Kanien kohtalo?

puppetti

En tiedä mitä teen, enkä oleta myöskään teidän tekevän valintaa minun puolestani, mutta haluan avautua tilanteestani jonnekin ja kuulla mielipiteitä.

Minulla oli siis 2 kania muutama vuosi takaperin: samanikäinen kaksikko, pienestä asti yhdessä. Kanit olivat minulla 4 vuotta, kunnes toinen kuoli ja päädyin antamaan myös toisen uuteen kotiin, jossa se saisi uuden kaverin jota minä en voinut sille enää tarjota. Tähän asti minulla oli kaneille hienot tilat; leikkimökki ja ISO aitaus kokonaan kahdelle kääpiökanille.

Niinhän siinä sitten kävi että ei ehtinyt kulua kuin vuosi, niin uusi omistaja kyllästyi kaneihin. Vaihtoehdot olivat lopetus tai nopeasti uusi koti. Päätös oli ehkä jopa hieman hätiköity ja ei-ihan-loppuunasti ajateltu minun osaltani.

Ulkotarhamahdollisuutta ei enää siinä kohtaa ollut (leikkimökkiä ei ole) ja yritin kovasti saada kaneista sosiaalisia sisäpupuja. ''Omalla'' vanhalla kanillani aina olleet arkuuden vivahteet olivat nousseet pintaan. Vaikka miten olen yrittänyt, kani pelkää aivan kuollakseen ihmistä. Toisella kanilla, nuorella, tuntuu taas olevan ehkä jonkinlaista neurologista ongelmaa: se repii pakonomaisesti kaiken minkä se kohtaa. Toki kanit jyrsivät, mutta tämä oli ihan uutta minulle, sillä kys. kani ei pysty olemaan repimättä vaan se pakonomaisesti yrittää repiä kaikkea ympärillä olevaa. Ja se taaskin tekee asuntomme vaaralliseksi kys. kanille... valvomaton vapaanaolo ei onnistu.
Pikkuhiljaa innostus alkoi laantua kun tuntui että noista kaneisa ei lemmikkiluontoisia saa millään; vapaanaolo vähentyi ja sitä tuudittautui kanikaveriin ja isoon häkkiin... Omasta elämästä tuli _äärimmäisen_ kiireellistä; jokainen tunti ja jopa vapaapäivät kellotettu, ylimääräiset tekemiset piti ottaa jo muutenkin vähäisistä yöunista pois.. kanit ovat alkaneet tuntua taakalta. Niin pahalta kuin se tuntuukin sanoa.

Kunnes kanit oli pakon edessä sijoitettava makuuhuoneeseen. Silloin alkoi oma oireilu. Kun parin yön jälkeen silmät, nenä ja iho olivat kamalassa kunnossa, laitettiin (kesällä ei onneksi tarvitse kovin ihmeellisiä koppiviritelmiä...) kanit hätäratkaisuna ulos. Tällä hetkellä tila on vielä melko pieni, mutta innostuin ideasta niin, että ehdin jo suunnitella eristettyä koirankoppia kaneille, jonka ympärille melkoisen iso aitaus... kanit voisivat olla jopa talven ulkona, jos kunnon varustus hankittaisiin.

Mutta auttaako se mitään? Jäävätkö kanit entistä enemmän vain yksin, nytpä vielä pihan perälle? Ulkoaitaus ei taida pelastaa sitä tosiasiaa että aika... ja myöskin kiinnostus on vähissä. Kanit on toki rakkaita ja niiden hoito toteutetaan mahdollisimman hyvin, mutta sitä tosiasiaa ei voi jättää huomioimatta että kiinnostus varsinaiseen kanien kanssa olemiseen ei olisi jäänyt aikaisempiin vuosiin.

Jos kaneja ei voi pitää (laittaa ulos), lienee 2 mahdollista vaihtoehtoa.. lopetus.. miten pahalta se tuntuukin, kun varsinkin toinen kaneista oli minulla 4 vuotta hyvin rakkaana lemmikkinä..ja eiväthän kanit mitään sairaita ole. Toinen vaihtoehto, uusi koti, tuntuu myös ikävätä... kuka haluaa 5,5 vuotiaan yli aran ja parivuotiaan kaiken repivän kanin? Entä onko se kaneille oikein vaihtaa TAAS kotia, kun ne ovat sitä jo niin monesti vaihtaneet? Mistä voin tietää ettei kierto jatku uudelta omistajalta eteenpäin?

Äärimmäisen ''huonolemmikinomistaja''-fiilis. Ota elukka, menetä kiinnostus ja hankkiudu siitä eroon. Tee päätökset hetken mielijohteesta. Paskasinä.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mila pupu

      Rakenna nille lämmitetty leikkimökki kanilaksi, koska ovat kahdestaan saavat toisistaan seuraa. Kunhan muistat käydä ruokkiis ja katselees parikertaa päivässä, ei hirveesti pitäis olla ongelmaa. Eivät todellakaan ole noi sun kanit oiken lemmikkiainesta, mutta olisi ehdottomasti väärin antaa ne uuteen kotiin. Tovottavasti auttoi.

    • akka vaan

      kanit eivät tunnu pahemmin ihmisseurasta välittävän, joten ne olisivat varmaankin vain tyytyväisiä, kun saisivat asustella kaksitaan pihan perällä, limahn pelottavan ihmisen jatkuivaa läsnäoloa!
      Kunhan ruokaa riittää, ja olo tuntuu turvalliselta, eli riittävästi piilopaikkoja eikä avotaivaalta tulevaa haukan uhkaa ( mikä tahansa yli kiitävä varjo säikäyttää, joten tarhaan ainakin osalle jonkin sortin katto) niin, se riittää, muusta ne eläimet eivät niinkään väliä, Joten, jos varat riittävät, niin lämmitetty koirankoppi ja tarha siihen ympärille ja asia on ok,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1438
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      972
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      741
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      34
      692
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      687
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      110
      644
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      641
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      624
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      598
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      587
    Aihe