Koska kaupasta ei Suomessa saa ostettua minkäänlaista kukkapöytää, pitää se(kin) tehdä itse.
Pitää kestää parvekeolosuhteissakin. Kokemus sanoo, että lakkaus ei kestä. Nykyiset myrkyttömät maalit pakkaavat keräämään pinnalleen levää tms kasvustoa.
Ajattelin maalata pohjamaaliksi sinkkivalkoisesta ja vernissasta sekoitetun maalin. Sen kovettuminen vain on tuskastuttavan hidasta. Ja päälle tavallisen nykyhuonekalumaalin. Onko kokemusta, toimiiko vai meneekö pieleen? Parempia ehdotuksia?
Puun maalaus
4
499
Vastaukset
- Timpermanni 57v
vinha pintaan, eikä muita aineita, ja sillä hyvä! Vinha kaikelle puulle ulkona..
- Pensselitunari
Pitääpä käydä kaupassa lukemassa, mitä tekstiä purkin kyljessä on. Pikaisesti ei Tikkurilan sivuilta löytynyt muuta kuin tyypillistä mainoshölöä, ei asiaa ensinkään.
- Pensselitunari
Kävin sitten lukemassa sen Vinhan purkin kyljestä tekstin.
Ei käy, en ala vesiväreillä höylättyä pintaa tuhoamaan. Siitä olen jo oppirahat maksanut.
Kyllästetty puu nyt ei vain muuten käy eikä sitä saa sopivissa mitoissa eikä minulla ole puusepän työkoneita. Vahat saa huorat käyttää pimppikarvojensa poistoon minun puolestani.
Oma apu ja omat kokeilut ne on näköjään tälläkin alalla ainoat.
Anteeksi, että kysyinkin.
- puuseppä
Suosittelen kyllästettyä puuta käytettäväksi ulkona, aivan varmana kestää eri sääolosuhteet ;) . Sen voi myös maalata ulkomaaleilla (esim.talomaali), tai sitten vahaus. Osmocolorin öljy-puuvaha on todella hyvä, ja sillä saa super kauniin ja sileän jäljen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671222- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 99622
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56574