Sosiaalipummit kaupungille töihin nurmikoita leikkaan ym ja turhat tuet poikki.Siksi tänne otetaan maahanmuuttajia paljon kun oman maan kansa laiskoja.Töitä on jos ihminen vaan viitsii sitä etsiä ja hakea kukaan ei sitä kotiovelle tuo.Te täällä valittajat olette katkeria pummeja .
Työttömät
Työläinen
8144
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mietipä ite.Mitä tekisit, jos joutuisit työttömäksi?
Mutta totta toinen puoli.Maahanmuuttajat/pakolaiset tekevät ns. hanttihommat.
Hyvin kauan sitten teki nuoriso näitä juttuja pienenpienestä rahasta.
Siis koululaiset ja opiskelijat kesälomillaan esimerkiksi.
Mutta mutta.
Silloin ei ollutkaan työantajilla näitä sivukuluja eikä minimipalkkaa, eikä ansiosidonnaista eikä työmarkkinatukea.
Jotain on politiikassakin pielessä, kun ihmisille maksetaan siitä, että "työllistyvät" työpajoihin, kun ihan oikeata työtäkin olisi tarjolla samalla rahalla vaikka kuinka ja kevyttäkin.
Katsellut tässä yhtä työpajaa, missä ihmiset yrittävät kuluttaa sen määrätyn kuusi tuntia piirtelemällä tai nyhräämällä koristeita.
Täyttä fuulaa, sanon minä ja täysin ihmisarvoa alentavaa ja masentavaa toimintaa.
Hiano nimi tämä "työpaja", mutta täysin väärin perustein.
No kyllä on Suomi laiskistunut, jopa 500tuhatta pummia.
Mietipä edelleen mitä tekisit esim. dIpl.insinöörinä hyvän erorahan saaneena.
Ehkäpä kuitenkin katselisit kykyihisi sopivaa työpaikkaa mieluummin kuin menisit heti alkuunsa hanttihommiin.
"Työtön" saattaa maksaa jopa enemmän veroja ansiosidonnaisestaan, kuin "työläinen" palkastaan.
Asiat eivät ole niin yksinkertaisia kuin päältäpäin näyttää.
Leikkelin pitkään hyvän hyvyyttäni tuttujeni nurmikoita ilman palkkaa, kunnes joku kateellinen naapuri varmaan, ilmiantoi minut Kelaan, että teen töitä. Siitä alkoi sellainen kuulustelurumba ja paperityö, että enpä enää kovin helposti lähde ulos ja etsi töitä.
Vo-hoi, saatte tottua vaan lisääntyvään märään ihmisiä joiden on keksittävä ihan muuta ajankulua kuin työssäkäynti. Jos ei tätä ymmärrä, ei ole seurannut uutisointa viimeiseen kolmeen vuoteen.
Ansiosidonnaisuus olisi rustaamisen tarpeessa, siis maksettaisiin yksi vuosi, jonka jälkeen se laskisi vuosittain vaikka 15%. Näin
Aktivoitaisiin innokkaaseen työnhakuun omatoimisesti.Ansiosidonnainen päiväraha on jo liian vanha ja kallis menetelmä tässä
taloustilanteessa. Muu sosiaaliapu olisi lakkautettava kaikilta luusereita ainakin kahdeksi vuodeksi, niin uskon,että laiskuus
alkaisi vähentyä ja kelpaisi ruohonleikkuri, risusavotta ja talvella lumityöt.Näin saadaan talous nousuun, eikä tältäosin
tarvita maahanmuuttajia tekemään näitä hommia! Hämeen KOK&SOSDEM!
Vai työnhakuun. Työpaikat ja työllisten määrä on niin alhainen, että yhtälö ei enää mene niin kuin joskus aikaisemmin. Niin paljon eri alojen työtehtäviä on poistunut ja vähentynyt, että töitä, siis ihmiselle, ei enää ole.
Hämeenlinnan Äärioikeiston mielestä kaikki emme voi olla kaupungilla töissä. Työpaikkojen katoaminen korreloi suoraan sosiaalihuoltomenojen pitkäänjatkuneen kasvattamisen kanssa.
Jos voin kirjoittaa teille kullekin tonnin shekin, tuskin lähdette töitä etsimään. Vaan rannalle. Juuri näin sosiaalihuoltomenojen kasvattaminen toimii. Kaikki hinnat kallistuivat samalla hetkellä kun shekit allekirjoitin.
Maahanmuuttajien työttömyys on jopa kantaväestöä korkeammalla tasolla. Väitteet työperäisyydestä eivät pidä paikkaansa.
Terv.: Hämeenlinnan Äärioikeisto