Sammonlahden

Tänne tulee hese, rosso, joku kahvila ja kaks kauppaa lisää.. Voi vittu, ei oltais tarvittu kuin alko ja joku kaljaräkälä. Kuka vastaa tällaisesta aluesuunnittelusta? Ihan perseestä! No onpahan kakaroille valinnan varaa minkä kaupan edessä räkiä.
111848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jos Sammonlahteen tulee useita uusia räkimispisteitä, on sen sijaan kaupungin keskustassa tajuttu asian hygieniapuoli paremmin:nyt nuoriso seisoo keskitetysti Divan edessä jonottamassa ja räkimässä, joka on hyvä asia kaupunkikuvan siistiytymisen kannalta.Tosin kovin olleellista muutosta tämäkään ei tuo, koska nuoriso räkii joka askeleella vittu- sanan säestämänä Divaan kulkiessa, mutta ovat onneksi pienen aikaa hallitusti yhdessä sumpussa. Sieltä voi myös kätevästi käydä bongaamassa oman teininsä, jos se nyt jotakuta vanhempaa sattuu kiinnostamaan.

Äänestä

Kyllähän siihen pitäis alkokin tulla....pääsee kakarat räkimään kilpaa spugejen kanssa. Taitaa niilläkin olla keväällä koivuhovin muutto edessä, ku eihän ryöstöstä mitään viinaa saa!

Äänestä

Totta vie on hemmetin hyvä että alue kehittyy,kaupat enemmän kuin tarpeeseen samoin siisti kahvila.Alueelle myös mitä pikimmin kaikilla hienouksilla varustettu uimahalli esim,Katinkullan saunamaailma laitos,samoin kaivataan valaistua kuntorataa,polkua sillä olisi käyttöä kaikki ei suinkaan istu Raittisessa vaan alueella asuu myös kunnollisia liikuntaa harrastavia kansalaisia !!!!

Äänestä
  • Ei täällä kaikki juoppoja, koivubaarissa nuokkujia ole!
    Nimenomaan kahviloita, 2-3kpl, menis vielä vallan hyvin, kauppoja joissa markettien valikoima ja aukioloajat, (=tarkoitan vaatteet, taloustavarat jne)
    Alkoa tänne ei kaivata.

    Äänestä

Ainoa mitä tänne tarvitaan on kunnon ALKO!!

Täällä on jo pizzeriat ja kaupat ja hiushotolat sun muut hörhötykset..sano...

Äänestä

Ei tänne kilpailua tarvita! Hinnoilla ei ole mitään väliä kun sossu maksaa minulle kaiken kuitenkin. Enkä sitäpaitsi uskaltaisi mihinkään uusiin kauppoihin, kahviloihin ja ravintoloihin mennäkkään kun olen syrjäytynyt. Viina on minusta tälläisen tehnyt. Käyn ainoastaan Ruokasammossa ja Raittisessa, en ole muualla koskaan käynyt enkä mene ja nuo saavat kelvata muillekkin. Menkööt vaikka kaupunkiin ken uskaltaa.

Äänestä
  • Mikä helvetti siinä on kun jonkun pitää päästä pimeellä poukkoilemaan johonkin vitun pururadalle..eikö todellakaan ole muuta harrastusta? No mie rupeen suunnistamaan..voi jeesus on varmaan siistiä juosta jossain saniaisten seassa ku havut hakkaa naamaa ja vettä tulee kuin sen kuuluisan siipiratas aluksen perseestä..ettimässä jotain V I T U N r a s t e j a !!!
    Ja kahvila pitää saada, eiku vittu kolme kahvilaa. Voi yhen kerran! Sinne mie meen illalla istumaan jos saan lapselle hoitajan ja soitan kaikki muut yh.t paikalle kertomaan kakkavaipoista ja tai miten meidän poika teki IIISON kakan pottaan ja sitä oli sitten pakko mummon päästä maistamaan...voi helvetti! Ja viereisessä pöydässä teinixit istuu pipo silmillä ja yrittää arvata kuka siellä pipon sisällä on. Tai sitten ne hihittää ku joku laitto purkan toisen tukkaan..ai saatana siellä on lystiä!!
    Ja ne vaatekaupat..samoja retkuja teillä on kaapit täynnä. Mihin helvettiin nainen tarvii esim. 32 paria kenkiä kuudet kumisaappaat? No ku mein talosta yks Irma oli ostanu samanlaiset kengät ni en mie voi niitä enää käyttää..tai mie tarviin uuden tuulipuvun ku mikää näistä 145.stä ei käy näitten korkokenkien kanssa.
    Ja UIMAHALLI! ! ! Voi.........VITTU! Siellä ei haisis muu kuin venakko akan vanha TUHNU!

    Äänestä

  • NIIIiin kirjoitti:

    Mikä helvetti siinä on kun jonkun pitää päästä pimeellä poukkoilemaan johonkin vitun pururadalle..eikö todellakaan ole muuta harrastusta? No mie rupeen suunnistamaan..voi jeesus on varmaan siistiä juosta jossain saniaisten seassa ku havut hakkaa naamaa ja vettä tulee kuin sen kuuluisan siipiratas aluksen perseestä..ettimässä jotain V I T U N r a s t e j a !!!
    Ja kahvila pitää saada, eiku vittu kolme kahvilaa. Voi yhen kerran! Sinne mie meen illalla istumaan jos saan lapselle hoitajan ja soitan kaikki muut yh.t paikalle kertomaan kakkavaipoista ja tai miten meidän poika teki IIISON kakan pottaan ja sitä oli sitten pakko mummon päästä maistamaan...voi helvetti! Ja viereisessä pöydässä teinixit istuu pipo silmillä ja yrittää arvata kuka siellä pipon sisällä on. Tai sitten ne hihittää ku joku laitto purkan toisen tukkaan..ai saatana siellä on lystiä!!
    Ja ne vaatekaupat..samoja retkuja teillä on kaapit täynnä. Mihin helvettiin nainen tarvii esim. 32 paria kenkiä kuudet kumisaappaat? No ku mein talosta yks Irma oli ostanu samanlaiset kengät ni en mie voi niitä enää käyttää..tai mie tarviin uuden tuulipuvun ku mikää näistä 145.stä ei käy näitten korkokenkien kanssa.
    Ja UIMAHALLI! ! ! Voi.........VITTU! Siellä ei haisis muu kuin venakko akan vanha TUHNU!

    Helvatte juu, noin se on. Pyydän saada huomauttaa, että jos sinne uimahallit ja pururadat valoineen värkätään, saa nuoriso vähäksi aikaa tekemistä:pururadan valot kivitetään rikki, purut potkitaan metsään, uimahalli sprayataan ulkopuolelta, sisäpuolella tussataan kaakelit, vääneetään pyyhekoukut ja vesihanat irti. Saunassa kustaan löylyämpäreihin ja varastetaan mummojen uimapuvut. Lisää aktiviteettia vaan sinnekin, Sammonlahteen.Eikä kukaan jaksa välittää. Kunhan ovat pois silmistä.

    Äänestä

  • juu kirjoitti:

    Mielestäni tänne Sammonlahden suuntaan ei tarvitse uimahallia rakentaa, sillä keskustaan on lyhyt matka ja siellä on toimiva uimahalli, jonne luulisi porukkaa sen verran mahtuvan, kun on tarvis.

    Kunnon kylpylän ja vesipuiston rakentaminen turisteja varten, sekä omien asukkaitten tarpeisiin, saattaisi olla eräs vaihtoehto tulevaisuudessa Lappeenrantaan.

    Ehkä tärkeämpänä investointina pitäisin länsialuuen rakentamisessa helsingintien parannuksen, jolloin vältettäisiin aamuruuhkia.

    Kauppojen tulon tänne länsialueelle pidän myönteisenä asiana, jolloin tulee tervettä kilpailua hinnoissa,ehkä uusia partureitakin saisi olla enemmän, että tulisi kilpailua.

    Äänestä

- Liikennevaloja tänne tarttetaa,ennemmikuin valoa puruja valaisemaan.Tossa Orioninkadun risteyksessä käy semmonen trafiikki, ettei paremmasta väliä.Siin on lähekkäin monta risteystä ja pari linja-auto pysäkkiä ja kun ne uuvet kaupat aukee, nii väkee on liikkeellä ihan simona. Kadut on jo nyt liian kapeita, tuleviin liinnemääriin nähden,jos viel Orionin katu jatkuu Merenlahdentielle,nii siitähä pitäis tehä varsinainen Bulevardi!Sitte risteyksiin eritasoliittymät ja alikulkutunnelit,joissa ei taaskaa kukaan uskaltas kulkee, ku pelkäävät tulevansa ryöstetyiksi, menevät mielummin kadun yli ja jäävät auton alle! Ei se uimahalli-idis mikään huono olis, on sitäkin jo 10-vuotta pähkäilty! Sais nuo PORTIN paskanhajut kuriin, kun se tulee jo tänne meille asti, ainakin ns. suolenpesupäivänä, viime viikolla viimeeks, vai oliks´se jokin mielenosoitus irtisanomisista?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

uudet kaupat kirjoitti:

Tänne tulee hese, rosso, joku kahvila ja kaks kauppaa lisää.. Voi vittu, ei oltais tarvittu kuin alko ja joku kaljaräkälä. Kuka vastaa tällaisesta aluesuunnittelusta? Ihan perseestä! No onpahan kakaroille valinnan varaa minkä kaupan edessä räkiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu