Mikähän tasoite mahtaisi olla passeli muovimaton alle? Lattiarakenne on betoniholvin katto -> vasat -> laudoitus -> 4mm vaneri. Laudoitus on vanhaa muottilautaa ja vaneri hieman aaltoilee sen päällä.
Lattiatasoite
3
232
Vastaukset
- joojooei
Puumateriaalin päälle esimerkiksi Ardex FA20, vaatii vähintään 3mm kerroksen ei voi ns. nollata.
- kuituakehiin
Merkillä ei niinkään väliä kunhan on kuituvahvisteinen. Varmaan tuo ardexi käy tai schönoxilläkin on hyviä tuotteita. Samoin toki Kiillolla ja weberillä. Schönoxilla
on myös itsetasoittuvia jotka ovat toimivia.- Teeniteenkäteetä
Weber vetonit 3300 tarttui Puukeskukselta matkaan, ja sille kaveriksi saman valmistajan dispersio. Jostain pisti silmään että lasikuituverkkoa voisi laittaa tasoitteen alle mutta hinta hirvitti joten en laita. Voihan se olla että hetikohta lattia sitten tasoitetaan uudestaan. Onko tästä kokemuksia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1393326Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk822930Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro402297Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1142212Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1452096Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva472031Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121466Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville281359- 1331055
Kristinoppi ja vähäkatekismus:
Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas671024