Sivistystä kaaleille

Jotkut osaa

Kerronpas minäkin. Se mustalainen joka on sydämen sivistynyt on sitä niin perin juurin ettei muista väestönosista löydy vertaista. Se mustalainen joka on rahnu on sitä niinikään perinjuurin eikä sillekään löydy vertaa.

Minä kasvatan omia lapsiani parhauteen. kotona, koulussa, harrastuksissa. Opetan lapselleni ettähän on arvokas ja että hänen tulee käyttäytyä arvoisellaan tavalla. Ja arvatkaapa mitä, hänestä ovat sanoneet niin kaaleet kuin kaajeetkin että ovat kaikki 3 poikkeuksellisen fiksuja ja hyvin käyttäytyviä. Heillä on rikas sisäinen maailma ja kauniitakin ovat.

Tarkkaan säätelen kenen mustalaisten ja pääväestöön kuuluvien kanssa saa olla ja ei saa olla tekemisissä. Syy tähän on yksinkertainen: seura tekee kaltaisekseen.

Pullossa kasvanut on pullossa kasvanut eli moukka. Lapseni erottaa jo nyt eron hyvän ja huonon käyttäytymisen välillä. Eikä ole ikää kuin kymmenkunta vuotta. Opetan myös lapseni haluamaan laadukkaita asioita elämässä. Siihen kuuluu laatu koulutus, laadukkaita vaatteita, ruokaa, matkoja, harrastuksia, laadukkaita ihmissuhteita.

Tärkeintä on jo lapsena oppia hillitsemään omaa impulsiivisuutta. Opetella säästämään ja tarkkailla ihmistä vähän pidempään jotta hänen oikea luontonsa tulee tutuksi.

13

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikkea kaunista

      hieno juttu kun pidät lasten kasvatuksen tärkeänä ,niinhän ne useimmat yrittävät toivottavasti sinun unelmasi ei katoa vaan saat sen nähdä vuosienpäästäkin että unelma toteutui ,edessä on monia päiviä,

    • monitaitoinen.......

      Minäkin olen opettanut. Ei saa valehdella, eikä juosta ketään karkuun. Olen opettanut luonneta heille, sekä taistelu taitoja, monen laisia. Kyllä he osaavatkin. Lengamista, olen opettanut heille.

      • puukkohippaa

        On siinäkin lapsilla sitten elämisen taidot... häpee


    • niin aina sano roman

      Kovin puhut korkealta, korskeasti vallan. Nöyrät perivät maan, vaan kukapahan kissan hännän nostaa jollei kissa itse, siunausta silti lapsille ja sielun sivistystä on kylvää hyvyys lapsen sydämeen, ei ylpeyttä ja korskeutta, vaan jokanen tavallaan

      • kaajonainenystäväinen

        No kukopa ei lastaan varjelisi ulkomaailman paheilta henkeen ja vereen kuin korppiparvi poikasiaan.
        Taidatte kaivata itse sossun apua, kun toisten perhettä kadehditte.

        Älyä ja talouskasvatusta on kaikilla oltava ennen kotipesästä muuttoa, sai töitä elämäänsä tai ei, se lukee Suomen laissa.


      • näin se on

        Niin, lapsia han, ne minulle on. Vaikka nuorin on, jo 30 vuotias, ja vanhin 42v. On varaa puhua korkialta. Ei niitä tarvitse enää syöttää, osaavat pitää itse lusikan kädessään. Miksen puhuisi korkialta ? Vain Jumalalle pitää meidän kaikkien alistua, mutta ei toiselle ihmisille.

        "
        1. Kor. 7:23

        Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Älkää ruvetko ihmisten orjiksi! "


      • Antero.............
        kaajonainenystäväinen kirjoitti:

        No kukopa ei lastaan varjelisi ulkomaailman paheilta henkeen ja vereen kuin korppiparvi poikasiaan.
        Taidatte kaivata itse sossun apua, kun toisten perhettä kadehditte.

        Älyä ja talouskasvatusta on kaikilla oltava ennen kotipesästä muuttoa, sai töitä elämäänsä tai ei, se lukee Suomen laissa.

        Tuota en muuten tiennytkään. Että noin lukee suomen laissa. Missä laissa? Mikä on suomen laki?


      • Hymyä pyllyyn

        "niin aina sano roman".

        Täällä on erikoisia kirjoittajia, höperöitä, aivan huuhaata. Nämä on sellaisia, jotka ovat tehneet hirveitä tekoja, ja kaikki pitäisi unohtaa. Ällöttävää. Kissoista en tiedä mitään.Muuta kuin,ne ovat tappajia
        Ne ovat saastaisia eläimiä.Niin kuin koiratkin. Ja ihmiset niitä nuolee.Ainoa oikia eläin on hevonen. Se ei syö saastaa. Niin kuin jotkut ihmiset, syövät verisiä pihvejä. Etanoita, sammakoita,käärmeitä, matoja.Se on myös saastaa, ja kaikki äyrijäiset. Hyi ! Ihminen itse on aika moinen eläin.


      • kaajonainenystäväinen
        Antero............. kirjoitti:

        Tuota en muuten tiennytkään. Että noin lukee suomen laissa. Missä laissa? Mikä on suomen laki?

        http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunkasikirja/tyoprosessi/erityiskysymykset/erotilanne/lapsenhuolto/

        tuossa esimerkiksi. Sossujen saitilta löytyy muitakin hyvinvointiin liittyviä asioita kuin raha, sossu voi sopeuttaa työelämään ja auttaa sua paperiasioissa ja läpäisemään kaikki elämisen haasteet.

        Suomi on hyvinvointivaltio. Sossu auttoi muakin, kannustamalla masentunutta ihmistä jatkamaan määränpäähän Kiipulan ammattiopistossa sossu kannustaa sut työkuntoon ja hyvien voimavarasi löytämiseen. Kiipulassa sossu toimii "opettajana".


      • niin aina sano roman
        näin se on kirjoitti:

        Niin, lapsia han, ne minulle on. Vaikka nuorin on, jo 30 vuotias, ja vanhin 42v. On varaa puhua korkialta. Ei niitä tarvitse enää syöttää, osaavat pitää itse lusikan kädessään. Miksen puhuisi korkialta ? Vain Jumalalle pitää meidän kaikkien alistua, mutta ei toiselle ihmisille.

        "
        1. Kor. 7:23

        Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Älkää ruvetko ihmisten orjiksi! "

        Älä lainaa raamattua väärin, Jeesus sänoo "jos veljesi lyö sinua niin käännä hänelle toinenkin poskesi", "jos veljesi himoitsee vaippaasi, anna hänelle ihokkaasikin", "ne jotka täällä alennetaan, ne lopussa ylennetään", ja sitten siittä syömisestä, Paavali sanoo, "minkä siunaat, sen jumala sinulle pyhittää", mutta älkää syökö toisianne, sitä ei Jumala siunaa


      • niin aina sano roman
        niin aina sano roman kirjoitti:

        Älä lainaa raamattua väärin, Jeesus sänoo "jos veljesi lyö sinua niin käännä hänelle toinenkin poskesi", "jos veljesi himoitsee vaippaasi, anna hänelle ihokkaasikin", "ne jotka täällä alennetaan, ne lopussa ylennetään", ja sitten siittä syömisestä, Paavali sanoo, "minkä siunaat, sen jumala sinulle pyhittää", mutta älkää syökö toisianne, sitä ei Jumala siunaa

        "Älkää ruvetko ihmisten orjiksi", tarkoittaakohan se sitä, ettei ihmisten silmää palvomalla ja mieliä noutamalla, ole taivastiellä....


    • Ei ole yleistä.

      Valitettavasti se on kyllä tosi asia että ei kaikki kaaleet lapsiaan varjele. Elävät kuin pellossa. Se, että joku toimii toisin ja satsaa kaiken lapsiinsa aiheuttaa myös suurta kateutta. Nähty on.

      • kaajonainenystäväinen

        Sanoinko "kaikki"? En. Sanoin vain kehuakseni, että "tummissakin" on niitä hyviä puolia siinä missä vaikka vihreissäkin ihmisissä.

        Jokaisessa meissä on omat kipupisteemme ja varjoisat puolemme. Hädän hetkellä teemme itsepuolustusta.

        Jollekin asian sulattamiseksi auttaa vaikka alkoholi, kahvin tai teen juonti. Joillekin shoppailu ja hamstraaminen.
        Pian karman tullessa vastaan sitä vaikka alkoon turvautumiseen kituu.

        Itsepuolustus on yleistä, kun toisen omaisuuteen kajoaa. Jotkut vaan turhautuu ja viittaa toteutuvista lupauksista kintaalla.

        Meitä on moneen junaan.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 193
      2419
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      54
      2164
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      188
      2098
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      172
      1712
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1267
    7. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      7
      1232
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1205
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      17
      1204
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1108
    Aihe