Rajapatsaan alueella joku räiskii haulikolla ilmaan ja asiasta on ilmoitettu poliisille jo kaksi kertaa. Ei ole "osaava" imatran poliisi näköjään saanut mitään aikaiseksi, kun taas eilisiltana räiskintää kuului.
Sitä minä vaan veronmaksajana ihmettelen, että mitä varten maksan veroja jos en ampumisesta huolestuneena naapurina saa maksamilleni verorahoille mitään vastinetta? Laittaa väkisinkin ihmettelemään, että onko imatralla poliisit sokeita, kuuroja, ymmärtämättömiä, ammattitaidottomia vai kaikkea edellä mainittuja yhteensä?
Oudolle tuntuu myös se, että poliisi kyllä aseharrastajien kohdalla, kun nämä anovat aselupia, keksivät jos jonkinlaista selitystä että lupia ei saisi MUTTA sitten kun joku räiskii taajama-alueella luultavasti luvattomalla haulikolla niin heitä ei tunnu asia kiinnostavan sitten pätkääkään!
No, koska ampuja edelleen räiskii haulikolla taajama-alueella - viimeeksi eilen - niin oma veikkaukseni on, että kovin ammattitaitoisia tuskin imatralla poliisit ovat. Ehkä koko tätä imatran "poliisipuljuuta" hoitaa yhtä pölvästi johtaja kuin tässä "Reinikaisen videolla"; kannattaa muuten katsoa - video kuvaa hyvin poliisien typeryyttä ja kas tässä suora linkki videoon:
http://www.youtube.com/watch?v=9cRYpj0i5Hk
Ps. Pakkohan tämä poliisien ammattitaidottomuus jota tässä tapauksessa typeryydeksi kutsuttakoon on otettava huumorilla, heh
TÄSSÄ MUUTEN HYVÄ VITSI JOKA KUVAA POLIISIEN ÄLYKKYYTTÄ HYVIN:
* Mitä tapahtuu, kun poliisi saa laajennetut valtuudet puhelimien kuunteluun? - Poliisikoulun lopputenttiin joudutaan liittämään kuullun ymmärtämiskoe.
KUKA RÄISKII HAULIKOLLA RAJAPATSAALLA?
74
1726
Vastaukset
- entinen skoude
Jos olisin poliisi, en kyllä ylpeilisi ammattaidottomuudella;
http://www.youtube.com/watch?v=VAodoPjz9jA
Ps. Imatralla poliisit lähinnä naurattaa, sen verran seurannut niiden päättömiä touhuja ;)- 17 päivää
Päättömiä touhuja! Mielenkiintoista! Laitappa faktaa kehiin, kuka, mitä, missä ja milloin? Oliko muita näkijöitä paikalla?
- juttujapukaten!
17 päivää kirjoitti:
Päättömiä touhuja! Mielenkiintoista! Laitappa faktaa kehiin, kuka, mitä, missä ja milloin? Oliko muita näkijöitä paikalla?
Jeeps! Missä ja milloin? Kyllä rajalaisten ja tullin jutut on tuttuja. Tai joskus ei nekään.. =D
- naapuri
Jos viranomaiset eivät vain uskalla puuttua asiaan, pelkuruus kun on poliisien yksi tuotemerkki,,
- #$#@
Minä oon yhtenä iltana kuullut myös ammuskelua Rajapatsaalla mut ei taida skoudet välittää. Varmaan parempaakin tekemistä, kuten tossa jonkum linkittämässä reinikaisen videossa :)
- supistaja
Naapuri kun on niin rohkea, niin ottaa ammuskelijan kiinni ja toimittaa poliisille? Vai eikö osaa vai pelottaako naapuriakin? No tee asialle jotain!
- Huh .
Mistähän päin se kuului
- kuulinminäkin
Rajapatsaan keskustasta ja sitä ennen läheltä niiden venäläisten hallia tai jostain siitä ympäristöstä,,,
- Pelottavaa juu
kuulinminäkin kirjoitti:
Rajapatsaan keskustasta ja sitä ennen läheltä niiden venäläisten hallia tai jostain siitä ympäristöstä,,,
Hmm missä on oikestaan rapapatsaan keskus ? Aikoinaan se oli siin vanhan elokuvateatterin luona, siis ainakin nuoremmille :) onhan toi järkyttävää jos taajamaalueella joku ampuilee.
- Patsaan kolli
Nyt höpöhöpö! Ei siellä kukaan ammuskele, vai onko joku nähnyt jonkun kulkevan pyssyn kanssa? Mopopoikien uudenvuoden paukkuja ne on. Tekee ihmiset taas itestään hysteerisen hölmöjä. Ja sehän johtuu poliisien älykkydestä jos ihmiset panikoi? Ihme sakkia. Käykää nukkumaan.
- ?????????
Valkea hirvi
- Juizzi
Ei siellä kukaan räiski millään haulikolla, se on 100-varma.
Penskat paukuttelee ilotulitteita jälleen. Tälläkin palstalla se viisaus oikein tiivistyy. Kaikkihan me osataan tehdä poliisin hommaa paremmin kuin itse poliisi ja haketaan huumoria stereotypioista ja ikivanhoista fraaseista.
Suurinta osaa meistäkin vaan harmittaa kun siellä se meitäkin nuorempi tytöntylleröpoliisi komentaa meitä ja antaa sakkoa jos itse hölmöillään. Meillä on vielä toistaiseksi Imatralla hyvä ja toimiva poliisi. Sitähän saa mitä pyytää, ennen sai pyytämättäkin. Jos olet ensimmäisenä vittuilemassa, niin luuletko että sinua nöyristellään ja asiasi etenee?- Aivan, aivan
Aivan, löytyhän asialle selitys.
- olenkuullut
Vai ilotulitteita, hih hih
Tiedätkö sinä juizzi miltä haulikon laukaus edes kuullostaa? Epäilen ettet tiedä,, - kärykävi
Ole sinä juizzi hiljaa kun et mistään mitään tiedä! Taidat olla poliisi valepuvussa ;)
- Juizzi
kärykävi kirjoitti:
Ole sinä juizzi hiljaa kun et mistään mitään tiedä! Taidat olla poliisi valepuvussa ;)
En tarvii valepukuja, enkä ole poliisi enkä rosvokaan. Olen metsämies ja kuljen toisinaan maastopuvussa ja tiedän myös miltä kuulostaa haulikko ja miltä kuulosta ilotulite. Niissä on vissi ero.
- metsämies
Juizzi kirjoitti:
En tarvii valepukuja, enkä ole poliisi enkä rosvokaan. Olen metsämies ja kuljen toisinaan maastopuvussa ja tiedän myös miltä kuulostaa haulikko ja miltä kuulosta ilotulite. Niissä on vissi ero.
Minäkin olen metsämies ja kuulin laukauksia, ne tulivat taatusti haulikosta!
- patsaan pp
olenkuullut kirjoitti:
Vai ilotulitteita, hih hih
Tiedätkö sinä juizzi miltä haulikon laukaus edes kuullostaa? Epäilen ettet tiedä,,Hehaheha, putkipommihan se oli t. Pommimies
- yfo
tälläkin palstalla..? tarkennatko? toimiva poliisi :) ? tarkennatko tätäkin?
- kyllä paukkui
Se oli valkea hirvi mikä päästi paukut kun nussittin
- Mikä valkonen?
Hei ! Minkä näköinen se valkonen
hirvi on.Miss se niinku liikkuu.onks
se oikeesti joku virolainen t.venäläinen
vai mikä ? - hirvi valkee
Mikä valkonen? kirjoitti:
Hei ! Minkä näköinen se valkonen
hirvi on.Miss se niinku liikkuu.onks
se oikeesti joku virolainen t.venäläinen
vai mikä ?Se on vaan huora svetosta jota sanotaan valkeaksi hirveksi,nimi lena ja
asuu nyt jossai imatralla peräkammarin pojan kanssa,ennen oli valkea tukka
mutta en ole nähnyt pitkään aikaan.Katso facebook,lena svetogosk - Kumi hajos?
Hajosko kumi !
- polliisi
Onhan romaaneillekin luvattomat aseet sallittuja ja paukuttelevatki niillä tuon tuostakin, eikä niiltä aseita takavarikoida ennenkuin poksuttelevat jonku hengiltä niinku Miksun Virasojalla äskettäin, eli miksei myös venäläisille sallittaisi luvattomia aseita muutenhan se olisi rasismia ja jos Putin aloittaa kohtapuolin Suomen valloituksen pitäähän paikallisilka venäläisaktivisteilla olla aseet, muuten rasismi.
- myös huolestunut
Olet aiheesta huolestunut, koska kyse ei ole haulikosta tai ilotulitteista, vaan nämä äidinpikkumussukat ovat tainneet hakea netistä ohjeet räjähteiden tekoon, kun näyttivät sekoittelevan erinäisiä aineita juomapulloon ennen räjähdystä. Todellakin ihme ettei mitään ole sattunut, kun räjäyttelevät keskellä kaupunkia.
Onko niin että Imatran koulutettu virkavalta taipuu finninaamaisten mopopoikien edessä?
Henkilökohtaisesti ei yhtään haittaa vaikka räjäyttäisivät itsensä, kunhan sivullisiin ei sattuisi. - segkrgei
Hei voi Jeesus teitä kukkajattuja taas. Tuutte tänne itkee että patsaalla ammutaan tai nuoriso räjäyttelee ilotulitteita. Soti mutta teidän epäillyistä ei ole totta. Ne on putki Reiska pommeja joista ei ole haittaa. Imatran poliisia ei kiinnosta moinen asia siksi hän niitä . Miks tuutte tänne kertoo innoissanne et ammutaan. Laita enskerra et patsaalla paukkuu esim... Kiitos huomenta ja näkemiin
- valkolipeää
Laittasivat Reiska pommit himmeään reikäänsä päästäs näistä eroon
- mopetinvirittäjä
Joo, TV-pollaritkin jahtaavat mopo-poikia ja sitten pullistellaan jollekkin 15-v suur-rikolliselle. Ja mitä välii, roiskinhan ittekkin aina silloin tällöin ja puuhailen omiani, ei noista mopojen kyttääjistä tartte välittää. Ei niitä näe jos tarvittas ja jos näkyy elvistellään suurella uholla, no olempa mätkässy aikoinani paria pataan, kun nähty vapaalla. Minua ei sitten ole tuomittu koskaan sakkoja kovemmalla rankaistuksella. Työssä oleva perheen isä 54-v.
- Kulmilla kiertelijä
Mut sehä on poliisien hommaa jahdata myös mopettipoikia! Siitä niille maksetaan. Miuta vit$¤¤""aa aivan äärettömästi se joka yöinen moporalli ja viel täs Patsaalla! Hyvähän se on jos poliisiet ees kehtaa pikkuisen suitisa älytönt rissaamista. Mopettinvirittäjä on tainnu ite saaha aikanaan Nyrkkimakkoselta selkään ku tääl noin uhittaa.
- mätkytimätkyti
Ketä poliisia olet mätkäissyt ja milloin, näkikö kukaan, muistaako kukaan? Veikkaampa että valehtelet. Semmoiset asiat muistaa ja niistä kerrotaan kylil. Semmoista en ole kuullut 40 vuoteen, joten valehtet.
- pärr
Kulmilla kiertelijä kirjoitti:
Mut sehä on poliisien hommaa jahdata myös mopettipoikia! Siitä niille maksetaan. Miuta vit$¤¤""aa aivan äärettömästi se joka yöinen moporalli ja viel täs Patsaalla! Hyvähän se on jos poliisiet ees kehtaa pikkuisen suitisa älytönt rissaamista. Mopettinvirittäjä on tainnu ite saaha aikanaan Nyrkkimakkoselta selkään ku tääl noin uhittaa.
Poliisi kehotti laittamaan äänenvaimentimen takaisin paikoilleen. ei muuta t. mopopoika vituttako naminami?
- bstatue
Kulmilla kiertelijä kirjoitti:
Mut sehä on poliisien hommaa jahdata myös mopettipoikia! Siitä niille maksetaan. Miuta vit$¤¤""aa aivan äärettömästi se joka yöinen moporalli ja viel täs Patsaalla! Hyvähän se on jos poliisiet ees kehtaa pikkuisen suitisa älytönt rissaamista. Mopettinvirittäjä on tainnu ite saaha aikanaan Nyrkkimakkoselta selkään ku tääl noin uhittaa.
Nimet oli muuten NyrkkiJyrkinen ja MoukariMakkonen
- borderstatue
Kodinputkimies/foliopaukkuja ne on. Löysin tyhjän ja särkyneen muovipullon, jossa oli vielä foliot tallella paikasta, jossa paukkui. Paikalla kävi poliisikin ja totesi saman. Aloittajalla tuntuu olevan nyt jotain ihan muuta kaunaa poliisia kohtaan. Olisiko joskus jäänyt kiinni pahanteosta itse? Kun leikkii asiantuntijaa, olisi hyvä tunnistaa haulikon laukauksen ja kaasun paineesta räjähtävän pullon äänet, jottei tekisi itsestään ihan hölmöä :D
- Sepä se !
On se !
- palliåoliisi
Kävikö paikalla oikein poliisin ja sinäkö menit sitten uskomaan sitä, hih hih
...taidat olla aika höynäytettävä...
- ,,,,,,,
,,,,,,,,,,,
- Hau hau !!
Hau hau !!
- on se hirvi kone
Kyllä se oli valkea hirvi mikä paukuttali joten lopettakaa jutut,
porukalla kun nussitan niin kyllä sieltä ääntä pääsee - borderstatue
Hihittele sinä palliåliisi pikkutyttöjen jutuille ja jätä aikuisten asiat aikuisille. Pöljä olet, osaatko lukea? kerroin, että löysin pullonjämät, jossa oli vielä foliot tallella. paikalla kävi myös poliisi, joka totesi oikein asialliseen sävyyn saman. Jos tässä jotain on höynäytetty niin sinua.
- anndrei nusukova
Kyllä se oli kuitenkin valkea hirvi joka paukutteli,siinä ruskien hallilla pantiin
reippaasti porukalla niin ryppynanu vähän paukahteli joten ei syytä huoleen - Huolestunut asukas
Tätä näitten terroristien pommien räjäyttelyä on jo jatkunut useamman viikon ajan kuluneen kesän aikana. On mielestäni kohtuutonta ja erittäin vaarallista siviiliväestöä kohtaan, ettei Poliisi, Karhu-ryhmä tai Suomen armeija ole puuttunut tämän rikollisjärjestön harjoittamaan terroriin.
On vain ajan kysymys ennen, kuin patsaan oma mafia kehittelee näillä räjähteillään siviiliväestöä vahingoittavia tilanteita. Mitä jos pieni lapsi sattuu kävelemään juuri räjähtämäisillään olevan pommin vierestä? Tiedän monia läheltä-piti-tapauksia joissa olisi voinut tulla pahimmissa tapauksissa ruumita. Tätäkö he haluavat? Vai mitkä heidän motiivinsa oikein ovat näillä "Patsaan Cocktaileilla"?
Toivon, että voisimme yhdessä toimia jotenkin "vastarintaliikkeenä" terroristejä vastaan erilaisella toiminnalla. Olen useasti ottanut yhteyttä virkavaltaan tapauksiin liittyen, mutta he ohittavat soittoni, äänitteeni,videoni, tuntomerkit ja valokuvani pelkillä olankohautuksilla.
Voitte pitää minua hulluna, mutta huomaatte olleenne pahasti väärässä, kun jotain oikeasti sattuu. Muistakaa, että varoitin teitä. - PPP FC
Putkireiskapommeja siellä pamautellaan PPPmafian toimesta.
- sastap
Mikä ihme tämä "PPP" oikein on? Putki pommi porukka?!
- Niin makaa kuin petaa...
sastap kirjoitti:
Mikä ihme tämä "PPP" oikein on? Putki pommi porukka?!
Itse olen myös miettinyt, että mitä tämä PPP tarkoittaa. Viime viikolla Rajapatsaan S-Marketin edustalla oli epäilyttävän näköinen porukka, joiden kaikkien mopoissa luki tämä "PPP".
Itsekin olen kuullut näiden pommien ääniä Rajapatsaalla.
Epäilen, että PPP on jonkinlainen motoristien rikollisjärjestö, kuten esimerkiksi "Helvetin enkelit".
Ollessani mansikkalassa lenkillä monen mopon lauma ajoi ohitseni, ja kaikilla mopoissa luki "PPP".
Tälle rikollisjärjerstölle on tultava loppu! Minulla on jo yhden vihreällä mopolla/kevarilla ajavan PPP:n jäsenen henkilöllisyys tiedossa.
Aion tehdä vierailun kyseiselle henkilölle ja aion lopettaa tämän järjestäytyneen rikollisuuden Rajapatsaalla! - kurkku..
Niin makaa kuin petaa... kirjoitti:
Itse olen myös miettinyt, että mitä tämä PPP tarkoittaa. Viime viikolla Rajapatsaan S-Marketin edustalla oli epäilyttävän näköinen porukka, joiden kaikkien mopoissa luki tämä "PPP".
Itsekin olen kuullut näiden pommien ääniä Rajapatsaalla.
Epäilen, että PPP on jonkinlainen motoristien rikollisjärjestö, kuten esimerkiksi "Helvetin enkelit".
Ollessani mansikkalassa lenkillä monen mopon lauma ajoi ohitseni, ja kaikilla mopoissa luki "PPP".
Tälle rikollisjärjerstölle on tultava loppu! Minulla on jo yhden vihreällä mopolla/kevarilla ajavan PPP:n jäsenen henkilöllisyys tiedossa.
Aion tehdä vierailun kyseiselle henkilölle ja aion lopettaa tämän järjestäytyneen rikollisuuden Rajapatsaalla!saatanan bob marley,tiedän se olit sinä.
- PatsaanPahi..Pul..;)
Niin makaa kuin petaa... kirjoitti:
Itse olen myös miettinyt, että mitä tämä PPP tarkoittaa. Viime viikolla Rajapatsaan S-Marketin edustalla oli epäilyttävän näköinen porukka, joiden kaikkien mopoissa luki tämä "PPP".
Itsekin olen kuullut näiden pommien ääniä Rajapatsaalla.
Epäilen, että PPP on jonkinlainen motoristien rikollisjärjestö, kuten esimerkiksi "Helvetin enkelit".
Ollessani mansikkalassa lenkillä monen mopon lauma ajoi ohitseni, ja kaikilla mopoissa luki "PPP".
Tälle rikollisjärjerstölle on tultava loppu! Minulla on jo yhden vihreällä mopolla/kevarilla ajavan PPP:n jäsenen henkilöllisyys tiedossa.
Aion tehdä vierailun kyseiselle henkilölle ja aion lopettaa tämän järjestäytyneen rikollisuuden Rajapatsaalla!Kiitoksia hyvistä nauruista! :D ja ei oo mistää rikollisjärjestöstä kyse...
- igor partigov
Lupaan lopettaa valkean hirven nussimisen niin saatte nukkua
- igor partikov
Nyt ei ole paukkuja kuulunut kun en enää nussi hirveä,kunhan vain runkkailen
nukkukaa rauhassa - baikalibum
miu syy, mie se oon
- kiinni heti
Kuka on miu?
- HerkkäJyrkkämies
Eilen joku PPP jytkäytti pullopomminsa 1:00 jälkeen yöllä immalan rannassa.
Paljo tulee linnaa jos käy vetäsemässä turpiin? - igor partigova
Ei ollut ppp vaan valkea hirvi taas paukutteli, kakoseen nussittiin niin
ryppynaru pamahti- Kaikki sieltä
Rajapatsaan suunnalla asuu NIIN monta sekopäitä että on vaikeaa sanoa kuka ampuu ja ketä. Joku käy aseetonta kaatopaikalla hu....ssa ja joku on olevinaan muita parempi joten on monnia mahdollisuuksia ja hulluuden valikoima on laaja.121
- pill
Kaikki sieltä kirjoitti:
Rajapatsaan suunnalla asuu NIIN monta sekopäitä että on vaikeaa sanoa kuka ampuu ja ketä. Joku käy aseetonta kaatopaikalla hu....ssa ja joku on olevinaan muita parempi joten on monnia mahdollisuuksia ja hulluuden valikoima on laaja.121
matta musta 121
- Liekkipipo69
Varmaan äitis, kun suhun kyllästynyt. homo
- ASIALLE ON TEHTÄVÄ .
Olen kuullut että Imatralla on useampikin ''prätkäjengi'' yksi onkin keskustelua aiheuttanut PPP ja maanalta on pongahtanut KPP. Hukkuuko imatra kohta näihin prätkäjengeihin ja mitä sitten kun KPP ja PPP päättävät ottaa yhteen? Miten vältymme siviiliuhreilta kun pommeja lentää ja puukot ja pesäpallomailat heiluu..
Minusta voisimme tulevana perjantaina 3.10 mennä tuohon patsaan s-markettiin vetämään näitä rikollisia turpiin..- Make the vanman
MUKANA!
- ahaasd
joku rölli vaa
- juuuuwwsd
Olen itse tulossa kaveriporukan kanssa huomenissa viikonlopuksi Imatran suunnille, vanhoja kotikontuja katsomaan. Illan päätteeksi voisimme jätkien kanssa kyllä katsomaan minkälaisesta porukasta on kyse. Ja siellä s-marketillako tämä porukka iltaa viettää? Toivon ettei tämä ole kuin pentujen perseilyä joka on paisunut eikä mikään vakava asia.
- HURRIP3RKELE
Antakaa lasten leikkiä saatana , ja miksi uhoatte täällä anona ette tuu kuitekaa ja on varmaan siistiä uhota netissä nuorille.
- Rajapatsas
Taas kuului paukuttelua. Saisivat jo lopettaa tuon!
- lena partinkova
Vieläkin halssataan rus hallissa valkeaa hirveä ja kammarin poika katsoo
vierestä ja vetelee hanskaan - minun verorahoillani
Perkele tätä PPP:tä Olivat ryöstäneet kahdesti bussin mansikkalasta...
Ja eräs PPP tunnusta nahkatakissaan kantava korsto lähti eilen poliisin kyytiin kulmilta.... Veti kyllä nätin koukun Reinikaisen leukaan...- nuoriso riekkuu
Mikä se sellainen isänmaan toivo on, joka poliisia lyö? Ai niin. Ikä...
- isotalon Ana
nahkatakki korsto saa pataa jo linnassa ja siviilissä odottaa oikea tanhu pohjaalaisittain hehehehehehe
- ikä 28v
oliko jani
- 1j97
ne on ne patsaan juopot
- riittanikkelson
Taasko ne penteleelt räiski haulikolla ? 31-12-01.01 kuulu koko yön kauhea pauke oikein pelotti.
- horo svetosta
Ei siellä ammuttu muuta kuin kyrpää valkeen hirven kakoseen
- Smarketinvastapäätäasuva
Ollut aika hiljaista tuolla rajapatsaalla eipä ole paljon ppp räjäytellyt pommejaansa.
Tainnut siirtyä muualle pärisemään :DDDDDD - paukkuuniipirusti
- HuolestunutKansalainen77
PPP on vieläkin toiminnassa. Se on saatava loppumaan. Olen ymmärtänyt että jonkinlaista huumekauppaa siellä pyörii, kun lenkillä ollessani näin tavaran vaihtavan omistajaa siinä entisen kaupan lastauslaiturilla. Se vihreällä mopolla ajaja vaikuttaa heidän johtajaltaan
- MCPPP81
Juuh PPP tulee vielä syrjäyttämään kaikki etelä-karjalan jengit! Nämä eeässää lippittävät korstot vielä valtaavat koko suomen.
- Kulmienkkk
PPP on ihan paska jengi!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853879Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662759Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192144- 322091
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759