Rikoksesta epäillyn kuulustelupöytäkirjasta kysyttävää

8+12

Eli rikoksesta epäilty on poliisikuulusteluissa ja vastailee kuulustelijan kysymyksiin. Kuulustelun jälkeen poliisi antaa pöytäkirjan epäillyn luettavaksi ja pyytää allekirjoittamaan. Epäilty ei lue kuulustelupöytäkirjaa ja kieltäytyy allekirjoittamasta sitä.

Minkälainen todistusarvo tämän rikoksesta epäillyn (allekirjoittamattomalla) esitutkintakertomuksella on oikeudessa? Voiko syyttäjä vedota siihen ja voiko tuomari tuomita epäillyn siinä lukevan tekstin perusteella?

14

450

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 13+18

      OK:n mukaan ei minkään laista arvoa, sillä esitutkintapöytäkirjaa ei saa käyttää todisteena. Pöytäkirja on syyttäjää varten. Sen perusteella hän tekee syyteharkintansa.
      Pöytäkirjaan kuitenkin merkitään, että kuulustelu on luettu kuulusteltavalle, tai se on annettu hänelle luettavaksi, mutta kuulusteltava on kieltäytynyt allekirjoittamasta, tai lukemasta. Luonnollisesti kuulusteltavalta kysytään kieltäytymisen syy ja se merkataan pöytäkirjaan.
      Jos paikalla on kuulustelutodistaja, niin hänen nimensä merkataan myös pöytäkirjaan.
      Jos taas kuulustelu on videoitu, tai nauhoitettu niin kaikki selviää silloin niistä.

      Nämä kuuluvat muotoseikkoihin, mutta on myös tärkeää, että jatkossa kaikki asiaa käsittelevät tietävät minkälaisen änkyrän tulevat prosessin aikana kohtaamaan ja osaavat varautua, sekä toimia sen mukaan.

    • 11+20

      "sillä esitutkintapöytäkirjaa ei saa käyttää todisteena"

      Miten niin ei saa? Minulle on ennen ainakin oikeudessa luettu esitutkintakertomukseni syyttäjän tai advokaatin puolesta ja kysytty miksi olen kertonut näin. Eikö niin saisi muka tehdä?

      • 13+18

        Et sitten viitsinyt, vai etkö osannut, sillä kerroinhan tietolähteeni. Vanhana linnakundina sinuun sovellettiin vanhaa OK:ta, laki muuttui v. 1997.

        11 § (11.7.1997/690)

        Tuomioistuimessa ei saa, ellei laissa toisin säädetä, käyttää todisteena:

        2) esitutkintapöytäkirjaan tai muulle asiakirjalle merkittyä tai muulla tavalla tallennettua lausumaa.

      • 13-18
        13+18 kirjoitti:

        Et sitten itse viitsinyt järkeä käyttää. Oikeus harkitsee ihan itse minkä arvon millekin todisteelle tai muulle asialle antaa. Kuulustelupäytäkirjaan viitataan aina oikeudenkäynnissä ja silloin, vaika pöytäkirja teoriassa ei käy todisteeksi, kirjatut lausunnot ovat tuomion harkinnan perusteena.
        Niinpä kun syytettyä kuullaan, niinkuin lähes aina tapahtuu, joko syyttäjä tai puolustaja riippuen siitä kumpi kokee sen itselleen hyödylliseksi kysyy syytetyltä miksi sanoit kuulustelussa näin.
        Vanhan köulun vastaus tähän kun puolustaja sitä kysyy on tietenkin: "Jotta notta kuulustelija lopettaisi hakkaamisen"

      • 13+18
        13-18 kirjoitti:

        Sinulla viiraa pahasti, tai et ymmärtänyt kysymystä. Kysymys kuului: voiko syyttäjä vedota pöytäkirjaan ja voiko tuomari tuomita epäillyn siinä lukevan tekstin perusteella.
        Vastaus on, ei voi.

      • 13-18
        13+18 kirjoitti:

        Sinulla viiraa pahasti, tai et ymmärtänyt kysymystä. Kysymys kuului: voiko syyttäjä vedota pöytäkirjaan ja voiko tuomari tuomita epäillyn siinä lukevan tekstin perusteella.
        Vastaus on, ei voi.

        Mitä en ymmärtänyt? Lue nyt itse se kysymys.

        Minkälainen todistusarvo tämän rikoksesta epäillyn (allekirjoittamattomalla) esitutkintakertomuksella on oikeudessa

        Tuohon kysymykseen vastaus on yksiselitteinen. Oikeus päättää oman harkintansa mukaan miten suhtautuu pöytäkirjaan. Vaikka sitä ei kysytty niin syyttäjä voi vedota ja vetoaa varmasti jos sisältö tukee syytettä. Jos em. tai jostain muusta pöytäkirjasta sattuu käymään ilmi jotain syyttömyyttä tukevaa niin syyttäjä on hiljaa ja ammattitaitoinen puolustaja tuo sen esiin.
        Hyvin perustellussa tuomiossa kerrotaan sen perusteet. Käytännössä usein lähes ainoa perustelun tapainen on "yleiseen elämänkokemukseen viitaten..." ja OK:n määräyksellä on pyyhitty pullanmurut pöydältä

      • ei ooo vaikeeta
        13+18 kirjoitti:

        Et sitten viitsinyt, vai etkö osannut, sillä kerroinhan tietolähteeni. Vanhana linnakundina sinuun sovellettiin vanhaa OK:ta, laki muuttui v. 1997.

        11 § (11.7.1997/690)

        Tuomioistuimessa ei saa, ellei laissa toisin säädetä, käyttää todisteena:

        2) esitutkintapöytäkirjaan tai muulle asiakirjalle merkittyä tai muulla tavalla tallennettua lausumaa.

        Kun viitataan pykäliin, kannattaisi myös laittaa kaikki relevantit säädökset. Juu, OK 17 luvnun 11 §:n mukaan noin. Mutta, oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 32 §:n 2 momentissa säädetään näin:

        "Todistajan aikaisemmin oikeudelle, syyttäjällle tai poliisiviranomaiselle antama kertomus luetaan todistajaa kuulusteltaessa vain silloin, kun hän todistajanlausunnossaan poikkeaa siitä, mitä hän aikaisemmin on kertonut tai kun todistaja kuulustelussa selittää, että hän ei voi tai ei halua lausua mitään asiassa."

        Sovelletaan myös vastaajaan ja asianomistajaan ( lisäksi otettava huomioon kieltäytymisoikeudet ja KKO:n ennakkotapaukset siitä, miten voidaan ottaa huomioon, mutta perussetti noin). Sitten IHAN eri kysymys on se, että millainen näyttöarvo kertomuksella on.

        Siis, vastaus ekaan kysymykseen on, että kyllä voi lukea, ja tokaan, että on se mahdollista.

    • EPÄoikeusvaltio SF

      > Jos kuulustelu on videoitu, tai nauhoitettu niin kaikki selviää silloin niistä. <

      Niin selviäisi kuten myös se kuinka poliisi manipuloi ja painostaa kuulusteltavia, siksi Suomen poliisit eivät videoi eivätkä tallenna kuulusteluja, vaan haluavat edelleen kuulusteltavan allekirjoittavan poliisin laatiman kuulustelupöytäkirjan.

      Muissa sivistyneissä oikeusvaltoissa ei tulisi mieleenkään ettei kuulusteluja nauhoitettaisi, koska silloin niillä ei olisi mitään painoarvoa.

      Vain Suomen kaltaisessa, epäoikeusvaltiossa, poliisi saa kirjotella kuulustelupöytäkirjoihin mitä haluaa ja sitten koittaa pakottaa kuulusteltavat allekirjoittamaan.

      • 16+7

        Palstan katkera änkyrä ei ymmärrä asiaa ja valehtelee. Kyllä Suomessa kuulusteluja videoidaan sekä nauhoitetaan, mutta miljoonien kuulustelujen videointi tai nauhoitus on mahdotonta.
        Poliisille tehdään joka ainut vuosi n. 900.000 rikosilmoitusta. Yksi ilmoitus voi sisältää esim. 0-1000 kuulustelua. Niiden videointi tai nauhoitus vaatisi tuhansien työntekijöitten palkkaamisen, jotka toimeenpanisivat videoinnit ja varastoisivat tuotteet.
        Änkyräkin näköjään kuuluu niihin tuhansiin linnassa syyttömänä olleisiin joitten rikoksen poliisi on lavastanut.

      • Poliiisi KUSETTAA!!!
        16+7 kirjoitti:

        > miljoonien kuulustelujen videointi tai nauhoitus on mahdotonta. <

        Höpöhöpö.. poliisi puhuu nyt palturia.. mites ne kaikki muut maat pystyy tallentamaan kuulustelut vieläpä monella kameralla niin että siinä kuvataan erikseen kuulusteltavaa ja kuulustelijaa eli poliisia jotta nähdään mitä kaikkea kepulikosteja se yrittää käyttää.

        Nykytekniikalla ei ole temppu eikä mikään talletaa kaikkea.

        > Kyllä Suomessa kuulusteluja videoidaan sekä nauhoitetaan <

        Joo ihan pikkulasten kuulustelut, paitsi että Suomen poliisi on niin härski ettei ne edes noudata lakia ja tallenna kaikkien laissa määrättyjen kuulusteluja, koska eivät silloin voisi kieroilla ja manipuloida lapsia ihan niin paljoo kun ilman kuulustelun kuvaamista.

        Nuoretkin lapset pistetään lukemaan ja allekirjottamaan poliisin itse laatima kuulustelupöytäkirja. Näin Suomen poliisi kusettaa lapsiakin!

        Niin ja tietty ne kuvaa "tunnustukset" sitten kun ne on ensin käytännössä kiduttaneet mm. valvoittamalla ja painostamalla tunnustamaan syyttömät tunnustamaan jotain mitä ne ei oo tehny, mutta ne tunnustaa siks että ne pääsis pois (mikä sekin on kusetusta koska eihän ne kuitenkaan pääse pois vaikka ne tunnustais).

        Ei kannata uskoa mitään mitä poliisi sanoo, koska mikään mitä sanot, ei todista syyttömyyttäsi, vaan kaikkea mitä sanot käytetään sinua vastaan. Poliisia ei kiinnosta totuus, vaan ainoastaan se että saa jonkun tuomittua, vaikka tietää hyvin sen olevan syytön.

      • 10+2
        Poliiisi KUSETTAA!!! kirjoitti:

        Änkyrä änkyröi ja änkyröi. Ei missään maassa nauhoiteta ja videoida satoja miljoonia kuulusteluja. TV:n poliisidekkarit ovat satua. Taatelintallaajat luulevat, että noin se oikeastikin menee.
        Esitutkintalain mukaan alle 18-vuotias on lapsi, jonka kuulustelusta on omat määräyksensä. Pikkulapsia ei kuulustella, mutta poliisi voi puhutella tietysti lapsiakin.
        Alle 18-vuotiaan epäillyn kuulustelussa on aina oltava todistaja, lisäksi hänen holhoojallansa on oikeus olla kuulustelussa läsnä. Kaikki läsnä olevat allekirjoittavat kuulustelukertomuksen, jos sen hyväksyvät. Ketään ei pistetä lukemaan kertomusta, se on jokaiselle vapaaehtoista.
        Änkyrän katkerista kirjoituksista näkyy kyllä rivien välistä, että linnassakin on oltu ja ilman muuta poliisin lavastamana syyttömänä.

    • Susi igor

      Johan nyt.kyllähän se vaan niin on.jotta poliisihan se aikaan saa ne väärt tuomiot.ei siitä mihinkään pääsee,ja syyttäjä peesaa hinnti kaveriaan samoin advokaatit..kaikki on hiljaa kuin kusi sukassa,ja sitten jos joku esim.täälläkin kertoo jotakin näistä tosi asioista,niin heti nuoleskelijat ryhtyy arvosteleen...

    • videopaljoastaisi

      Helsingin Itäkeskuksen poliisilaitoksella huomasin, että poliisi kirjoitti ihan omiaan ja pyysin korjaamaan ennen kuin allekirjoitin ja sitten kävimme yhdessä läpi mitä vaadin korjattavaksi. Sitten alokoikin hirveä painostus korjatun version allekirjoittamisesta, että allekirjoita jo kiire kiire.Epäilin jotain petosta. Luin tekstin läpi kaikessa rauhassa ja kahdessa eri kohdassa kaupunki oli vaihtunut toiseksi eli siksi kaupungiksi, missä ex mieheni nykyisin asuu. Koko kuullustelun aikana ko kaupunkia ei oltu mainittu ja siinä versiossa kuulustelupöytäkirjasta mitä minä korjailin kynällä kaupunki oli oikein! Tuon jälkeen olen joka kerta pyytänyt saada videoida kuullustelun, jossa poliisi kuullustelee vain minua. Kertaakaan en ole saanut lupaa videointiin. Vain palkallisen kalliin lakimiehen saan avustajaksi, jos hän satuu olemaan vapaalla, jos en tavoita lakimiestä, poliisi uhkaa pistää kolmeksi vuorokaudeksi putkaan ja sieltä ei tietenkään saa soitella lakimiehille. Lisäksi tieto menee heti ainakin yhdelle niistä sosiaalityöntekijöistä, jota nyt syytetään Erican kuolemasta. Jotenkin tuntuu, että lastensuojelun sossuilla ja Itäkeskuksen poliiseilla oli yhteinen tarve mustamaalata meitä äitejä, että lapset saatiin väkivaltaisille isille joista paria epäiltiin myös insestistä ennen kuin heistä tuli lasten yksinhuoltajia.

      • 9+11

        Paksua valetta. Jos kuulustelijan ja kuulusteltavan kesken syntyy erimielisyyttä siitä, mitä on kerrottu ja mitä kirjoitettu paperiin, niin on monta mahdollisuutta.
        Jo ennen kuulustelun alkua voi ilmoittaa, että vaatii kuulustelutodistajan paikalle. Toinen mahdollisuus on se, että vaatii tutkinnanjohtajan paikalle siinä vaiheessa, kun erimielisyys ilmenee ja kertoo hänelle syyn. Kolmanneksi voi ilmoittaa, ettei allekirjoita kuulustelua ja vaatii, että syy kirjataan.
        Kuulustelu voidaan myös nauhoittaa, tai videoida, mutta niistä päättää poliisi, ei kuulusteltava.
        Kuulustelevia poliisejakin on tietysti eri tasoisia. Joku on tehnyt tuhansia kuulustelua ja kuulustellut 30 vuotta, joku vasta tekee ensimmäisiä kuulustelujaan.
        Jos kuulusteltava epäilee, että kuulustelijan ammattitaidossa on puutteita, niin hän voi vaatia kuulustelijan vaihtamista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe