Tulipalo

Yhtenä yönä näin unta jossa olin omassa huoneessa, koko muu talo nukkui rakas lemmikkikoira mukaan lukien.
Oli järkyttävä ukonilma ja salamalöi taloomme, alakerta, juuri siitä kohtaa jossa koira nukkui syttyi tuleen.
Lähdin unessa herättämään perhettäni ja koko perhe pelastui. Palokunta ei ollut tullut ja muistin koiran joten päätin lähtä sukeltamaan tätä yksin savuun.
Koira kuoli ja minulla oli unessa semmonen tunne kuin olisin juuri ennen koiran kuolrmaa loukannut tämän tunteita ja kannoin huonoa omaatuntoa siitä.

Tulin kysymään tästä unesta teiltä sillä unen perhe vastasi meidän perhettä koirineen ja kotimmekin oli sama unessa kuin se jossa asumme.
Kaiken lisäksi olen nähnyt useaan otteeseen lyhkäsiä pätkiä unta tästä unesta. Vain 1 kerran olen nähnyt koko unen.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sori että oon aika urpo, mutta joka vitun ikiselle tulee tollasia unia. Kyllä nyt herrajumala jokainen on ainakin pari kertaa nähnyt unta omista läheisistään tai kodistaan. Ei mitään erikoista, mut aika spuuki toi juttu et koira rupes palamaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unenkiusaama kirjoitti:

Yhtenä yönä näin unta jossa olin omassa huoneessa, koko muu talo nukkui rakas lemmikkikoira mukaan lukien.
Oli järkyttävä ukonilma ja salamalöi taloomme, alakerta, juuri siitä kohtaa jossa koira nukkui syttyi tuleen.
Lähdin unessa herättämään perhettäni ja koko perhe pelastui. Palokunta ei ollut tullut ja muistin koiran joten päätin lähtä sukeltamaan tätä yksin savuun.
Koira kuoli ja minulla oli unessa semmonen tunne kuin olisin juuri ennen koiran kuolrmaa loukannut tämän tunteita ja kannoin huonoa omaatuntoa siitä.

Tulin kysymään tästä unesta teiltä sillä unen perhe vastasi meidän perhettä koirineen ja kotimmekin oli sama unessa kuin se jossa asumme.
Kaiken lisäksi olen nähnyt useaan otteeseen lyhkäsiä pätkiä unta tästä unesta. Vain 1 kerran olen nähnyt koko unen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu