Uroslauma?

Onko jollakin lauma jossa vain uroksia? Jos on niin montako, minkä ikäisiä, kastroituja ja tulevatko hyvin toimeen? Myös koirien luonteista olisi kiva kuulla. :)
6290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei ole ongelmia. 3 leikkaamatonta on ollut jo vuosia ja mitään ongelmaa ei ole ollut.

Äänestä

Meillä kaksi, toinen kastroitu. Sanoisin, että ilman ihmisen vahvaa johtajuutta ei mitään tulisi, kovin ovat luonteikkaita poikia, ja isokoisia myös. Nämä eivät riitele mistään, sisällä en salli edes leikkimistä. Ulkona saa nujuta. Vierailemme aika ajoin myös ystäväni kahden uroksen laumassa, ja homma on saatu toimimaan kun voimakkaasti on puututtu koirien käytökseen. Nuoret urokset kun tahtovat uhitella toisille.
Siis toisilleen ovat ylimmät ystävät, kertaakaan ei ole tapeltu, mutta vieraille uroksille uhotaan sen minkä siinä minun komennossa pystytään.

Äänestä
  • Eivätkö tappele jos esim tapaatte kadulla juoksunartun?
    En myöskään jaksaisi sitä stressata että pitää koko ajan olla komentamassa etteivät tappelisi.
    Omani kyllä hyväksyy urokset mutta vahtii muilta koirilta luita ja narttuja.. Haluaisin toisen uroksen mutta en tiedä tuleeko siitä liikaa työtä ja olisi helpompi vain ottaa narttu kaveriksi. :/

    Äänestä

  • Mahdotontako? kirjoitti:

    Eivätkö tappele jos esim tapaatte kadulla juoksunartun?

    Vahti muilta narttuja ja ottaisit nartun kaveriksi...?

    Tuo vanha uskomus että uroksen kaveriksi sopii parhaiten narttu, johtuu ajalta, jolloin ihmisillä oli huomattavasti vähemmän koiria ja niistäkin iso osa jossain korvessa: perheen sisällä homma varmasti toimiikin kaukana muusta asututsesta, mutta ulospäin se vasta voikin kärjistyä. Uros vahtii narttua, ja mitenköhän tuo toimii kaupungissa, jossa kaikenkokoista karvakorvia tulee kokoajan vastaan: uroksen ja nartun ottaminen samaan talouteen on ihan vaan ongelmien kerjäämistä.
    Ja jos niitä "vahinkopentuja" tulee, ne ei ole mitään vahinkopentuja vaan silkkaa omaa huolimattomuutta ja typeryyttä jos toinen koira ei ole valmiiksi leikattu.

    Jos päädyt toiseen urokseen, leikkauta urokset, niin alkutilanteesta lähtien tilanne on kaikille osapuolille helpompi.

    Äänestä

  • vinkujavonku kirjoitti:

    Joku täällä on joskus sanonut, että miksi pitää ottaa toinenkin, jos ensimmäinenkään ei ole kunnolla hallinnassa: tilanne ei tule siitä paranemaan vain sillä että otetaan koiralle kaveri, vaan todennäköisimmin sitten on kaksi vähemmän hallinnassa olevaa koiraa hihnan päässä.

    Tuosta olen aivan samaa mieltä.

    Äänestä

  • Mahdotontako? kirjoitti:

    Eivätkö tappele jos esim tapaatte kadulla juoksunartun?
    En myöskään jaksaisi sitä stressata että pitää koko ajan olla komentamassa etteivät tappelisi.
    Omani kyllä hyväksyy urokset mutta vahtii muilta koirilta luita ja narttuja.. Haluaisin toisen uroksen mutta en tiedä tuleeko siitä liikaa työtä ja olisi helpompi vain ottaa narttu kaveriksi. :/

    Eivät tappele ikinä, missään tilanteessa. Ne on alusta alkaen kasvatettu selvään ihmisen johtajuuteen.
    Jos sinulla on koira, joka puolustaa paikkaansa, ruokaansa tai luutansa, mielestäni johtajuus ei ole kunnossa. Silloin en suosittelisi toista koiraa, ongelmia pukkaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mahdotontako? kirjoitti:

Onko jollakin lauma jossa vain uroksia? Jos on niin montako, minkä ikäisiä, kastroituja ja tulevatko hyvin toimeen? Myös koirien luonteista olisi kiva kuulla. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu