Sileäkarvainen noutaja?

Harkinnassa flatti

Hei! Kaipailisin flattiomistajien (tai asiasta muuten tietävien) mielipiteitä siihen, voisiko sellainen sopia minulle.

Olen 20-vuotias ja asun pienehkössä asunnossa yksin, haaveissani olisi kuitenkin muuttaa maaseudulle tai ainakin pikkukaupunkiin. Siihen tosin nyt vierähtää jokunen vuosi... Nykyisellä asuinseudullani on paljon metsämaastoa jossa koiraa voisi pitää vapaana ja mahdollisuudet päästä erilaisille kursseille ovat hyvät. Koira ei joutuisi olemaan kovin pitkiä aikoja yksin ja sen kanssa touhuamiseen olisi aikaa päivittäin noin 4 tuntia.

Koira olisi ensimmäiseni (perheessäni allergiaa), mutta olen lapsesta asti rakastanut syvästi koiria ja tietoni niistä ovat olleet jo pienenä aika hurjat. Olen lukenut valtavan määrän koiratietokirjoja jo ennen kymmenen vuoden ikää. Lukuisat hoitokoirat ovat antaneet minulle paljon kokemusta erilaisista koirista. Flattia en ole koskaan saanut hoitooni, mutta noutajarintamalta olen hoitanut aina parin viikon jaksoissa monia labradoreja ja kultaistanoutajaa.

Koiran kanssa olisin innostunut harrastamaan erityisesti agilityä, mutta monet muutkin lajit kinnostavat ja toki koiran mukaan tässä mennään - mistä se vain tuntuu eniten pitävän.

Minua eniten mietityttävä asia on se, että varsinaisesti en ole metsästyksestä innostunut. Dummyn kanssa toki tulisi heiluttua metsässä, mutta varsinainen riistanhaku ei erityisemmin kiinnosta. En ole koskaan metsästänyt enkä edes pitänyt mitään asetta kädessäni.

3

260

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • flatin omistaja

      Kolmannen flatin omistajana suosittelen flatin ottamista ensimmäiseksi koiraksi niiden hyvän luonteen takia. Sen kanssa voi harrastaa metsästystä, jäljestystä, agilityä vaikka harjoitella maratoonille. Olen omistanut myös labbiksen ja spanielin. Flatti paras. Suosittelen!

    • flättinen

      Suosittelen myös flättiä, mutta rotu on TODELLA energinen. Vaatii huomiota ja meillä ainakin järsii korkokengät eteisestä jos liikunnan laiminlyö vaikkei paha tai pahoja tapoja omaava haukku olekaan. Koulutus on helppoa koska koira on menevä ja rotutyypillisesti ottaa kontaktia. Hyvin koulutettuna aivan mahtava koira, mutta muuten saat riehuvan remmivetäjän jos et jaksa panostaa koiran kanssa yhdessä touhuamiseen :)

    • permanentti koiralle

      Olen hieman samanlaisessa tilanteessa. Tutustuin Koira 2004 -näyttelyssä kiharakarvaiseen noutajaan - ja jotenkin ihastuin tähän "koiran ja lampaan" risteytykseen. Kuitenkin juuri luin, että labbis olisi helpompi koira, koska sillä on selkeä miellyttämisen halu verrattuna kiharakarvaiseen. Millainen on flatti näihin verrattuna. Olen myös hankkimassa ensimmäistä koiraa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1692
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      893
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      96
      653
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      644
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      618
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      520
    Aihe