Lukiessa palstoja seuran hausta, parisuhteista, haluttomuudesta, ikävästä toisen luo, tulee mieleen:
Monet meistä elävät kriisistä kriisiin. Päivät tuntuvat pitkiltä sitä seesteisyyttä odotellessa. Toiset eivät saa elämästä tarpeekseen. Jotkut elävät kuin tänään olisi se vihoviimeinen päivä. Tyylejä on useita, mutta minusta tuntuu, että ne, jotka eivät jää onneaan odottamaan, saavat loppupeleissä enemmän elämästään irti. Marttyyriksi ei kenenkään kannattaisi alkaa. Eikä toisaalta turhaan loukata ketään. Varsinkaan läheisiä ihmisiä. Tästäkö kaikesta pitäisi valita se kultainen keskitie?
Monet meistä elävät kriisistä kriisiin. Päivät tuntuvat pitkiltä sitä seesteisyyttä odotellessa. Toiset eivät saa elämästä tarpeekseen. Jotkut elävät kuin tänään olisi se vihoviimeinen päivä. Tyylejä on useita, mutta minusta tuntuu, että ne, jotka eivät jää onneaan odottamaan, saavat loppupeleissä enemmän elämästään irti. Marttyyriksi ei kenenkään kannattaisi alkaa. Eikä toisaalta turhaan loukata ketään. Varsinkaan läheisiä ihmisiä. Tästäkö kaikesta pitäisi valita se kultainen keskitie?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kun toiseen suuntaan kumartaa, toiseen pyllistää.
Siinäpä se on lyhyesti kiteytetty elämän "sietämätön" vaikeus...kirjoitanpa sinulle positiivisen Positiivarin ajatelmia, joita lueskelen aika ahkeraan. Muutama viimeksi lukemani sopivat mielestäni tähän:
-Suurinta pelkuruutta on se, että tietää mikä on oikein eikä tee sitä.
Mikäli siirrtät kaiken tekemistä kunnes voit olla varma onnistumisestasi, et koskaan saa aikaiseksi mitään.
-En ihaile Kolumbusta sen vuoksi, että hän löysi uuden maanosan, vaan siksi, että hän lähti etsimään, koska uskoi löytävänsä -Robert Turgot_
-Joka ei ole koskaan ontunut, ei tiedä mitään juoksemisesta. -Tommy Taberman-
-Hän, joka pelkää kärsivänsä, kärsii jo sitä, mitä pelkää. -Montaigne-
-Täytyy nauttia taipaleesta ja matkalla olosta eikä aina vain varrota perille pääsyä. -Rolf Arnkil-
-Useimmat meistä pystyisivät siirtämään vuoria, jos vain joku toimittaisi niiden juurella olevat kukkulat ja kivet pois tieltä.
Olisiko tämä keskustelupalsta yhden sortin varaventtiili. Siksi täällä on aika lailla valitusta ja tuskaa. Tänne on helppo purkaa kaikki se, mitä ei jaksa kantaa.
Ja sitten on itseni kaltaisia, joilla on enemmän sanomisen iloa kuin älliä, ja joista on kiva keskustella ihmisten kanssa, joita ei koskaan ole tavannutkaan.
Ja mitä elämänohjeisiin tulee, niin V.A.Koskenniemen "Ikuisia ajatuksia" sekä "Vaeltava viisaus" ovat erinomaisia tiiliskiviä. Yksi ajatus illassa - ja ne riittävät ihmisiän.
Minä tykkään kans, että mahrottoman kiva on ihmisten kanssa (tälleen välillisesti) jutella tässä.
Toistaiseksi jutut on tulleet plussan puolelta, mutta ei tierä sanoo minä päivänä masennus iskee, enkä aio sitäkään sitten pidätellä vaan tänne kokeilen ruikuttaa.
Kattokaas toisinaan on vaikeempaa kuin aina!