Käsihalkomakone

Olen joskus (joitakin vuosia sitten) nähnyt miehen esittelemässä keksimäänsä käsikäyttöistä halkojen halkaisijaa. Laitteessa on pitkässä putkessa kiila ja liukuvasaratyyppinen paino, millä isku tehdään. Siihen oli myös saatavana betoninen alusta, niin ei tarvitse kiinnittää pölkkyyn.Eräässä (netti)kaupassa on käsihalkomakoneen nimellä samantyyppinen, mutta sitä ei ollut tällä hetkellä varastossa ja vaikutti kiinalaiselta rihveliltä.
Muistelen, että hän olisi ollut joko Lappeenrannasta tai Imatralta. Tietääkö joku, mistä moisen tekijän ja laitteen tavoittaa.
11457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kuulosta ihan lelulta ja onkin. Näin vastaavan Monsenin pohjoiskalottiohjelmassa , eikä ollut mitenkään uskottava. Unohda koko juttu.

Äänestä

se on vipukirves

Äänestä
  • vipukirves on ihan eri vehje

    Äänestä

  • Hei

    Juuri tuota laitetta. Itse asiassa huomasin nuo ulkomaiset, mutta täytyyköhän moinen tosiaan vieraalta maalta asti tilata :) Siis jos ei Suomen kaupoista löydy.

    Sillä esittelijällä oli aluspölkyksi tehty 20l astiaan valettu betoni, jossa oli reikä. Sekin on ihan hyvä idea siten, että ei tarvitse porailla sitä isoa reikää putkelle kun tällaisella kerrostaloasujalla ei kaikkia laitteita pienellä mökillä ole. Ja toisaalta se massa saattaa olla ihan hyväkin, eipähän anna periksi.

    Laittamassasi filmissä vilahtaa "patented". Patentti lienee tuolla firmalla, niin eihän sitä sitten voi ainakaan ihan samanlaista tehdä tai ainakaan julkisesti myydä.

    Äänestä

  • Kirveen korvike kirjoitti:

    Hei

    Tässä lisää;
    http://www.youtube.com/watch?v=9ut-T6VApak

    ja linkki josta saa laitteen hankittua:
    http://www.oscartrade.fi/hinnasto.php

    Ei muuta kuin hyvää kesän jatkoa :)

    Äänestä

Vipukirves on eri asia.
Näin miehen esittelemässä etsimääni laitetta, eikä se näyttänyt lelulta :) Eli näytti toimivan hyvin, isotkin koivut näyttivät halkeavan.
Asian hyvä puoli olisi se, ettei isku osuisi käteen ollenkaan, kun iskun tapahtuessa paino on jo "heitetty" eli irroitettu pois kädestä. Lisäksi se on turvallinen, kun sekä kiila että paino ovat kiinni laitteessa.

Äänestä

Miulla on oikein iso parran halkomiskone jalkojen välissä tojottaa Joutas lainaksi väljä tavaraisille naisille

Äänestä
  • Ai hitto ku oot hauska, ainakin omasta mielestäsi. Moni muu voi tosin olla eri mieltä.

    Äänestä

  • qåmz kirjoitti:

    Ai hitto ku oot hauska, ainakin omasta mielestäsi. Moni muu voi tosin olla eri mieltä.

    vanhempaa aina kakkoseen, niin tuntuma on nuorempi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kirveen korvike kirjoitti:

Olen joskus (joitakin vuosia sitten) nähnyt miehen esittelemässä keksimäänsä käsikäyttöistä halkojen halkaisijaa. Laitteessa on pitkässä putkessa kiila ja liukuvasaratyyppinen paino, millä isku tehdään. Siihen oli myös saatavana betoninen alusta, niin ei tarvitse kiinnittää pölkkyyn.Eräässä (netti)kaupassa on käsihalkomakoneen nimellä samantyyppinen, mutta sitä ei ollut tällä hetkellä varastossa ja vaikutti kiinalaiselta rihveliltä.
Muistelen, että hän olisi ollut joko Lappeenrannasta tai Imatralta. Tietääkö joku, mistä moisen tekijän ja laitteen tavoittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu