Tosin vasta ensi viikolla. Nimittäin ke. 30.7 vasten yö jo 16 C. Tosin nämäkään yölämpötilat eivät ole unia vieneet.
Viimeksi nukkumaan mennessä huoneen lämpötila oli 28 C. Ei sydänoireita, mutta fyysistä vaativampaa työtä jätän tekemättä toistaiseksi.
Hiukan väsyneempi olen ja ärsytyskynnys näin kuumalla on minulla alentunut.
Viimeksi nukkumaan mennessä huoneen lämpötila oli 28 C. Ei sydänoireita, mutta fyysistä vaativampaa työtä jätän tekemättä toistaiseksi.
Hiukan väsyneempi olen ja ärsytyskynnys näin kuumalla on minulla alentunut.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Oliko ikkunat päivän auki.
Kaikki luukut ja räppänät on kii sen takii että lämpöpumpun kylmäpuhallus voisi vaikuttaa viilentävästi.
Sattuneesta syystä nukkumapaikka on ok-talon yläkerrassa. Sen pellikatto korventaa koko talon. viileä pysyttelee vaan alakerrassa 24.
Minkähähänlainen alue on ottomiehen alue? Onko pläntti. jonka muija voisi peittää kellohameellaan vai liki silmänkantamaton maa alue eri omistajien tontteja.
Ylen aluetoimittaja kenties.
Jotkut alueet kärsivät jo kuivuudesta, Lapissa on sadellut jopa reilusti paikkapaikoin. Nyt vasta muistin, etteivät haudoille istutetut kukat ole saaneet kasteluvettä lainkaan.
Puut imaisevat senkin vähän kosteuden maasta. Viimeisestä sadekuurosta on jo aikaa. Pitääpä käydä toteamassa asia, että onko kukat jo kupsahtaneet
Kahdelle haudalle istuttamaani kesäbeconiat olivat kupsahtaneet kuivuuteen. Uuusia ei tietenkään enää huoli istuttaa kun ajomatkaakin on.
Kolmannelle haudalle olin istuttanut perennan, pikku särkyneen sydämen. Se oli hengissä upeasti.
Luojan kiitos, kunhan saapuvat.
Kamalaa tämä kuuman kanssa eläminen, no, onneksi on elossa.
Tuntuu, että pakahtuu.
Iloitkoon toki he, joista niin tuntuu.
Sisällä kivunnut kuumuus 25C asteeseen. Tuulettimet hyrräävät, saavatpa ilman vähän kiertoon.
Ulkona lähes 30°C.
Kun ottais vuoteensa ja kävelis alakertaan, pois yläkerran ylilämmöstä niin sillähän selviäisin. Viimeyö tuntui kuumimmalta. Hiukan hikisenä aamulla heräsin.
Vein pyjamani likoon lavuaariin ja itsein suihkun alle. Hikisessä ihossa on ikäänkuin väsyttäviä tekijöitä. Myös raikas luonnonvesi uidessa tekee tuon ihon parantuneen hapensaannin.
No hyvänen aika, eipä ihme; ihohan on suurin elimemme.
Auringonpaahteen voi puolittaa vetämällä verhot ikkunoiden eteen. Näin sisätilasta tulee joku aste viileämpi.
Helsingissä on ollut vain 30° sanottiin uutisissa, meri varmaan vaikuttaa siellä. Meillä Espoossa on mittarissa 32° klo 14.00 jälkeen, varjossa vieläkin.
Rullaverhot täydyn pitää alhaalla olohuoneen puolella, mutta uutisia kuunnellessani siellä, käytin suihkepulloa millä pyykin kostutan suoraan kasvoihin ja niskaankin. Virkisti oikein mukavasti:D
Kouvolan Utissa on mitattu tänään kesän lämpöennätys, 32 astetta. Näyttää siltä ettei terveyteni kestä noita lämpötiloja. Pientä sekoilua havaitsin.
Toisaalta ihan mukava että saatiin näitä Etelä-Euroopalle ominaisia lämpötiloja siks, että pian kuitenkin viilenee ja säät syksyisiksi muuttuvat.
Antaa jonkunlaista pohjaa lähtä talvelle. Kesäkuun räntäsateilla jotkut luulivat niiden jäävän pysyviksi.
Netistä luin, että Usassa on mitattu kaikkien aikojen ennätys noin 56,7 C° vuonna 1913.
Kamala lukema.
Espoossa on enemmän meren rantaviivaa kuin Helsingissä. Missähän >Espoon korvessa asut. Hki ei ole pelkkä Eira tai Katajanokka . Hlsinki on myös Pasila ja Jakomäki, sellaisissa lähiöissä asuu suurin osa tavallisia helsinkiläisiä .
Eilen telkkarissa haastateltiin matkailualan henkilöä. Hän kertoi, että ulkomaalaiset tänne heinäkuussa tulevat turistit olivat kysyneet, pitääkö ottaa auton lumiketjut mukaan.