikastuksesta
Mahtaakohan olla sinun asiasi kirjoitella näistä asioista täällä jos taksia olet
ajanut, se vaitiolovelvollisuus näet!
Mielestäni tässä Turengin taksipopulassa on vähän liikaa sisäsiittoisuutta. Onnek-
si siellä on sentään muutama autoilija jotka istuvat yksikseen eivätkä märehdi ih-
misten asioita ja eri hoidoissa käyntejä siinä kopissaan.
Eikös tällä alueella asu pääsääntöisesti ns. vähäosaisia.
Muutin pois rälssitieltä kun vuokra rupesi oleen liian kova työssä käyvälle.
Omaa maksaa samalla rahalla helposti.
Asuntojen kunto oli melko heikko hintaan nähden.
Ei täällä tyhjillään ole yhtään kämppää. Jos olis, ne olis kongolaisia täynnä.
Vuokra-asuntokanta on vanhaa ja rapistunutta. kaupungeissa rakennetaan kokoajan. Ja imua on. Mihin meinaatte nyt nuoren sukupolven asuttaa, kun kasvavat aikuisiksi viiden vuoden aikana? Bai päästetäänkö tämäkin väki karkaamaan muualle tuottamaan veroeuroja?
Rälssillä on nytkin kolme asuntoa juuri vapautunut. Tai ainakin entiset muuttaneet pois. Syystä tai toisesta...
Kohta entisenä Rälssitieläisenä voin sanoa että porukka on ihan jees mut asunnot on mitä on. Kosteusvaurioita ja hometta... ja näitähän ei korjata jos et ensin ota yhteyttä terveystarkastajaan. Tässäkin asunnossa on taatusti hometta. Onneksi pääsen kohta muuttamaan muualle, enkä todellakaan mihinkään Janakkalan Asuntojen kämppään! Vuokrat nousee mutta asuntoja ei kunnosteta. Pitäkööt tunkkinsa.
Niinhän mä sannoin. Hyvä kun joku uskaltaa sanoa. Ei niissä voi asua.
Hyviä ovat
Vuokratalot kerää narkkeja ja juoppoja,kiitos ei
Minä olen asunu paturilla 25vuotta. Ihan ok talo asua. Mutta yksi ihminen pilaa koko rapun. Hän sai jo kolme varotusta. Häiriköinneistä. Minä en ollu siihen osallinen. Tämä henkilö on hajottanut ovenkarmit minulta jvuosia kestävällä hakkaamisella, tulitikku lukkopesään. Vuosia kestänyt uhkailu että hän tulee moottorisahan kanssa oven läpi ym , jopa palava tupakka postiluukusta vaan sen takia kun en avannu ovee. Olen nyt ilmottanu näistä kaikista nyk isännöitsiälle, merkkas minut roskapostix. Nyt meidän toimitusjohtaja on antanu sille varotukset anteex. Sen jälkeen se on hakannu yhden oven rikki jollain sorkkaraudalla. Se hakkaa ja potkii ovet rikki. Ei uskalla ilmottaa kun se uhkailee että hakkaa nyrkkiraudalla ym. Syy on se että se maksaa vuokraa. Jos ne häätäis sen ni ne joutuu remppaan sen asunnon ja se voi olla tyhjänä monta vuotta se kämppä. Että näin täällä. Ja mulle yritetty 2kertaa toimittaa ikivanhoja jääkaapin romuja. Nyt on 30v vanha hella missä ei mene luukku kunnolla kiinni. En saa yht kun on merkattu roskapostix.
Narkkarisekopäät pilaa rälssitien