Yhteydenpito vanhempiin ja sukuun?

131213

Pidättekö paljon yhteyttä vanhempiinne ja sukuunne?

Olen ollut näissä asioissa todella surkeaa sorttia. Lapsuudessani emme juurikaan vierailleet sukulaisillamme ja sen vuoksi luulen asian jääneen tälle tolalle. Kuitenkin asia vaivaa minua jollakin tapaa, koska kirjoitan tätä viestiä.

Vaikeinta on yhteydenpito vanhempiini. Tulee syyllinen ja vaivaantunut olo pidin yhteyttä tai en. Äitini toivoisi jonkinlaista lähes symbioottista terapiasuhdetta, pitäisi avautua tunteistaan ja vatvoa niitä tuntikausia. Isäni on etäinen vanhanajan mies, keskusteluaiheita ei hirveästi löydy nuorempien kanssa.

4

138

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihan hyvä näin

      Meidänkään suvussa ei ole tapana pitää aktiivista yhteyttä. Kerran vuodessa nähdään, pari kertaa vuodessa soitellaan. Keskustelunaiheet on vähäiset, joten puheenaiheet on aina niitä perinteisiä peruskuulumisia.

      Toivoisin aktiivisempaa yhteydenpitoa, mutta...aikuisella iällä se ei ole enää samanlaista kuin nuorempana. Kai sitä vain etääntyy vanhemmistaan kun asuu toisella puolen maata. Muihin sukulaisiin tulee pidettyä yhteyksiä vielä harvemmin.

    • johora

      Mie ajoin tyttären luo 800 km. Ei edes kahvikupillista tarjonnut.

    • Mummi tässä

      Kun jompikumpi lapsistani soittaa ja jutellaan kaikki,
      niin lopetettaessa muistan aina kiittää soitosta. :)

    • Niin minäkin,

      se on välittämistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      141
      1583
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      956
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      303
      841
    5. 68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      62
      602
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe