Kylläpäs taas kertaalleen menee vaikeaksi tämä äänestäminen. Edellisissä kunnallisvaaleissa ännestämäni ehdokas ei sittenkään pitänyt lupauksiaan. Milläs pitääkään. Kovaan ryhmäkuriin se yksittäinen äänestäjä puristetaan.Uuttakaan ei taida voida äänestää, kun läpimeno ei ole mitenkään varma. Äänethän menee silloin puoleen hyväksi ja taas joku puolueen suosikki menee läpi. Kannattaako enää äänestää ollenkaan.
Vaalit edessä
14
543
Vastaukset
- Reetta
Kannattaa äänestää ja äänestäkin sitten jotakin
hörhötysvuodet taakse jättänyttä kaveria. Ei ne nuoret ajattele meidän ikäihmisten etuisuuksia, vaan mikä heille on parasta. Näkeehän sen joka paikassa. Siinä sitä P-pojukin ajoi meille eläkeläisille leikatun indeksin mallin, olemme jääneet jo 30% jälkeen yleisestä ansiotasosta.
Kuka meidän asioitamme paremmin tuntee ja tietää kun vanhempi ehdokas. Häneltä voi edes odottaa meidän asioidemme esille tuomista.Jos emme äänestä, emme voi odottaakaan mitään. Siispä kaikki koppeihin, kynä kädessä piirtämään numero. - Eemelin isä
Kyllä se kait niin on, jollei käy äänestässä ,niin ei pitäisi olla sitten valittamistakaan.Naapuri on luopunut aikapäiviä äänestämästä. Kuitenkin jatkuvasti politíkoi riidaksi asti. Ei paljon viitsi kuuneella koko ukkoa. Mikään ei ole hänen mielestään kohdallaan.
varma vaikuttamisen tapa,on äänestää,muutahan emme voi tehdä.
Eihän yksi ehdokas paljon mitään yksin mahda,mutta on suora yhteys ja viestittämällä hänelle ,voi toivoa ,että asia jopa menee eteenpäin.
Yksikin ääni voi ratkaista ja onhan se kansalaisen oikeus.- Niinpähän vain taas
Kaikki puhuu ihan puuta heinää ja lupaa mitä sattuu oikeassti ei siellä kukaan yksin voi mitään päättää ja ne ei ole sen vaalipäivän jälkeen yhtänä mitään mieltä tai ainakan samaa mieltä kuin mitä kertoivat .
Pyrkivät vain äänesi saamaan että pääsevät esille j a julkisuuteen ja saavat palkkioita turhista istunnoista joissa ei ole mitään tolkkua ketään kaaupungin tai kunnan ihmistä ei ajatella siinä.
Oma etu oma napa niillä on lähellää ja mielessä.
Ja tottakai yrittävät ssaaada sen verran itseä esille että pääsisivät eduskuntaan vielä myöhemmin .
Todellakin on ero vain siinä että on monta erinumeroa eikä muuta eroa olekkaan samaa kaikkii puolueet ja kaikki ihmiset niin naiset kuin miehtet ja nuoret ja vanhemmat uudet ja kokeneemmatkin. Samaa soopaa valitse siinä
paras kun meen vain laittaan tyhjän lapun on ainakin ääni annettu ja ei voi sanoa ettei ole vaikuttanut .
Tyhjä lappu kertoo enemmän kuin se ettei mene ollenkaan paikalle- Eemelin isä
Samat naamarit jotka, eivät pysty hoitamaan eduskunta työtänsä, ovat ainakin näissä suurkaupungeissa pyrkimässä myös kunnallisedustajaksi. Miten tämän voi oikeastaan käsittää, kun eivät sitten ennätä hoitaa kumpaakaan tehtävää kunnolla. Tuntuukin siltä jos nyt äänestäisi niin ei ainakaa sellaista joka on eduskunnassa. Olisihan se jo työllisyydenkin kannalta varteenotettava asia.
- Annukka
Eemelin isä kirjoitti:
Samat naamarit jotka, eivät pysty hoitamaan eduskunta työtänsä, ovat ainakin näissä suurkaupungeissa pyrkimässä myös kunnallisedustajaksi. Miten tämän voi oikeastaan käsittää, kun eivät sitten ennätä hoitaa kumpaakaan tehtävää kunnolla. Tuntuukin siltä jos nyt äänestäisi niin ei ainakaa sellaista joka on eduskunnassa. Olisihan se jo työllisyydenkin kannalta varteenotettava asia.
Täällä Australiassa oli vaalit viikko sitten ja pakko käydä äänestämässä. Jos et mene niin saat 50 dollarin sakon.
- Eemelin isä
Annukka kirjoitti:
Täällä Australiassa oli vaalit viikko sitten ja pakko käydä äänestämässä. Jos et mene niin saat 50 dollarin sakon.
Oletko todella Australissa? Käymässä vai ihan olemassa? Joskus nuorempana suunnittelin sinne muuttamista? Luin paljon siihen aikaan Austraaliassa olevien suomalaisten oloista.
Vaaleista; Sakotus on varmaan varsin tepsivä keino. Pois kai, saattoi jäädä jos ilmoittautui vaikkapa sairaaksi. Täälähän äänestäminen on etoikeus. Ei siis velvollisuus. Hyvin moni jättää silti äänestämättä. Tai sotkee lippunsa hylätyksi. Ikään kuin se mitään hyödyttäisi.Täällä vartunut väki pistelee tähän aikaan puuroa poskeensa. Siellä kait nyt mennää nukkumaan. - Toimitsija
Eemelin isä kirjoitti:
Oletko todella Australissa? Käymässä vai ihan olemassa? Joskus nuorempana suunnittelin sinne muuttamista? Luin paljon siihen aikaan Austraaliassa olevien suomalaisten oloista.
Vaaleista; Sakotus on varmaan varsin tepsivä keino. Pois kai, saattoi jäädä jos ilmoittautui vaikkapa sairaaksi. Täälähän äänestäminen on etoikeus. Ei siis velvollisuus. Hyvin moni jättää silti äänestämättä. Tai sotkee lippunsa hylätyksi. Ikään kuin se mitään hyödyttäisi.Täällä vartunut väki pistelee tähän aikaan puuroa poskeensa. Siellä kait nyt mennää nukkumaan.Vaalitoimitsijana on hauskempi katsella tyhjää lappua kuin sitä iänikuista "kirkkovenettä" joita vielä jotkut kehtaavat piirrellä.Ihmettelen ketkä viitsivät kävellä vaaliuurnille näissä merkeissä.
Parasta on päivän lopuksi todeta kuka on suosituin ja miettiä miksi. - Annukka
Eemelin isä kirjoitti:
Oletko todella Australissa? Käymässä vai ihan olemassa? Joskus nuorempana suunnittelin sinne muuttamista? Luin paljon siihen aikaan Austraaliassa olevien suomalaisten oloista.
Vaaleista; Sakotus on varmaan varsin tepsivä keino. Pois kai, saattoi jäädä jos ilmoittautui vaikkapa sairaaksi. Täälähän äänestäminen on etoikeus. Ei siis velvollisuus. Hyvin moni jättää silti äänestämättä. Tai sotkee lippunsa hylätyksi. Ikään kuin se mitään hyödyttäisi.Täällä vartunut väki pistelee tähän aikaan puuroa poskeensa. Siellä kait nyt mennää nukkumaan.Minä ja perheeni ollaan asuttu täällä kohta 30v. ja hyvin viihdytään. Voihan siellä Suomessa käydä sukua ja ystäviä tervehtimässä silloin tällöin. Olin tänäkin kesänä muutaman viikon. On vaan mennyt erilaiseksi elämä siellä, kaikilla aina kova kiire.
Niin se meidän aika tällä hetkellä on 8t. edellä teidän aikaa. - Eemelin isä
Annukka kirjoitti:
Minä ja perheeni ollaan asuttu täällä kohta 30v. ja hyvin viihdytään. Voihan siellä Suomessa käydä sukua ja ystäviä tervehtimässä silloin tällöin. Olin tänäkin kesänä muutaman viikon. On vaan mennyt erilaiseksi elämä siellä, kaikilla aina kova kiire.
Niin se meidän aika tällä hetkellä on 8t. edellä teidän aikaa.Jaksatko pikkuisen kertoa, mitä vuoden aikaa nyt parhaillaan elätte? Senhän tiedätkin, että täällä valmistaudutaan talven tuloon.Yö pakkaset ovat tulleet ja aamut ovat koleita. Joissakin paikoissa on jo satanut luntakin. Väen tungoksissa alkaa olla niiskuttavia ihmisiä. Talvi tulee aina yllättäen. Lämmin pukeutuminen tahtoo joiltain unohtua. Jos et nyt vastaa niin kirjoittele joskus. Kävithän sinä äänestämässä ?
- Annukka
Eemelin isä kirjoitti:
Jaksatko pikkuisen kertoa, mitä vuoden aikaa nyt parhaillaan elätte? Senhän tiedätkin, että täällä valmistaudutaan talven tuloon.Yö pakkaset ovat tulleet ja aamut ovat koleita. Joissakin paikoissa on jo satanut luntakin. Väen tungoksissa alkaa olla niiskuttavia ihmisiä. Talvi tulee aina yllättäen. Lämmin pukeutuminen tahtoo joiltain unohtua. Jos et nyt vastaa niin kirjoittele joskus. Kävithän sinä äänestämässä ?
Keskellä kevättä ollaan, luonto kauneimmillaan, kiitos talvisateiden. Eilenkin oli täällä Victorian valtiossa 32 lämmitä, taikka sanoisin jo kevätilmaksi liian kuumaa, alkoi puutarhassa kukkaset nuokahdella. Aurinko on armoton täälläpäin maailmaa. Sydneyssä oli 38 , joka on record tähän vuodenaikaan. Mahtaakohan tämä maailman ilmasto tosiaan ruveta lämpenemään, meitä se asia ei paljon naurata. Sadetta saisi olla enemmän. Juuri nytkin suuret metsäpalot raivoaa Queenslandissa, sielläkin ollut kuiva talvi. Juu, kyllähän äänestämässä on käytävä vaikka puolueeni toiseksi jäikin. Vaikka meikäläiselle on yhdentekevää kuka sillä korkeimmalla paikalla istuu, kunhan eläke tulee säännöllisesti.
Jos olet kiinnostunut näistä Ausralian oloista niin tässä olisi websaitti suomen kielellä:
www.dundernews.com.au - Eemelin isä
Annukka kirjoitti:
Keskellä kevättä ollaan, luonto kauneimmillaan, kiitos talvisateiden. Eilenkin oli täällä Victorian valtiossa 32 lämmitä, taikka sanoisin jo kevätilmaksi liian kuumaa, alkoi puutarhassa kukkaset nuokahdella. Aurinko on armoton täälläpäin maailmaa. Sydneyssä oli 38 , joka on record tähän vuodenaikaan. Mahtaakohan tämä maailman ilmasto tosiaan ruveta lämpenemään, meitä se asia ei paljon naurata. Sadetta saisi olla enemmän. Juuri nytkin suuret metsäpalot raivoaa Queenslandissa, sielläkin ollut kuiva talvi. Juu, kyllähän äänestämässä on käytävä vaikka puolueeni toiseksi jäikin. Vaikka meikäläiselle on yhdentekevää kuka sillä korkeimmalla paikalla istuu, kunhan eläke tulee säännöllisesti.
Jos olet kiinnostunut näistä Ausralian oloista niin tässä olisi websaitti suomen kielellä:
www.dundernews.com.auLuin juuri viestisi se sisälsi paljon mielenkiintoista asiaa. Kesäntuoloa sinne ounastelinkin. Todella kuumaksi on mennyt teidän kevät. Seviljan maailman näyttelyssä jossa kävin vuosia sitten lämpö nousi yli 40C. Voin siis kuvitella kuinka kuuma siellä on.Täällähän lämpö ennätyksét rikottiin toissa kesänä.Monet kaivot tyhenivät ja viljan oraat kuivuivat pelloille.Ilmeisesti otsoonikerroksen ohentumisella lienee ainakin osa syynä korkeisiin kesä lämpöihin.Tänä kesänä aurinkopäiviä on ollut harvassa. Vettä on tullut tulviksi saakka. Austraalia kiinnostaa. Vaimoni serkku asuu Shepparton Vic 3630 nimisessä paikassa. Vaimon setä lähti aikoinaa sinne käymään, avioitui englantilaisen naisen kanssa ja jäi sille tielleen. Nyt on tietysti jo pois nukkunut. Eräs suuri haaveeni on vielä tutustua siihenkin maan osaan. Ilahduin vilppitömästi, kun näit vaivan kirjoitaa. Terveisin Eemelin isä.
- sopertaja
ny on sitte vaalit takana ja samaten ameriikassaki,ja hyvi on menny.
- Rauha
Esko H:n ennustuksen mukaan 'sama jatkuu' ja kansa vaipuu uneliaisuuden tilaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996134
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804812Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv983065Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p292873Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262125Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191526Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3361081Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?861049Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚126981- 48774